Usko itseesi. Tämän lauseen huippukokki ja ravintoloitsija Tomi Björck tatuoi kiinaksi olkapäähänsä. Tomi oli lähtenyt 17-vuotiaana kokiksi Espanjaan hankolaisen ravintolapomon suosituksesta.
– Seisoin 25. kerroksessa yksiöni parvekkeella ja alhaalla avautui silmänkantamattomiin rannikkoa ja merta. Tunsin suunnatonta vapautta. Maailma oli auki ja pystyin tekemään mitä haluan. Silloin ujo lahtelaispoika löysi uskon itseensä, nyt 34-vuotias Tomi Björck kertoo helsinkiläisessä ravintolassaan Bulevard Socialissa.
Sateinen tiistai soljuu leppoisasti eteenpäin lounasruuhkan jälkeen. Björck on hyväntuulinen valvomisesta ja hurjasta työtahdista huolimatta. Viisi uutta ravintolaa viidessä vuodessa, televisiossa neljä kautta MasterChef-tuomarointia ja kaksi Tomin keittiötä, kolme ruokakirjaa, mediasuhteiden hoitoa, World Vision -kum-miutta ja kaksi viikkoa sitten kaverin kanssa perustettu viinifirma. Miten mies mahduttaa päiviinsä kaikki työnsä ja ehtii nähdä vielä perhettään ja ystäviään?
– Vaikka vaimoni Minka on ehdottomasti paras tukijani, viinifirman kohdalla hän kysyi, voisinko vähän jo rauhoittua, Tomi hymyilee.
– Olen kova suorittamaan ja vaadin itseltäni valtavasti. Tykkään tehdä asioita, mutta on tässä myös näyttämisen halua. Mitä enemmän tulee puukkoa selkään tai räkimistä kasvoille, sitä enemmän saan virtaa. Ennen kaikkea haluan näyttää itselleni.
Tomi olisi voinut valita nuorempana myös helpomman tien. Jäädä Australiaan töihin huippuravintolaan ja surffaamaan aaltoihin ystäviensä ja vaimonsa kanssa. Mutta koska sisällä kyti unelma omasta ravintolasta, sitä ei voinut pysäyttää mikään. Ratkaisu tapahtui kesälomalla Suomessa 2008.
– Istuimme kesäiltana Koffin puistossa juomassa kavereiden kanssa viiniä, kun saimme Matti Wikbergin kanssa idean perustaa moderni aasialainen ravintola Suomeen. Joimme lisää viiniä ja niin suunnitelma lyötiin lukkoon. Seuraavana päivänä aloitimme työt.
Tomi ja Minka muuttivat Australiasta Matin 12-
neliöiseen vierashuoneeseen. Pari oli tottunut asumaan ahtaasti myös muuttaessaan Australiaan. Silloin yksiön lattialla nukuttiin patjoilla ja surffilauta toimi ruokapöytänä. Mutta avioparina kaverin vierashuoneessa asuminen oli oma kuvionsa. Moni yö kului tosin myös uuden ravintolan Farangin sohvalla.
Unelman toteuttaminen oli täynnä onnistumisen painetta. Tarvittava rahoitus, 150 000 euron pankkilaina, järjestyi lopulta viidennestä pankista, kun poikien isät takasivat lainan asunnoillaan. Jännittyneitä isiä odotti yllätys, sillä poikien ravintola alkoi jo viikon päästä myydä salit täyteen. Viiden kuukauden kuluttua laina oli maksettu takaisin, menestys oli vasta alussa.
– Kun Farang valittiin tähtiravintoloiden ohi Suomen parhaaksi ravintolaksi, silloin pääsi itku. Annoin itselleni luvan nauttia Farangin menestyksestä vasta puolitoista vuotta avajaisten jälkeen.
Every day struggle. Live your dreams. Taistele joka päivä ja elä unelmaasi. Nämä lauseet Tomi Björck
tatuoi ranteisiinsa avattuaan toisen ravintolansa Gaijinin huiman menestyksen saavuttaneen Farangin vanavedessä. Takana oli tolkuton työputki eikä Tomilla ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin höllätä.
Paino oli pudonnut 15 kiloa ja mies tajusi, ettei ravintola voi pyöriä, jos pomo ei pääse enää ylös sängystä.
– Aloin olla jo sairaassa kunnossa. Väsymys teki minusta varmasti aika hullun pomon ja Farangista Suomen vaikeimman työpaikan. Hermostuessani kannatti olla kaukana, sillä silloin tavarat lensivät.
– En antanut siimaa missään. Jos jokin ei toiminut, jäin itse yöksi hommiin. Suhasin kahden ravintolan väliä kattauksesta toiseen, kunnes meinasin ajaa kolarin ja tajusin, etten voi jatkaa näin.
Tomi ymmärsi, että hänen on päästettävä irti ja opittava luottamaan toisiin. Ympärille olisi koottava osaava joukko ihmisiä, sillä kukaan ei jaksa tällä työtahdilla monta vuotta.
Määrätietoinen, toimelias ja ujo. Näin Tomi Björck kuvaa itseään pikkupoikana. Jääkiekkoa, jalkapalloa ja taistelulajeja harrastava poika löysi yrittäjähaaveensa jo 13-vuotiaana. Koulun työharjoittelut inspiroivat, mutta Tomi tiesi pian, ettei voisi työskennellä loppuelämäänsä toisten alaisuudessa.
Omat visiot olivat niin vahvoja, että viimeiset vuodet maailmalla huippuravintoloiden keittiömestarina olivat luovalle miehelle tuskaisia.
Tomin lapsuus oli värikästä aikaa. Vanhemmat erosivat Tomin ollessa vuoden vanha. Tomi jäi asumaan Lahteen äitinsä luo, mutta vietti joka toisen viikonlopun isän luona Helsingissä. Vanhempien uusista liitoista Tomi sai vielä itselleen kolme veli– ja kaksi siskopuolta.
– Tajusin jo pienenä, että äidillä oli rankkaa, ja kannoin esikoisena vastuuta nuoremmista sisaruksista. Lellin edelleen veljiäni antamalla heidän syödä ravintoloissani ilmaiseksi ja asua Tukholman-kämpässäni, kun he haluavat.
Hiljaisen koulupojan ujous jäi ulkomaille, kun Tomi näki eri tapoja elää ja huomasi pärjäävänsä.
– Työn kautta kertynyt ammattitaito kasvatti itsevarmuutta, Tomi miettii.
Kipinä matkustukseen syttyi jo pikkupoikana, kun vanhemmat veivät vuorotellen pojan joka vuosi ulkomaanmatkalle. Kreikan saaristosta kahdeksanvuotiaan Tomin mieleen olivat jääneet paitsi isän kaasuttelu avojeepillä myös vieraat yrtit ja juustot. Sen jälkeen mies onkin metsästänyt uusia makuja ympäri maailmaa.
Ennen Australiaan muuttoa Tomi ehti asua Minkan kanssa myös Lontoossa.
– Olemme Minkan kanssa toiminnan ihmisiä. Kun toissa jouluna loskasää alkoi ahdistaa, päätimme viiden minuutin varoitusajalla varata lennot Dubaihin.
Tomi ja Minka ovat hitsautuneet yhteen tiiviiksi pariksi. Vaimon tuki on ollut ratkaisevan tärkeä.
– Kun on ollut huonoja päiviä, Minka on aina jaksanut uskoa minuun.
Surffatessa löytyy vapaus. Kun seisoo laudan päällä nousevan aallon harjalla, adrenaliini virtaa suonissa ja hetken kaikki on tässä – huuma, vaara ja vapaus. Aalto kantaa, vesi on turkoosia ja palmut reunustavat rantahiekkaa. Aallon harjalla on irti kaikesta.
– Perheeseemme syntyy toinen poika kesäkuussa. On kiva, että meille tulee meneviä vesseleitä, sillä tykkään itsekin puuhata koko ajan jotain. Joakimillakin on jo oma surffilautansa.
– Olen huomannut, että isäksi tulo on tehnyt minusta varovaisemman. En uskalla ottaa enää surffatessa yhtä isoja riskejä, kun en ole enää vastuussa vain itsestäni.
Isyys oli pitkään Tomi Björckin haaveissa. Joakim on asettunut osaksi menevän parin elämäntapaa – syönyt viikon ikäisestä saakka ravintoloissa ja reissannut ensimmäisenä vuotenaan jo kuudessa maassa. Nyt poika on menossa päiväkotiin, jotta Minka voi olla täysipäiväisesti töissä Tomin yrityksessä.
Lapsenlapsi on lähentänyt Tomin suhdetta vanhempiinsa. Äiti on vuorotteluvapaalla hoitanut Joakimia ja oli mukana Australiassa, jossa Björckin perhe lomaili pari kuukautta joulun alla.
– Ja faija vanhana fudisäijänä kyynelehtii heti, kun Joakim potkii vähän palloa, Tomi nauraa.
– Työni on sellaista, että pitääkseni vapaata minun on matkustettava muualle. Vaikka tein töitä Australiassa, arki siellä oli erilaista. Minulla oli aikaa olla enemmän perheen kanssa, käydä ostamassa ruokakaupasta vaippoja ja hengata rannalla vanhojen ystävien kanssa. Parasta oli perusarki, kun ei tarvinnut tehdä mitään erityistä, Tomi pohtii.
Lopeta jo. Ei enää uutta. Keskity olemassa olevaan. Näin moni on toppuutellut Tomia, jota intohimo johdattaa eteenpäin.
Milloin tulee hetki, kun mies istuu alas ja toteaa, että nyt asiat rullaavat ja on aika levätä ja nauttia?
– Siihen on pitkä matka, sillä haluan perustaa vielä ulkomaille pari ravintolaa. Tukholman Farang on osoittanut, että maailmalla riittää tilaa tällaisille konsepteille.
– Toisaalta alan olla jo kokin eläkeiässä. Jossain vaiheessa on pakko rauhoittua, tehtävä vähemmän ja nautittava enemmän. Jos hommat jonain päivänä pyörivät ravintoloissani ilman minua, unelmani on käynyt toteen, Tomi Björck sanoo.
Huimasta menestyksestä huolimatta kokin suurin voitto on ravintolamaailman ulkopuolella.
– Poika syntyi suunnitellulla sektiolla eikä mikään vedä vertoja tunteelle, kun Joakim makasi sylissäni ja me vain katselimme toisiamme.
Tomi tietää, että kun viides ravintola Bronda maaliskuussa avataan, häntä ei kotona näy. Kolme kuukautta ennen pikkuveljen tuloa painetaan täysillä. Mahdollisuutta kesälomaan ei myöskään ole, mutta onneksi lähisukulaisia on tulossa lasten hoitoavuksi.
– Yritän napata aikaa perheelle aamuista. Viime sunnuntaina laitoimme aamusaunan koko perheelle.
Toisen menestystä on helppo kadehtia näkemättä sen vaatimia uhrauksia ja työpanosta. Tomin nousulla ravintolamaailman huipulle on myös hintansa.
– Kyllä se on se, miten se on vienyt ihan kaiken ajan. Ennen oli vähän vapaa-aikaa, nyt ei ollenkaan. Elän unelmaani, mutta en ehdi nauttia siitä, mies sanoo mietteliäänä.
Viisi ravintolaa, 220 työntekijää. Jatkuvaa kontrollia, johtamista, työntekijöiden koulutusta ja esimerkkinä oloa. Aikamoinen paletti pyöritettävänä. Ei ihme, että Australiassa koettu vapaa elämäntyyli on alkanut kutsua yhä voimakkaammin luokseen.
– Sydämeni on Australiassa. Olen siellä onnellisimmillani – sortsit päällä rannalla perheen kanssa.
– Haluaisimme avata Minkan kanssa seuraavan ravintolan Australiaan. Joakim oppii englantia päiväkodissa ja olemme miettineet, että lähdemme Australiaan jäädäksemme.
Teksti Tellervo Uljas
Kuvat Timo Pyykkö
