Image

Iida Sofia Hirvonen: The Weekndin konsepti on niin palikkaminen, että siitä voisi tehdä helpon infografiikkamallinnuksen

Iida Sofia Hirvonen: The Weekndin konsepti on niin palikkaminen, että siitä voisi tehdä helpon infografiikkamallinnuksen
The Weekndin Dawn FM on eskapistinen haaveilu, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen kolumnissaan.
Julkaistu: 9.3.2022

The Weekndin konsepti on niin palikkaminen, että siitä voisi tehdä helpon infografiikkamallinnuksen: yhdellä kehällä biletystä, toisella huumeita, kolmannella satunnaista seksiä ja sitten alueita, joissa näiden kaikkien herättämät tunteet sekoittuvat keskenään erilaisina variaa­tioina. Tällä kaavalla makuukamari-r&b:n tekijä The Weeknd eli Abel Makkonen Tesfaye nousi 2010-luvulla yhdeksi maailman suosituimmista poptähdistä.

Dawn FM on Tesfayen viides albumi. Hän on kirjoittanut levyn pandemia­masennuksen kurimuksessa ja sanonut, että halusi pakkomielteisesti sen kuulostavan yöelämään menemiseltä. Lopputuloksena on intensiivinen kasarisimulaaattori, jonka pinta on niin teflonia, että koko ajan arvelee sisältä paljastuvan pelkkää tyhjää.

Näkökulmaa vaihtamalla levy näyttäytyy kuitenkin toisessa valossa. Dawn FM käsittelee tuttuja ”viikonlopputeemoja”, mutta reflektiivisemmin ja sisäänpäinkääntyneemmin: läheisyydenkaipuuta, addik­tioita ja ihmissuhteiden monimutkaisuutta.

Levy viittaa loputtomasti eri kohteisiin mutta kuulostaa silti yhtenäiseltä. Vaikutteita on 90-luvun r&b:stä, Michael Jacksonista, italodiskosta, Duran Duranista, ranskalaisesta housesta ja new agesta. Is there someone else? kuulostaa samaan aikaan henkilökohtaiselta tunnutukselta sekä manipulatiiviselta parodialta 90-luvun poikabändien avautumisballadeista.

Kaksi biisiä kertoo kuristamisesta seksin aikana, mutta sekään ei vaikuta alleviivaavalta edgyilyltä. Mieleen tulee pikemminkin Depeche Mode, jonka musiikissa kertoja on aina haavoittuvimmillaan, kun hän yrittää paeta itseään riskialttiiseen seksi- ja päihde­käyttäytymiseen.

City pop on nousukauden musiikkia, jonka kuvastoon kuuluvat pimeässä loistavat pilvenpiirtäjät, hiekkarannat, lentokentät, cocktail-lasit, punaiset korkokengät ja saksofonisoolo viiden tähden hotellin loungessa.
Iida Sofia Hirvonen

En silti ihan tiedä, kuka tällaista musiikkia oikein kuuntelee tai kenelle se on suunnattu. Pintaliitäjille, jotka tykkäävät treenata samalla kun listapoppari ulisee hedonismistaan? Obskuureista referensseistä innostuville levynkeräilijänörteille? Vai ehkä vain taustalle tv-sarjan kohtaukseen, jossa ihmiset kohtaavat klubilla ja luovat toisiinsa merkitseviä katseita?

Luultavasti kaikille näille samaan aikaan, jotta sisältö menestyisi mahdollisimman monitahoisesti algoritmeissa. Ja ehkä siksi levyä ovat tuottaneet niin Max Martin, Swedish House Mafia kuin Oneohtrix Point Neverinä paremmin tunnettu Daniel Lopatin.

Kokeellista elektronista musiikkia tekevä Lopatin on mukana melkein jokaisella levyn biisillä. Oneohtrix Point Neverin Magic-levyn konsepti jäljitteli radiota, jonka jokainen biisi soi eri kanavalla. Sama temppu toistetaan Dawn FM:llä, jonka rauhoittelevana juontajana toimii Jim Carrey.

Genre on trendannut entisestään pandemia-aikana nimenomaan YouTuben algoritmin ansiosta, mikä ei tunnu yllättävältä.
Iida Sofia Hirvonen

Osa retroilusta kierrättää kymmenen vuotta vanhaa kasarinostalgisointia. Ilmeisinä mieleen nousee Daft Punkin Random Access Memories, joka fiilisteli Giorgio Moroderin diskosekvenssereita 2010-luvun alussa, sekä ranskalaisen Kavinskyn kiillotettu synthwave. Kun Kavinskyn Nightcall-kappale soi 11 vuotta sitten tehdyssä Drive-elokuvassa, The Weekndinkin suosima kokonainen neo-kasari-estetiikka vakiintui valtavirtaan. Tämä estetiikka koostuu autolla auringonlaskuun ajelemisesta, syntetisaattoreista ja liian intensiivistä led-neonvaloista.

Dawn FM:n kohokohdaksi nousee Out of Time, joka sämplää tyylikkäästi japanilaisen Tomoko Araninin esittämää kasari-r&b-biisiä Midnight Pretenders. Kappaleella on YouTubessa yli 7,8 miljoonaa kuuntelua ja se on yksi kuunnelluimmista city pop -kappaleista.

City pop ei ole japanilainen käsite vaan länsimainen yleisnimitys 70- ja 80-luvuilla tehdylle länsimaisvaikutteiselle musiikille, discolle, jazzille, funkille, popille ja r&b:lle. Se on nousukauden musiikkia, jonka kuvastoon kuuluvat pimeässä loistavat pilvenpiirtäjät, hiekkarannat, lentokentät, cocktail-lasit, punaiset korkokengät ja saksofonisoolo viiden tähden hotellin loungessa.

Genre on trendannut entisestään pandemia-aikana nimenomaan YouTuben algoritmin ansiosta, mikä ei tunnu yllättävältä. City popin kuunteleminen tuntuu todellisuuspakoiselta nojatuolimatkailulta, mutta silti siinä on mukana jokin tietty tunnelma, jonka länsimainen kuuntelija tulkitsee herkästi haikeudeksi.

Viime vuosien kulttuurikeskustelut ovat murtaneet popkulttuurin länsimaiskeskeistä ja valkoista kaanonia. On kiinnostavaa nähdä, kuinka city pop -nörtteilyn vaikutus alkaa kuulua länsimaisessa popmusiikissa.

The Weekndin Dawn FM:n yleissensibiliteetti tuntuu jo city popille ominaiselta: eskapistinen haaveilu, jossa on mukana menetyksestä syntyvää surua ja korkealaatuista tekno-optimismia.

Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen toimittaja, joka tykkää talvi-iltaisin kuunnella city pop -albumeita ja katsella ikkunasta pandemian hiljentämää kaupunkia.

Oikaisu: Korjattu Abel Makkonen Tesfayen nimen oikeinkirjoitus.

Kommentoi »