Tutkijat tuottavat tietoa, jonka tiedejulkaisut saavat ilmaiseksi käyttöönsä. Avoin tiede on uhattuna, kun tiedejulkaisijat nostavat jatkuvasti hintoja, sanoo tutkija Heidi Laine.
Olet mukana vetämässä suomalaisten tutkijoiden Tiedon hinta -kannanotossa, jossa vedotaan avoimen tieteen puolesta. Miten kannanotto syntyi?
Facebook-ryhmä Open Science Finlandissa puhuttiin suomalaisten tiedekirjastojen konsortion FinELibin ja tiedekustantamojen välisistä sopimusneuvotteluista, jotka ovat nyt käynnissä. Kustantajat – Elsevier isoimpana ja pahimpana – ovat herkkiä, jos kokevat oikeuksiaan loukatun. Nousi ajatus, että olisi kiva osoittaa tukea FinELibin neuvottelijoille.
Miksi tiedejulkaisujen hinnat nousevat, vaikka muiden lehtien laskevat?
Ei siihen ole järkisyytä. Isot kustantajat ovat onnistuneet luomaan markkinatilanteen, jossa ne voivat sanella hintansa. Lukuoikeudet myydään organisaatioille, kuten yliopistokirjastoille, yksittäisten
lehtitilausten sijaan paketteina. Elsevierillä on useampia lehtipaketteja, joihin kuuluu satoja lehtiä. Paketteihin ympätään aina lisää lehtiä mukaan, ja osittain sillä perustellaan hinnannousua. Elsevierin liiketoiminta on erittäin kannattavaa. Tutkijat tuottavat sisällön lehtien kannalta ilmaiseksi, ja tyypillisesti he toimivat myös editoreina ja arvioitsijoina. Joissain tapauksissa editorit saavat korvauksen työstään. Artikkelit toimitetaan lehdille valmiiseen ulkoasuun muotoiltuna. Ei siinä hirveästi jää lehdelle tekemistä.
Millaisia vaaroja liittyy siihen, että tilausten hinnat nousevat?
Rahat loppuvat kesken. Tilauksiin menevä raha on pohjimmiltaan pois tutkimuksen tekemisestä. Tuoreet koulutusleikkaukset ovat tiedeyhteisössä vielä hyvin muistissa, eikä rahaa ole heiteltäväksi pörssiyhtiöille. Elsevier on monikansallinen yhtiö, joka toimii bisneslogiikan mukaan ja yrittää tuottaa lisää arvoa osakkeenomistajilleen.
Jos sopimuksia kustantajien kanssa katkaistaan, mitä se merkitsee tutkijalle?
Tutkija ei aina pääse käsiksi artikkeliinsa, koska hänen organisaatiollaan ei ole siihen oikeuksia, ja yksityishenkilölle lukuoikeudet maksavat usein kymmeniä dollareita.
Kun jopa Harvardin yliopisto joutuu karsimaan tilauksiaan kustannussyistä, lienee selvää, että tilanne on täysin kestämätön monissa kehittyvän talouden maissa. Liberian terveysviranomaiset kertoivat taannoin The New York Timesissa, kuinka maata vaivanneeseen ebolaepidemiaan olisi osattu varautua paremmin, jos olisi tiedetty, että länsimaista tulleet tutkijat olivat havainneet virusta alueella jo 1980-luvulla. Valitettavasti tulos hautautui tieteellisen lehden maksumuurin taakse. Tietoa tutkimuksista voi toki välittää monin tavoin, mutta julkaistulla artikkelilla on kuitenkin erityinen asema tutkimustulosten välittämisessä vertaisarviointiprosessin vuoksi. Artikkelissa esitetty tieto on, jos ei todeksi, niin uskottavaksi vahvistettu. Muu on kahvipöytäjutustelua, tiukassa mielessä.
Puhut open accessin puolesta. Mitä se tarkoittaa?
Tieteellisten julkaisujen avointa saatavuutta. Sitä, että julkaisuja pääsee lukemaan tai tekstejä käyttämään erilaisilla tavoilla. Käytössä olevat päämallit ovat green, gold ja hybrid. Green-versiossa julkaisu on esimerkiksi Elsevierin maksullisen lehden lisäksi rinnakkaistallennettavissa toiseen, avoimeen julkaisuarkistoon, goldissa se on heti kaikille avoin. Hybridimalli on eettisesti kyseenalaisin. Siinä sisältö on maksumuurin takana, mutta yksittäisen artikkelin voi ostaa erikseen avoimeksi. Kyse on tupladippaamisesta. Isot kustantajat eivät ole kauhean avoimia open accessille. Monet isot tutkimusrahoittajat ja Euroopan komissio ovat sitä kuitenkin vaatineet.
Omasta mielestäni tieteen pitäisi olla avointa kaikille. Se on ihmiskunnan yhteistä tietopääomaa.
Mihin tarvitaan tiedekustantajaa?
Mielestäni ei mihinkään. Kustantajan tuottama lisäarvo on kyseenalainen. Ainoa argumentti, jolla nykyjärjestelmää voi perustella on, että se on jo olemassa. Jos pöytä pyyhittäisiin puhtaaksi ja ruvettaisiin miettimään, miten tutkimustuloksia pitäisi välittää yhteiskuntaan, ratkaisut olisivat täysin toisenlaisia. Kustantaja ei ole laadun tae, sillä isoimmilla on satoja tai tuhansia lehtiä, joiden taso vaihtelee. Tutkijoita kiinnostavat yksittäiset lehdet, joiden arvovallasta kertoo vaikuttavuuskerroin, impact factor. Se mittaa, kuinka paljon lehden artikkeleihin on viitattu. Sillä millaisen kertoimen lehdissä on julkaissut, on tutkijalle merkitystä virkaa ja tutkimusrahoitusta haettaessa.
Uskotko, että Elsevier myöntyy FinELibin toiveisiin?
Elsevier ei helposti taivu. Tässä olisi kaikki edellytykset luoda ostajan markkinat, mutta se edellyttäisi, että kansalliset tiedeyhteisöt tekisivät enemmän yhteistyötä. Isoilla kustantajilla on ollut hajoita ja hallitse -lähestymistapa, jossa neuvottelut käydään jokaisen maan kanssa yksitellen ja eri aikaan. Sopimusten sisällöt ovat salaisia. Jos tilanteeseen saataisiin lisää avoimuutta, voitaisiin myös vaatia enemmän. ■
