Ensimmäiset somevauvat ovat pian aikuisia – ja he ovat pöyristyneitä

Alkuperäiseen englanninkieliseen The Atlanticin juttuun pääset tästä linkistä.

Vauvakuvani ja -videoni muodostavat varsinaisen nolouden kokoomateoksen. Minusta on kuvia, joissa taaperran ympäriinsä pelkissä vaipoissa, ja videoita, joissa sotken ruokaa ympäri naamaani sen syömisen sijaan. Olen kuitenkin riittävän vanha siihen, että mainettani uhkaavat aineistot ovat visusti turvassa valokuva-albumien kansien sisällä ja VHS-nauhoilla vanhempieni ullakolla. Jopa varhaisin digitaalinen toimintani – liikuttavien MySpace-kuvatekstien ja kotitekoisten musiikkivideoiden julkaiseminen – tapahtui 2000-luvun alun uudessa ja kehittymättömässä internetissä, ja on onneksi pyyhkiytynyt pois ajan myötä. Tunnen aina helpotusta muistellessani näitä kadonneita artefakteja, ja tunne korostuu entisestään, kun näen nykypäivän internetissä kuvia ja videoita lapsista, jotka eivät ole yhtä onnekkaita.

Joulukuussa katsoin TikTok-videon kahdesta nuoresta siskoksesta nimeltä Olivia ja Millie, jotka avasivat joululahjoja. Kun isoista paketeista heidän edessään paljastuikin kaksi matkalaukkua, noin nelivuotiaalta näyttävä Millie purskahti itkuun. (Hän ei tietenkään ollut toivonut joulupukilta matkatavaroita.) Hänen vanhempansa kiiruhtivat selittämään, että oikeat lahjat, liput neljän päivän Disney-risteilylle, olivat matkalaukkujen sisällä, mutta Millie oli aivan poissa tolaltaan. Hän ei voinut lakata huutamasta ja itkemästä. Yhdeksän miljoonaa ventovierasta todisti hänen romahdustaan, ja tuhannet heistä kommentoivat sitä. ”Tämä on hyvä ehkäisymainos”, yksi heistä kirjoitti. (TikTok-video on sittemmin poistettu.)

Kaksi vuosikymmentä sitten tästä raivokohtauksesta olisi tullut vain yksi perheen kesken muisteltu tapaus, tai pahimmillaan kotivideo, joka esitetään aina jouluaattona sukulaisille. Nyt tilanne on toisin: vuosia sitten tehdyt harkitsemattomat valinnat, kuten kuvien ottaminen juomapelistä tai video riidasta ruokakaupassa, voivat määrittää digitaalisen jalanjälkemme, ja Millien vanhempien sukupolvi kuormittaa tietoisesti lapsiaan keräämällä näille yhä suuremman aineistokokoelman verkkoon.

Facebookin aikakausi alkoi toden teolla vuonna 2006, kun palvelu avautui kaikkien käytettäväksi. Aikakauden lapset ovat nyt kasvamassa aikuisiksi ja siirtymässä työelämään, sekä kohtaamassa vanhempiensa somekäyttäytymisen seuraukset. Monet joutuvat astumaan valmiiksi luodun digitaalisen persoonan kenkiin, joita heillä ei ole valtaa pyyhkiä pois.

Nyt 24-vuotiaan Caymi Barrettin ollessa lapsi tämän äidillä oli tapana julkaista Facebookissa Barrettin yksityisiä hetkiä, kuten kylpykuvia, tämän MRSA-diagnoosi, tieto tämän adoptiosta ja se, kun rattijuoppo törmäsi autoon, jossa tämä oli kyydissä. (Barrettin äiti ei vastannut kommenttipyyntöön.) Tästä kumpuavan ahdistuksen vuoksi Barrett nousi lopulta puolustamaan äänekkäästi lasten yksityisyyden suojaa verkossa, ja on aiemmin tänä vuonna puhunut aiheesta muun muassa Yhdysvaltain edustajainhuoneelle Washingtonissa. Mutta ennen tätä, kun Barrett teini-ikäisenä loi ensimmäisen Twitter-tilinsä, hän seurasi äitinsä esimerkkiä, valitti netissä sisaruksistaan ja kertoi avoimesti omista sairauksistaan.

Barrett kertoo, että ongelmasta huomauttivat hänen nuoremmat seuraajansa. Nettiystävät alkoivat ”ottaa minuun yhteyttä sanoen, ’Hei, kannattaisi ehkä poistaa tämä julkaisu’”, hän kertoo. Myös nykypäivän nuoret suhtautuvat varoen liialliseen jakamiseen. He vitsailevat TikTokissa siitä, kuinka kammottavaa olisi, jos heidän kaverinsa löytäisivät heidän vanhempiensa Facebook-sivut. Stephen Balkam, yleishyödyllisen Family Online Safety Institute -yhdistyksen toimitusjohtaja, huomauttaa, että myös nuoremmat lapset voivat kokea eräänlaisen ”digitaalisen täysi-ikäistymisen” ja sen myötä tulevaa kiusaantumista julkisuudesta. ”Olemme nähneet, kuinka hyvinkin kypsät 10–12-vuotiaat lapset puuttuvat vanhempiensa toimintaan sanoen: ’Äiti, mitä oikein ajattelit?’” hän kertoo.

Yhdysvalloissa vanhemman valta ylittää lapsen oikeuden yksityisyyteen, ja yhteiskunnassamme pidetään normaalina sellaisten tietojen ja kuvien jakamista lapsista, joita emme koskaan jakaisi aikuisista. Vanhemmat jakavat säännöllisesti vaipanvaihtokommelluksia, pottaharjoittelun tuloksia ja tietoja lapsen ensimmäisistä kuukautisista satojen tuhansien ihmisten yleisölle. Mitkään säännöt eivät kiellä sitä. Sosiaalisen median alustoilla on toki rajoituksia, joilla pyritään torjumaan täysin sopimatonta sisältöä, kuten lapsiin kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa, lapsen alastomuutta, laiminlyöntiä, terveyden vaarantamista ja niin edelleen. Mutta myös väkivallattoman sisällön jakaminen voi olla vahingollista, ainakin niiden lasten näkökulmasta, joiden koko elämä on dokumentoitu huolellisesti verkkoon.

Vanhempien voi olla vaikea luopua sisällön jakamisesta. Katselukerrat, tykkäykset ja kommentit tarjoavat eräänlaista positiivista vahvistusta vanhemmille, joiden uurastus on suurelta osin näkymätöntä ja usein epäkiitollista. ”Konkreettisin todiste tekemästämme työstä ovat lapset itse”, sanoo Sara Petersen, joka on kirjoittanut kirjan Momfluenced: Inside the Maddening, Picture-Perfect World of Mommy Influencer Culture. ”Joskus on vain kiva julkaista söpö kuva ja saada siihen 10 tai 12 kommenttia, joissa lukee ’tosi söpö’.”

Tykkäyksien ja kommenttien ohella myös rahalla on merkitystä. Yksityiselämäänsä YouTubessa tai TikTokissa jakavat perheet voivat haalia itselleen suuria yleisöjä, sponsorisopimuksia ja mainostuloja. Mikään Yhdysvaltain osavaltion tai liittovaltion laki ei nykyisellään oikeuta perhevloggaajien lapsia osuuteen näistä tuloista, vaikka, kuten The Washington Post äskettäin uutisoi, tähän tähtääviä lakiesityksiä on vireillä esimerkiksi Washingtonin ja Illinois’n osavaltioissa.

Joidenkin tuoreiden vanhempien mielestä ei ole mitään syytä altistaa lapsia yksityisyyttä loukkaavalle julkiselle seurannalle. Kristina, 34-vuotias äiti Los Angelesista, jonka pyynnöstä käytämme hänestä vain etunimeä yksityisyyden suojaamiseksi, on julkaissut vain muutaman kuvan tyttärestään, ja niissäkin tämän kasvot on peitetty. ”Emme halunneet jakaa hänen kuvaansa julkisesti, koska hän ei kykene antamaan siihen suostumustaan”, hän selittää. Monet muut aikuiset eivät kunnioita Kristinan päätöstä. ”Eräs suorastaan vihjasi, että tyttäressäni on kenties jotain vikaa. Vain koska en jakanut sisältöä hänestä”, hän kertoo.

Vaikka vanhemmat olisivat päättäneet pitää lapsensa pois sosiaalisesta mediasta, he eivät ole ainoita, joilla on puhelin. Kristina kertoo joutuneensa pyytämään ystäviä ja sukulaisia poistamaan kuvia, joita nämä ovat julkaisseet hänen tyttärestään verkossa. Jokaisella vastaantulijalla kadulla ja vanhemmalla syntymäpäiväjuhlissa on oma kamera taskussaan ja jokainen saattaa tietoisesti tai tietämättään rikkoa perheen asettamia rajoja.

Barrett kertoo kärsivänsä yhä äitinsä kymmenen vuotta jatkuneen liiallisen jakamisen seurauksista. Hän kertoo, että ollessaan 12-vuotias, häntä seurasi kerran kotimatkalla mies, jonka hän uskoo tunnistaneen hänet internetistä. Hän joutui myöhemmin myös koulukiusatuksi, kun kiusaajat käyttivät hyväkseen kaikkia hänen elämänsä intiimejä yksityiskohtia, jotka hänen äitinsä oli julkaissut verkossa. Barrett jätti lopulta koulun kesken.

Barrett on katkaissut välit äitiinsä, johtuen suurelta osin kiilasta, jonka äidin somekäyttäytyminen on iskenyt heidän väliinsä. Hän kertoo olevansa hyvin varautunut myös muiden ihmisten seurassa ja suhtautuvansa toisinaan vainoharhaisesti vuorovaikutukseen muiden kanssa. ”Joskus pelkään kertoa edes ystävilleni tai kihlatulleni jotain, koska mietin jatkuvasti mielessäni, käytetäänkö kertomaani aseena minua vastaan internetissä.”

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös Apropos lingua.