Eläköityneen rikosylikomisario Göran Wennqvistin, 68, kotona Porvoossa on edelleen reissulaukku oven suussa valmiiksi pakattuna, vaikka hän jäi eläkkeelle keskusrikospoliisista jo viisi vuotta sitten. Vanhat tavat istuvat tiukassa.

– Emäntäni sanoo toisinaan, että purkaisit jo tuon laukkusi. Pystyn vieläkin lähtemään kotoa vauhdilla. En muista, että työaikana kukaan päälliköistä olisi kysynyt, huvittaako lähteä töihin vapaalta tai lomalta, kyllä ne enemmän olivat käskyjä, Wennqvist muistelee hymyillen.

Vieressä istuva työtoveri KRP:stä, myös jo eläköitynyt rikosylikomisario Tero Haapala, 65, nyökyttelee. Rikostutkintatyön yksi raskaimpia piirteitä oli työajan epäsäännöllisyys. Jos tutkittavaksi tulee vaikkapa henkirikos tai iso onnettomuus, rikostutkinnan johtajan on oltava käytettävissä ympäri vuorokauden, ja puhelimen on oltava aina päällä.

– Kaikki eivät sellaista työtä halua. Keskeneräisiä töitä ajattelee vapaa-ajallaankin, ja kuoleman lopullisuus tekee työstä ihan erilaista. Henkirikoksissa tapauksen ratkaisu on ainoa asia, millä tekoa voi hyvittää, Tero Haapala pohtii.

Toinen henkirikosten tutkinnan erityispiirre ovat vainajat. Niiden hajua ja ulkomuotoa täytyy sietää, sillä väkivaltatutkijoiden oletetaan osallistuvan ruumiinavauksiin. Tätä kaksikkoa kuolleet eivät hirvittäneet.

– Olin jo pikkupojasta isäni ambulanssin kyydissä ja aloitin uran ambulanssikuskina. Teron kanssa olimme enemmän innoissamme kuin kauhuissamme, kun saimme osallistua jonkin ison onnettomuuden tutkintaan, Wennqvist kertoo.

Kaksikko kehitti yhteistyömallin, jossa molemmat toimivat rikostutkinnan johtajina samanaikaisesti – toisen oli mahdollista levätä edes välillä, muutoinhan tutkinnanjohtajan puhelin soi yötä päivää. Hän on se, joka vastaa tutkintaryhmän joka kysymykseen: esimerkiksi eristetäänkö alue, ketä kuullaan todistajina tai mistä näytteistä pyydetään lausunto.

– Henkirikoksessa vanha totuus on ”kulunut aika on menetetty totuus”. Rikospaikan jäljet tuhoutuvat tai katoavat nopeasti, esimerkiksi kelin vuoksi, ja niiden tallentaminen kirjoittamalla, kameralla ja videokameralla on elintärkeää, rikosylikomisariot sanovat.

Ihmisen muistikin on yllättävän huono – vai muistatko tarkalleen, mitä sanoit eilen aamiaisaikaan? Todistajat ja silminnäkijät pitäisikin saada jututettua mahdollisimman pian rikoksen tapahduttua.

– Ihmisen muisti myös yhdistelee asioita. Jos rikos on esimerkiksi ollut mediassa, todistaja saattaa luulla omaksi muistikuvakseen jotain lukemaansa. Jos todistajien kuuleminen keksittäisiin nyt rikostutkinnan keinona, sitä tuskin oikeudessa hyväksyttäisiin. Ihmisen muisti on niin epäluotettava, Wennqvist sanoo.

Eikä tekninen tutkinta ole niin nopeaa kuin jenkkiläiset televisio-ohjelmat antavat ymmärtää. DNA-näytteen tulosta voi Suomessa joutua odottelemaan viikkoja.

– Kun rikoksesta epäillyn ei ole pakko kuulustelussa puhua mitään, oikeuden vaatima näyttö rikoksesta on usein hankittava muilla keinoin. Joskus rikoksen selvittäminen vaatii kaiken mahdollisen tutkinta-arsenaalin, poliisin osaamisen ja asiantuntijoiden osaamisen hyödyntämisen, Haapala sanoo.

Pitkän uran tehneitä rikostutkijoita haastatellessa selviää pian, että poliisityö saa yhä heidän silmänsä syttymään. Wennqvist paneutui erityisesti teknisen tutkinnan keinoihin ja kertoo lounaan lomassa muutaman erikoisemmista menetelmistä.

– Miten vuoden vanhalta ruumiilta saa otettua sormenjäljet? Ellei taltiointi muuten onnistu, upotetaan käsi muutamaksi sekunniksi kiehuvaan veteen, niin sormen papillaarilinjat turpoavat, ja sormenjälki saadaan taltioitua. Mikäli sormen ulompi kerros on irrallaan, sormi ujutetaan oman sormen päälle.

Entä miten säästetään aikaa ja rahaa, kun etsitään esinettä, johon epäilty on koskenut? Kouluttamalla ID-koiria, jotka on opetettu tunnistamaan ihmisyksilön ominaishaju – tosin ne eivät ole Suomessa enää käytössä.

– Vuonna 2008 eräs tekninen tutkija keksi etsiä autovarasta eristämällä hänen DNA:nsa hyttysestä, joka löytyi miehen varastamasta autosta. Onneksi se oli imenyt verta epäillystä, Wennqvist kertoo.

Keksintö oli niin ainutlaatuinen, että siitä uutisoitiin maailmanlaajuisesti.

Vainajien henkilöllisyyden selvittäminen saa myös miesten kielenkannat liikkeelle. Ruumiin tunnistaminen ei ole niin helppoa kuin luulisi, ja se on henkirikoksen selvittämisen ensimmäinen haaste.

Göran Wennqvist käytti opetuksissaan esimerkkinä valokuvia kahdesta erittäin tunnetusta vainajasta – mutta kukaan oppilaista ei tunnistanut Hollywood-tähti Marilyn Monroeta tai Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyä.

– Töissä ei ollut pelkästään yksi kerta, kun vainajaa luultiin toiseksi henkilöksi. Estonia-laivan yhdellä uhrilla oli toisen, samannäköisen naisen henkilökortti kaulassaan, ja olisimme helposti voineet erehtyä. Muistan myös kaksi virolaisperhettä, jotka tunnistivat Estoniassa menehtyneet vainajansa täsmälleen ristiin, Tero Haapala kertoo.

Kerran vainajan sormuksessa oli merkintä ”Tauno” sekä päivämäärä, ja rikostutkijat lähtivät luonnollisesti etsimään tuona päivänä Taunon kanssa avioitunutta naista. Selvisi, että vainaja oli ostanut sormuksen antiikkiliikkeestä eikä hän liittynyt Taunon avioliittoon mitenkään.

Oikeisiin asioihin huomion kiinnittämisen oppii vain työtä tekemällä ja tarkkailemalla kokeneempia poliiseja, sanovat eläkeläisdekkarit. Mestari–kisälli-menetelmä päihittää koulukurssit moneen kertaan – ja jokainen poliisi on lopulta vuorollaan opettamassa nuorempiaan.

– Ryhdyimme pitämään rikostapauksistamme purkutilaisuuksia, joihin osallistuivat kaikki tutkintaan osallistuneet. Vuosittain niitä oli 10–20, ja ne olivat työpaikkakursseja parhaimmillaan. Kun alkuun tunnustimme omat virheemme, muutkin uskalsivat puhua, Haapala ja Wennqvist kertovat.

Nyt vauhtikaksikko on julkaissut urastaan ensimmäisen tietokirjan, syyskuussa ilmestyneen Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa. Seuraava ilmestyy toukokuussa 2024, ja sen nimi on Rikostutkintaa 24/7.

Ensimmäisessä kirjassaan Haapala ja Wennqvist kertovat työstään muun muassa Pasilan poliisitalon ja Myyrmannin räjähdystutkinnoissa, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmissa sekä Estonia-laivan ja Thaimaan tsunamionnettomuuden vainajantunnistuksessa.

Kirja on tehty pitkälti muistinvaraisesti, sillä esimerkiksi Tero Haapala tuhosi muistiinpanonsa ja kalenterinsa eläkepäivien kutsuessa.

Kumpikin rikosylikomisario oli onnistunut työntämään raskaat työasiat pois mielestään niin hyvin, että kirjaa kirjoittaessa niiden mieleen palauttaminen yksityiskohtaisesti oli suorastaan vaikeaa.

– Meillä oli työaikoina se tyyli, että putsattiin pöytä keissin jälkeen ja siirryttiin seuraavaan. Emme edes muistaneet, montako vainajaa kuoli Myyrmannin pommi-iskussa, vaan jouduimme googlaamaan, Wennqvist kertoo.

Millaisia olivat keissit, joita näidenkin zen-mestareiden oli vaikeaa saada pois mielestä? Niin sanotut perhetragediat, vastaa Tero Haapala.

– Eräälle pariskunnalle oli tullut avioero. Neljävuotias tytär oli isänsä luona, ja äiti alkoi ihmetellä, kun isä ei palauttanut tyttöä. Poliisi soitettiin hätiin, ja tyttö löydettiin isän surmaamana. Jouduin viemään suruviestin äidille ja olemaan läsnä pienen tytön ruumiinavauksessa.

Tuollaisessa tapauksessa alkaa väkisinkin miettiä, olisiko tragedia voitu estää, Haapala sanoo. Kuulustelussa rikosylikomisariolla oli ristiriitainen tunne.

– Kuulustelijan tehtävä on miellyttää kuulusteltavaa, jotta hänet saadaan puhumaan. Kollegat välillä kysyivät, miksi paapomme kuulusteltavaa, eikö hänet pitäisi viedä saunan taakse? Mutta poliisin työ ei ole rangaista. Meidän pitää saada ihminen puhumaan, jotta voimme jotenkin ymmärtää teon motiiveja.

Wennqvistin tunteisiin puolestaan kävi Vihdin poliisisurma, jossa surmansa sai vuonna 2016 vanhempi konstaapeli Tomi Keskinen. Tämä oli Wennqvistin poliisipojan työtoveri, samoin kuin piiritystilanteessa loukkaantunut poliisi. Vanhempi Wennqvist tunsi molemmat nuorukaiset.

– Yhtäkkiä ruumishuoneen pöydällä oli toinen heistä, se tuli liian lähelle. Poikani oli tavannut Keskisen vuoronvaihdossa ja vaihtoi viimeiset sanat tämän kanssa säästä, Wennqvist sanoo hiljaa.

Ammatti jatkuu molempien kohdalla jo toisessa polvessa. Wennqvistin poika on niin isänsä näköinen, että välillä asiakkaat luulevat tämän muuttuneen sarjakuvan Mustanaamioksi ja elävän ikuisesti.

– Poikani kysyi ruokapöydässä kerran työasiasta, miten sellainen ennen vanhaan hoidettiin. Lapsenlapseni huudahti hämmästyneenä: ”Fafa, elitkö jo ennen vanhaan, ja olit silloin jo poliisi?” Göran Wennqvist vitsailee.

Avun uudessa Poliisin mieli -podcastissa Tero Haapala puhuu ammatistaan. Podcastissa ovat mukana myös Avun päätoimittaja Marja Aarnipuro ja ex-huumepoliisi Kale Puonti.