
Timo Soinin muistelmat julki: ”En ole koskaan pitänyt Halla-ahoa johtajana – ei sitoutunut puolueeseen”
Timo Soinin muistelmien mukaan hänen seuraajansa Jussi Halla-aholla ei ole johtajan ominaisuuksia, uskollisuutta eikä nöyryyttä. Miehiä eivät yhdistä Soinin mukaan myöskään huumorintaju, harrastukset tai tavat.
Muistelmateoksessaan Yhden miehen enemmistö (Otava 2021) veteraanipoliitikko Timo Soini, 59, puhuu hyvin vähän puolueen johtajana häntä seuranneesta kansanedustaja Jussi Halla-ahosta (ps.) sekä perustamansa Perussuomalaiset-puolueen nykytilasta. Vähäinen palstatila kertoo jo omaa tarinaansa.
Timo Soini havahtui Jussi Halla-aho -nimiseen ongelmaan ensimmäisen kerran europarlamenttivaaleissa vuonna 2009. ”Pienen kulttimaineen blogikirjoituksillaan luoneen” helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun taustajoukot halusivat mestarinsa niin kovasti puolueen euroehdokkaaksi, että tamperelainen Juha Mäki-Ketelä oli ilmoittanut keräävänsä ”villin nimilistan” siltä varalta, ettei Halla-ahoa aseteta ehdolle.
"Mielestäni epälojaalia maksurästimiestä on turha etulinjaan komentaa, enkä sitä koskaan tehnyt.”Timo Soini: Yhden miehen enemmistö
Tämä ei puoluejohtajalle sopinut. Soini kertoo ilmoittaneensa Halla-aholle, että mikäli nimien keruu ei lopu, euro-ovi sulkeutuu heti, ja myöhemmin myös eduskuntaehdokkuus. Listaa ei tullut.
Jussi Halla-ahon vuonna 2012 saamaa korkeimman oikeuden tuomiota uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä sitä seurannutta erotusta eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta Soini pitää “harmillisena”, ja toteaa:
“Tuomio oli väärä, vaikka mies on mälsä. Vanhat tukit uivat pintaan, eikä Halla-ahosta löytynyt tilanteen vaatimaa nöyryyttä, vaan hän teki mieluummin itsestään sananvapauden marttyyrin”.

Jäsenmaksut rästissä
Soini kertoo kirjassa, että Halla-aho ei voinut olla ehdolla puolueen johtopaikoille vuoden 2015 puoluekokouksessa, koska tällä oli jäsenmaksu maksamatta kahdelta peräkkäiseltä vuodelta.
“Halla-aho ei sitoutunut missään vaiheessa sen enempää puolueeseen kuin sen hallituspolitiikkaankaan. Mielestäni epälojaalia maksurästimiestä on turha etulinjaan komentaa, enkä sitä koskaan tehnyt.”
Vuoden 2017 puoluekokouksesta, jossa puheenjohtajan nuija vaihtui Soinilta Halla-aholle, Soini toteaa yksiniitisesti: “En ole koskaan pitänyt Halla-ahoa johtajana”.
"Maailmamme eivät kohtaa, harrastuksemme, tapamme, huumorimme tai sen puute ovat erilaiset, yhteistä on vähän, halua olla yhdessä vielä vähemmän.”Timo Soini: Yhden miehen enemmistö
Puheenjohtaja Halla-ahosta tuli Soinin mukaan siksi, että hän oli laittanut liikkeelle jotain sellaista, jota ei kyennyt tai halunnut enää pysäyttää.
Muistelmissaan Soini kiistää kovasanaisesti, että Jussi Halla-aho olisi puheenjohtajana ‘syrjäyttänyt’ hänet. Ei voi hävitä vaalia, jossa ei koskaan ollut ehdollakaan.
“Minun ja Halla-ahon taistelu olisi ollut toista luokkaa, raakuudessaan ainutlaatuista Suomessa. Parempi näin. Sen tappelun jäljiltä olisi mennyt sekä maine että kunnia. Jäin pois, koska en enää halunnut johtaa perustamaani puoluetta.”

Persut ei ollut oikeistopuolue
Perustamansa puolueen eduskuntaryhmästä Soini sanoo eronneensa siksi, että puoluekokouksen enemmistö oli hylännyt perustansa ja “valinnut ihmisvihan hyväksyvän linjan”. Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen ja Laura Huhtasaaren valinta eduskuntaryhmän varapuheenjohtajiksi olivat viimeinen niitti Soinille.
“Halla-ahon kanssa vielä monet olisivat tulleet toimeen, minäkin matkan päästä. Jos valita saamme, niin toistemme seura ei suuremmin kiinnosta. Maailmamme eivät kohtaa, harrastuksemme, tapamme, huumorimme tai sen puute ovat erilaiset, yhteistä on vähän, halua olla yhdessä vielä vähemmän.”
Soini korostaa, että hänen johtamansa perussuomalaiset ei ollut oikeistopuolue. Se oli rakennettu Suomen Maaseudun Puolue SMP:n perinnölle, ja puolueessa siedettiin erilaisuutta.
Vaikka nykypersut ovat hylänneet SMP:n perinnön ja erottaneet entisen puoluejohtajansa, Timo Soinin sydän on yhä perussuomalainen.
“Aivan kuten vennamolaisuuteni ei kuollut Veikko Vennamon mukana, ei perussuomalaisuuteni kuollut. Olen vennamolainen perussuomalainen ja osallistun yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan niin kauan, kunnes pienviljelijällä on viiden päivän työviikko.”