Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Timo Harakka 60 vuotta

Ministeri Timo Harakka: ”Tässä iässä niskat ovat jo niin jäykät, ettei pää käänny menneeseen – Päättäjän todellisia toimeksiantajia ovat tulevat sukupolvet”

Uudenvuodenaattona syntynyt liikenne- ja viestintäministeri aikoo järjestää pitkästä aikaa juhlat. Sen kunniaksi hän saa käsiinsä lämpimäisen Datakapitalismi kriisien maailmassa -kirjastaan, jonka hän kirjoitti itselleen syntymäpäivälahjaksi.

27.12.2022 Apu

Ministerin viikot ennen joulua ovat olleet tiiviitä. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka on osallistunut hallituksen kokouksiin sekä eduskunnan istuntoihin ja äänestyksiin ja hoitanut hallinnonalansa hankkeita.

– Seuraamme vakavalla mielellä maailman tapahtumia ja varaudumme moniin vaihtoehtoihin. Ministeriössä huolehdimme muun muassa tietoliikenneverkkojen turvallisuudesta. Myös joululomalla olen koko ajan saatavilla päätöksentekoa varten, Harakka kertoo.

Kolme viime vuotta ovat Harakan mielestä koetelleet kaikkien kestokykyä.

– Olemme sisukas kansakunta. Haluan kiittää kulttuurintekijöitä, joille korona-aika on ollut vaikea. Heidän panostaan tarvitaan nyt entistä enemmän.

Joulun aikaan osuu myös ministerin merkkipäivä.

–Tässä iässä niskat ovat jo niin jäykät, ettei pää käänny menneeseen päin. Katseeni on tiiviisti tulevaisuudessa. Päättäjän todellisia toimeksiantajia ovat tulevat sukupolvet.

Uudenvuodenaattona syntynyt Harakka aikoo järjestää pitkästä aikaa juhlat. Sen kunniaksi hän saa käsiinsä lämpimäisen Datakapitalismi kriisien maailmassa -kirjastaan. Hän teki sen ”itselleen syntymäpäivälahjaksi”.

Uudenvuodenterveiset ministeri lähettää eteläpohjalaiselle kansalaiselle.

– Olemme käyneet kirjeenvaihtoa teuvalaisen Ahti Hietikon kanssa teiden kunnosta sekä Suupohjan teollisuusraiteesta. Toivon, että Kaskisiin suunniteltu metsäteollisuusinvestointi piristää koko seutukuntaa.

Timo Harakka

  • Syntynyt: Helsingissä 31.12.1962.

  • Ura: Liikenne- ja viestintäministeri (sd.), entinen työministeri. Kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu. Toimittaja ja kirjailija. Uusi teos käsittelee sitä, miten tietovarantojen hallinnasta kilpailevat niin yritykset kuin valtiot.

  • Perhe: Puoliso ja kolme lasta.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt