Suomessa on viime aikoina keskusteltu saattohoidosta tai sen puutteesta. Moni on jakanut kokemuksiaan tilanteesta, jossa kuolevalle tai omaisille ei ole kerrottu kuoleman lähestymisestä, vaan kuntoutusta on jatkettu viimeiseen asti. Terhokodin entisellä johtajalla Juha Hännisellä on 25 vuoden saattohoitokokemus. Hän työskentelee nykyään Terhokodissa avohoidon lääkärinä ja pitää osa-aikaisesti vastaanottoa syöpäsairaala Docratesissa.

Hännisen mukaan Suomessa on meneillään terveydenhoidon huijaus, jossa kroonisesti sairaita siirretään sairaaloiden kuntoutusosastoille.

– Ne ovat osastoja, joissa ei ole aikomustakaan tehdä kuntoutusta. On kuitenkin kivempi sanoa niin, kuin että potilaat siirretään odottamaan kuolemaa.

Saattohoidon tila johtuu Hännisen mukaan lääkärien osaamisesta, asenteista ja kulttuuristamme. Surun käsittely on perinteisesti ollut lääkäreille vastenmielistä emotionaalista mössöä eikä potilaiden lohduttamisesta haluta puhua.

– Lääkärit eivät keskustele kuolevien ja heidän omaistensa kanssa, eivät lohduta eivätkä ota tilannetta haltuunsa. Saattohoidon osaaminen lähtee siitä, että lääkäriä kiinnostaa tehdä potilaan tila paremmaksi.

Hän on täysin varma, että ihminen voi joutua elämänsä loppuvaiheilla kokemaan kohtuutonta kärsimystä. Jokainen pisara on turhaa: lääketiede pystyy helpottamaan kaikkea fyysistä kipua, ja saattohoitolääkärin ammattitaitoon pitäisi kuulua kyky helpottaa myös kuolevan henkistä tuskaa.

– Kipu on helpoiten hoidettava. Kuolevat kärsivät myös siitä, mitä kaikkea menettävät. Tuska on erilaista ihmisestä riippuen.

Hännisen mieleen on jäänyt 35-vuotias naispotilas, jonka syöpä oli levinnyt laajalti. Nainen oli laihtunut niin, että jäljellä oli vain hiukan lihas- ja rasvakudosta ihon alla. Pahoinvointi, kivut, pelko ja huoli perheen selviytymisestä ahdistivat.

Terhokodissa potilas saatiin lääkehoidolla kivuttomaksi.

– Puhuimme lähestyvästä kuolemasta, ja puoliso oli vierellä koko ajan. Hoidon avulla potilas kykeni lopulta nauttimaan pieniä makupaloja. Hän pääsi yhdeksi yöksi kotiin perheensä luo saunomaan, ja perhekin kertoi voivansa paremmin, kun äiti voi hyvin, Hänninen muistelee.

Potilas kuoli rauhallisesti läheistensä ympäröimänä.

– Lääkäri ja hoitajat loivat rauhallisuuden ja ystävällisyyden ilmapiirin, missä kuolemanpelko oli vähäisempää.

Juha Hänninen uskoo edesmenneen kirjailija-teologi Martti Lindqvistin lailla, että suru kasautuu myös niihin, jotka eivät sure. Kuolevia potilaita päivittäin hoitava Hänninen myöntää olevansa keväisin usein melko uupunut, vaikka hän onkin opetellut käsittelemään surua ja siirtämään sen syrjään.

– Työnohjaus, hyvä työporukka, saunominen ja lasillinen auttavat poistamaan ahdistusta, joka syntyy riittämättömyyden tunteesta, ettei voi auttaa. Useimmiten potilasta pystyy auttamaan paljon, joskus mikään ei auta.

Teksti Meri Eskola, kuva Satu Nyström