Apu

Tunnit, viikot, kuukaudet – Kansallisteatterissa nähdään tunteiden kirjo

Tunnit, viikot, kuukaudet – Kansallisteatterissa nähdään tunteiden kirjo
Lähestyvän kuoleman aiheuttamia moninaisia tunteita käydään harvoin läpi yhtä aidosti kuin Reko ja Tiina Lundánin kirjoihin perustuvassa Tunnit, viikot, kuukaudet -näytelmässä.
Julkaistu: 27.9.2021

Kansallisteatterin Suuri näyttämö muuttuu varsin intiimiksi tilaksi, kun kaksi ihmistä käy dialogia lähestyvästä kuolemasta. Kati Kaartisen käsikirjoittama Tunnit, viikot, kuukaudet pohjautuu Reko ja Tiina Lundánin kirjaan Viikkoja, kuukausia (WSOY, 2006) sekä Tina Lundánin teokseen Ensimmäinen kesä (WSOY, 2008).

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundán kuoli vuonna 2006 vain 37-vuotiaana aivokasvaimeen. Näytelmässä keskitytään hänen elämänsä loppuvaiheisiin hänen itsensä ja Tiina-vaimon näkökulmasta.

Kuolema aiheuttaa pelkän surun lisäksi laajemman tunteiden kirjon.

Varsin nuoren ihmisen ja pikkulasten isän kuolema on aiheena pohjattoman surullinen, mutta lavalla ja tosielämässä lähestyvä kuolema aiheuttaa pelkän surun lisäksi laajemman tunteiden kirjon. Näytelmä käy hyvin läpi muun muassa sen, miten raskas tilanne saattaa olla läheisille. Esimerkiksi vaimo (Petra Karjalainen) saa vähillä unilla raivokohtauksia, kun yöllä törmäilevä mies (Timo Tuominen) tekee unista katkonaista. Tai vaimo haluaisi jo miettiä, miten perhe pärjää kuoleman jälkeen, mutta mies ei vielä ole valmis ajattelemaan kuolemaa, kuin taikauskoisesti peläten, että kuolema tulee ensin ajatuksiin ja sitten toteutuu.

Välillä on vaikea muistaa, että sairauden alla on se sama ihminen, jota on vuosikaudet rakastanut.

Vielä viime metreillä tärkeäksi saattaa nousta tarve suorittaa vielä yksi ohjaustyö loppuun ja todistella siten ainakin itselleen, että tästä selvitään vielä – tai ajatella jo sitä elämäntyötä, minkä jälkeensä jättää. Elämä lähestyvän kuoleman kanssa ei ole jaloa, vaan elämänmakuista, inhimillisine heikkouksineen ja muine piirteineen. Vaikeuksien keskellä on välillä vaikea muistaa, että sairauden alla on se sama ihminen, jota on vuosikaudet rakastanut.

Tuomas Rinta-Panttilan ohjaamaa näytelmää elävöitetään Petra Karjalaisen ja Timo Tuomisen kotialbumikuvilla (lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Teemu Nurmelin), mikä ohjaa huomiota kuolemasta elettyyn elämään ja toisaalta siihen, miten pitkä tarina kuolemassa päättyy. Tilinteko käsittää koko elämän, ei vain viimeisiä viikkoja.

Lavalla on näyttelijöiden lisäksi myös pieni orkesteri (Jussi Tuurna, Tommi Asplund, Esko Grundström ja Ville Leppilahti), joka säestää Tuomisen ja Karjalaisen laulua. Kappaleet ovat kauniita, mutta tarina on itsessään niin intensiivinen, että laulut hieman katkaisevat sitä. Siitäkin huolimatta tunti ja 40 minuuttia ilman väliaikaa hujahtaa ohi, eikä esiintyjillä ole vaikeuksia pitää katsojia otteessaan. Etenkin Timo Tuominen tuntuu muuntautuvan koko persoonaltaan roolihahmon sairauden pahentuessa. Lopussa hän näyttää niin riutuneelta, että katsojaakin itkettää.

Esitys on Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto, ja se nähdään ensi vuonna Tampereella.

Kommentoi »