Apu

Tommi Läntinen: ”Valtiovalta on jättänyt kulttuurialan heitteille – kulttuuria ei pidetä minään paitsi patsastellessa skumpat kädessä bäkkärillä”

Tommi Läntinen: ”Valtiovalta on jättänyt kulttuurialan heitteille – kulttuuria ei pidetä minään paitsi patsastellessa skumpat kädessä bäkkärillä”
Miten taistelet koronauupumusta vastaan? Sini Sabotage, Noora Karma, Esko Valtaoja, Isaac Sene ja Tommi Läntinen kertovat.
Julkaistu: 16.2.2022

Aloin tehdä uutta albumiani kaksi vuotta sitten. Keväällä 2020 ajattelin, että korona menee ohi eikä kosketa elämääni. Pian kirkastui, että tämä onkin meidän kaikkien yhteinen asia. Sitten alkoi tulla keikkojen peruutumisia ja nyt alkaa ymmärrys kadota.

Valtiovalta on katsonut ohitsemme ja jättänyt kulttuurialan heitteille. Kulttuuria ei pidetä yhtään minään paitsi patsasteltaessa skumpat kädessä bäkkärillä.

Ymmärrän, että luova työ on haurasta, mutta suurin ahdistukseni liittyy siihen, miten helppo meidät on ollut ohittaa. Onneksi on ollut järkevää tekemistä. Se on estänyt vaipumasta valtavaan epätoivoon.

Nyt laulu maittaa ja liekki palaa, vaikka julkaisu jännittääkin. Edellisestä pitkäsoitosta on kulunut kohta 11 vuotta. Elämä kantaa mua on paras suomenkielinen levy, jonka olen tehnyt.

  • Elämä kantaa mua -albumi ilmestyy 18. helmikuuta.
  • UMK22-finaali 26.helmikuuta TV1.

Sini Sabotage: "Tv-kuvaukset Argentiinassa piristivät"

Sini Sabotage

Korona-aikaani piristivät Argentiinassa järjestetyt tv-kuvaukset, joissa olin lokakuussa. Olen istunut kotona pari vuotta, oli ihana päästä pois.

Vaikka elämä reissussa ei ollut auvoisaa, oli se parempaa kuin täällä! Wolttauksen sijaan teimme safkankin itse.

Sairastuin ennen joulua koronaan. Olin etäyhteydessä sukulaisiini, tilasin nettikauppavaatteita ja availin paketteja muka yllättyneenä. Se oli oudolla tavalla hauskaakin.

  • Olen julkkis... Päästäkää minut pois! MTV3-kanavalla perjantaisin.

Noora Karma: "Nyt piikkiä pyllyyn ihan jokaiselle"

Noora Karma.

Aloin treenata tavoitteellisemmin. Sohvalle ei voi jäädä istumaan, silloin iskisi apatia. On tärkeää pitää mieli virkeänä ja suunnitella uusia projekteja. Nyt on enemmän aikaa muulle.

Yritän kääntää sen positiiviseksi, vaikka on vihainen olo töiden menetyksestä. Tulin Espanjasta kiertuetta varten. Se on peruttu.

Alaamme on kohdeltu tosi epäreilusti. Kahden vuoden epävarmuus vaikuttaa jo motivaatioon ja mielialaan. Nyt piikkiä pyllyyn ihan jokaiselle.

  • Talent School -avajaiset 26.2.

Esko Valtaoja: "Aloitimme vaimon kanssa asahi-terveysliikunnan YouTuben kautta"

Esko Valtaoja.

Olen onneksi eläkkeellä ja viihdymme hyvin vaimon kanssa. Harmittaa, kun ei ole uskaltanut välillä tavata edes lapsenlapsia.

Olen lukenut enemmän ja aloitimme vaimon kanssa asahi-terveysliikunnan YouTuben kautta. On ollut hyvä huomata, että muutakin kannattaa tehdä kuin juosta pää kolmantena jalkana.

Silti olen kuin esiintyvä taiteilija, teen yli 50 keikkaa vuodessa ja suurin osa niistä katosi koronan vuoksi. Olisi syytä päästä normielämään, että saisi asuntolainat maksettua.

Isaac Sene: "Käyn avannossa, se tekee tosi hyvää"

Isaac Sene.

Kiipeilin tai boulderoin ennen koronaa paljon, nytkin olen urheillut runsaasti. Kun salit menivät kiinni, treenasin ulkona, talvella olen urheillut kotona sisällä. Käyn myös avannossa, se tekee tosi hyvää.

Viihdyn ihan hyvin itsekseni kotona, mutta välillä on hyvä nähdä frendejä. Sitten jaksaa taas ja kun tietää, että elämässä on kivoja juttuja, kuten UMK. Ikävöin myös kotikaupunkiani ja perhettäni Siilinjärvellä, olemme paljon etäyhteyksissä.”

  • UMK22-finaali 26. helmikuuta TV1.

1 kommentti