Donald Trump vihaa Natoa – Jos hänet valitaan taas presidentiksi, edessä voi olla Eurooppaa horjuttava linjanmuutos

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin artikkelin voit lukea tästä linkistä.

Artikkeli on osa Atlanticin ”If Trump Wins” -hanketta, jossa pohditaan, mihin toimiin Donald Trump ryhtyy, jos hänet valitaan uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2024.

”En välitä paskaakaan Natosta.” Näillä sanoilla entinen presidentti Donald Trump ilmaisi aikoinaan, mitä mieltä hän oli Yhdysvaltain vanhimmasta ja vahvimmasta sotilasliitosta.

Ei sillä, että tämä lausahdus, joka esitettiin silloisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin läsnä ollessa, olisi ollut yllätys. Trump on kyseenalaistanut Yhdysvaltain liittoumien arvon jo kauan ennen poliittista uraansa.

Hän on muun muassa kirjoittanut eurooppalaisista näin: ”Heidän konfliktinsa eivät ole amerikkalaisten henkien arvoisia. Euroopasta vetäytyminen toisi meille miljoonien dollarien säästöt vuodessa.”

Vuonna 1949 perustettu Nato, jota Yhdysvaltain demokraatit, republikaanit ja riippumattomat ovat yhteistuumin kannattaneet viimeiset 75 vuotta, on jo jonkin aikaa ollut Trumpin erityisen vihan kohteena. Presidenttikaudellaan Trump uhkasi toistuvasti vetää Yhdysvallat pois Natosta ja esitti tämän uhkauksen surullisenkuuluisasti myös Naton huippukokouksessa vuonna 2018.

Vetäytymistä ei kuitenkaan nähty Trumpin virkakauden aikana. Syynä on se, että aina oli olemassa joku, joka puhui hänet ympäri. Bolton kertoo tehneensä niin, ja on arveltu, että myös Jim Mattis, John Kelly, Rex Tillerson, Mike Pompeo ja jopa Mike Pence tekivät jossain vaiheessa niin.

He eivät kuitenkaan saaneet Trumpia muuttamaan mieltään. Jos Trump valitaan uudelle kaudelle vuonna 2024, kukaan tästä porukasta ei ole Valkoisessa talossa hänen kanssaan. Kukin heistä on riitautunut entisen presidentin kanssa, jotkut pahastikin.

Mistään ei löydy uutta joukkoa republikaanianalyytikoita, joilla olisi sekä Venäjän että Euroopan tuntemusta, koska useimmat heistä joko ilmoittivat vastustavansa Trumpia vuonna 2016 tai arvostelivat häntä vuoden 2020 jälkeen.

Niinpä toisella kaudella Trumpin ympärillä olisi vain sellaisia ihmisiä, jotka joko jakavat hänen inhonsa maan turvallisuusliittoja kohtaan tai eivät tiedä niistä mitään eivätkä myöskään välitä niistä. Trump on aina tuntenut närää Yhdysvaltain liittolaisia kohtaan, ja tällä kertaa tuo tunne johtaisi todennäköisesti selkeään linjamuutokseen.

”Vahingot, joita hän aiheutti ensimmäisellä kaudellaan, olivat korjattavissa”, Bolton sanoo. ”Toisen kauden vahinkoja olisi mahdoton korjata.”

Natosta eroaminen voi olla Trumpille vaikeaa ainakin institutionaalisella tasolla ja mahdollisesti myös poliittisesti. Ilmoitus eroaikeesta johtaisi välittömästi perustuslailliseen kriisiin.

Yhdysvaltain sopimukset edellyttävät senaatin hyväksyntää, mutta maan perustuslaissa ei ole mainintaa siitä, vaaditaanko sopimuksista vetäytymiseen kongressin hyväksyntää. Huomattuaan laissa olevan porsaanreiän demokraattisenaattori Tim Kaine ja republikaanisenaattori Marco Rubio ehdottivat sittemmin senaatin hyväksymää lakia, jonka tarkoituksena on estää Yhdysvaltain presidenttiä vetämästä maata Natosta ilman kahden kolmasosan tukea senaatissa tai kongressin hyväksymää lakia.

Kaine sanoo olevansa ”varma siitä, että tuomioistuimet puolustavat päätöstä eivätkä anna presidentin päättää vetäytymisestä yksipuolisesti”, mutta helppoa se ei tulisi olemaan.

Myös maan tiedotus- ja suhdetoiminta ajautuisi kriisiin. Laaja joukko ihmisiä, muun muassa Naton entiset ylimmät sotilaskomentajat, Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston entiset puheenjohtajat, entiset presidentit ja entiset valtionjohtajat, asettuisi takuulla puolustamaan Natoa ja ilmaisisi kantansa hyvin äänekkäästi.

Mutta millään tällä ei välttämättä olisi merkitystä, koska vahinko olisi jo ehtinyt tapahtua kauan ennen kuin kongressi kokoontuisi neuvottelemaan sopimuksesta.

Tämä johtuu siitä, että Naton vaikutusvalta ei ole niinkään oikeudellista tai institutionaalista vaan psykologista: Nato luo mielikuvan yhteisestä puolustuksesta ja iskostaa sen jokaisen liittouman jäsentä mahdollisesti uhkaavan tahon mieleen.

Neuvostoliitto ei hyökännyt Länsi-Saksaan vuosien 1949 ja 1989 välillä, mutta se ei johdu siitä, että se olisi pelännyt Saksan reaktiota. Venäjä ei ole hyökännyt Puolaan, Baltian maihin tai Romaniaan viimeisen puolentoista vuoden aikana, mutta se ei johdu siitä, että se pelkäisi Puolaa, Baltian maita tai Romaniaa. Neuvostoliitto pidättäytyi hyökkäämästä, aivan kuten Venäjä nyt tekee, koska se uskoi vakaasti siihen, että Yhdysvallat on sitoutunut näiden maiden puolustamiseen.

Pelotevaikutus ei synny pelkästään Naton perustamissopimuksesta, karkeasta asiakirjasta, jonka allekirjoittajat sopivat viidennessä artiklassa yksinkertaisesti, että ”yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan”.

Pelote syntyy Kremlin käsityksestä, jonka mukaan amerikkalaiset aidosti uskovat yhteiseen puolustukseen, Yhdysvaltain armeija on aidosti valmistautunut yhteiseen puolustukseen ja Yhdysvaltain presidentti on aidosti sitoutunut toimimaan, mikäli yhteinen turvallisuus on uhattuna. Trump voi romuttaa tämän käsityksen yhdellä ainoalla puheella, yhdellä kannanotolla tai jopa yhdellä julkaisulla Truth Social -somealustalla.

Siinä vaiheessa sillä ei olisi enää merkitystä, että kongressi, tiedotusvälineet ja republikaanipuolue kiistelisivät yhä keskenään Natosta vetäytymisen laillisuudesta. Jos ylipäällikkö julistaa ”en aio tulla liittolaisen avuksi, jos sitä vastaan hyökätään”, miksi kukaan enää pelkäisi Natoa, riippumatta siitä, millaisia velvoitteita on edelleen olemassa paperilla?

Kun Venäjä tai kukaan muukaan ei enää pelkää Yhdysvaltain reaktiota hyökkäykseen, sen todennäköisyys kasvaa entistä suuremmaksi. Tällainen skenaario saattaa kuulostaa epätodennäköiseltä, mutta sen ei pitäisi. Ennen helmikuuta 2022 kovinkaan moni ei uskonut, että Venäjä hyökkäisi koskaan täysimittaisesti Ukrainaan.

Haastattelin useita ihmisiä, joilla on tiiviit yhteydet Natoon, ja pyysin heitä kuvittelemaan, mitä Euroopalle, Ukrainalle tai jopa Taiwanille tai Etelä-Korealle tapahtuisi, jos Trump kieltäytyisi noudattamasta viidettä artiklaa.

Jokainen heistä oli yhtä mieltä siitä, että usko yhteiseen puolustukseen hiipuisi nopeasti. Yhdysvaltain entinen Nato-suurlähettiläs ja Naton entinen apulaispääsihteeri Alexander Vershbow huomautti, että Trump voisi vetää Yhdysvaltain suurlähettilään virastaan, estää diplomaatteja osallistumasta kokouksiin tai lakata maksamasta Yhdysvaltain osuutta Brysselin päämajan kustannuksista jo ennen kuin kongressi ehtisi estää häntä: ”Mikään laki ei estä häntä tekemästä niin.”

Yhdysvaltain tukikohtien lakkauttaminen Euroopassa ja tuhansien sotilaiden siirto kestäisi toki kauemmin, mutta kaikkien liittouman poliittisten osapuolten pitäisi joka tapauksessa muuttaa toimintatapaansa hetkessä.

American-yliopiston kansainvälisten suhteiden professori James Goldgeier, joka on kirjoittanut useita kirjoja Natosta, arvioi, että seurauksena olisi kaaos.

”Siinä tilanteessa ei voida turvautua minkäänlaiseen varasuunnitelmaan, koska sellaista ei ole ”, hän sanoo.

Ei ole mitään vaihtoehtoista johtamistapaa, ei vaihtoehtoista komento- ja valvontajärjestelmien toimittajaa, ei vaihtoehtoisia avaruusaseita, ei edes vaihtoehtoista tahoa, jolta voisi hankkia ammuksia. Eurooppaan kohdistuisi välittömästi Venäjän hyökkäyksen uhka, johon se ei ole valmistautunut eikä ehdi valmistautua vielä moneen vuoteen.

Ilman Natoa ja Yhdysvaltain sitoutumista Euroopan turvallisuuteen myös varustetoimitukset Ukrainaan loppuisivat. Mikäli Yhdysvallat uhkaisi jättää Naton, se pakottaisi monet Euroopan maat pitämään omat sotilaalliset resurssit itsellään; nehän voivat pian joutua hyökkäyksen kohteeksi itsekin.

Ukrainalaisilta alkaisivat pian loppua ammukset. Koko Ukrainan valtaus Venäjän toimesta, mihin presidentti Vladimir Putin edelleen pyrkii, muuttuisi mahdottomasta mahdolliseksi. Ukrainan asevoimien logistiikka vaikeutuisi huomattavasti, koska venäläiset voisivat pommittaa lentoasemia ja muita tavaraliikenteen solmukohtia Puolassa ja Romaniassa.

He ovat jo käyneet lähellä: Ainakin yksi venäläisohjus putosi vahingossa Puolaan, ja Venäjän iskuja on osunut Romanian ja Ukrainan väliselle rajalle. Sodan alkuvaiheessa venäläiset hyökkäsivät tarkoituksella tukikohtaan Länsi-Ukrainassa, aivan Puolan rajan tuntumassa, missä ulkomaalaisten sotilaiden tiedettiin harjoittelevan. Jos venäläiset alkavat kohdistaa iskuja Puolan sisällä oleviin tukikohtiin, Ukrainan aseistamiseen liittyvä logistiikka käy mahdottomaksi.

Muutos heijastuisi välittömästi myös Euroopan ulkopuolelle. Jos Trump tekisi selväksi, ettei hän enää kannata Natoa, Yhdysvaltain muut turvallisuusliitot olisivat myös vaarassa. Taiwan, Etelä-Korea, Japani ja jopa Israel tulkitsisivat tilanteen niin, että ne eivät voi enää luottaa Yhdysvaltojen automaattiseen tukeen. Naton lakkauttaminen ei välttämättä vaikuttaisi niihin suoraan, mutta liittouman hajoaminen merkitsisi sitä, että kaikkien, kaikkialla, on syytä olettaa, että Yhdysvaltojen tukeen liittolaisena ei voi enää luottaa.

Ajan myötä kaikki Yhdysvaltain liittolaiset alkaisivat pystyttää omia suojamuurejaan. Monet Euroopan maat ryhtyisivät mielistelemään Venäjää. Monet Aasian maat laskeskelisivat, että, kuten Kaine on todennut, ”kaipa meidän täytyy muodostaa läheisempi suhde Kiinaan, ihan vain itsesuojelun vuoksi”.

Hyökkäyksen välttämiseksi pragmaattiset valtionjohtajat Kiinan tai Venäjän kupeessa alkavat kenties suhtautua vakavammin näiden maailman toiseksi ja kolmanneksi suurimman sotilasvallan kaupallisiin ja poliittisiin vaatimuksiin. Samaan aikaan monet Venäjän tai Kiinan (tai Iranin, Venezuelan tai Kuuban) tukemat poliittiset puolueet ja valtionjohtajat (sekä vallassa olevat että muut) voisivat esittää uuden, vakuuttavan perustelun itsevaltaisten käytäntöjen ja menettelytapojen puolesta: Yhdysvallat, maa, jonka imagoa Trump ja trumpismi ovat jo vakavasti vahingoittaneet, näyttäisi olevan perääntymässä.

Ajan mittaan myös Yhdysvaltain taloudellinen valta heikkenisi. Kauppasopimuksiin ja rahoitusjärjestelyihin tulisi muutoksia, mikä vaikuttaisi amerikkalaisiin yrityksiin ja lopulta Yhdysvaltain talouteen.

Jos Trump valitaan uudelleen presidentiksi, maan murenevien instituutioiden ympärillä pyörivä draama vaatisi amerikkalaisilta niin paljon huomiota, että kestäisi kauan ennen kuin useimmat heistä huomaisivat muuttuvan maailmanjärjestyksen synnyttämät ongelmat. Liettuan tai Etelä-Korean vaikeudet tuntuisivat etäisiltä, merkityksettömiltä.

Yhdysvaltain vaikutusvalta hiipuisi olemattomiin lähestulkoon huomaamatta. Kun amerikkalaiset lopulta tajuaisivat, miten moni asia on muuttunut, olisi jo liian myöhäistä.

Artikkeli julkaistaan painetun lehden tammi-/helmikuun 2024 numerossa otsikolla ”America Will Abandon NATO” (”Yhdysvallat aikoo jättää Naton”).

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.