Image

Suomessa eletään transaktivismin nousukautta – Mona Bling ja Piki Rantanen edustavat uutta valtaa, joka välkehtii somesta kabinetteihin ja julkiseen keskusteluun

Suomessa eletään transaktivismin nousukautta – Mona Bling ja Piki Rantanen edustavat uutta valtaa, joka välkehtii somesta kabinetteihin ja julkiseen keskusteluun
Piki Rantasen ja Mona Blingin tärkein vaikuttamisen väline on Instagram. He valistavat seuraajiaan storyissaan ja ovat myös itse nousseet mediajulkisuuden kommentaattoreiksi.
Julkaistu: 13.8.2021

Viime syksynä transaktivisti Mona Blingillä oli liput Kansallisteatteriin. Siellä esitettäisiin hänen suosikkielokuvansa näytelmä­sovitusta, joten Bling oli varannut paikkansa ajoissa.

Elokuva on Pedro Almodóvarin ohjaama ja käsikirjoittama Kaikki äidistäni. Yksi sen keskeisistä hahmoista on transnainen nimeltä Agrado.

Sosiaalisessa mediassa alkoi levitä tieto, että Kansallisteatterin versiossa Agradon esittäjäksi on valittu cis-mies, näyttelijä Janne Reinikainen. Transaktivistit kyselivät Kansallisteatterilta, miksei transnaista esitä transnainen, kuten elokuvassa, tai edes cis-nainen. Heidän mukaansa miesnäyttelijän valitseminen viesti, että hahmoa pidetään pohjimmiltaan miehenä, vaikka tämä on nainen.

Bling kirjoitti Instagram Storyynsa:

”Teidän roolivalintanne vaikuttaa suoraan siihen, että tavalliset ihmiset luulevat, että me transihmiset olemme myös roolihahmoja. Että transnaiset ovat J. Reinikaisen tavoin miehiä, jotka voivat riisua roolinsa illan päätteeksi.”

Sukupuolentutkimuksen tutkijatohtori Julian Honkasalo seurasi reaaliajassa, miten aktivistien somekannanotoista tehtiin uutisia. Helsingin Sanomat aloitti, muut seurasivat perässä.

”Ai tuokin uutiskynnys ylittyi, ja tuo, ja tuo”, Honkasalo muistaa ajatelleensa.

Kansallisteatteri säikähti ja reagoi nopeasti. Näyttelijä Janne Reinikainen menetti roolinsa. Ensi-iltaa siirrettiin.

Sitten selvisi, että elokuvasta poiketen teatterisovituksen hahmo ei ole transnainen vaan transvestiitti, naiseksi pukeutuva mies. Viestinnässä oli käytetty väärää sanaa. Kansallisteatteri pyysi neuvonantajaksi transtaustaisen näyttelijän Miiko Toiviaisen, ja käsittelyn lopputulemana Reinikaisen työsuhde ja ensi-ilta palautettiin ennalleen.

”Hyvä päätös”, kommentoi Mona Bling Instagramissa. Koska hahmo onkin transvestiitti, mitään perusteita Reinikaisen potkuille ei ole, hän totesi.

Teatteri järjesti keskustelutilaisuuden. Lukuisissa lehti­jutuissa ja radio-ohjelmissa ihmeteltiin sekavaa kohua ja haastateltiin transaktivisteja.

”Vertaisin cis-miehen näyttelemää transnaista siihen, jos valkoihoinen näyttelisi tummaihoista”, Bling sanoi YleX Etusivussa, johon hänet oli kutsuttu vieraaksi.

Aktivistit kertasivat, miksi representaatiolla on väliä ja miten transhahmoja on teatterissa, elokuvissa ja tv:ssä esitetty. Yksittäistapauksen kauhistelusta siirryttiin opettavaiseen yleiskeskusteluun.

Viimeistään silloin se oli selvää. Suomalaisilla transaktivisteilla on valtaa.

Valta on kimaltelevan tuoretta ja sijaitsee sosiaalisessa mediassa. Sieltä se säteilee lehdistöön, instituutioihin ja kahvipöytiin.

Sen tärkein väline on Instagramin Story-ominaisuus. 24 tunnissa katoavat ruudut edustavat tämän hetken tiedonvälitystä. Nopeaa, visuaalista ja tiivistä. Story-viestinnässä loistaa sukupolvi, joka on kasvanut somen äärellä.

”The transgender tipping point”, julisti arvostetun Time-lehden kansi toukokuussa 2014. Numeron päähenkilö oli Laverne Cox, näyttelijä, aktivisti ja transnainen. Jutun oli kirjoittanut Katy Steinmetz.

Viimeisen vuoden aikana nuorten transaktivistien storyista ja twiiteistä on tullut uutislähteitä ja aktivisteista itsestään sukupuolen moninaisuuden mediakommentaattoreita. Meneillään on transaktivismin nousukausi.

Siis Suomessa. Yhdysvalloissa sama käännekohta on jo takana, kertoo tutkija Honkasalo.

Sen täsmällinen ajankohta on harvinaisen helppo määritellä.

”The transgender tipping point”, julisti arvostetun Time-lehden kansi toukokuussa 2014. Numeron päähenkilö oli Laverne Cox, näyttelijä, aktivisti ja transnainen. Jutun oli kirjoittanut Katy Steinmetz.

Julian Honkasalo pitää kiinnostavana sitä, että käännekohta oli oikeastaan Steinmetzin keksintö.

”Tämä toimittaja loi narraation, että transihmisten hetki on nyt.”

Heidän oikeuksiensa puolesta oli kuitenkin taisteltu jo vuosikymmeniä. Yhdysvalloissa transaktivismin edelliset aallot löivät rantaan 1960- ja 1990-luvuilla. Mutta viihde- ja mediamaailmassa vuosi 2014 oli ratkaiseva. Silloin Cox esitti transsukupuolista hahmoa suositussa Orange is the New Black -vankiladraamassa. Hän ja muut Hollywoodin transtaustaiset näyttelijät alkoivat saada uudenlaista, arvostavaa huomiota sikäläisessä mediassa.

Kesällä 2015 Vanity Fair -lehden kannessa poseerasi sukupuolensa korjannut ex-urheilija ja tosi-tv-tähti Caitlyn Jenner. Transsukupuolisuudesta oli tullut polttava puheenaihe. Meille sama ilmiö rantautui muutaman vuoden viiveellä.

Trumpin presidenttiyden myötä transnäkyvyyden rinnalle syntyi transvastainen moraalipaniikki, Honkasalo kertoo.

Euroopassa transaktivistit ovat liikehtineet läpi 2000-luvun. Heidän päävaatimuksensa on ollut sterilisaatiopakon poistaminen. Vuoteen 2004 saakka kaikki Euroopan maat, joissa sukupuolen juridinen vahvistaminen oli mahdollista, vaativat sen ehtona lisääntymiskyvyttömyyttä. Nyt tällaisia EU-maita on enää viisi, Suomi niiden joukossa.

Suomalaiset aktivistit toivovat, että translaki saadaan päivitettyä tällä hallituskaudella.

Transaktivismin muodot ja sävyt vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Britanniassa sävy on ollut aggressiivinen. Siellä transihmiset ovat olleet pitkään puolustuskannalla, sillä tasa-arvoisen avioliittolain aiheuttama vastareaktio on osunut erityisesti heihin. Sosiaalisessa mediassa on kiistelty esimerkiksi kirjailija J. K. Rowlingin transvastaisista kommenteista.

Julian Honkasalo tutkii parhaillaan transihmisten poliittisen aktivismin ja yhteisöllisyyden historiaa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa. Hänen mukaansa on oleellista erottaa toisistaan kolme erilaista transaktivismin muotoa: Instagram-influensserit, ärhäkät twiittaajat ja perinteinen järjestötyö.

”Tässä käydään kamppailua siitä, kuka on aktivisti.”

Vaaleanpunaista, vaaleansinistä ja valkoista. Ex-muotibloggari Mona Blingin Instagram-tilin graafinen ilme on harmoninen ja johdonmukainen. Ei ole sattumaa, että samat värit löytyvät translipusta.

Bling, oikealta nimeltään Mona Kuoppamaa, lienee tämän hetken tunnetuin suomalainen transaktivisti. Hänellä on yli 19 000 seuraajaa Instagramissa ja suosittu feministinen deitti­podcast, jota hän juontaa toimittaja Irene Naakan kanssa.

Aiemmin Bling teki itsekin toimittajan töitä, mutta viimeisen vuoden aikana niille ei ole ollut tilaa. Somevaikuttaminen ja podcastaaminen ovat täyttäneet kalenterin. Lisäksi hän kirjoittaa kirjaa, jossa puretaan transsukupuolisuuteen liittyviä myyttejä.

”Koetan pitää yhden vapaapäivän viikossa”, hän sanoo.

Bling on täysipäiväinen transaktivisti ja vaikuttaja. Hänen tavoitteenaan on antaa transsukupuolisille nuorille jotain, mitä hänellä ei aikoinaan ollut: esikuvia ja kannustusta. Cis-ihmisille hän tarjoilee asiallista tietoa ”tervetuloa oppimaan” -asenteella.

”Suuria linjoja massoille, matalalla kynnyksellä”, hän sanoo. Tarkoitus ei ole jäädä nillittämään yksityiskohdista vaan vääntää rautalangasta, mistä transsukupuolisten oikeuksissa on kysymys.

Kuten Pekka Poudan tapauksessa, josta moni Blingin tuntee.

Helmikuussa meteorologi mokasi Twitterissä. Pouta kauhisteli twiitissään someprofiileihin ilmestyneitä pronominijonoja ja lohkaisi vitsin: ”Jos on ihan pakko kertoa omasta sukupuolisuudestaan profiilissa, niin eikö voisi sanoa suomeksi ’tykkään pillusta’?”

Transaktivistit, Bling mukaan lukien, vastasivat asiattomaan twiittiin ja selittivät, että profiilitekstien englanninkieliset pronominit merkitsevät käyttäjän sukupuoli-identiteettiä. Niitä viljellään, jotta ihmisiä ei sukupuolitettaisi väärin. Seksuaalisuuteen ne eivät liity.

Pouta harmistui mutta myönsi virheensä. ”Sotkin aloittelijana selvästi sukupuolisen suuntautumisen ja tämän sukupuoli-identiteetin”, hän sanoi Ilta-Sanomille. Myöhemmin hän teki Twitter-profiiliinsa lisäyksen ”he/him” ja kirjoitti jättävänsä twiittinsä näkyviin, vaikka se tekisi mieli poistaa:

”Töissä ja opiskelussa on kuitenkin ymmärtänyt, että omat virheet pitää näyttää avoimesti.”

Mona Blingin Pouta-aiheisia somejulkaisuja siteerattiin Ilta-Sanomissa, Länsi-Uusimaassa ja MTV:n uutisissa, ja häntä haastateltiin Nyt.fi:hin. Kuukauden päästä hänestä julkaistiin laaja henkilöjuttu Helsingin Sanomissa.

Blingin mukaan transaktivismin kultakausi on ollut käynnissä noin vuoden. Aiemmin esimerkiksi työnantajia ei hänen sateenkaaribrändinsä juuri kiinnostanut. Hän on kyllä yrittänyt myydä osaamistaan ennenkin.

”Pari vuotta sitten, kun hain harjoittelupaikkoja koulua varten, yritin tuoda esiin, että edustan sateenkaariyhteisöä ja tunnen näitä asioita. Halusin tehdä siitä valttikorttini, mutta ei siihen kukaan silloin tarttunut.”

Bling on opiskellut toimittajaksi Laajasalon opistossa ja Haaga-Heliassa. Jälkimmäisessä hänen medianomin tutkintonsa on vielä kesken.

Hän julkaisee Instagramissaan säännöllisesti tietoiskuja, kuten ”Näin puhut transasioista suomeksi” ja ”Mitä on transfobia?”.

Bling huomauttaa, ettei halua olla transsukupuolisten ainoa ääni somessa – ja ettei suinkaan ole Suomi-Instan suosituin transihminen. Esimerkiksi kauneustubettaja Henny Harjusolalla on yli 77 000 seuraajaa.

Mutta Harjusola ei ole aktivisti. Blingin tilin ydinsisältöä ovat nimenomaan yhteiskunnalliset aiheet.

”Kaikkien transihmisten ei tarvitse toimia somessa näin”, Bling sanoo.

”He voivat olla oman asiansa supertähtiä ja keskittyä siihen. Henny Harjusola voi tehdä videoita ja Jade Nyström hypätä korkeutta. Minun intohimoni on paasata transasioista ja feminismistä.”

Mona Blingille Instagram ei ole vapaa-ajan valokuvasurffailua vaan työtä. Samasta syystä hän ei julkaise pelkästään yhteiskunnallisia kannanottoja vaan myös mainoksia.

Blingin tulot ovat peräisin kaupallisista yhteistöistä yritysten kanssa. Mainospaikkoja hänen some­kanaviinsa ja podcastiinsa myy vaikuttajamarkkinointitoimisto. Blingin yhteistyökumppaneita ovat olleet esimerkiksi alusvaatefirma, kirjankustantamo ja luonnonkosmetiikkakauppa.

Tähän liittyy moraalisia kysymyksiä, joita netin trans­aktivistit joutuvat pohtimaan, sanoo Julian Honkasalo. Blingin kaltaisten someyrittäjien kohdalla esiin nousee aktivismin ja kaupallisuuden ristiriita. Vaikka yhteistyötahot olisi valittu tarkasti, ansaintalogiikka vaikuttaa väistämättä sisältöihin.

Instagramissa aktivismi on henkilöitynyttä ja brändättyä. Influensserin on kaupallistettava itsensä ja kokemuksensa.

”Alkavatko yritysyhteistyöt määritellä niitä tarinoita, joita transihmisistä kerrotaan? Kenellä se valta lopulta on?”
Julian Honkasalo

”Alkavatko yritysyhteistyöt määritellä niitä tarinoita, joita transihmisistä kerrotaan? Kenellä se valta lopulta on?” Honkasalo kysyy.

Mainoksissa transihmisyys on pakattava yksinkertaiseen, helposti myytävään ja tunteita herättävään muotoon. Usein tulos on jonkinlainen selviytymiskertomus.

Aiemmin esimerkiksi päivystävänä anarkistina tunnettu Suvi Auvinen on kaupallistanut aktivisminsa ja mennyt töihin Ellun Kanat -viestintätoimistoon.

”Auvisen tapauksessa potentiaalisesti vaarallinen aktivisti valjastettiin viestintätoimiston käyttöön”, Honkasalo tiivistää.

Sateenkaariaktivismin puolella kaupallisuutta on käsitelty esimerkiksi Helsinki Pride -tapahtumassa. Järjestäjät ovat saaneet kritiikkiä hampurilaisketju Burger Kingin ja muiden kaupallisten kumppaneiden mainonnasta. On puhuttu pinkkipesusta, jolla tarkoitetaan yritysten halua kirkastaa imagoaan sateenkaariyhteisön avulla.

Twitter-aktivistien arvoristiriita taas on hieman toisenlainen. Honkasalon mukaan osa nuorista transaktivisteista käyttää hybridivaikuttamisen keinoja. Aktivistit voivat esimerkiksi reagoida hyvin nopeasti ja monen ihmisen voimin johonkin äärioikeistolaiseen twiittiin. Ärhäkkä toiminta voi vaikuttaa mielikuvaan transaktivismista.

”Tunneladatusta ja poleemisesta kommentoinnista voi tulla joillekin käsitys, että transaktivistit vain öyhöttävät verkossa”, Honkasalo sanoo. Hänen mukaansa aktivistien on mietittävä, miten he voivat toimia sekä vastuullisesti että tehokkaasti.

Honkasalo huomauttaa, että toisin kuin vaikkapa ääri­oikeisto, transaktivistit eivät yleensä jaa verkossa disinformaatiota.

”Siinä on selvä ero.”

Elämme uutta aktivismibuumia. Edellinen sijoittui 1990-luvun lopulle, ja silloin esillä olivat eritoten ympäristöliike ja eläinoikeudet. Globalisaatiokriittinen liikehdintä kiihtyi vuosituhannen taitteessa, kun aktivistit järjestivät valtavia mielenosoituksia eri puolilla Eurooppaa.

Tällä kertaa aktivismi on saapunut suuren yleisön ulottuville sosiaalisen median välityksellä, ja sen keskeisimpiä aiheita on sukupuoli. Naisten ja seksuaali- ja sukupuoli­vähemmistöjen oikeuksien ohella netissä on viime vuosina kampanjoitu ilmaston puolesta sekä rasismia vastaan Black Lives Matter -liikkeen vanavedessä.

Aktivistin määritelmä on laajentunut. Enää ei tarvitse vapauttaa kettuja, kahlita itseään puskutraktoriin tai edes osallistua mielenosoitukseen. Riittää, että ottaa kantaa somessa.

”Vähän jokainen on vähän aktivisti”, kommentoivat Taija Roiha ja Mia Haglund Omaa luokkaa -podcastissa huhtikuussa. He ihmettelivät kulttuurin äkillistä muutosta. Helsingin kaupunginvaltuutettu Haglund kertoi, että hänetkin on ulkopuolelta usein määritelty aktivistiksi, vaikkei hän itse sitä miellä olevansa.

Honkasalo puhuu aktivismin määrittelykamppailusta. Arvostetaanko Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen (ent. Transtukipiste) kaltaisia toimijoita vai somevaikuttajien nopeita liikkeitä?

”Järjestöaktivismi on saanut kritiikkiä siitä, että se on kuivaa ja elitististä. Se on kuitenkin tosi tärkeää työtä, vaikka kokoukset ja neuvotteleminen eivät ole niin mediaseksikkäitä.”

On vanhoilla ja uusilla aktivisteilla jotain yhteistäkin. Siinä missä ”kettutytöt” 1990-luvulla toivat väkipakolla eläin­oikeudet suomalaiseen julkiseen keskusteluun, transaktivistit ovat nostaneet pöytään sukupuolen moninaisuuden. Heitä molempia on paheksuttu ja pilkattu. Heidän näkemyksensä on kuitattu nuoruuden tietämättömyydeksi.

"Nyt elämme kuitenkin sellaista aikaa, että enemmistö suomalaisista ei lähtisi kovin helposti kyseenalaistamaan vähemmistöryhmien oikeuksia."
Pirita Juppi

Aktivistien vaatimuksia ei kuitenkaan ole voitu enää lakaista piiloon, kun ne kerran ovat julkisuuteen tulleet. Moni vastahakoinen taho on joutunut ottamaan ne huomioon.

Eläinoikeusliikkeen mediavastaanotosta väitöskirjansa tehnyt Pirita Juppi sanoo, että suomalainen vaikuttamiskulttuuri on perinteisesti niin maltillista, että räväkkä aktivismi saa helposti näkyvyyttä lehdistössä.

Turun ammattikorkeakoulussa yliopettajana työskentelevän Jupin mukaan eläinoikeusaktivisteihin suhtauduttiin 1990-luvun mediassa hieman samaan tapaan kuin transaktivisteihin tänä päivänä. Joko heistä maalattiin uhkakuvia tai heitä vähäteltiin.

”Nyt elämme kuitenkin sellaista aikaa, että enemmistö suomalaisista ei lähtisi kovin helposti kyseenalaistamaan vähemmistöryhmien oikeuksia”, Juppi sanoo.

Aktivisteille ei ole tarjolla nopeita voittoja. Aikoinaan eläinoikeusaktivistit, joihin Juppi opiskeluvuosinaan kuului, harmittelivat sitä, miten vähän huomiota heidän asiansa mediassa sai. Julkisuudessa puhuttiin aktivistien keinoista, ei sanomasta.

Jokin syvempi muutos silloin kuitenkin käynnistyi. 1990-luvulla naurettavana pidetty kasvissyönti on nyt valtavirtaa. Poliittinen paine turkistarhauksen lopettamiseen kasvaa jatkuvasti, vaikka alan etujärjestöt tekevät parhaansa elinkeinon säilyttämiseksi.

Transaktivistien työ voi aiheuttaa vastaavan kulttuurisen nyrjähdyksen. Sukupuolen moninaisuudesta on tulossa arkipäiväinen asia.

Kun Mona Bling aloitti someuransa, aktivismi ei todellakaan ollut muotia. Hän perusti Thing for the Bling -bloginsa 11 vuotta sitten, suomalaisten blogien ensimmäisessä aallossa.

Hän ei ollut vielä transitioitunut eli korjannut sukupuoltaan. Kuvissa hän näytti androgyyniltä miesoletetulta, joka käyttää korkokenkiä.

”Se oli 2010-luvun alun Suomessa shokeeraavaa”, Bling sanoo.

Lukijamäärä kasvoi nopeasti. Thing for the Bling muutti ensin blogiportaalin ja sitten muotilehden alaisuuteen. Postaukset käsittelivät lähinnä vaatteita.

Nimi Bling on perua blogiajoilta. Mona Bling on harkinnut sen vaihtamista viralliseksi sukunimekseen, mutta toistaiseksi se ei tunnu tarpeelliselta.

”Tykkään Blingistä tosi paljon. Se on vähän hassu, mutta olen miettinyt, että jos Lady Gaga voi mennä vastaanottamaan Oscaria Lady Gagana, minä voin olla Mona Bling.”

Sukunimellä voi ehkä leikitellä, mutta etunimi on monille transsukupuolisille toisella tasolla merkityksellinen asia. Mona Blingin etunimi virallistui vuosi transprosessin aloittamisen jälkeen.

Silti vanha nimi putkahtelee toisinaan esiin sieltä täältä. Puhelinmyyjä saattaa soittaa ja puhutella häntä väärin. Se on hänestä hyvin ahdistavaa.

Englanniksi transsukupuolisen edelliseen nimeen viitataan termillä deadname. Sille ei ole vakiintunutta suomennosta, kuten ei monille muillekaan sateenkaaritermeille. Bling kysyi muutama kuukausi sitten Instagram-seuraajiltaan, mikä deadname voisi olla suomeksi. Kannatusta saivat muiden muassa haamunimi, kalmanimi ja marrasnimi. Blingin oma suosikki on haamunimi. Se heijastaa deadnamen luonnetta.

Kaikki eivät ymmärtäneet kyselyn tarkoitusta.

”Minulle tuli paljon viestejä cis-ihmisiltä, että minkä takia tälle pitää keksiä oma termi. Miksei voida voida puhua vain entisestä nimestä.”

Koska se ei ole lainkaan sama asia, Bling valisti Instagram-kuvansa kommentoijia. Sillä on spesifi merkitys. Entinen nimi voi tarkoittaa vaikkapa avioliiton vuoksi taakse jäänyttä nimeä. Deadname on nimi, jota käytettiin, kun sen kantaja vielä joutui elämään väärässä sukupuolessa.

Nimikysymys liittyy laajempaan keskusteluun, jota trans­sukupuolisten ja monen muunkin vähemmistön kanssa – ja niiden ohitse – käydään. Jotkut enemmistöön kuuluvat tapaavat valitella termiviidakkoa. Miksi uusia termejä on niin paljon? Eikö voitaisi käyttää tuttuja sanoja?

Juuri tällaisiin kysymyksiin Mona Bling haluaa aktivistina vastata.

”Oikeat termit ovat tärkeitä. Ne liittyvät syvästi ja erottamattomasti vähemmistöjen elämään”, hän sanoo. Niiden kautta vähemmistöihin kuuluvat ihmiset tulevat nähdyiksi ja hyväksytyiksi omina itseinään, omilla sanoillaan. Cis-ihmisten haikailemat ”tutut sanat” ovat useimmiten enemmistön vähemmistöstä käyttämiä, kyselemättä valittuja.

Bling muistuttaa, että vielä 1990-luvulla ”transseksuaalia” pidettiin mediassa neutraalina sanana. Myös loukkaavammat ilmaukset vilahtelivat lehtikielessä. Nykyään niitä ymmärretään välttää.

Bling on kirjoittanut Instagramissaan myös trans-sanasta: onko se suomeksi substantiivi vai adjektiivi? Englanniksi sitä käytetään adjektiivimaisesti, ja suomalainen transaktivisti Kasper Kivistö on halunnut lanseerata samaa tapaa täälläkin. Bling oli aluksi Kivistön kannalla.

”Mutta suomessa s-loppuinen adjektiivi ei ihan toimi”, hän sanoo.

Murrosvaiheessa valmiita vastauksia ei vielä ole. On vain siedettävä keskeneräisyyttä. Bling muistuttaa, että kymmenen vuoden päästä tilanne on jo toinen. Kieli kehittyy yhteiskunnan mukana – ja toisaalta kieli muokkaa todellisuuttamme. Kun syrjivät termit korvataan paremmilla ja vähemmistöt sanoittavat kokemuksiaan, maailma on jo muuttunut.

Jos transihminen esiintyy mediassa, hän on yleensä valkoinen, nuori ja urbaani. Hänestä kertovassa lehtijutussa sukupuolenkorjaus esitetään tyypillisesti eräänlaisena transsukupuolisuuden päätepisteenä.

”Sen jälkeen ihminen ikään kuin astuu todellisuuteen, jossa sukupuoli ei ole enää ongelma”, Julian Honkasalo sanoo.

Kuvauksen ongelma on, että se on yksilökeskeinen eikä vastaa todellisuutta. Transihmisten syrjintä on rakenteellista ja läsnä joka puolella yhteiskuntaa, esimerkiksi terveydenhuollossa ja kouluissa, muistuttaa Honkasalo.

Näkymättömiksi jäävät esimerkiksi transsukupuoliset vanhemmat, vammaiset ja ikäihmiset. Heillä ei ole kiiltäviä henkilöbrändejä Instagramissa.

Vähemmän tunnettua ja ymmärrettyä on myös muun­sukupuolisuus.

Sen on havainnut transaktivisti ja sanataiteilija Piki Rantanen. Hän ei ole nainen, mies eikä mitään siltä väliltä. Vaan jotain muuta.

Hän puhuu muunsukupuolisuudesta runsaalle 8 700 Instagram-seuraajalleen ja on esiintynyt esimerkiksi Ylen Pillupäiväkirjat-dokumenttisarjassa.

”Muunsukupuolisuus on laaja kirjo”, hän sanoo. Jokaisella muunsukupuolisella on oma identiteettinsä.

Ja sekös cis-ihmisiä ahdistaa. Missä on laatikko, johon Piki Rantasen voisi asettaa?

”On ihana ajatus, että joku löytää Instagram-tililleni ja huomaa, ettei olekaan yksin maailmassa.”
Piki Rantanen

Rantasen someaktivismi on poikinut hänelle puhekeikkoja, mediatyöpajoja ja esiintymisiä. Hänen Instagramissaan on harvemmin kaupallisia yhteistöitä, mutta ei hän niitä vastustakaan.

”Mahtava juttu, että Mona Bling tienaa aktivismilla”, hän sanoo.

”Minulle Instagram ei kuitenkaan ole tällä hetkellä työ.”

Rantasella on someaktivismista pitkä kokemus. Hän on ollut netissä lapsesta asti.

Pienen paikkakunnan kasvatille internet oli pelastus. Sieltä löytyi ihmisiä, joilla oli samanlaisia kokemuksia kuin hänellä. Oli suuri helpotus saada sanoja omalle ololle.

Mutta verkossa tuli vastaan myös valtavasti transvihaa. Se on syy Rantasen aktivismille. Hän haluaa, että muunsukupuolisilla lapsilla ja nuorilla on turvallisen tiedon lähteitä.

”On ihana ajatus, että joku löytää Instagram-tililleni ja huomaa, ettei olekaan yksin maailmassa.”

Hän kertoo saavansa viikoittain viestejä myös keski-ikäisiltä, jotka kiittävät häntä, koska ovat ymmärtäneet olevansa muunsukupuolisia.

Rantanen jakaa tilillään paitsi yhteiskunnallisia näkemyksiä myös mielikuvituksekkaita meikki- ja pukeutumiskuvia. Feminiininen tyyli on saanut jotkut epäilemään hänen muunsukupuolisuuttaan.

”Minut nähdään naisen kevytversiona. Muunsukupuolisen muotti on hoikka, valkoinen ja androgyyni.”

Tämän stereotypian on tuottanut yhdysvaltalainen muotiteollisuus, sanoo Julian Honkasalo. Sen tarjoamassa kuvastossa muunsukupuolisilla on aina esimerkiksi lyhyet hiukset. Olemukseen kuuluu perinteisesti maskuliinisuuteen liitettyjä piirteitä.

”Maskuliinisuus siis muuttuu neutraaliksi, ja naiseudesta tulee sukupuoli”, Honkasalo kuvailee.

Muotiteollisuuden käsissä sukupuoli on enemmän esittämistä ja vaatteita kuin omakohtainen identiteetti. Se voi hämärtää ihmisten ymmärrystä transsukupuolisuudesta.

Piki Rantasen pukuleikeillä on poliittinen ulottuvuus. Instagramin aktivistit nimittäin tuottavat uudenlaista kuvastoa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä.

Julian Honkasalo puhuu yhteisöllisyydestä, jota syrjityt vähemmistöt ovat yhdessä rakentaneet. Ennen internetiä transihmiset levittivät tietoa ja pitivät yhteyttä esimerkiksi kirjekerhojen avulla. He hoivasivat toisiaan ja loivat toisilleen parempaa todellisuutta. ”Vaikka sitten kuvittelemalla”, sanoo Honkasalo.

Samaa tehdään nyt sosiaalisessa mediassa. THL:n kouluterveyskyselyjen perusteella tiedetään, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret kohtaavat paljon kiusaamista, väkivaltaa seksuaalista häirintää.

Siksi on hyvä, että Instagram tarjoaa niin moninaisen joukon identiteettinsä kanssa sinuiksi tulleita sateenkaari­-ihmisiä. He purkavat stigmaa ja laajentavat käsitystämme vähemmistöistä.

Toiset puhuvat ihmisoikeuksista, mielenterveydestä ja kehopositiivisuudesta värikkäissä taidemeikeissään, kuten Rantanen ja Oona Haapaniemi (@harakoija). Lady Clapback eli Taneli Kemppi laittautuu fantastisiin asuihin mutta kertoo myös kroonisesta sairaudestaan.

Miss Vinyl Envy eli Mira Eskelinen harrastaa dragia ja julkaisee kuvia sukupuolen vahvistusleikkauksen jälkeiseltä sairaalavuoteelta.

Sitten ovat kabinetteihin pyrkivät someaktivistit. Esimerkiksi Valo Vesikauris ja Kasper Kivistö käsittelevät storyissaan niin transihmisten oikeuksia kuin kuntapolitiikkaa.

Seurakunnassa työskentelevän Ani Iivanaisen (@annartfi) keskeinen aihe on seksuaalikasvatus. Kelet-dokumentista tuttu malli Kelet Ali esittelee muotikuvia ja on yksi Suomi-Instan harvoista ei-valkoisista transaktivisteista.

Varsinaisten someaktivistien lisäksi on joukko vaikuttajia, jotka kuuluvat sateenkaariyhteisöön. Esimerkiksi Tämän kylän homopoika -bloginsa kautta tunnetuksi tullut Eino Nurmisto ottaa Instagram-tilillään kantaa ajankohtaisiin asioihin, mutta hänen pääsisältöään ovat kuitenkin kuvat muhkeista aamiaisista ja Ebaysta löydetyistä Spice Girls -t-paidoista. Toinen lifestyle-henkistä sisältöä tuottava sateenkaarivaikuttaja on Joonas Pesonen (@pesojoonas), joka raportoi keittiöremontistaan mutta pohtii myös homomiehen mahdollisuuksia isyyteen.

Rajanvedosta on tullut vaikeaa. Monet aiemmin politiikkaa vältelleet someyrittäjät ovat julistautuneet feministeiksi ja lisänneet yhteiskunnallista sisältöä tileillään.

Jotain muuttui vuonna 2017, kun #metoo vyöryi someen ja sieltä perinteiseen mediaan. Ensin käsiteltiin naisiin kohdistuvaa häirintää ja epätasa-arvoa. Pikkuhiljaa siirryttiin vähemmistöjen kohteluun.

”Se oli tietynlainen aikalaiskokemus siitä, miten internetissä käytävät ihmisoikeuskeskustelut konkretisoituvat”, Piki Rantanen sanoo. Hän opiskelee mediatutkimusta ja tähtää alan tutkijaksi.

”Ne keskustelut tulivat netistä työpaikkojen kahvihuoneisiin, toimistoihin ja koteihin. Se loi meille toivon ilmapiiriä. Että ehkä ihmisiä kiinnostaakin kuulla näistä asioista.”

Kaikkia aktivistien tuottama sisältö ei miellytä. Rantanen sanoo saavansa Instagramin viestilaatikkoonsa edelleen ”silmittömän määrän” transfobisia vihaviestejä. Hän yrittää suhtautua siihen vastareaktiona, viimeisenä hiljentämisyrityksenä, jonka jälkeen alkaa parempi aika.

Hän on pannut merkille, että vihaviestien sisältö on muuttunut. Aiemmin häntä yritettiin loukata sukupuolen kautta. Nyt viestit ovat lapsellisempia ja yksinkertaisempia.

”Sellaisia, että olet ruma ja tyhmä.”

Ikään kuin vihaajatkin olisivat tajunneet, että muunsukupuolisuuden pilkkaaminen on vanhanaikaista.

Väsyttää, sanovat Mona Bling ja Piki Rantanen. Insta-­aktivismi on kuluttavaa.

Rantanen palasi vastikään somepaussilta. Sadat päivittäiset viestit kuormittavat niin, että välillä on pakko sulkea Instagram pidemmäksi aikaa. Hän on käsitellyt vähemmistöstressiä myös terapiassa.

”Ihmiset eivät aina hahmota, olen kuitenkin vain yksi tyyppi. Jos on jokin transsukupuolisuuteen liittyvä mediakeissi meneillään, minulle saatetaan lähettää sama uutislinkki 300 kertaa. Viestien avaamiseen menee aikaa, ja samalla jo kysellään, miksen reagoi ja eikö minulla ole sanottavaa.”

Onneksi aktivistit näkevät myös tuloksia. Kansallisteatteri, Pekka Pouta ja monet muut kohun keskelle joutuneet ovat ottaneet heidän viestinsä vakavasti. Oikeus olla -kansalais­aloite, jossa vaaditaan translain uudistamista ja muun muassa pakkosterilisaation lopettamista, sai tarvittavat 50 000 allekirjoitusta parissa päivässä.

Kansalaisaloitekampanjassa vanha ja uusi aktivismi, järjestötoimijat ja somevaikuttajat, ovat yhdistäneet voimansa. Julian Honkasalo toivookin, että erilaiset ihmisoikeus- ja ympäristöliikkeet alkaisivat tehdä enemmän yhteistyötä, kuten 1990-luvulla.

”Että tulisi globaalin solidaarisuuden aalto.”

Mona Bling suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti.

”Minulla on vahva fiilis, että me voimme kirjoittaa säännöt uusiksi”, hän sanoo.

”Että me olemme nyt ihan uuden maailman äärellä.”

Oikaisu: Verkkojuttuun on korjattu Ani Iivanaisen nimi.

Edit: Verkkojuttuun on päivitetty Piki Rantasen nimi ja Mona Blingin sekä Rantasen seuraajamäärät Instagramissa.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »