Apu

Tommi Kinnunen sai palautetta kirjoistaan: "Mies on aina homo, autisti tai muuten onneton – Eikö olisi aika kirjoittaa suomalaisen heteromiehen tarina?" – Toisin kävi

Tommi Kinnunen sai palautetta kirjoistaan: "Mies on aina homo, autisti tai muuten onneton – Eikö olisi aika kirjoittaa suomalaisen heteromiehen tarina?" – Toisin kävi
Kirja-ekstra: Lukijapalaute sisuunnutti kirjailija Tommi Kinnusta sen verran, että hän päätti kirjoittaa kirjan, jossa ei ole yhtään miestä.
Julkaistu: 23.8.2020

Ei pitäisi ennustaa, mutta silti: Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa (WSOY) noussee yhdeksi kotimaan kirjasyksyn tapauksista.

Kertomus viidestä  eri-ikäisestä naisesta, jotka taivaltavat Norjasta jalan halki saksalaisten polttaman ja miinoittaman Lapin on elävä kuvaus sodan jälkikaaoksesta, vaikenemisen painosta ja naisia yhä kohtaavasta kaksoisrangaistuksesta – mutta myös sisusta, selviytymisestä ja voimista, jotka löytyvät vasta lähes mahdottomissa oloissa.

Pohjois-Suomessa oli toisen maailmansodan aikaan enimmillään noin 200 000 natsi-Saksan sotilasta. Kun rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa tehtiin ja valvontakomissio tuli Helsinkiin, aseveljistä tuli vihollisia.

– Synnyinkyläni Kuusamon keskustassa ei tuholta säästynyt kuin kaksi taloa. Kolmaskin on, mutta koska se oli paikallisen seksityöntekijän koti, sitä ei katsottu suojelun arvoiseksi, Kinnunen hymähtää.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa (WSOY)

Missä viipyy heteromiehen tarina

Seksityöläinen Veera on vain yksi kirjan naisista. Hänkin on lähtenyt armeijan mukaan samasta syystä kuin vanhempi sairaanhoitaja Aili, kotitöllin raadantaa paennut nuori Katri, kaljuksi ajellusta päästä ja miesten saappaista jollekin aina olemassa olleelle muodon saanut Siiri tai ankaran uskonnollisuuden nujertama kanttorinrouva Irene. Eli saadakseen töitä, omaa rahaa, päätösvallan itselleen ja elämää ohi ahtaiden kylänurkkien.

– Saksalaiset maksoivat todella hyvää palkkaa, ja monelle se oli ensimmäinen oma tili. Olin juuri lukenut Oulun yliopiston tutkijan Marianne Junilan teoksen, joka käsitteli suomalaisten siviilien ja saksalaisen sotaväen rinnakkaiseloa. Pohdimme vaimoni kanssa mökkisaunan lauteilla, mitkä syyt olivat ajaneet suomalaisnaisia hakeutumaan natsien palvelukseen, Kinnunen kertoo kirjan synnystä.

”Palaute sisuunnutti sen verran, että päätin kirjoittaa kirjan, jossa ei perkele ole yhtään miestä.”

Huvittavampi tarina liittyy lukijapalautteeseen. Palkitut Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti kertoivat yhden lukijan mukaan ”vain epäonnistuneista miehistä”.

– ”Kinnusen kirjoissa mies on aina homo, autisti tai muuten onneton. Eikö olisi Kinnusen aika jo kirjoittaa suomalaisen heteromiehen tarina?” Palaute sisuunnutti sen verran, että päätin kirjoittaa kirjan, jossa ei perkele ole yhtään miestä, tekijä nauraa.

Ei kirja silti miehiäkään demonisoi, saati sota säästä. Ailin mieltä vainoavat nuoret saksalaispojat, jotka hoitajan käsiin kuollessaan kysyvät: ”Isoäiti, miksi?”

Tommi Kinnunen työskentelee äidinkielenopettajana Turussa. Uusimman romaaninsa vaatimaa tutkimus- ja kirjoitustyötä varten hän otti vuorotteluvapaata, joten korona-ajan etäopetus jäi kokematta.

Al-Holin naiset ja lapset mielessä

Kun Saksa antautui vuonna 1945, kaikki Norjaan Suomesta lähteneet naiset toimitettiin ensin Osloon ja sieltä laivalla kuulusteltaviksi Hangon vankileirille. Lapsuudessaan Kinnunen oli kuullut heistäkin, jotka kävelivät kotiin.

Hangon leirin pöytäkirjat on dokumentoitu, mutta saksalaisten mukana olleita naisia ei enää juuri ole elossa – ja suurin osa heistä vaikeni aiheesta loppuikänsä.

– Suomessa veteraanit ovat sankareita ja Saksan armeijassakin taistelleille miehille on perinneyhdistys. Samassa armeijassa työskennelleet naiset sen sijaan leimattiin löyhämoraalisiksi lutkiksi tai romantiikasta sokaistuneiksi pikkutytöiksi. Miksi miesten tekoja perustellaan komentoketjuilla, mutta naiset joutuvat kantamaan vastuun yksilöinä? Kinnunen kysyy.

Miehitetyssä Norjassa vaadittiin sodan jälkeen jopa saksalaisten kanssa tekemisissä olleiden naisten ja näiden lasten karkottamista ja kansalaisuuden perumista.

– Oli aika mielenkiintoista, että kirjaa kirjoittaessa otsikoihin nousivat al-Holin leirin Isis-naiset lapsineen, Kinnunen tokaisee.

Lopulta kyse on siitä, mistä historiassa aina: kenen ehdoilla ja mitkä tarinat kerrotaan. Useimmiten ensin kirjoitetaan voittajien tai sopivaksi katsottua historiaa. Lapin sodasta ja ylipäätään siviilien näkökulmasta on alettu Suomessa toden teolla puhua vasta 1990-luvulla ja sen jälkeen.

– Jokaisen meistä täytyy tehdä valintoja, joista ymmärtää vasta jälkeenpäin, olivatko ne oikeita vai vääriä. Ja aina ei edes voi valita.

2 kommenttia