Toimittaja Kari Lumikero: "Lapsuuteni sitkein haave oli sukat – perheessämme ei kesällä saanut käyttää sukkia kengissä"
"Mieltäni vaivaa yhä, kun olin Libyassa vuonna 2000, ja Libyan paikallisen lentoyhtiön koneen kapteeniksi esittäytynyt mies kysyi, olenko ulkomaalainen toimittaja. Hänellä olisi mielenkiintoista kerrottavaa, jota hän ei voi kertoa tässä. Sovimme, että hän saapuu hotelliini seuraavana aamuna. Hän ei koskaan saapunut. Jälkeenpäin mietin, olisiko hänellä ollut mahdollisesti jotain tietoja WTC-iskusta, joka tapahtui syyskuussa 2001."
Lapsuuteni sitkein haave oli sukat. Lapsuudenperheessäni oli tapana, että kesällä ei saanut käyttää sukkia kengissä. Se ei ollut kauhean hygieenistä. Toivoin useasti, että olisin saanut käyttää sukkia. Myöhemmin toive on kyllä toteutunut. Tosin joskus vaimollani on huomauttamista siitä, millaiset sukat jalassa pitäisi olla.
Teini-iässä ihailin erityisesti Beatlesia. Rakastin musiikkia, joka oli korkeatasoista, mutta selkeää ja yksinkertaista. Minulla on ollut nuorempana Beatles-tukka. Sitä vanhemmat ihmiset kauhistelivat, että tällaiseksiko se maailma on menossa. Sain vuonna 1998 haastatella Paul McCartneyta Tukholmassa, ja tämä haastattelu on ollut yksi elämäni kohokohtia.
"Jäin kuusivuotiaana auton alle Vaasassa. Korkea neuvostovalmisteinen auto ajoi ylitseni, mutta onneksi jäin henkiin. Otsassani on vieläkin arpi."
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun jäin auton alle Vaasassa. Olin silloin kuusivuotias. Korkea neuvostovalmisteinen auto ajoi ylitseni, mutta onneksi jäin henkiin. Otsassani on vieläkin arpi onnettomuudesta. Sairaalassa ollessani katsoin auringonpimennystä tummennetun lasin läpi.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun tarkkailen lastenlasteni kehitystä. Heidän kehittymisensä näkee aina kun tapaamme. On ilo nähdä esimerkiksi 1,5-vuotiasta nuorimmaista lastenlastani ja ihastella, kuinka hänestä kasvaa ajatteleva, huumorintajuinen ihminen.
"Rokottamattomat ihmiset ovat kuin kuoleman lähettiläitä."
Juuri nyt ottaa päähän rokottamattomat ihmiset ja varsinkin ne, jotka eivät ota rokotusta sen takia, että he kuvittelevat rokotteen mukana istutettavan jonkun sirun. Jos tuttavapiirissäni olisi sellaisia, sanoisin kyllä että näkemiin. Rokottamattomat ihmiset ovat kuin kuoleman lähettiläitä.
Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, taitaisin sivuuttaa sen. En mene ihan joka vaivasta lääkäriin. Jos on joku vakava asia terveydessä, voisi kai sitä kaikkea kokeilla.
Antaisin puolet omaisuudestani, jos saisin takeet siitä, että maapallon jokainen keskiluokkainen ihminen tekisi samoin ja nämä rahat käytettäisiin maailman rauhan ja köyhien hyväksi. En usko, että tämä toteutuu, mutta haaveita on hyvä olla olemassa.
"Vihaan sydämeni pohjasta kaikkia maailman diktaattoreita."
Mieltäni vaivaa yhä, kun olin Libyassa vuonna 2000 odottamassa suomalaisia panttivankeja Jolon saarelta. Edeltävänä iltana Tripolin rannalla luokseni tuli juttelemaan mies, joka kysyi, olenko ulkomaalainen toimittaja. Hänellä olisi mielenkiintoista kerrottavaa, jota hän ei voi kertoa tässä. Hän kertoi olevansa Libyan paikallisen lentoyhtiön koneen kapteeni. Sovimme, että hän saapuu hotelliini seuraavana aamuna klo 8. Hän ei koskaan saapunut. Jälkeenpäin mietin, että olisiko hänellä ollut jotain tietoja mahdollisesti WTC-iskusta, joka tapahtui syyskuussa 2001. Asia vaivasi mieltäni pitkään.
Vihaan sydämeni pohjasta kaikkia maailman diktaattoreita, jotka yrittävät rajoittaa kriittisiä ääniä ja rajoittavat sananvapautta, vainoavat vähemmistöjä ja puhaltavat kansan yksinkertaisimpaan osaan kansallistunnetta, joka saattaa purkautua vihana naapurivaltioita kohtaan.
Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut soittamaan mitään soitinta. Olin lapsena kateellinen ystävilleni, jotka osasivat soittaa kitaraa, bassoa tai rumpuja. Heidän suosionsa samanikäisten tyttöjen keskuudessa oli huomattavasti parempaa kuin minun. Suutani olen oppinut soittamaan.
