Ilmastokriisi ei ole kadonnut – Sekä Trump että Venäjä levittävät ilmastovalheita
Et ole yksin, jos puolustat ilmastoa tässä monien kriisien ajassa, kirjoittaa Riikka Suominen.
Mistä voimia puolustaa ilmastoa, kun otsikot ovat täynnä sotaa ja poliittista kaaosta?
Ainakin voi rohkaista itseään sillä, että on osa enemmistöä. Ihmiset ympärillä jakavat huolen, vaikkei se aina näy julkisessa keskustelussa.
Tuore tutkimus osoittaa, että ilmastouutisten seuranta on pysynyt kansainvälisesti tasaisena viimeiset kolme vuotta. Ilmasto kiinnostaa, vaikka otsikoita dominoivat Putin, Trump, Ukraina ja Gaza. (Poikkeus on Yhdysvallat, jossa ilmastouutisten seuranta (todennäköisesti myös tarjonta?) tippui syksyllä presidentinvaalien vuoksi kuudenneksella.)
Monikriisissä on vaikea pitää katsetta pallossa. Pitäisikö sittenkin keskittyä puolustamaan rauhaa, demokratiaa ja vähemmistöjä?
Hyvä uutinen on, että ei ole pakko valita. Ilmastokriisin ratkaisu on kytkeytynyt moniin käsilläolevista kriiseistä.
On vanhanaikainen käsitys, että ilmasto olisi irrallaan niin sanotusta kovasta turvallisuuspolitiikasta. Nykyisessä hybridisodankäynnissä käytetään aseena ilmastovalheita. Naton raportti viime kesänä nosti esiin, miten Venäjän hallinto ja sitä suosiva media syytää maailmalle ilmastopotaskaa. Ilmiö on kiihtynyt Ukrainan sodan aikana. Valeuutiset väittävät ilmastonmuutosta huijaukseksi, jolla läntinen maailma haluaa pitää kehittyvät maat köyhyydessä. Samoin Nato kiinnitti huomiota siihen, miten Venäjän nettiarmeija hyökkää ilmastoaktivisteja vastaan, erityisesti tämä häirintä koskee naispuolisia aktivisteja.
Ilmastovalheet johtuvat siitä, että Venäjä haluaa lietsoa eripuraa ja on huolestunut, saako se fossiilisensa kaupaksi. Euroopassa havahduttiin Ukrainan sodan myötä siihen, että venäläistä energiaa ostamalla olemme jatkuvasti itse lihottaneet Putinin sotakassaa.
”Sen sijaan että kansalaisia valistettaisiin ilmastoturvallisuudesta, jää ilmasto sivuasiaksi.”
Ilmastokriisi linkittyy oleellisesti myös Trumpin vallankäyttöön. Hän nousi presidentiksi nettimiljardöörien tuella. Amerikkalainen viestinnänprofessori Adrienne Russell kuvaa näiden perustamia yhtiöitä Twitteriä, Facebookia, YouTubea ja Googlea lähes öljy-yhtiöiden veroisiksi ilmaston vihollisiksi.
Nettialustat ovat täynnä ilmastodenialistista saastetta. Faktat ja somekäyttäjien jakama ilmastojournalismi hautautuvat siihen mölyyn.
Nettijätit eivät puutu botteihin tai ilmastovalheisiin, vaan somealustoilla leviävät salaliittoteoriat pyromaanien sytyttämistä maastopaloista ja meteorologeja hiljentävät uhkaukset. Ilmastosaasta kulkeutuu tehokkaasti, koska se herättää vihaa, ärtymystä, kateutta ja vastareaktioita, sellaisia tunteita, joista some elää.
Tällaiset ilmastokytkökset voivat tuntua kaukaisille tai vaikeasti hahmotettaville, koska media ei ole erityisemmin panostanut niiden avaamiseen. Sen sijaan että kansalaisia valistettaisiin ilmastoturvallisuudesta, jää ilmasto sivuasiaksi. Ympäri maailmaa saavat ilmastotoimittajat kuulla sekä pomoiltaan että poliitikoilta, että ”nyt on kuule käsillä pahempiakin ongelmia kuin ilmasto”. Ilmiöstä on kirjoittanut muun muassa Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin ilmastojournalismi- verkoston Kathrine Dunn.
Aina voi väittää, että jokin on kiireisempää, mutta ilmastokriisin ratkaisu ei voi odottaa myyttistä tulevaa auvoa, jossa päättäjien pöydällä ei olisi muuta.
Kansalaisten enemmistö, ympäri maailmaa, toivoo, että ilmastoa suojeltaisiin nopeasti ja tehokkaasti. Tämä tulos nousee selvityksestä toisensa perään.
Suomalaisistakin enemmistö haluaa ilmastonmuutoksen hillinnästä politiikan kärkiteeman ja jopa omasta elintasosta ollaan valmiita tinkimään tavoitteen vuoksi.
Ilmastohuoli ja valmius toimia ovat siis edelleen korkealla tasolla. Niinpä sinä, joka tässä monikriisien maailmassa puolustat ilmastoa, olet hyvässä ja runsaslukuisessa seurassa.
