Pohjoisessa pesivä tilhi on tyypillinen vaelluslintu. Kun ruoka on loppumassa, se ottaa siivet alleen. Viime syksynä ja talvena seurasin sosiaalisen median ja kuvaajakaverieni välityksellä, missä kohdassa ­tilhet olivat milloinkin tulossa.

Syys-lokakuun vaihteessa Lapin-matkalla tilhiparvi osui etsimeeni Perämeren ­rannikolla. Joulun aikaan isoimmat parvet olivat Keski-Suomessa, ja siitä ne saapuivat vuodenvaihteen jälkeen etelärannikon tuntumaan. Parvet siirtyivät etelämmäksi sitä mukaa kun marjat oli syöty.

Tilhien, rastaiden ja muiden marja­lintujen saapuminen Etelä-Suomeen ­riippuu siitä, miten notkuvat pitopöydät siivekkäitä siellä odottavat.

Tilhiä näkee yleensä vain syksyllä ja ­talvella, koska laji häviää kesäksi erä­maihin pesimään. Maamme noin 30 000 tilhiparista suurin osa pesii Pohjois-­Karjalassa, Kainuussa ja Itä-Lapissa. ­Tilhiä saapuu Suomeen myös Venäjältä.

Pihlajanmarjat ovat tärkeä ­ravinnon lähde kymmenille lintu­lajeille. Syksyisin näkee pihlajissa suuria rastas- ja tilhiparvia, mutta myös esimerkiksi puna­tulkut ja taviokuurnat pitävät pihlajan­marjoista.

Marjalinnuilla on tärkeä rooli pihlajien levittäytymisessä uusiin kasvupaikkoihin. Linnut nielaisevat marjat kokonaisina, ja hedelmä­lihan sisässä olevat siemenet päätyvät niiden vatsaan. Siemenet leviävät lintujen ulosteiden mukana hyvinkin kaukaisiin paikkoihin, kuten ulko­saariston saarille ja luodoille.

Vaikka pihlajan­marjoja kutsutaan ­niiden pienen koon takia marjoiksi, itse asiassa ne ovat epähedelmiä. Pihlajan­marja on kova kuin omena, ja omenaa se muistuttaa myös kemialliselta koostumukseltaan.

Pihlajanmarjat ovat happamia, eivätkä pelkästään sananlaskun ketun mielestä. Hapan maku tulee marjojen sisältämistä parkkiaineista ja sorbiinihaposta. Pihlajan­marja on kuitenkin moni­käyttöinen luonnontuote, jota usein maun pehmentämiseksi yhdistetään jonkin ­toisen marjan tai ­hedelmän kanssa.

Pihlajanmarja sisältää runsaasti c-vitamiinia ja karoteenia. Se on herkullisimmillaan esimerkiksi mehuissa ja hyytelöissä.

Rastaat ovat keskikokoisia varpuslintuja, jotka ovat levinneet koko Suomeen. Niitä on oikeastaan kaikkialla, missä vain on pesimiseen sopivia riittävän suojaisia metsiä ja pihapiirejä.

Vaikka marjoista pitävätkin, rastaat hakevat ravintonsa yleensä maasta. Tasajalkaa pomppiva rastas kyttää nurmikon kätköissä piileskeleviä lieroja. Rastaat myös rapistelevat ja pöyhivät metsän­pohjan lehtiä etsiessään ravintoa.

Suomessa elää kuusi rastaslajia. Niistä yleisin on punakylkirastas, joka viihtyy kaikenlaisissa sekametsiköissä. Laulu­rastas on nimensä mukaisesti taitava ­laulaja, ja sillä on harvalukuisempi ja kookkaampi sisarlajinsa kulorastas. Räkätti­rastaan näkee useimmiten ­asutuksen piirissä, kun taas mustarastas on runsaimmillaan Etelä- ja Lounais-Suomen lehtevissä metsissä ja pihoilla.

Useimmat rastaat ovat muuttolintuja. Mustarastas saattaa kuitenkin sinnitellä Suomessa talven yli, jos pakkaset eivät ole kovin ankarat. Mustarastaiden määrä Suomessa on viime vuosikymmeninä vaihdellut sen mukaan, miten ankaria tai leutoja talvet ovat sattuneet olemaan.

Rastaat tuottavat iloa luonnon tarkkailijoille silloinkin, kun syksyn pimeys on jo vallannut kylmän maan. Yötaivaalta kantautuu rastaiden yhteysääniä, esimerkiksi punakylkirastaan ”tsii”-huutoa. Rastaat ovat yömuuttajia.

Mustarastaita näkee järsimässä viimeisiä jäätyneitä pihlajanmarjoja vielä joulu-tammikuussa, jolloin useimmat muut marjalinnut ovat jo siirtyneet Suomen eteläpuolelle.

Hedelmien ja marjojen päällä elää lukuisia bakteereja ja ­s­ieniä, myös hiivoja. Kun hedelmät kypsyvät ja pehmenevät, hiivat tunkeutuvat niiden sisälle. Jos syksy on riittävän lämmin, pihlajanmarjat voivat alkaa käydä kuin viini.

Marjalinnuista kerrotaan suosittua kansantarinaa, jonka mukaan tilhet humaltuvat pihlajan­marjojen sisältämästä alkoholista niin, että ne lentelevät päin ikkunoita kuin siipijuopot.

Käyneet marjat sisältävät pieniä määriä alkoholia. Varmasti alkoholi vaikuttaa lintuihinkin, mutta yleensä merkittävämpi syy niiden säntäilyyn päin ikkunoita on taivaalle ilmestyneen petolinnun aiheuttama pakoreaktio ja tottumattomuus kaupunkiympäristöön.

Räkättirastaiden ja punatulkkujen verestä on mitattu enemmän alkoholia kuin tilhillä, mutta tilhi on marjalinnuista parhaiten sopeutunut marjojen nauttimiseen: sen maksa polttaa alkoholia 3–7 kertaa nopeammin kuin muiden marjalintujen. Suhteellisesti tilhen maksa on neljä kertaa suurempi kuin ihmisellä.

Tilhi on Suomen linnuista ainoa, joka on sopeutunut syömään pihlajanmarjojen ja hedelmien pehmeitä osia; muut linnut syövät niistä lähinnä siemeniä.

Pihlajanmarjat, aroniat ja koriste­omenat katoavat nopeasti parempiin nokkiin, kun paikalle pelmahtaa nälkäinen tilhiparvi. Töyhtöpäät tasapainoilevat taipuilevilla oksilla ja roikkuvat pää alaspäin nyhtäessään irti viimeisiäkin hedelmän­­rippeitä.

Kuin ihmeen kaupalla jokainen parven yksilö tuntuu löytävän puusta syötävää ilman, että lintujen tarvitsee pahemmin hätistellä toisiaan. Parven vierailun jäljiltä puun oksat paistavat tyhjyyttään, ja alla oleva maa värjäytyy marjojen ja hedelmien kuorista.

Marja- ja hedelmäsadosta riippuu se, päästäänkö syksyisessä ja talvisessa ­Suomessa ihailemaan tilhi- ja rastasparvia. Jos pihlajat eivät tuota marjoja, linnut ­liihottelevat suoraan Keski- ja Etelä-­Eurooppaan.

Pihlaja ei kahta taakkaa kanna, tiesi vanha kansa. Onko siis nyt tulossa ­luminen talvi, kun tänä vuonna pihja­lan­marjojen sato näyttää jäävän keski­määräistä heikommaksi? Jos pihlajan­marjoja on niukasti, hyvällä tuurilla voi silti nähdä marjalintujen parvia ­esimerkiksi pihojen ja puutarhojen ­koristekasveilla.