Apu

Tuomas Enbuske: Sinipersut ja viherpunaiset, olette keskenänne ihan samanlaisia!

Tuomas Enbuske: Sinipersut ja viherpunaiset, olette keskenänne ihan samanlaisia!

Tuomas Enbuske kirjoittaa, että kasvissyöntikohussa on kyse ihmisen halusta vihata.
Teksti Tuomas Enbuske
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Sinipersujen mahalaukku on jo niin täynnä syödyistä lupauksista, ettei sinne mahdu enää kasvisruokaa. Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin) mielestä ”armeija ei taistele kukkakaalipirtelön voimalla”.

Tali-Ihantalassa taistelleet jermut saattaisivat olla toista mieltä, silloin sotilaat elivät niin sanotulla huippumallidieetillä eli marjoilla ja sokeripaloilla, amfetamiinilla ja kuolemanpelolla.

Puhun nyt siis sitä, että armeijaviikkoon tulee yksi kasvisruokapäivä.

Persunuoret taas tiedottivat, että soija lisää miesten naishormonipitoisuuksia. Tämä epäurbaani legenda on täysin höpöä. Kun persunuoret tulevat jossain vaiheessa siihen ikään, että vaihtavat äidinmaidon lehmänmaitoon, miten he tislaavat estrogeenin pois lehmänmaidosta? Lehmähän on naaraspuolinen hormonien ohjaama eläin, jonka lisääntymistoimintoja säätelee, kyllä, estrogeeni.

Kuukautisten alkamisen pelkäämisen sijaan nämä armeijan persupallerot voivat siis alkaa unelmoida ensimmäisestä yhdynnästään.

Ja taas kasvissyöntiä kuvattiin punavihreänä ideologiana. Kasvissyöntihän on nimenomaan markkinataloutta, eikä sillä ole mitään tekemistä sosialismin kanssa. Kasvissyöjä tekee itse kaupassa päätöksen ruoastaan. Ja se, että armeijassa ”pakotetaan” johonkin, on ilmeisesti persuille uusi ajatus. Jos on pakko opetella tappamaan ja salatumputtamaan, kyllä siellä voi juoda yhden äitiä ikävöivillä kyynelillä maustetun kukkakaalipirtelönkin.

Amerikkalaista identiteettipolitiikkaa

Tämä kaikki on tietysti typerää amerikkalaista identiteettipolitiikkaa.

Vaikeiden asiakysymysten sijaan puhutaan asioista, jonka maalainenkin ymmärtää. Syöminen on siitä hyvä, että huippumalleja ja uhmaikäisiä lukuun ottamatta jokainen syö jotain.

Surullista tässä ristiinhuudossa on sen ennalta-arvattavuus. Olisi virkistävää, jos persunuoret olisivat – ihan pottuillakseen – puolustaneet kasvisruokaa. Vihreät ja vasemmistolaiset loukkaantuvat persujen tavoin omista pyhistä asioista.

Yksi epä-älyllisimmistä keskusteluista on höpötys kulttuurisesta omimisesta. Jokainen, joka pian tällä menolla loukkaantuu amerikkalaisten leipomasta karjalanpiirakasta, ansaitsee itse tulla leivotuksi. Naamaan.

Siitä valittavat nykyään eniten tyypit, jotka itse joogasivat, ottivat rastat ja tribaalitatuoinnit 1990-luvulla. Totta kai on olemassa ääliömäistä kulttuurista omimista, kuten Peteliuksen ja Kallialan nunnuka-vitsit. Ne olivat vastenmielisiä ja rasistisia, kuten myös vuosikymmeniä kestänyt saamelaisten pakkosuomalaistaminen, Suomen häpeäpilkku.

Nykyään perussuomalaisten ja kiihkeimpien perussaamelaisten logiikka ei eroa mitenkään toisistaan. Kyse on joukkoneuroosista, jossa oma ”rotu” halutaan pitää puhtaana.

Some, virtuaalinen nakkikioskijono

Ei tässä ole tietenkään kyse intiaanipäähineistä tai soijarouheesta. Kyse on ihmisen halusta vihata.

Viha on siivottu nykymaailmasta pois. Metsästäjä-kerääjämiehistä yli puolet kuoli väkivaltaisesti. Miesten välinen väkivalta oli 50-luvulla niin yleistä, ettei siitä tehty edes rikosilmoitusta. Kadulla sai turpiin ilman sen suurempaa syytä. Edelleen saa, mutta sitä varten pitää matkustaa Poriin.

Ihmiset rakastavat sosiaalista mediaa, ei vihapuheesta huolimatta, vaan juuri sen takia. Rakastamme raivoa ja vihaa.

Some on aiempaa turvallisempaa jonottamista virtuaalisessa nakkikioskijonossa.

Julkaistu: 29.8.2018