Kerran jouduin perusteellisesti hämilleni – Japanissa hotellihuoneen ovella seisoi geisha, juuri sellainen hienosti puettu kaunis nainen
1 470 päivää ministerinä eivät olleet elämäni parhaimmat päivät, mutta monella tapaa mielenkiintoisimmat. Tapasin Trumpin, Putinin, XI:n, Erdoganin, Netanjahun ja Mugaben. En ole ahne, enkä kiiltävän perään, eikä pokkurointi minua kiinnosta, kirjoittaa Timo Soini.
Mikään ei ole niin entinen kuin entinen ministeri, eikä mikään niin melkein kuin melkein ministeri. Olin Suomen tasavallan ulkoministeri 1 470 päivää. Eivät ne elämäni parhaimmat päivät olleet. Kyllä hääpäivä ja lasten syntymäpäivät ja muutama muukin ohi menee, mutta kyllä ne monella tapaa mielenkiintoisimmat olivat.
Iivisniemestä ulkoministeriön Merikasarmille on vain parikymmentä kilometriä, mutta minulla meni matkaan 35 vuotta. Se auttaa ymmärtämään, ettei huipulta voi aloittaa. Sinne voi päästä kovalla työllä, tuurilla ja yhteistyöllä sekä saamalla paljon ääniä useammissa vaaleissa. Mitä lähemmäksi huippua mennään, sitä liukkaammaksi käyvät kengät.
”Ministeri tekee tärkeimmät päätökset. Se vaatii eniten kanttia, jos aikoo poiketa virkavastuulla tehdystä valmistelusta.”
Ministeriö on päällikkövirasto. Se tarkoittaa sitä, että ministeri tekee tärkeimmät päätökset. Se vaatii lopulta eniten kanttia, varsinkin jos aikoo poiketa virkavastuulla tehdystä valmistelusta. Mikään vallankumous ei tuhoa virkamiesluokkaa, tämä on jokaisen jytkyttelijän hyvä muistaa.
Olen ollut kaupunginvaltuutettu, valtuuston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen, kansanedustaja, valiokunnan puheenjohtaja, Euroopan Parlamentin jäsen ja puolueen puheenjohtaja. Merkittäviä hommia kaikki, mutta kyllä ne kaikki kalpenevat ministeripestin rinnalla. Siitä ei pääse mihinkään.
”Ovet eivät sulkeudu edessäsi vaan takanasi. Siihen voi äkkiä tottua.”
Olet tiedon lähteillä. Maan parhaat asiantuntijat tulevat asiasta kuin asiasta informoimaan sinua muutaman tunnin varoitusajalla. Kukaan yritysjohtaja ei kieltäydy aamiaiskutsusta. Ovet eivät sulkeudu edessäsi vaan takanasi. Siihen voi äkkiä tottua, mutta valta on vain lainassa. Mitä tukevammin jalkasi ovat maassa, sen parempi.
Olin neljästä virkavuodesta yhden vuoden ulkomailla, kun kaikki matkapäivät laskee yhteen. Olen puhunut englantia jokaisella maailman tantereella. Nukkunut huonosti lentokoneessa ja liian vähän hotellihuoneissa. Silmäpussit olivat pahimmillaan kuin leipälaukut.
Tapasin Trumpin, Putinin, XI:n, Erdoganin, Netanjahun, Mugaben, muutamia pääjehuja mainitakseni. Suomen asiaa heille puhuin. Vaihtelevalla menestyksellä. Yrityksen puutteesta se ei jäänyt kiinni. Vedin kauppavaltuuskuntia, tulostakin tuli, työtä Suomeen ja suomalaisille. Kaikki muut hommat elämässäni ovat olleet helpompia, kyllä välillä hirvitti.
En ole erityisen ahne ihminen, enkä kiiltävän perään, eikä pokkurointi minua kiinnosta. Kerran jouduin perusteellisesti hämilleni. Olin vierailulla Japanissa. Minut ohjattiin hissistä kohti hotellihuonetta ja ovella seisoi geisha. Kyllä, juuri sellainen hienosti puettu kaunis nainen. Hän johdatti minut huoneeseeni ja esitteli koko pytingin. Oli jo aika myöhä, kysyin aamupalasta ja ajattelin, että missä kerroksessa ja koska. Vastaus oli, että hän tuo aamupalan huoneeseeni ja kysyi mitä saisi olla? Ei mitään rasteja paperiin, vaan siitä vain lista pystyyn.
Eihän suomalainen paljon muuta osaa tilata kuin munaa, pekonia, sieniä, puuroa, tuoremehua ja hedelmiä. Sitä saa, mitä tilaa. Klo 7.15 seuraavana aamuna tuli tuutin täydeltä tavaraa. Nämä eivät ole olennaisimpia asioita, mutta lehtiä ja mediaa nämä kiinnostavat enemmän kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kiemurat Korean niemimaalla.
Siksi niistä ei ministerin kannata kirjoittaa ja kertoa. Harmaata sen olla pitää, eikä hauskaa.
