Oli paha korona-aika, kun amerikkalaisnäyttelijä Glenn Close kertoi Instagram-haastattelussa kuulumisiaan kotoaan Montanasta.

Hänen oli ollut tarkoitus julkistaa yhdessä näyttelijä Harrison Fordin kanssa Oscar-gaalan paras elokuva, mutta hän oli joutunut perumaan sen koronatartunnan takia. Sen sijaan hän oli karanteenissa Los Angelesissa ja luki The New Yorker -lehden vanhoja juttuja, joita hän kuljettaa mukanaan matkoillaan.

Hän ei tuolloin vielä sanonut sanaakaan Tove Janssonin Kesäkirja-romaaniin perustuvasta elokuvasta, jota hän tulee kuvaamaan tänä kesänä Suomeen. Elokuva kertoo tarinan Sophia-tytöstä ja hänen isoäidistään, jotka viettävät kesän Suomenlahden saarella. Close esittää isoäitiä.

Elokuvan ohjaa Charlie McDowell, joka kertoo lehdistötiedotteessa, että työskenteleminen Clenn Closen kanssa on hänen pitkäaikainen unelmansa: ”Ihailen hänen paneutumistaan ja tarkkaavaisuuttaan, valtaisaa monipuolisuuttaan sekä vangitsevaa läsnäoloaan niin lavalla kuin valkokankaalla.”

Pahimman koronakauden aikana Close jutteli tyttärensä Annie Starken kanssa kahdesti päivässä. Heitä yhdistää myös rakkaus koiriin. Anniella on labradorinnoutaja ja Glennillä havannankoira Pip. Koira vilahtelee usein Closen puheessa.

– Olen introvertti ja viihdyn omissa ajatuksissani. Joskus huomaan tuntien vierähtäneen hiljaisuudessa, ja sitten sanon koiralleni jotain.

Hän on muistellut usein The Wife -elokuvan kuvauksia, joista teki erityisen mieleenpainuvan se, että Annie esitti elokuvassa äitinsä hahmon nuorempaa versioita. Björn Rungen elokuva vuodelta 2017 kertoo lahjakkaasta naiskirjoittajasta, joka on antanut miehensä loistaa julkisuudessa, vaikka hän on tehnyt työn.

– Annie ei halunnut näyttelijäksi. Hän opiskeli taidehistoriaa, mutta lopulta totesi, että on vältellyt näyttelemistä oletettavista syistä, mutta että se on ainut asia, mitä hän haluaa tehdä, Close kertoi.

Äiti antoi tyttärellensä tilaa pärjätä omillaan.

– Hän kuvasi koe-esiintymisiä ja kävi lounaalla Björnin kanssa, ennen kuin sai roolin. Painotin molemmille, että minulla ei saa olla mitään tekemistä päätöksen kanssa.

Glenn Close on puhunut reilut kymmenen vuotta julkisesti mielen herkkyydestä. Hän on perustanut yhdistyksen, jonka tavoitteena on kannustaa puhumaan ja ymmärtämään mielenterveyttä. Hänelle siitä tuli sydämen asia, kun Jessie-sisko pyysi apua.

– Yhden perhetapaamisen loppupuolella hän sanoi, että ei pysty lopettamaan itsemurhan ajattelemista. Hän oli rohkea ja rikkoi perheemme puhumattomuuden kierteen. Siitä alkoi uusi aikakausi. Aloin tutkia asioita ja sen myötä ymmärtää perhehistoriaamme ja sykliä, miten asiat usein tapahtuvat.

Jessiellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hänen pojallaan skitsoaffektiivinen häiriö. Close toivoo, että mielenhäiriöistä puhuttaisiin kuin muista kroonisista sairauksista.

– Enää asia ei ole yhtä vaiettu kuin aiemmin. Yritän silti puhua siitä, sillä puhumattomuus lisää häpeää ja pelkoa.

Hän miettii aihetta myös roolivalinnoissaan.

– Tarinoilla on mahdollista parantaa traumoja.

Connecticutissa syntynyt Close rakasti satuja lapsena. Hän katsoi Disney-elokuvia ja myöhemmin ohjelmia cowboysta ja sirkuksesta. Hän tiesi jo silloin haluavansa näyttelijäksi.

Kun hän oli seitsemän, hänen vanhempansa Bettine ja William Close liittyivät hengelliseen järjestöön Moraalinen varustautuminen, jonka oli perustanut pastori Frank N. D. Buchman vuonna 1938. Perhe muutti Geneveen, Sveitsiin.

The Me You Can’t See -dokumenttisarjassa Close on kuvannut lapsuuttaan kontrolloiduksi, tiukaksi ja hierarkkiseksi. Kokemus traumatisoi hänet.

– Se oli kuin kultti. Tunsin oloni ulkopuoliseksi ja se tunne on seurannut minua koko elämäni.

Hän pohtii, että kokemukset jättivät häneen ikuiset jäljet, ja siksi hän ei ole pystynyt solmimaan pitkiä suhteita.

– On uskomatonta, että lapsuudenaikaiset kokemukset voivat olla vieläkin tuhoisia. Olen tietoinen asioista, jotka saattavat laukaista tilanteita, joissa tunnen oloni haavoittuvaiseksi.

Collegeopiskelut toivat hänelle mahdollisuuden irtautua yhteisöstä. Hän aloitti näytelmä- ja antropologian opinnot Virginiassa 22-vuotiaana. Viisi vuotta myöhemmin hän esiintyi teatterissa.

– Se oli puhdasta näyttelemistä, sillä lavalla ei voi piiloutua. Opin perustaidot, pitämään huolta itsestäni ja kommunikoimaan muiden kanssa.

Sitten roolit aukenivat televisiotuotannoissa ja myöhemmin elokuvissa.

Vuonna 2017 nauhoitetussa HFPA in Conversation -podcastissa Close muisteli uraansa. Hän sai ensimmäisestä elokuvaroolistaan Oscar-ehdokkuuden vuonna 1983. John Irvingin romaaniin perustuvassa draamassa Garpin maailma hänet nähtiin Robin Williamsin esittämän Garp-hahmon feministisenä yksinhuoltajaäitinä.

– Robin oli kuvannut sitä ennen hittisarjan Ystäväni avaruudesta. Garp oli hänen toinen elokuvansa. Hän oli sympaattinen ja hänestä tuli hyvä ystävä. Ei ole toista hänen kaltaistaan. Kun jännitin pitkän kohtauksen kuvaamista, hän rauhoitti minua.

Vuonna 1987 ilmestyneen jännityselokuvan Vaarallinen suhde hän kuvasi Michael Douglasin kanssa.

– Alex Forrest -hahmoani kuvataan yhtenä elokuvamaailman hienoimpana paholaisena. Hän ei pystynyt kontrolloimaan itseään ja olisi tarvinnut psykoterapiaa. Kun kuvasin elokuvaa, en ajatellut hänen olevan ilkeä. Rakastin häntä, niin kuin rakastan kaikkia hahmojani. Jos tuomitsen, vedän rajan hahmon ja itseni välille eikä hahmosta tule silloin kokonainen. Minulle oli shokki, kun feministit tuomitsivat hahmoni.

Tuolloin hän toivoi, että elokuvasta tehtäisiin versio, jossa Alex olisi pääosassa. Silloin nähtäisiin myös naisen motiivit. Nyt siitä on tehty minisarja, jonka pääosassa nähdään Lizzy Caplan.

Kymmenen vuotta myöhemmin hän tähditti Harrison Fordin ja Gary Oldmanin kanssa toimintaelokuvaa Air Force One. Siinä terroristit kaappaavat Yhdysvaltain presidentin lentokoneen. Close esittää varapresidenttiä, joka neuvottelee kaappaajien kanssa.

– Minut palkattiin rooliin niin viime hetkellä, että otin kuvauksiin peruukin omasta valikoimastani.

Käsikirjoituksessa oli kohtaus, jossa varapresidentti Kathryn Bennett itki.

– Totesin, ettei käy päinsä! En esitä naista, joka on varapresidentti ja itkee kriisin keskellä. Sanoin, että naiset käyttäytyvät päinvastaisesti. Voitin väittelyn.

Close on nähnyt myös sen suuren muutoksen, joka on tapahtunut elokuville ja tv-sarjoille. Aiemmin tv-sarjat olivat elokuvia vaisumpia eikä televisiossa esiintyneitä näyttelijöitä arvostettu samalla tavalla kuin elokuvien näyttelijöitä. Kun Close otti vastaan roolin tv-sarjan Shield – lain varjolla neljännelle kaudelle (2005), hän ei enää saanut tasoaan vastaavia roolitarjouksia.

Rooli tv-sarjassa Damages ei ollut itsestään selvä valinta Closelle.

– Sarjan pilotti oli kirjoitettu niin hyvin, että otin riskin ja allekirjoitin sopimuksen mahdollisesta kuudesta kaudesta. Olihan se aika hullua tehdä sellainen sopimus yhden käsikirjoituksen perusteella.

Riski palkittiin, ja vuonna 2017 alkaneesta sarjasta tuli menestys.

Nykyään minisarja on hänen mielestään paras formaatti kirjoittajille ja näyttelijöille. Siinä on tarpeeksi aikaa kertoa tarinaa ja paneutua hahmoon.

Viimeksi hän on tehnyt sarjan Teheran.

Mistä olet erityisen ylpeä, Glenn Closelta kysytään. Hänen vastauksensa on usein elokuvadraama Albert Nobbs, jonka hänen tuotantoyhtiönsä Trillium tuotti. Elokuva sijoittuu 1800-luvun Irlantiin, missä naisia ei kannustettu olemaan itsenäisiä.

Hänen oma roolihahmonsa Nobbs pukeutuu mieheksi voidakseen työskennellä hovimestarina hienostohotellissa.

– Hän on mielenkiintoinen hahmo. Jotkut ajattelevat, että hän on transsukupuolinen, toiset, että lesbo, mutta hän ei ole kumpaakaan. En myöskään ajatellut, että hän olisi mies tai olisi halunnut olla mies. Minulle hän on nainen, jolla on salaisuus. Jos hänellä ei olisi ollut töitä, hän olisi joutunut kadulle. Hänen piti selviytyä miesten maailmassa.