Yksi mies sai melkein puolet Lieksan äänistä ja osti työntekijöidensä läskiä 75 euroa kilo – Kuka ihme on Timo Väänänen?

Sanooko nimi Timo Väänänen mitään? Luultavasti ei. Paitsi jos asut Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Silloin Väänäsen nimi sanoo paljon.

56-vuotias Väänänen on Lieksassa se tyyppi, joka kannattaa tietää ja tuntea, jos haluaa saada asioita edistettyä. Hän on kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, yrittäjä ja sijoittaja.

Kun Väänänen oli kevään eduskuntavaaleissa keskustan ehdokkaana, hän haravoi yksin 40 prosenttia kaikista Lieksassa annetuista äänistä. Hänen ääniensä ansiosta keskusta sai maanvyörymävoiton ja jätti perussuomalaiset kauas taakseen. Siis päinvastoin kuin kaikkialla muualla maassa.

Mikä tämä Lieksan ihmemies on? Vaalikonevastauksista ei löydy selitystä: syrjäseutujen palveluja ei saa heikentää, veroja ei pidä korottaa, lihantuotannon tukia ei saa leikata, mutta yhteiskunnan tukia ihmisille kylläkin. Ei mitään kovin poikkeuksellista keskustalaiselle yrittäjälle.

On mentävä Lieksaan selvittämään.

Timolle ovet ovat aina auki

Lähdetään liikkeelle liikenneympyrästä.

Lieksaa halkova Pielisentie on huhtikuisena lauantaipäivänä ruuhkainen. Timo Väänänen ohjaa maasturimersunsa sulavasti letkan lomaan. Tilaa löytyy, kun hän kohteliaasti kättä heilauttaen väliin kiilaa. Väänänen pahoittelee, että auto on likainen. Pitäisi pesussa käyttää, sisältä ja ulkoa.

Pitkä mies on pukeutunut silmiinpistävän tyylikkäästi: Bossin neuleeseen, kevytuntuvatakkiin, suoriin farkkuihin ja ruskeisiin pikkukenkiin.

Väänänen räplää kännykkäänsä ja yrittää tavoittaa kollegaansa, jotta tämä esittelisi uutta Porokylän leipomon laajennusta. Puhelimessa on 250 tärkeintä yhteystietoa. Loput ovat korvien välissä.

Timo Väänänen kertoo painavansa aina kaasua silloin, kun muut hidastavat.

Kollega ei vastaa, mutta Väänänen aikoo silti pistäytyä työmaalla. Timolle ovet ovat aina auki, onhan kyseessä hänen kasvattamansa yritys, jonka tuotekehitystiimissä hän on yhä mukana.

– Onhan se hienoa, nähdä, kun oma lapsi kasvaa ja menestyy. Olen saatellut tämän yrityksen maailmalle, ja se voi hyvin. Kun pyydettiin mukaan tiimiin vielä uudestaan, niin tietysti lähdin, Väänänen toteaa.

Väänänen on Lieksan kaupungin päätöksentekijä, mutta myös aktiivinen yhdistysmies ja sijoittaja, jolla on halua ja mahdollisuutta tukea sellaisia projekteja kuin hänelle sopii.

Miten Lieksan napamies saa pidettyä roolinsa erillään toisistaan? Ajaako kaupunginhallituksessa puhetta johtava poliitikko-Väänänen Lieksan asiaa, vai ajaako hän yrittäjä-Väänäsen etua?

Onko näillä Väänäsen mielestä eroa?

Ennätysbudjetti ei vienyt eduskuntaan

Timo Väänänen nousi vaali-iltana lyhyesti julkisuuteen, kun selvisi, että hänen vaalibudjettinsa oli ilmoitetuista koko maan suurin. Väänänen käytti vaalikampanjaan noin 80 000 euroa. Tuosta summasta 60 000 euroa oli omaa rahaa.

Savo-Karjalan vaalipiirissä hän keräsi yhteensä 3 500 ääntä. Näistä liki 2 300 tuli Lieksasta. Puolueen huonon vaalimenestyksen vuoksi paikka eduskunnasta ei kuitenkaan irronnut. Se harmittaa Väänästä.

– 15 000 kilometriä kertyi auton mittariin. Kyllä minä jonkin verran ruisleipäpusseja siinä jakelin, mutta sellainen olen. Kun johonkin lähdetään, niin täysillä mennään, hän sanoo nyt, muutama viikko vaalien jälkeen.

– Harmittaa. Väsyttääkin vähän. Lieksa olisi ansainnut oman edustajansa. Minua harmittaa sekin, että vaikka muualta vaalipiiristä tukea vakuuteltiin, niin ei sitä sitten kuitenkaan tullut.

Hetken Väänänen näyttää surulliselta. Hän laskee katsettaan ja huokaa syvään.

– Uskon, että keskusta olisi vaaleissa menestynyt paremmin, mikäli puolueessa olisi aidosti tuotu esiin juuri tällaista yritysten kehittymisen voimaa ja halua. Täällä syrjäseuduilla on paljon yrittäjiä, joille kotiseutu on tärkeä, ja jotka ovat aidosti elinvoiman ylläpitäjiä.

Miten väkikato pysäytetään?

Lieksassa on toistasataa avointa työpaikkaa, mutta työntekijöitä ei tahdo löytyä. Korkeasti koulutettujen osuus väestöstä on häviävän pieni verrattuna toisen asteen koulutettuihin. Poismuutto on vilkkaampaa kuin paluumuutto, syntyvyydestä puhumattakaan.

Kun Lieksasta tuli kaupunki vuonna 1973, väkimäärä oli noin 30 000. Tänä vuonna lieksalaisia on reilut 10 500.

– Meillä on täällä luontoa, on palvelut, on lapsille turvallista. Kaikkea on. Ja senkin olen sanonut, että helposti täältä pääse pois, jos haluaa. On lentokenttä lähellä ja junat kulkevat. Sitä minä olen hokenut viimeksi omalle tyttärelle. Sanoin, että muuttaisivat perheen kanssa sieltä Oulusta tänne Lieksaan, Väänänen huokaa.

Viimeksi Lieksa nousi valtakunnan julkisuuteen väärästä syystä. 2010-luvun alussa jopa puolet Pohjois-Karjalan rasistisista rikoksista tehtiin Lieksassa, vaikka kaupungissa asui alle kymmenesosa pohjoiskarjalaisista.

Ongelmista syytettiin tuolloin epäonnistunutta kotouttamispolitiikkaa. Koulutustarjonta ontui. Kieliopetus uupui. Toimintaa ei ollut riittävästi tarjolla.

Nyt Lieksassa asuu enää parisataa maahanmuuttajaa, kun aiemmin määrä oli kaksinkertainen. Osa muuttajista on muuttanut kaupungista edelleen eteläiseen Suomeen.

Väänäsen mukaan vastaavia ongelmia ei sittemmin ole ollut ja vähintäänkin on otettu opiksi.

– Uskon vahvasti siihen, että kun ihmiset kerran käyvät täällä Lieksassa, he näkevät mahdollisuudet ja haluavat jäädä. Minulla on tavoite, että me saisimme tämän väkiluvun tippumisen pysäytettyä. Monipaikkaisuutta kannattaisi myös edistää. Niin mekin asumme, rouva Riihimäellä ja minä täällä. Ei Suomi ole lopulta kovin iso maa, Väänänen tarinoi.

Lauantaina Lieksan todellisuus näyttää poikkeavan katukuvassa mukavasti tilastoista. Ihmiset istuvat kahviloissa ja asioivat valokuvaamossa, vaateliikkeissä ja kukkakaupoissa. Melkein tekee mieli olla itsekin se toivottu turisti, joka pysähtyi, ihastui ja päätti jäädä.

– Iloluontoisuus on sitä kuuluisaa karjalaisuutta. Toisen menestys ei ole toiselta pois. Ihmiset ymmärtävät, että ilman toisia täällä ei pärjätä, Väänänen sanoo.

Samaa vakuuttaa Lihhoo Lieksasta -kaupan yrittäjä, sivutoiminen sikatilallinen Jari Palviainen, jonka puotiin pistäydymme ohimennen. Palviainen on nuoriso- ja päihdetyöntekijä, mutta nyt alanvaihtajana palvaaja ja lihamyyjä.

– Kasvatan ja myyn Mangalitzan-villisikaa. Löimme hynttyyt yhteen parin muun lihayrittäjän kanssa. Ei se ole lammasfarmarilta pois, jos minulla käy sika kaupaksi. Myydään sitten näitä vaikka yhdessä.

Timo Väänänen haluaa, että Lieksa jää mieleen. Keinolla millä hyvänsä.

Kun Väänäsen kummisetä, paikallinen rakennusalan ammattilainen Taisto Lehikonen ehdotti Väänäselle, että pitäisikö Lieksan ottaa maskotikseen pingviini, vastaus oli, että totta kai, sehän sopii Pohjois-Karjalaan!

Ja niin Lehikoinen pukeutui viime talvena viikoittain pingviiniksi ja luisteli satoja kilometrejä Pielisellä turistien seurana niitä näitä juttelemassa. Pingviini ei ole Lieksan virallinen symboli, mutta Lehikoisen ja Väänäsen mielestä oiva lisä mielikuvamarkkinointiin.

– Ei pidä ottaa asioita liian vakavasti. Luulen, että kyllä Lieksa tällä pingviinillä jonkun matkailijan mieleen jää, Väänänen toteaa.

Jauhosäkin vierestä johtajaksi

Taustaltaan Väänänen on leipuri ja yhden Itä-Suomen menestyneimmistä leipomoista, Porokylän Leipomon, entinen toimitusjohtaja.

Hän on työskennellyt myös polkupyörän päällysrenkaita valmistavan Lieksa Tyres Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksessa. Yhtiö jätti konkurssihakemuksen huhtikuussa.

Väänänen sanoo kasvaneensa kirjaimellisesti jauhosäkin kyljessä Pohjois-Karjalassa. Leipuri-isältään hän sai mallin työn tekemiseen ja seurasi tämän jäljillä.

– Oli selvää, että jatkan leipomoa, ei siitä tarvinnut sen enempää keskustella. Isä on mukana elämän syrjässä edelleen, virkeä kahdeksankymppinen

Toisin kuin isänsä, Väänänen halusi kasvattaa leipomoa vauhdilla, tehdä siitä maakunnan menestyneimmän.

Lieksan leipomo ja Porokylän leipomo yhdistyivät Väänäsen aikana yritykseksi, joka myi tuotteitaan nopeasti myös Ruotsiin.

Väänänen aloitti ensimmäisten joukossa täysin gluteenittomaan tuotantoon keskittyvän leipomotoiminnan 2014 mututuntumalla.

Idea syntyi, kun Väänänen kuunteli vatsavaivoja poteneen työntekijänsä kertomusta siitä, miten mistään ei saanut gluteenittomia leivonnaisia. Riski, tuntematonta aluetta myös leipureille, mutta Väänäselle mahdollisuus.

Porokylän leipomon toinen tuotantolaitos laajentuu Lieksan teollisuusalueelle. Entinen toimitusjohtaja Timo Väänänen on mukana yrityksen hallituksessa ja tuotekehityksessä.

Muutama vuosi sitten Väänänen päätti ryhtyä myymään fanituotteita. Hän soitti Oulun Kärppien toimitusjohtajalle Juha Junnolle ja sanoi myyvänsä tälle Kärppä-logolla ruisleivät, sillä sellaiset fanituotteet Kärpiltä vielä puuttuvat ja niitä kannattaisi tehdä.

Kohta Oulussa syötiin Kärppä-leipää. Pian myös Jyväskylässä oli tarjolla Jypin kilpailujen palkintoina Porokylän leipomon tuotekasseja.

Muutamassa vuodessa Porokylän leipomo nelinkertaisti liikevaihtonsa ja kolminkertaisti henkilöstönsä määrän. Tämä kaikki samaan aikaan, kun leipomot muualla supistivat toimintojaan tai lakkasivat olemasta.

– Minä olen ollut aina se, joka menee vastavirtaan. Silloin, kun muut hidastavat, kannattaa painaa kaasua, siitä ne mahdollisuudet aukeavat. Kun kertyy kokemusta, on helpompi ottaa myös riskejä. Intuitio kehittyy, tiedän, mitä kannattaa tehdä ja miksi, Väänänen sanoo.

Väänäsen tytär ei kuitenkaan halunnut isänsä jäljille leipomobisnekseen.

– Olisin toki toivonut, että oma tyttäreni olisi halunnut myös jatkaa minun jälkeeni, mutta sain yrityksen myytyä, enkä sitä sure. Olen ylpeä tehdystä työstä. Tyttärellä on muut suunnitelmat, Väänänen kertoo.

”On velvollisuus lähteä jos pyydetään”

Väänänen ei piilottele tekemisiään tai vaurauttaan. Hän puhuu suoraan siitä, mitä tekee ja innostuu poikamaisen aidosti hulluistakin ideoista. Väänänen tuntuu vilpittömästi haluavan värittää viivojen yli.

– Mitään virallista diagnoosia ei ole, mutta kyllä tässä varmaan jonkin sortin adhd on, hän vitsailee.

Timo Väänänen ei ole sellainen marinoitunut poliitikko tai päättäjä, jollaisiksi puoluepoliittiset vaikuttajat mielletään. Hän ei tunnu kieroilevalta tai julkista puhetta karttelevalta, ketunhäntää kainalossa piilottelevalta vaikuttajalta. Vaikutelma on suora ja vilpitön.

Hän ei omien sanojensa mukaan pyrkinyt itse politiikkaan. Häntä on pyydetty.

– On velvollisuus lähteä jos pyydetään. Jos neljän vuoden päästä vielä kysytään, voi olla, että lähden silloinkin. Riippuu ihan tarpeesta. Minä olen sellainen, että sanon mieluummin kyllä kuin ei. Eteenpäin menemiseen on jotenkin sisäinen tarve.

75 euroa kilosta läskiä

Kaikkia Väänäsen aktiivisuus ja valta Lieksassa eivät miellytä. Väänänen sanoo kuulleensa puheita hyvä-veli-verkostoista ja jupinaa siitä, miksi juuri yhden miehen pitää olla kaikessa mukana.

– Onhan selvää, että jos täällä meinaa asioita saada aikaiseksi, yhteistyötä pitää tehdä, Väänänen sanoo, nousee autostaan ja huikkaa hymyillen kohti aurinkoa:

– Tämmöisen sään päätin tänään tilata.

Timo Väänänen itse sanoo olevansa uudistaja, joka haluaa nähdä Lieksan menestyvän.

– Olen aina ollut avoin siinä, mitä teen ja olen puhunut suoraan. Ei minulla ole mitään kiinnijäämisen pelkoa.

Väänänen puhuu paljon, pyörryksiin saakka. Ehkä puheliaisuus on osa sitä kuuluisaa karjalaisuutta. Tai ehkä hän on oppinut vaikuttamisesta yhtä ja toista. Hän sanoo vaalityön opettaneen vakuuttelun ja esiintymisen taitoja.

Johtajana Väänänen on ollut ketterä toiminnan ihminen, yllättäjäkin. Kun leipomon työntekijät pohtivat tauolla elämän muuttamista terveellisemmäksi, hän pani hommaan vauhtia.

– Potivat siellä kovasti, että kun ei paino putoa, vaikka laihtua pitäisi. Minä sanoin, että kohta putoaa. Ostan teiltä läskiä, 75 euroa kilo, ja niin myös tein. Alkoi se paino yhdeltä jos toiselta tippua, Väänänen kertaa.

Väänäsen mielestä muutosta kannatti vauhdittaa rahalla ja sijoittaa työntekijöiden terveyteen rahaa. Terveet työntekijät ovat yrittäjälle sijoitus.

Kuntapäätöksenteossa on pitänyt opetella asioiden hidasta käsittelyä. Se ei ole ollut aina helppoa.

– Se valittaminen. Sitä on välillä vaikea ymmärtää. Osa tuntuu valittavan ihan periaatteen vuoksi. Ja kun minun mielestäni pitäisi nyt toimia, uudistua, kehittyä. Asioiden jarruttamista on välillä vähän vaikea käsittää.

Montun reunalla tulevaisuus

Täällä toimitaan. Kaivinkone rouhaisee palan lohkareista maata. Ilmaan pölähtää lämpimän päivän kuivunutta hiekkaa, multa ja kuntta tuoksuvat.

Olemme Lieksan teollisuusalueella, aivan Väänäsen entisten yritysten, pyöräkumien ja leipomon tuntumaan. Syntymässä on uusi.

Väänänen seisoo teollisuusalueen keskelle rouhaistun montun reunalla ruskeissa nahkakengissään ja hymyilee jälleen leveästi.

– Tästä se alkaa. Valmista pitäisi olla vuoden loppuun mennessä, hän sanoo käsiään levitellen.

Väänänen puhuu moottoroimastaan Pielisen Bio Oy:n biokaasulaitoksesta. Voimalan on tarkoitus tuupata Lieksaa ja lieksalaisia yrityksiä merkittävästi eteenpäin vihreän siirtymän tiellä.

Pielisen Bion osakkaina ovat lieksalaiset yritykset, ja tarkoitus on, että osakkaat saavat hyödyntää suurelta osin tuotetun biokaasun omassa tuotannossaan.

Näin syntyy säästöjä ja kiertotalous kunnassa vankistuu. Bioenergialla valmistuvat pullat, ja hyötyä tulee myös maatiloille. Väänänen on laitoksessa mukana sijoittajana ja yritystensä hallitusten kautta.

– Ei tässä ole kyse vain pelkästään yritysten edusta. Biokaasulaitos on koko Lieksalle merkittävä maineteko, Väänänen huomauttaa.

Jos hyötyy päättäjä-Väänäsen edustama Lieksa, hyötyy myös bisnesmies-Väänänen. Mutta ehkä Väänäsen etu on muidenkin etu? Johonkin suuntaan Lieksan pitää joka tapauksessa muuttua, muuten viimeinen sammuttaa valot melko piankin.

Ja varmaa on se, että ilman Väänästä Lieksassa olisi paljon hiljaisempaa.