Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autot ja liikenne

Tuomioistuin pyörsi päätöksensä: Saab sai suojan

Saabin omistava kiinalainen National Electric Vehicle Sweden (NEVS) sai kuin saikin Ruotsin oikeuslaitokselta suojan velkojiltaan.

1.9.2014 Tuulilasi

Torstaina tuomioistuin ei myöntänyt suojaa, mutta perjantaina päätös pyörrettiin Nevsin valitettua siitä, kertoo Reuters.

Yhtiö haki suojalla rauhaa rahoitusneuvotteluita varten, joita se on käynyt kahden autovalmistajan kanssa.

Nevsin mukaan suurin osa sen alihankkijoista on luvannut odottaa rahoitusneuvottelujen loppuunsaattamiseksi, mutta osa on jättänyt maksuvaatimuksia myös viranomaisille. Esimerkiksi testauslaitteita toimittava Labo Test haki NEVSiä konkurssiin perittävien laskujen takia elokuun puolenvälin paikkeilla.

Suojaa velkojilta haettiin, koska ruotsalaisviranomaiset olisivat voineet pakottaa Nevsin myymään omaisuuttaan, joka puolestaan olisi vaikeuttanut uuden rahoituksen saamista.

Lentokone- ja puolustusvälineteollisuusfirma Saab Ab ehti jo perua Nevsiltä oikeuden käyttää Saab-nimeä, koska suojaa velkojilta ei saatu. Vielä on epäselvää palaako oikeus nimeen oikeuslaitoksen tuoreimman päätöksen myötä. Nevs uskoo, että nimi saadaan taas käyttöön.

Lue myös:

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Tilaa uutiskirjeitä

Tilaa Tuulilasin parhaat palat suoraan sähköpostiisi.

Tuulilasi

Autoilun asiantuntijat

Joka viikko paketti Tuulilasin rullaavia autosisältöjä, kuten uusien autojen koeajoja ja alan uutisia.

Tuulilasi

Käytettyjen koeajot

Tuulilasin autotoimittajat koeajavat käytettyjä autoja. Kerran kuussa ilmestyvä uutiskirje ajoneuvohankintojen avuksi.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt