TPS-jalkapallo on pahassa pinteessä – pitkään kyteneet ongelmat kertovat surullisen yleistä tarinaa suomalaispalloilussa

Suomalainen jalkapallokenttä on nähnyt historiansa saatossa paljon. Konkursseja, fuusioita, uusia muoviseuroiksikin haukuttuja virityksiä. Turun Palloseura ei ole tälle listalle kuulunut. Se on edustanut jatkuvuutta ja perinteitä.

Vuonna 1922 perustetun TPS:n jalkapallojaosto on yksi maamme menestyneimmistä. Suomen mestaruuksia miesten edustusjoukkueelta löytyy neljänneksi eniten, kahdeksan. Pelkän 35-vuotisen Veikkausliiga-aikakaudenkin pisteiden mukaan lasketussa maratontaulukossa TPS on nyt kahdeksas – vuosi sitten vielä kuudes.

Mustavalkoraitaisessa paidassa on nähty lukuisia omista pojista kasvaneita ulkomaille ja A-maajoukkueeseen ponnistaneita suurpelaajia, eri aikakausilla. On vanhemman sukupolven Heikki Suhonen ja Mika Aaltonen, 80-90 -luvun Marko Rajamäki ja Kim Suominen sekä 2000-luvun Lukas Hradecký, Jere Uronen, Mika Ääritalo, Kasper Hämäläinen, Moisanderin ja Riskin veljekset. Vai muutamia mainitakseni.

Jättiläinen on kuitenkin pitkillä unilla. TPS:n edellinen Suomen mestaruus vuodelta 1975 täyttää tänä vuonna 50 vuotta, SM-mitalistakin on 12 vuotta aikaa.

Ja mikä kuvaavinta, Turun mustavalkoinen puoli valmistautuu viidenteen peräkkäiseen kauteensa maamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Edellisestä kymmenestä kaudestaan se on viettänyt vaivaiset kaksi Veikkausliigassa. Kupittaan katsomoihin kiipeää vuosi vuodelta enemmän nuoria TPS-kannattajia, joille seura ei enää edusta yhtä Suomen suurista ja joille kiihkeät Turun derbyt FC Interiä vastaan ovat vain yksittäisiä, hataria cup-muistikuvia.

Vaikka TPS:n korpivaellus on ollut pitkä, ei kunnianhimo seuran ympäriltä ole viime vuosina kadonnut minnekään. Edustusjoukkueen ilmoitettu pelaajabudjetti on ollut toistuvasti Ykkösen, ja sittemmin vastaavan sarjatason, Ykkösliigan, suurin tai yksi suurimmista.

TPS:ää on, ihan ymmärrettävästi, pidetty liian suurena divariin. Nousua on himoittu niin seurajohdossa kuin kannattajapiireissäkin – tuloksena kerta toisensa jälkeen karvas pettymys, pannukakku pannukakun perään. TPS:n viime vuosissa onkin elementtejä selostaja Tuomas Virkkusen legendaarisesta Pedro-tarinasta, jossa isä lohduttaa joukkueensa heikkoa menestystä surevaa jälkikasvuaan: “ensi kausi, poikani. Ensi kausi.”

Ensi kautta uusin toivein odottava kehä on jatkunut pitkään. Juuri nyt ilmassa on kuitenkin suuria muutoksen merkkejä. Ensi kausi on mitä todennäköisemmin hyvin erilainen, tavoitteiden suhteen maltillinen. TPS:n edustusjalkapallo on vakavissa talousvaikeuksissa ja jopa Ykkösliiga-lisenssin hylkäämisen mahdollisuudesta on Turussa puhuttu.

Tuorein seuraus vaikeasta tilanteesta nähtiin heti vuodenvaihteen jälkeen, kun TPS:ää yhden kauden ajan luotsanneen päävalmentaja Miika Nuutisen ja seuran tiet erosivat yhteisymmärryksessä. Viime lokakuussa puolestaan nähtiin alle kaksi kuukautta seurassa työskennelleen toimitusjohtaja Petro Punnan lähtö, kun mies teki TPS:n taloustilanteesta omat johtopäätöksensä eroten koeaikansa puitteissa.

Seuralegenda, toissa kauteen peliuransa kasvattajaseurassaan päättänyt, viime syyskuussa TPS:n uudeksi urheilutoimenjohtajaksi nimetty Kasper Hämäläinen kommentoi vastikään Turun Sanomissa ensi kauden pelaajabudjetin puolittuvan ja ykkösprioriteettien olevan talouden tasapainottaminen ja Ykkösliigassa säilyminen.

TPS on ajautunut tilanteeseen, jossa henkseleitä ei enää voi paukutella. Nöyryys näyttää löytyneen – pakon sanelemana.

– TPS:stä on tullut viime vuosina sellainen fiilis, että se haluaa historiansa takia esittää jotain, mihin sillä ei ole enää muskeleita, lohkaisee eräs seuraa pitkään kannattanut henkilö.

Aitio haastatteli artikkelia varten useita TPS:ää läheltä seuranneita, niin seuran ulko- kuin sisäpuoleltakin. Havainnot seuran nykytilanteesta ja sen syistä olivat hyvin yhteneväisiä.

Toinen lähde kommentoi edellä mainittua ajatusta näin:

– Seura ei varmaankaan halua tietoisesti esittää mitään, vaan haluaisi vilpittömästi olla jotain sellaista. Suurempaa. Se ei vain löydä siihen keinoja.

Sekä Miika Nuutinen että Petro Punna kieltäytyivät kohteliaasti kommentoimasta TPS:n asioita Aitiolle haluten katsoa jo eteenpäin. Nuutinen lisäsi, että hän on sanonut kaiken haluamansa TPS:n virallisessa tiedotteessa sekä omassa, asiaan liittyneessä some-päivityksessään.

TPS:n talousvaikeuksien eskaloituminen oli useamman lähteen mukaan vain ajan kysymys. Yhtenä sen vakavimmista oireista olivat sekä valmennuksen että pelaajien viime kaudella myöhässä tulleet palkat, useaan otteeseen. Valmennuksen ensimmäistä kertaa jo kesällä, pelaajiston syksyllä. Aition tietojen mukaan myös Punnan palkkojen kanssa oli ongelmia.

Miika Nuutisen lähdön syyt olivat eri lähteiden mukaan pitkälti juuri ne, joita on jo aiemmin julkisuuteen avattu. Muuta dramatiikkaa lähtöön ei liittynyt.

Nuori helsinkiläisvalmentaja tuli seuraan vahvana ajatuksenaan vetää läpi kolmen vuoden projekti ilman pikavoittoja. Mitä pidemmälle vuoden 2024 joulukuu eteni, sitä heikommalta tulevan kauden joukkueen kasaaminen alkoi näyttää. Päävalmentaja ei yksinkertaisesti ollut saamassa lähimainkaan haluamaansa pelaajarunkoa käyttöönsä. Lisäksi Nuutiselle ja tämän valmennustiimille yksi tärkeimmistä prosessinsa periaatteista, pelaajien laadukas arki oli kärsimässä isoja heikennyksiä muun muassa lounaiden ja kuntosaliharjoittelun etuuksien poistuessa. Nuutinen päätti lähdöstään joulukuun puolivälissä.

Petro Punna lausui irtisanoutumista koskeneessa uutisessaan, ettei työ vastannut hänen odotuksiaan. Aition tietojen mukaan seuran taloustilanteen vakavuus tuli Punnalle – kuten Nuutisellekin – yllätyksenä.

Punna haluttiin johtamaan laivaa, jossa hän pääsisi starttaamaan uutta kehitystyötä seuran aloitettua keväällä kohdennetun, 600 000 euron osakeannin. Jo kesällä havaittiin kuitenkin, että anti ei ole tuonut odotettua lääkettä taloustilanteeseen. Lisäksi TPS operoi kesäkauden ilman vakituista toimitusjohtajaa vuodesta 2020 tehtävässä toimineen Janne Kytölän jätettyä pestinsä keväällä. TPS Juniorijalkapallon toiminnanjohtaja Kim Ekroos hoiti pestiä kesän ajan otona. Kytölä oli ilmoittanut lähdöstään jo useampi kuukausi ennen kevättä eli yllätyksenä asia ei seurajohdolle tullut.

Eräs lähde arvioi, että vakinaisen keulahahmon puuttuminen on vaikuttanut merkittävästi ainakin myynnistä saatuihin tulovirtoihin keskellä kovinta kilpailukautta. Kuten seuran edustusjalkapalloa pyörittävän FC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Peräaho totesi TPS:n nettisivuilla marraskuussa, ei seurassa ole vuoden 2024 alkukesästä alkaneella ajanjaksolla työskennellyt hallinnon puolella ainuttakaan täysipäiväistä henkilöä, Punnan lyhyttä käyntiä lukuun ottamatta.

Myös seuran ulkopuolelta tulevassa rahoituksessa tapahtui merkittäviä heikennyksiä kauden aikana, kertovat useat eri lähteet.

TPS on juuri nyt tilanteessa, jossa siltä puuttuu uusi päävalmentaja ja toimitusjohtaja. Päävalmentaja julkistettaneen pian. Toimitusjohtajaa ei ole tarkoitus hankkia, kuten seura itse marraskuussa uutisoi. Viime kauden pelaajarungosta merkittävä osa ei jatka seurassa. Kausikorttimyynnin alkamista odotellaan edelleen ja edessä oleva kulukuuri on ankara.

Kyse ei ole kuitenkaan vain kesällä 2024 eteen tulleista haasteista. Ne olivat jäävuoren huippu, johon mustavalkoinen laiva olisi voinut törmätä jo vuosia aiemmin. Ongelmat esimerkiksi palkanmaksussa olivat parinkin lähteen mukaan vain ajan kysymys.

Talousvaikeudet eivät ilmestyneet tyhjästä. Hallituksen puheenjohtaja Peräahon seuran nettisivujen tiedotteessa käyttämä fraasi “tilanne ajautui häiriötilanteeseen” on sikäli erikoinen, että sanavalinnasta saa herkästi vaikutelman, jossa oikein kukaan ole mahtanut tilanteelle mitään.

TPS:n edustusjalkapallon rahoitus ei ole ollut vuosikausiin kestävällä, strategisesti ennakoitavalla pohjalla. Toiminnalle on ollut ominaista suuri riippuvuus ulkoisista rahoittajista, hyväntahtoisista tappioiden kuittaajista. Aition eri lähteiden yhteneväisten kertomusten mukaan juuri nyt näyttää siltä, että ainakin osan kärsivällisyys on lopussa.

Edustusjalkapalloa voidaan pyörittää Suomessa karkeasti jaotellen kolmella tavalla, tiivistää eräs markkinapuolen hyvin tunteva lähde. On niin sanottu avoin mesenointi, josta pari tunnettua esimerkkiä ovat Ari Lahden tukema Kuopion Palloseura ja Turun sinimusta joukkue, Håkans-konsernin FC Inter.

Sitten on malli, jossa urheiluseuralla ei ole ulkoista rahoittajaa ja se hankkii tulovirtansa katsojilta ja yhteistyökumppaneilta. Taloudenpidon on tällöin pakko olla maltillista, ja budjetti ei yleensä kasva kovin suureksi.

TPS:n viime vuosien toimintaa lähde kutsuu “välimalliksi”. Ei ole vakiintunutta, avoimesti julki tuotua ulkoista rahoittajaa, vaan eri henkilöitä, joiden taskuille seura menee hattu kourassa silloin, kun hätä on jo suuri – tappiot pitäisi kuitata toiminnan turvaamiseksi.

Miika Nuutinen jätti TPS:n päävalmentajan tehtävät.

TPS-jalkapallo vuosina 2006-2010 edusti vielä malleista edellä mainittua, avointa mesenointia. Pankkiiri Seppo Sairanen hankki seuran pääomistajuuden ja pumppasi siihen rahaa muutamassa vuodessa miljoonia. Kupittaalla nähtiin penkin päässä vuorollaan Martti Kuusela, Mixu Paatelainen ja Pasi Rautiainen, ja pelaajistossa kovia tähtihankintoja seuran tavoitellessa Suomen mestaruutta, jääden lopulta tyhjin käsin.

Sairanen vetäytyi pääomistajuudestaan suunniteltua huomattavasti aikaisemmin huomattuaan, millainen kaivo suomalaisen jalkapallojoukkueen omistaminen on. Rikkaan pankkiirin aikakausi oli kuitenkin erilainen, mitä TPS:ssä on sittemmin nähty.

– Seppo Sairanen oli selkeä mesenaatti ja silloin homma lähti oikeasti puhtaalta pöydältä, avoimesti. Tällainen kaikkien tiedossa oleva ja paremmin ennakoitavissa oleva kuvio, mitä nytkin on useammassa liigaseurassa, on aivan okei. Se on avoin rehellinen, rahoitustapa, eräs lähteistä kuvailee.

Sairasen väistyttyä pääomistajuudestaan on TPS:n talouspolitiikkaa leimannut pääosin kolmas tapa, välimalli. Silloinkin toiminta on merkittävällä tavalla ulkoisen rahoituksen varassa, mutta perustuu enemmän reaktiivisuuteen. Sairasen lopetettua TPS pärjäsi vielä hetken saatuaan myyntituottoja kalliista pelaajistostaan. Realismi koitti kuitenkin melko pian.

– Sairasen aikakauden jälkeiset ongelmat selittyvät pitkälti sillä, ettei hänen jälkeensä ole koskaan ollut tahoa, joka maksaisi koko pöydän puhtaaksi. Liikkuvaan junaan on tullut aina uusi henkilö tekemään hommia, joissa tulevaisuutta ovat heti olleet jarruttamassa aiemmilta vuosilta kertyneet lainat ja maksamattomat laskut, sama lähde listaa.

TPS on pysynyt pystyssä, koska se on hoitanut maksunsa tahoille, joiden kanssa ei lähtökohtaisesti voi neuvotella. Laskuja on kuitenkin ollut pöydällä iso pino, mutta koska velka on ollut yrityksille, on armo käynyt usein oikeudesta. Seuraa laskuttavat yhteistyökumppanit ovat olleet hyvin pitkämielisiä saataviensa suhteen, lähde jatkaa.

– Toisin kuin selvässä mesenaattimallissa, ei tässä kuviossa ole selvää henkilöä, joka sanoo, että “minä maksan”, ja vieläpä ennakoiden.

Ulkoinen raha on täten ollut sekä rahoittajien hyväntekeväisyyden että kärsivällisyyden varassa. Aition lähteiden mukaan TPS:ssä on ollut vuosien varrella lukuisia tilanteita, joissa seurajohdosta on oltu hattu kourassa rahoittajiin yhteydessä pyyntönä kuitata tietty määrä laskuja, jotta toiminta voisi jatkua. Osa rahoittajista on antanut rahaa hyväntekeväisyysmielessä, osan kanssa on tehty erinäisiä velkajärjestelyjä. Molemmissa tapauksissa sama tilanne on ollut edessä pahimmillaan kuukauden päästä.

– Luotetaan siihen, että kyllä joku vippaa. Tällainen ajatusmalli on täysi katastrofi, juoksemista palkkapäivää vastaan. Kehä vain jatkuu ja jatkuu, ja koko ajan tulee lisää persnettoa. Tilanne ei raukea, ellei joku tule ja kuittaa kaikkea pois, urheiluseurojen rahoitukseen perehtynyt lähde kertoo.

TPS on tehnyt viime kausilla useamman satatuhatta euroa tappiota kautta kohden. Myös viime kauden tulos tulee olemaan, puheenjohtaja Peräahon seuran sivuilla antamaa kommenttia lainaten ”raskaasti tappiollinen”.

Saman urheilurahoitukseen perehtyneen lähteen mukaan TPS on kaikkea muuta kuin yksittäistapaus. Toiminta on surullisen yleistä suomalaispalloilussa.

Parikymmenen pelaajan ja muutaman taustatiimiläisen kauden pyörittäminen vie helposti kuusinumeroisen rahasumman, vaikka pelaajistolle ei maksaisi euroakaan palkkaa. Pätevät valmentajat, riittävät varusteet, kenttävuokrat, pelaajille tarjottavat fysioterapia- ja lääkäripalvelut, kuljetuskustannukset… Näiden päälle kun aletaan maksaa palkkaa, vaikkakin hyvin maltillista sellaista, alkavat usein vaikeudet.

– Homma menee suomalaispalloilussa usein pitkäksi silloin, kun pelaajille aletaan maksaa palkkaa. Kokonaismenot alkavat silloin olla liian suuria summia suomalaisiin rahoitusmalleihin, jotka eivät pyöri ulkoisen rahoituksen varassa.

– Pitäisikö pelaajapalkkiot tuoda kuvaan vasta kun on jokin realistinen käsitys, paljonko voi heille maksaa? sama lähde jatkaa.

Taloudellisen avun lisäksi TPS:ää ovat pitäneet pystyssä myös useat kädet savessa, tunteja laskematta ahkeroineet ihmiset. Keväällä toimitusjohtajan tehtävät jättänyt Kytölä on heistä yksi esimerkki. Miehen kerrotaan tehneen esimerkiksi ottelutapahtumissa kenttätöitä usean ihmisen edestä, aina talvisten cup-otteluiden makkaranpaistosta lähtien. Tämäkin tapausesimerkki on hyvin yleinen suomalaisurheilussa.

Riippuvuus yksittäisistä auttajista ja heidän varaansa laskeminen. Sen problematiikan äärellä TPS nyt on. Ja on ollut jo pidempään.

Sairasen jälkeen useampi seurajohdossa ollut henkilö on kuitannut laskuja omasta pussistaan merkittävillä summilla. Usein rakkaudesta suomalaista jalkapalloa, etenkin TPS:ää kohtaan. Tällaisen altruismin ei kuitenkaan voi odottaa jatkuvan loputtomiin, kuten nyt on Turussa nähty.

Aition tietojen mukaan kesällä ilmennyt TPS:n taloustilanteen vakavuus tuli yllätyksenä seuran ihmisille, siis muillekin kuin Nuutiselle ja Punnalle. Johdossa on ollut vilpitön usko siihen, että uusi osakeanti ja strategia lähtisivät kääntämään laivaa.

Tilanteessa ei voi kuitenkaan olla välttymättä ajatukselta siitä, kuinka pätevästi suuren suomalaisen palloseuran tulevaisuus on nähty. Onko ajatusprosessissa mahdollisesti sorruttu naiiviuteen, koska menneinä vuosina laskujen maksajat ovat aina jotain kautta löytyneet?

– Väkisin tässä miettii, millä tasolla osakeyhtiön ylintä päätäntävaltaa käyttävällä hallituksella on ollut homma hanskassa, eräs seuran läheinen lähde pohtii.

TPS on taistellut kentällä ja pyristellyt toimistolla taloudenpidon kanssa.

Seurajohdon toimintaa voi kritisoida, mutta ei heidän osansa kadehdittavakaan ole. Työmaa ei ole helppo. TPS:n edustusjoukkue on ollut viime vuosina Suomen 14-16 paras joukkue, siis ensimmäisten joukossa Veikkausliigan ulkopuolelle jäävä. Etenkin pääsarjan uudet, satojentuhansien televisiointirahat ovat omiaan kasvattamaan kuilua pääsarjassa säilyvien ja Ykkösliigan kärkipään joukkueiden välille.

Toisella sarjatasolla tahkoaminen on muidenkin rahavirtojen näkökulmasta takkuista. On aivan eri tilanne hankkia sponsoreita ja myydä pääsylippuja tuleviin kotiotteluihin HJK:ta ja Interiä kuin JäPSiä ja Jippoa vastaan.

Suurin yksittäinen riippakivi TPS:n taloustilanteessa on kuitenkin helppo nimetä. Se on joukkueen kotikenttä, Kupittaalla sijaitseva Veritas-stadion. Alkujaan vuoden 1952 olympialaisten jalkapalloareenaksi valmistuneelle stadionille rakennettiin uusi pääkatsomo vuonna 2003. Projektin päärahoittajana toimi FC Interiä tukeva Håkans-konserni, joka on stadionyhtiön kautta hallinnoinut siitä asti stadionin vuokria ja oheismyyntituloja.

TPS:n pelatessa Veritas-stadionilla ei se saa tulovirtoja muusta kuin otteluun myydyistä pääsylipuista. Kaikki oheismyynnin tuotot menevät stadionyhtiön kassaan ja lisäksi TPS maksaa stadionilla pelaamisesta raskasta vuokraa.

Julkisuudessa on aiemmin spekuloitu TPS:n maksamasta 5 000-10 000 euron ottelukohtaisesta vuokrasta. Sen lisäksi seuran maksettavaksi jokaisesta kotiottelusta on tullut muun muassa turva- ja ravintolapalvelut. Aition lähteen mukaan kaikki nämä menoerät yhteenlaskettuna yhden kauden aikana kertyneet tappiot kotiotteluista ovat olleet noin 200 000 euron luokkaa. Viime kauden Ykkösliigassa se teki yhtä ottelua kohden yli 14 000 euroa.

– Teet mitä hyvänsä, niin otat yhdestä kotiottelusta toistakymmentä tuhatta euroa takkiin. On se suomalaisurheilussa aika nurinkurinen tilanne. Kotiottelutapahtumat, joiden pitäisi lähtökohtaisesti olla yksi harvoja tulolähteitä, ovatkin yksi suurimmista menoeristä, lähde jatkaa.

Pyöriteltiin seurajohdossa ties minkälaisia strategioita, on tuollainen menoerä aivan valtava tasoitus muihin TPS:n kilpakumppaneihin nähden. Joukkueisiin, jotka saavat pelata oman kuntansa ylläpitämissä liikuntapaikoissa hyvin maltillisilla tapahtumavuokrilla. Turun kaupunki on sen sijaan tehnyt Kupittaan stadionyhtiön kanssa sopimuksen vuoteen 2049 asti. Ei, vuosiluvussa ei ole näppäilyvirhettä.

Lähteen mainitsema 200 000 euroa on summa, joka olisi ollut 62,5 prosenttia TPS:n ilmoittamasta viime kauden pelaajabudjetista – ja suurempi kuin seitsemän Ykkösliiga-joukkueen koko pelaajabudjetti. Taakka on hurja.

TPS:n kohdalla pyöriteltiin mahdollisuutta siirtyä pelaamaan ensi kaudella sille aiemmin Ykkösestä tutulle Urheilupuiston yläkentälle. Ratkaisu oli kuitenkin jatkaa Kupittaalla, vain vanhaa Olympiakatsomoa käyttäen. Säästöä vuokrakuluissa tullee melkoisesti, mutta ottelutapahtumien plussalle, tai edes nollatulokseen, päätyminen on yhä kaikkea muuta kuin taattu.

Turun Palloseura on nyt yhdessä sen historian käännekohdista. Puheet liiganoususta on pakon edessä haudattu melko syvälle kellariin ja moni haastattelemani seuran uskollinen kannattaja pitää ensi kauden läpi pelaamista ja seuran talouden tervehdyttämistä jo isona asiana, omanlaisena erävoittona.

– TPS-johdolla ei enää ole pakonomaista tarvetta nousta hinnalla millä hyvänsä, kuten aiempina vuosina on ollut, kuvailee eräs kannattaja.

Tavallaan on TPS-aikaperspektiivin kannalta jopa hieman surkuhupaisaa, kenties surullistakin, että talouden realiteettien väistämätön seinä tuli vastaan juuri nyt. Vaikka seura ilmoitti viime kauden Ykkösliiga-budjetikseen sarjan suurimman sellaisen, ei sen mentaliteettina ollut “rahaa palamaan ja äkkiä liigaan”, kuten monina aiempina kausina.

Miika Nuutinen valittiin päävalmentajaksi sekä hänen että seuran hallituksen yhteisymmärryksellä siitä, että edessä on kolmen vuoden projekti, jonka aikana liiganousu tapahtuu. Joukkueeseen liittyi liuta nuoria pelaajia, joiden potentiaali oli tarkoitus ulosmitata vasta kahden-kolmen vuoden aikana. Lähteiden mukaan seurajohto myös pysyi sovitussa periaatteessa, eikä lyönyt Nuutisen suuntaan painetta noususta tai muustakaan, vaikka peliesitykset eivät sujuneetkaan monien odottamalla tavalla.

Helsingistä saapuneen Nuutisen palkkaaminen osoitti myös kauan kaipailtua itsereflektiokykyä TPS-johdolta, katsomista vihdoin omaa kuplaa kauemmas, sillä edellinen täysin TPS-organisaation ulkopuolinen päävalmentaja oli ollut Pasi Rautiainen vuonna 2009 – 15 vuotta sitten.

Kenttien väriläiskä Rautiaisen jälkeen peräsimessä nähtiin vain seuran miehiä, kuten legendaariset ex-pelaajat Marko Rajamäki ja Jonatan Johansson ja yksi TPS:n uskollisimmista palvelijoista, Mika Laurikainen. Jokaisella heistä oli ansionsa, mutta kukaan ei lopulta onnistunut viemään joukkuetta täysin uudelle tasolle. Joutuipa urheilutoimenjohtajaksi jo siirtynyt, ensimmäisellä pestillään hienoa työtä tehnyt Laurikainen uransa toiseen TPS-päävalmentajuuteen puolipakolla sopivien kandidaattien loistettua poissaolollaan.

Nuutisen kerrotaan usean lähteen mukaan halunneen ravistella TPS:n harjoituskulttuuria ja pitäneen avoimen, mutta tarpeen mukaan kriittisen kanavan auki myös seuran hallituksen suuntaan.

TPS-perheen ulkopuolelta tullut valmentaja vaikutti siis hyvältä, vanhoja malleja mylläävältä vedolta, kunnes järkiavioliitto päättyi juuri siihen, ettei seuran taloustilanne sallinut enää Nuutisen kaipaamaa kulttuuria mylläyksen jatkamiseen. Paradoksaalista, joku sanoisi. Askel oli oikea, rahaa siihen vain ei lopulta ollut.

TPS lanseerasi viime kaudella Tulevaisuuden tekijät -konseptin, jossa nimettiin viisi seuran tulevaisuuden kannalta keskeistä henkilöä. Näistä viidestä kaksi tuli seuraan sen ulkopuolelta, Nuutinen ja Punna. Kaksi heistä on jo nyt ulkona, samat nimet. Jäljellä olevat Kasper Hämäläinen, Lukas Hradecký ja Kim Ekroos tiedetään päteviksi tekijöiksi ja suuresti seurastaan välittäviksi henkilöiksi, mutta ulkoapäin ravisteleviksi voimiksi heistä ei sattuneista syistä ole.

TPS-tarinan tulevaisuudella on kaksi niin sanottua päälinjaa. Ensimmäinen on se tutulta kuulostava: sitkutellaan hengissä, kunnes pelastava käsi ilmestyy tyrskyjen keskeltä. Ainahan se on mahdollista. Taloudenpidon taitava Aitio-lähde tiivistää ilmiön hyvin:

– Yksityiset varakkaat henkilöt tuppaavat aina sotkemaan loogisia toimintaketjuja suomalaisurheiluissa. Jonkin seuran rahatilanne voi näyttää täysin epätoivoiselta. Sanotaan vaikka, että 500 000 euroa ollaan miinuksella, mikä on ilman ulkoista rahoitusta ihan mahdoton rasti. Sitten tuleekin joku rikas, jolle tuollainen summa ei ole paljon mitään ja kuittaa sen pois.

TPS:n johdossa luulisi silti olevan opittu, ettei tulevaisuutta voi tämän periaatteen varaan enää rakentaa. Sama lähde pitää myös saman menon jatkumista koko ajan epätodennäköisempänä ja hatarampana.

– Tämä kujanjuoksu alkoi, koska rahanmenolla ei ole aikanaan ollut väliä. Ralli on jatkunut 15 vuotta: “antakaa rahaa, nyt noustaan, nyt on iso budjetti”. Ja kun vastinetta ei oikein ole tullut, niin moni on kyllästynyt tähän juttuun, myös yrityksissä.

– Myös kiristynyt maailmantilanne on muuttanut näkymiä. Yritysten sponsorointi Suomi-futiksessa on ollut pitkälti hyväntekeväisyyttä, johon monella firmalla ei ole enää varaa. Ei ole enää löysiä kymppitonneja heitellä sinne ja tänne, sama lähde jatkaa.

Kyseinen ammattilainen ei näe myöskään, että TPS:n nyt ilmoittamat säästötoimenpiteet automaattisesti ratkaisivat tilannetta. Näkymät ovat edelleen synkät.

– Pitäisi tehdä kunnon resetti, eikä tämä vielä sitä valitettavasti ole. Voi hyvin olla, että menojen osuus on ilmoitetuista toimista huolimatta selvästi tuloja korkeampi myös vuonna 2025. TPS on uutisoinut viimeisen kuukauden aikana useampaan kertaan, että sen täytyy vähentää menojaan eri tavoilla. Ainoa positiivinen uutinen talven aikana on ollut marraskuussa viestitty uuden myyntijohtajan ja myyntiryhmän aloittaminen. Vielä tämä ei automaattista rahavirtaa tarkoita, vaan heidän panoksensa nähdään kevään kuluessa. Savotta on joka tapauksessa valtava. Joukkueen menorakenne on haetuista säästöistä huolimatta Ykkösliigassa raskas.

Toistaiseksi uutisoidut säästötoimet eivät vielä välttämättä kelkkaa käännä.

– Ilman uuden Sairasen ilmestymistä homma ei välttämättä tällä tavalla aukea. Ja koska en tosiaan kannata rahoittajista riippuvuutta, pitäisi resetti tehdä oikeasti niin, että lähdettäisiin liikkeelle siltä sarjatasolta, jossa pelaamiseen todella on varaa. Ajettaisiin kulupuoli kunnolla alas ja voitaisiin tehdä jopa hieman plussaakin. Silloin pöytä olisi aidosti puhdas, eikä vain ongelmien siirtämistä muutamalla kuukaudella. Malli, jossa kaikki tulot haetaan katsojilta ja firmoilta on pirun raskas, mutta rehellinen – ja kestävä. Silloin menopuolta ei yksinkertaisesti voi kasvattaa, jos ei ole sen vertaa tuloja.

Myös eräs TPS:ää pitkään seurannut kausikorttilainen tunnistaa tilanteen:

– Ilman viime vuosien ulkopuolista rahoitusta TPS pelaisi selvästi Ykkösliigaakin alempana.

Useampi turkulaislähde uskoo, että TPS:n vetovoima historiansa ja nykybrändinsäkin puolesta kyllä riittäisi, hitaaseen, mutta terveemmällä pohjalla haettuun uuteen nousuun. Valoa tunnelin päässä tuo myös seuran junioripuolen tekemisen merkittävä kohentuminen viime vuosina. Uusia hradeckyja ja hämäläisiä voi olla lähivuosina tulossa, mikä voisi tehdä seuralle valtavasti hyvää niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin.

– Tämän hetken 2007-2009-syntyneet TPS-ikäluokat eivät vielä ole erityisen hyviä, mutta junioripuolella on silti tehty paljon hyviä asioita ja suunta on tosi paljon parempi. Junioritoiminta oli todella pitkään dinosaurus-meininkiä, eräs suomalaisen juniorijalkapallon asiantuntija linjaa.

TPS:n historia, jäsenmäärä ja Turun koko markkina-alueena ovat valttikortteja, jotka pysyvät. Jalkapallo on kuitenkin Suomessa liiketoimintaa, jolla ei pahemmin jalometalleja louhita. Oli seura sitten TPS tai Palokan Riento, on talouden realiteetit tunnistettava ja niiden mukaan elettävä.

TPS:n edustusjalkapallolla on todennäköisesti edessään resetti, joko nyt tai lähivuosina. Parhaassa tapauksessa seuran lähihistoria antaa opetuksia myös Turun ulkopuolelle niille kymmenille, ellei sadoille palloiluseuroille, jotka painivat samojen dilemmojen äärellä. Ajat ovat kovia.

Silti, aivan kuten Pedro-tarinassakin, ei rakkaus omaa seuraa kohtaan lopu, tai jalkapallon vetovoima haihdu. Erään kausikorttilaisen sanoin:

– Olen nähnyt TPS:n mestaruustaistelussa ja eurokentillä. Luulen että lapseni kanssa istumme Kupittaalla vielä joskus katsomassa TPS:ää ainakin mitalitaistelussa.