Apu

Teno on saamelaisen Aslak Holmbergin side isän sukuun, mutta lohikato muuttaa kaiken – "Pidetään hatuistamme kiinni"

Teno on saamelaisen Aslak Holmbergin side isän sukuun, mutta lohikato muuttaa kaiken – "Pidetään hatuistamme kiinni"
Tenojoki on Pohjois-Lapin elämänlanka. Sen lohesta on elänyt koko ihmisyhteisö. Nyt atlantinlohen kanta on romahtanut, eikä kukaan tiedä varmasti, miksi. Vielä vähemmän on varmuutta siitä, millainen on seudun luonnon ja ihmisen tulevaisuus.
Julkaistu: 5.11.2022

Sillalta näkee neljään ilmansuuntaan: Suomeen idässä, Norjaan lännessä ja yläjuoksulle etelään ja alajuoksulle pohjoiseen. Joki virtaa kohti Jäämerta, kohisee tasaisesti ja unettavasti. Ruska on syyskuun puolessa välissä Pohjois-Lapissa kukkeimmillaan. Mieli lepää.

Raukea tunnelma hämää, sillä näillä leveysasteilla pinnan alla kuohuu.

Karigasniemi on parinsadan asukkaan kylä läntisessä Pohjois-Lapissa erämaan keskellä. Naapuripitäjään Norjaan Kaarasjoelle pääsee ylittämällä sillan.

Karigasniemen keskusta on syyskuisena viikonloppuna hiljainen.

Karigasniemi on seutua, jossa Inarijoki muuttuu Tenojoeksi. Iltapäivälehden kyselyssä on aikanaan selvitetty sekin, että kylästä pohjoiseen kulkee Suomen kaunein tie, Tenontie.

Tenojoki on ollut runsaudensarvi, joka on tuonut alueelle hyvinvointia ja tarjonnut elannon. Paikalliset ovat kutsuneet jokea elämän virraksi, kultalähteeksi.

Kulta on ollut vaaleanpunertavaa, suomuista ja kiiltävää. Tenoon nousevan lohen ympärille on muotoutunut paikallinen elämäntapa, myöhemmin myös palvelut. Lopulta lohessa on ollut kyse koko seudun elämästä.

Sitten lohi miltei katosi joesta, eikä Tenolla ole saanut kalastaa ollenkaan kahteen vuoteen. Kukaan ei tiedä, mitä tuleman pitää.

Ruska-aikaan Suomen kauneimmaksi tieksi kutsuttu Tenontie antaa parastaan. Sen varrella kohoaa myös Ailigas-tunturi, jonka kupeeseen jää kylä nimeltä Nuvvus.

Yrittäjä: "Paan käjet ristiin"

K-kaupassa ja sen pihassa olevalla bensiinipumpulla käy lauantai-iltana kohtalainen kuhina. Paljon muuta Karigasniemellä ei tavallisena viikonloppuna tapahdukaan. Ei ainakaan niin, että silmin havaitsisi.

Mies leikkaa lihaa. Kun hän näkee vieraat, hän kysyy, kuinka voisi olla avuksi.

K-kauppias Seppo Härkönen on yksi heistä, jotka tuntevat kylän asiat. Pandemia oli yrittäjälle tuskaisaa aikaa, sillä 95 prosenttia Härkösen asiakkaista on norjalaisia. Kun raja meni kiinni, asiakkaat eivät päässeet ostoksille Suomen puolelle.

Nyt Härkönen on huojentunut.

– Sanon, että paan käjet ristiin. Kun raja aukesi kunnolla ja väkeä sai tulla muualtakin kuin Kaarasjoelta, määrä on ollut fantastisen suuri, hän sanoo.

Tenojoen lohen karu tilanne säteilee Härkösenkin elämään. Kauppiaan toisessa bisneksessä, rautakaupassa, kalaverkot ja muut kalastustarvikkeet eivät mene enää kaupaksi.

Hän mainitsee myös paikalliset poromiehet, joiden vuodenkiertoon on kuulunut viedä asiakkaita lohestamaan kesäaikaan. Eivät vie enää. Kunnallekin lohikannan romahdus tuo loven talouteen.

Sitten ovat koko ikänsä kalastaneet tavalliset paikalliset, utsjokiset ihmiset.

– Ne istuu siellä joen töyräällä ja kyynelehtien katsovat, että joki siinä on, mutta sieltä ei saa mitään. Sääliksi käy niitä ihmisiä, Härkönen sanoo.

Tenon ekosysteemi saattaa muuttua, jos kyttyrälohi yleistyy ja atlantinlohen kanta taantuu. Kuva: Panu Orell

Tutkijat eivät varmaksi tiedä, miksi lohikannat romahtivat

Ehkä hankalinta on epätietoisuudessa eläminen.

Ajatus tulee mieleen Panu Orellin kanssa jutellessa. Orell on yksi Suomen johtavista lohitutkijoista ja työskentelee Luonnonvarakeskuksessa, joka on seurannut Tenojoen vaelluskalakantoja 1970-luvulta lähtien. Siellä tiedetään, kuinka onnistuneesti lohi nousee eli palaa takaisin kotijokeensa merellä vietettyjen vuosien jälkeen.

Kukaan tutkijoistakaan ei oikein tiedä varmaksi, mistä lohikantojen romahdus johtuu. Merkit ovat selvät: neljän viime vuoden ajan lohikannat ovat olleet niin heikkoja, että syytä huoleen todella on. Edellisen kerran Tenolla oli kohtalainen lohivuosi vuonna 2018.

Luonnonvarakeskuksen laskelmien perusteella vaikuttaa siltä, että tänä vuonna Tenoon on noussut noin 20 000 lohta. Se on hirveän huono luku, kun ottaa huomioon, ettei kalastuskiellon vuoksi nousulohia ole verottanut kalastaminenkaan.

Hahmottamisessa auttaa, kun ajattelee Tenon menneiden vuosien saalismääriä: joinain pyyntivuosina pelkästään saaliit ovat olleet jopa 60 000 lohen luokkaa. Valistuneiden arvioiden mukaan parhaimpina lohivuosina Tenoon olisi noussut jopa 100 000 lohta.

Jyrkkä sukellus tuli vuonna 2019, jolloin Tenoon nousi vain 21 000 lohta. Ensimmäisinä tilanteen huomasivat paikalliset kalastajat, jotka eivät enää saaneetkaan saalista. Sitten tutkijayhteisökin huolestui.

Aivan erityisen huono oli vuosi 2020, jolloin lohta nousi jokeen noin 15 000 yksilöä. Se oli viimeinen vuosi, jolloin Tenolla vielä sai kalastaa. Sitten Suomi ja Norja sopivat molempia maita sitovasta kalastuskiellosta.

Atlantinlohi elää kahdessa ympäristössä. Nelivuotiaaksi saakka se porskuttaa pikkuisena kalana kotijoessaan. Sitten se suuntaa merelle 20–40-grammaisena vaelluspoikasena. Lohi kulkee niin sanotulle syönnösalueelle Jäämerelle kasvamaan.

Muutamien merillä vietettyjen vuosien aikana se voi kerryttää jopa 10 kilon painon. Sen jälkeen sen pitäisi palata takaisin synnyinjokeensa kutemaan pulskana ja terhakkaana. Tässä vaiheessa niitä on tavattu pyytää.

Ennen vuonna 2017 voimaan tulleita uusia kalastussäädöksiä reilu puolet Tenoon nousseista lohista pyydettiin. Tenon vesistön yläjuoksun suurista sivujoista, Inarijoesta, Karasjoesta ja Iesjoesta, lohista pyydettiin jopa 80 prosenttia. Ne ovat perinteisesti olleet lohelle tärkeintä tuotantoalueita. Nyt niiden lohikannat voivat kaikkein huonoimmin.

Menneiden vuosien runsas jokipyynti ei kuitenkaan selitä kokonaan sitä, miksi atlantinlohi on alkanut kaikota Tenosta. Ongelma vaikuttaa osin olevan toisaalla, sillä Tenoon saakka päässeet lohet onnistuvat kyllä kutemaan ja saamaan poikasia.

Jotain ilmiöstä tiedetään, sillä lohi on käyttäytynyt samalla tavalla myös eteläisemmillä lohijoilla. Kyse vaikuttaisi olevan siitä, että sille tapahtuu jotakin Jäämerellä.

Jotain sellaista, minkä takia se ei enää palaa jokeen samalla tavalla kuin ennen.

Tenon varrella sijaitsee myös Suomen pohjoisin maitotila.

Kyttyrälohi vaikuttaa viihtyvän

Päätämme kuvaajan kanssa ajaa merelle saakka, Tenojoen suulle. Ehkä se auttaa ymmärtämään, millaisista olosuhteista kalan pitäisi ponnistaa takaisin synnyinsijoilleen.

Tenontie toden totta on kaunis. Ruska-aikaan maisema antaa parastaan, vaikka harmaat pilvet roikkuvatkin alhaalla kuin uhaten vedellä. Maisemaa sisään hengittäessä saa väriruiskeen punaista, keltaista ja oranssia eri sävyissään.

Suomen pohjoisin maitotila, Urho Guttormin isännöimä Guttormin tila, näkyy horisontissa. Isäntä ei ole kotona, mutta soitamme hänelle ja kysymme, saako lehmiä kuvata. Saamme luvan, vaikka sunnuntai onkin.

Pihalla ulkoilevilla lehmillä on hulppeat maisemat. Korkealla Tenojoen yllä lentää lintu, ehkä kotka.

Atlantinlohen vähentymisestä on Tenojoen ekosysteemille vaikeasti arvioitavia vaikutuksia. Lohenpoikasten ravintoa ovat rantojen puista ja pensaista virtaan putoavat hyönteiset sekä toukka- ja aikuisvaiheen pohjaeläimet. Maalta jokeen saapuva orgaaninen aines, kuten lehtikarike, on puolestaan tärkeää pohjaeläinten hengenpidintä. On vaikea sanoa, mitä tapahtuu, kun lohen vaikutus yhtälössä pienenee.

Toinen kysymysmerkki on parittomina vuosina Tenoon nouseva kyttyrälohi. Se on pohjoisen Tyynenmeren alueelta siirretty vieraslaji, jonka Neuvostoliitto aikanaan toi näille leveysasteille. Laji vaikuttaa viihtyvän Tenojoessa yhä paremmin ja paremmin. Tänä vuonna Luonnonvarakeskuksessa on pohdittu, miten kyttyrälohta voisi pyytää järjestelmällisesti, jotta kannan kasvu saataisiin kuriin.

Kyttyrälohen elämä on varsin erilaista kuin atlantinlohen. Vieraslaji kutee kerran ja kuolee sen jälkeen. Jokeen mätänevät kalat päästävät hajotessaan ravinteita veteen.

Kun joen pääuomaan yhtäkkiä pääsee runsain mitoin fosforia ja muita ravinteita – tutkijat kutsuvat sellaista tilannetta ravinnepulssiksi – voi seurauksena olla Tenon pääuoman väliaikainen rehevöityminen. Toisaalta virtaavassa vedessä ravinteet voivat huuhtoutua helpostikin mereen.

Joessa tapahtuvista muutoksista tarvittaisiin paljon lisää tutkimusta. Toistaiseksi Tenojoen vesi liplattaa silmämääräisesti kirkkaana. Pinnan alla välkkyy kiviä ja hiekkapohja.

Kyttyrälohi. Kuva: Panu Orell.

"On vähän niin kuin jotain puuttuisi"

Kun Utsjoen keskustaan saapuu Karigasniemen suunnasta, vasemmalle jää Saamen silta, jota pitkin pääsisi hetkessä Norjaan. Tie joen toisella puolen on koko matkan ajan ollut paljon vilkkaampi kuin Suomen puolella.

Tenontie muuttuu Nuorgamintieksi, joka jatkuu Tenon vartta koilliseen. Poikkeamme etelään kylänraitille, joka on myös Nelostien pohjoinen pää.

Paikallinen pubi Rastigaisa on kiinni. Nimensä se on saanut Rásttigáisálta, saamelaisten pyhältä tunturilta. On hyvin hiljaista, niin kuin vain sunnuntai-aamuna Pohjois-Lapissa voi olla.

Kunta on tehnyt hiljaisuudesta jopa osan uutta brändiään. Vuonna 2019 Utsjoki lanseerasi lohen lannistaman matkailun edistämiseen kolme uutta iskusanaa: villi, hiljaisuus ja perinne. Toistaiseksi olemme kosketuksissa vain hiljaisuuden kanssa.

Annukan grilli kuitenkin avaa ovensa yhdeltätoista. Sisällä tapaamme itse Annukan, Anna Marja Nikkisen.

Pikaruokala on auki viimeistä päivää ennen kuin se menee talviteloille. Kerta on ensimmäinen, kun Nikkinen pitää paikkaansa auki näinkin kauan. Grilli on kunnalla töissä olevalle Nikkiselle kesäsesonkiharrastus, joskin hyvin työllistävä sellainen. Tänä vuonna hän kuitenkin halusi testata, löytävätkö ruskaturistit paikan.

Tenon ongelmat ovat iskeneet myös Nikkisen bisnekseen. Ensinnäkään lohta ei ole enää grillin menussa. Ei ole ollut enää pitkään aikaan. Toiseksi Nikkinen on supistanut aukioloaikojaan. Entisaikaan grilli oli avoinna jopa kolmeen-neljään.

– Kalastajat kulkivat yöllä, Nikkinen sanoo.

Kolmanneksi asiakaskunta on nykyään erilaista. Kun Tenolla ei ole veneitä eikä lohestajia, grillillä ei käy ”kumihousuisia”.

– Näitä perhostajia. Ne jäi kaikki pois. On vähän niin kuin jotain puuttuisi, Nikkinen sanoo.

Yrittäjä Anna Marja Nikkinen pyörittää kesäsesongin ajan Annukan grilliä Utsjoen keskustassa. Tenojoen lohen vähentyminen näkyy myös hänen asiakaskunnassaan: enää ”kumihousuiset” eli perhokalastajat eivät hae grilliltä apetta.

Paikalliset lohestajat eivät ole keksineet korvaavaa tekemistä

Mikä ihme siinä lohessa oikein on?

Etelän vetelästä tuntuu välillä, kuin kala olisi paikallisille jokin henkimaailman juttu. Ulkopuolisena on vaikea hahmottaa, miksi juuri atlantinlohen pyytäminen on niin tärkeää. Onhan niitä muitakin kaloja vedessä.

Miltä tuntuu, kun lohta ei voi kalastaa?

– Hirveältä, sanoo kirvesmies Jarmo Seppänen ja on hetken aivan hiljaa. Hän on tullut Annukan grillille yhdessä ystävänsä Oskari Helanderin kanssa.

Helander komppaa Seppästä:

– Kyllä se pikkusen pistää kyyneltä silmäkulmaan.

Helanderilla on ollut pienimuotoinen yritys: useita veneitä, joita hän on tavannut vuokrata eteenpäin Tenolle saapuville kalastajille. Nyt hänen aikomuksenaan on myydä veneet pois Tornionjoelle. Täällä niillä ei tee enää mitään.

Kalastukseen on tavallaan kasvanut kiinni. Se on ollut ensimmäinen tienesti soutupalveluja tarjonneille pikkupojille. Puhumattakaan harrastuksen sosiaalisesta puolesta. Siitä, miten kuplivalta on tuntunut odottaa rannassa omaa lähtövuoroa ottipaikalle. Aikanaan Seppänen ja Helander tunsivat kaikki etelästä tulijat ja tulijat tunsivat heidät.

Kun kotijoki on ollut suljettuna, Seppänen on viime vuosina talvikalastanut Norjan puolella. Siellä on kyllä kaloja, esimerkiksi taimenia ja rautuja. Ihan ilman kalastusta ei siis ole tarvinnut olla.

Mutta pahinta on, ettei mitään oikein ole tullut Tenossa lohestamisen tilalle.

– Nyt on aikaa käydä baarissa, kun ei pääse kalaan, Helander sanoo.

Palataan vielä alkuperäiseen kysymykseen. Mikä siinä nimenomaisessa lohessa on niin tärkeää? Miksi muut kalalajit eivät aja samaa asiaa?

– No mieti, jos siellä siiman päässä on sinun kokoinen, Seppänen sanoo ja osoittaa 162-senttistä toimittajaa.

– On oma jännityksensä, saako sen veneeseen vai ei, Helander jatkaa.

Kaksikko vaikuttaa mietteliäältä. Ehkä kaikkein olennaisinta on, että pyyntitilanteessa lohi tappelee siitä ainoastaan. Sillä on henki kysymyksessä.

– Se on totisinta totta, Seppänen sanoo.

Aslak Holmberg luotsaa Saamelaisneuvostoa ja pohtii työssään myös luonnon monimuotoisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Kenellä on oikeus kalastaa?

Utsjoki on Suomen ainoa kunta, jossa enemmistö asukkaista on saamelaisia. Tenon lohen kalastaminen ja suojeleminen on myös saamelaiskysymys. Pelissä on kaksi asiaa: saamelaisten ikiaikainen oikeus harjoittaa kulttuuriaan joen alueella sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.

Siksi olemme sopineet tapaamisesta Saamelaisneuvoston puheenjohtaja Aslak Holmbergin kanssa. Hän osaa tällä hetkellä kenties parhaiten kertoa, miten saamelaiset suhtautuvat Tenojoen tilanteeseen.

Etukäteen olemme vaihtaneet sähköpostia siitä, että Holmberg voisi viedä meidät itselleen tärkeään paikkaan. Ehkä se auttaa hahmottamaan, mihin kaikkeen lohisääntely vaikuttaa.

Holmberg asuu aivan Suomen pohjoisimman paikkakunnan Nuorgamin keskustan kupeessa. Hänen kotitalonsa ulko-oven vieressä makaa tenolainen venepukeilla. Toinenkin vene pilkottaa ulkorakennuksesta. Pihapiirin taustalta voi tarkkakorvaisin erottaa Tenon virran kohinan.

Holmberg on luokanopettaja ja alkuperäiskansatutkimuksen maisteri. Oppinsa hän on käynyt hakemassa Norjan Kautokeinossa ja Tromssassa.

Ennen kaikkea Holmberg kuitenkin on kalastaja. Niin hän kirjoittaa omaan ansioluetteloonsakin.

Tätä nykyä hän taitaa myös olla melko kiireinen ihminen.

– No joo, näin se kyllä on, Holmberg sanoo.

Nimitys saamelaisten kansalaisyhteiskunnan kattojärjestön Saamelaisneuvoston puheenjohtajaksi on verrattain tuore, elokuun lopulta. Työ on nopeatempoista: Holmberg matkustaa erilaisiin alkuperäiskansakonferensseihin ympäri maailman, vastaa puhelimeen, antaa lausuntoja sekä seuraa saamelaisia koskevien lakien valmistelua yli valtioiden rajojen. Puheenjohtajuus kestää kerrallaan aina kaksi vuotta, ja nyt oli Suomen vuoro ottaa puheenjohtajuus kontolleen.

– En enää neljää viikkoa oo kotona ennen joulua, hän laskee.

Tenojokea koskeva sääntely on Holmbergille perin pohjin tuttua. Vuonna 2017 hän oli mukana Ellos Deatnu -liikkeessä, joka vastusti tuolloin voimaan tulleita Tenojoen uusia kalastussäännöksiä. Saamelaisaktivistit perustivat Utsjoen lähellä sijaitsevalle Tiirasaarelle moratorion.

Moratorio tarkoittaa lain täytäntöönpanon hidastusta. Ellos Deatnu ilmoitti mitätöivänsä uudet kalastussäännökset Tiirasaaren lähettyvillä. Aktivistit katsoivat sääntöjen sotivan niin paikallista tapaoikeutta kuin Suomen ja Norjan perustuslakeja vastaan.

– Keskeinen argumenttimme oli, että valtiot todistaisivat, miten ne ovat saaneet päätäntävallan tänne meijän alueelle. Suomen puolella saamelaiset omistavat suurimman osan Tenon vesistöistä, mutta silti meillä ei ole valtaa päättää, miten siellä kalastus tapahtuu. Eihän siitä ikinä mitään selvityksiä tullut, Holmberg sanoo.

Tenojoki on myös Suomen ja Norjan raja. Kuvassa vasemmalla Suomi ja oikealla naapurimaa. Norjan puolen tie on yleensä vilkkaampi.

Aslak Holmberg: Saamelaisia kalvaa pelko

Olemme pysähtyneet pienelle parkkipaikalle Nuorgamintien varteen. Tämä on se paikka, jonka Holmberg on halunnut meille näyttää. Paikassa on selvästi jotain ihmismieleen vetoavaa, sillä pysähdyimme kuvaajan kanssa paikassa jo aiemmin kuvaamaan maisemaa.

Eikä se olekaan mikä tahansa paikka.

– Boratbokcan koski on tuossa. Sanovat, että se on yksi maailman parhaimmista lohenkalastuspaikoista.

Teno porisee ikuista porinaansa. Pieniä kivikeskittymiä pilkottaa veden pinnan yläpuolella siellä täällä. Mieleen ei tule vastaavaa maisemaa.

Holmberg katselee joelle ja puhuu mietteliäästi. Kaikki alkoi siitä, kun hän pääsi pikkupoikana isänsä mukaan lohestamaan. Siitä saakka hän on liikkunut täällä, miltei yli 30 vuoden ajan.

– Isällä oli pato tuossa. Ja tästä toiseen suuntaan meillä on ollut verkkopaikka. Sitten meillä oli pato siinä ihan Nuorgamin kylän yläpuolella, siinä missä oli se pitkä mäki alas. Siinä kohtaa vietettiin… no, melkein 20 vuotta.

Holmbergin puheen paino on menneessä. Nyt lohipatoja tai verkkoja ei ole Tenoon saanut laittaa ollenkaan kahteen vuoteen.

Lohipadot ja seisovat verkot ovat saamelaisten perinnepyyntimenetelmiä. Nykymallinen lohipato rakennetaan karkeasti ottaen niin, että joen pohjaan hakataan lekalla rautatolpat, joiden varaan ripustellaan erilaisia verkkoja.

Verkosta tulee aita, eräänlainen este lohelle edetä ylävirtaan. Väylän suunnassa on potkuverkko, pussi, jonne kalan on määrä päätyä.

– Jos sen osaa tehdä kunnolla, Holmberg sanoo.

Tenon pääuomassa kalastamisesta on kuitenkin haittaa atlantinlohen kannoille. Esimerkiksi verkolla kalastettaessa pyyntiä ei pysty kohdistamaan elinvoimaisiin kalakantoihin.

Se tiedetään, että Tenolla ja sen sivujoissa elää noin 30 erilaista lohikantaa, jotka ovat hieman eri tavoin elinvoimaisia.

Viime aikoina Holmbergin omakin näkemys on muuttunut, sillä hän on nähnyt omin silmin, ettei lohta tule.

– Vuosi 2020 oli ihan onneton. Silloin tuli niin vähän lohta Tenoon, että kyllähän se sai huolestumaan, hän sanoo.

Holmberg punnitsee sanojaan.

Hänen mielestään ei voi puhua pelkästään saamelaisten oikeuksista muttei myöskään pelkästään lohensuojelusta.

Holmberg kuvaa, kuinka saamelaisia kalvaa pelko: kun kalastusoikeuksia on kerran rajoitettu, niitä ei ole koskaan tullut lisää.

Holmbergin näkemys on, että jotkut lohikannat esimerkiksi Tenon sivujoissa kestäisivät kohtuullista pyyntiä.

– Ja siinä tulee tärkeäksi kysymys, ketkä siellä saavat pyytää, hän sanoo.

Huhtikuussa 2022 jokisaamelaiset juhlivat voittoa. Suomen korkein oikeus oli antanut ratkaisun kahdessa asiassa, jotka koskivat saamelaisten oikeutta kalastaa.

Ennakkopäätöksessään korkein oikeus hylkäsi saamelaisia vastaan nostetut syytteet. Toisessa tapauksessa saamelainen mies oli kalastanut Utsjoessa lohta seisovalla verkolla kalastuskauden ulkopuolella. Toisessa tapauksessa neljä paikallista saamelaista puolestaan olivat kalastaneet vavalla ja vieheellä valtion vesialueella Vetsijoessa ilman Metsähallituksen lupaa.

Holmberg kuvaa ratkaisuja historiallisiksi.

– On niin paljon poliittista pelaamista, että ei voida antaa mukamas mitään erityisoikeuksia saamelaisille, mutta nyt on korkeimman oikeuden päätös siitä, että on olemassa jokin raja, miten saamelaisten kulttuurimuoto tulee turvata.

Holmberg on kertonut ennenkin julkisesti kalastaneensa itsekin koko ajan vuodesta 2017 saakka, tosin vuodesta 2021 lähtien ei enää padoilla vaan rannalta käsin vavalla. Tilanne on hassu: korkeimman oikeuden ratkaisua on tulkittu niin kuin saamelaiset saisivat rikkoa lakia.

Maa- ja metsätalousministeriö selvittää parhaillaan, millä tavalla kalastusta pitäisi mahdollisesti vuonna 2023 Tenojoella rajoittaa. Keskusteluja käydään paitsi Suomen ja Norjan välillä, myös paikallisten kanssa. Jos rajoitukset haluttaisiin saada voimaan ajallaan, esitys olisi annettava eduskunnalle vielä ennen eduskuntavaaleja, tämän vuoden puolella.

Pöydällä on myös se, millä tavalla korkeimman oikeuden ratkaisut tulisi ottaa ensi vuonna huomioon. Pohdinnassa on, pitäisikö kalastusmahdollisuutta jollain tavalla kohdentaa.

Vain Lapissa pesivä piekana kökötti sähkölangalla autiotalon pihassa Nuorgamintien varressa.

Kalastus opetetaan isältä pojalle

Holmberg alkaa taas puhua isästään. Tenojoki on hänelle yhtä kuin yhteys isän puolen sukuun, taustaan ja perintöön – ja lopulta luontoon. Kalastaessaan Holmberg on oppinut pohjois- saamen kieltä, tuntemaan jokia ja paikannimiä sekä antamaan sanoja joen pohjan muodoille ja virtauksille. Sellaista tietoa ei saa koulusta.

Liikkumavaarakin lohestus on tuonut. Kesällä on voinut itse päättää, milloin menee pyynnille ja milloin tekee jotain muuta. Milloin on vapaa.

Asialla on myös käytännöllinen puolensa. Ennen kuin lohikannat romahtivat, pakastimen saattoi täyttää lohella koko talven varalle. Se oli Holmbergillekin arjen turva. Ei tarvinnut odotella, tuleeko Nuorgamin K-kauppaan rekallinen elintarvikkeita vai ei. Ei tarvinnut pelätä nälkää, vaikka muualla maailmassa olisi mennyt huonosti. Perus- turvallisuuden tunne on järkkynyt.

Puhumme Holmbergin kanssa vielä tulevaisuudesta. Toisin kuin suurin osa ikätovereistaan, Holmberg näkee tulevaisuutensa Nuorgamissa. Hän ei ole lähdössä pysyvästi minnekään, vaikka työ vie juuri nyt maailmalle.

Hän haaveilee talon rakentamisesta tunturiin Nuorgamin yläpuolelle. Siellä olisi pieni tonttikin olemassa valmiina.

Tenojoen suhteen voi vain toivoa parasta.

– Se on ihan eri joki kuin viisi vuotta sitten. Suuren muutoksen myllerryksessä ollaan. Pidetään hatuistamme kiinni.

Teno laskee Jäämereen virrattuaan parisataa kilometriä Karigasniemeltä.

Luonnon näkökulmasta muutos on salamannopeaa

Norjan puolella Pulmangissa maiseman ilme on erilainen kuin Suomessa. Tiemerkinnöistä tulee keltaisia ja nopeus­rajoituskylteistä punamustavalkoisia. Omakotitalot ovat hivenen hoidetumman oloisia kuin rajan toisella puolella.

Tuntureista on hävinnyt kasvillisuus ja ne alkavat näyttää kivisiltä vuorilta.

Vasemmalla puolella aukeaa meri: tämä on Høyholmen. Norjan rannikkovartioston alus partioi lähistöllä, ja merenpohjaa voi kävellä, kun vuorovesi on alhaalla. Pohja on hiekkaista, punakivistä. Tuoksuu kalalta, mereltä.

Hiekkaan on juuttunut kaksi meduusaa. On vaikea sanoa, mitä niille on sattunut. Tuulee sen verran, että huomaa olevansa lähellä maailman reunaa.

Mieleen muistuvat lohitutkija Panu Orellin puheet villakuoreesta. Se on vaatimattoman näköinen pieni, arktinen kalalaji, joka elää Jäämerellä.

Vuonna 2019 Islantia kohtasi taloudellinen kriisi, mikä johtui villakuoreesta. Kyseisenä vuonna kalaa ei saatu pyydettyä ollenkaan, sillä sen kanta oli päässyt hyvin heikoksi. Norjassakin villakuorekantoja tutkitaan, sillä se on tärkeä rehukala. Se on tärkeää ravintoa myös atlantinlohelle.

Niinpä yksi hypoteesi Tenon lohikannan romahtamiselle on, ettei lohella ole enää meressä tarpeeksi syötävää. Villakuoreen kannanvaihtelut saattaisivat selittää myös atlantinlohen kurimusta.

Tietysti taustalla on muutakin kuin yksittäisen kalalajin kannanvaihtelu. Ilmasto lämpenee arktisella alueella 2–3 kertaa nopeammin kuin maailmassa keskimäärin. Makean ja suolaisen veden väliset suhteet muuttuvat koko ajan. Se vaikuttaa siihen, mitä ravintoa kalojen on mahdollista löytää.

Panu Orell on huomauttanut, että vaikka ihmisen mittapuulla ilmastonmuutos on hidasta ja vaikea havaita, luonnon näkökulmasta muutos on salamannopeaa. Se käy silmänräpäyksessä.

Tuolla jossain niitä kuitenkin vielä ui. Vaaleanpunertavaa kultaa, suomuista ja kiiltävää.

Tietoja juttua varten antoivat myös kehittämispäällikkö, dosentti Seppo Hellsten ja tutkija Kimmo Tolonen Suomen ympäristökeskuksesta.

Tenon tulokas ja kanta-asukkaat

Kyttyrälohi. Kuva: Panu Orell.

Kyttyrälohi

Oncorhynchus gorbuscha

Kyttyrälohi on Tyynenmeren lohilajeista yleisin. 1900-luvun loppupuolella Neuvostoliitto istutti sitä Murmanskin edustalle, Vienanmereen ja Itämereen. Vuonna 2017 alkoi kyttyrälohen määrän voimakas kasvu Tenojoessa. Tenolla esiintyvä kanta nousee kutemaan parittomina vuosina.

Atlantinlohi. Kuva: Adobe Stock.

Atlantinlohi

Salmo salar

Atlantinlohi on kotoperäinen vaelluskala, jonka kanta on romahtanut Tenojoessa. Se elää Suomessa myös Itämeressä. Lohi kutee syksyllä joessa. Poikasvaiheen jälkeen se lähtee merelle syönnösalueelle kasvamaan. Muutaman merillä vietetyn vuoden jälkeen se palaa kotijokeensa.

Harjus. Kuva: Adobe Stock

Harjus

Thymallus thymallus

Tiesitkö, että harjuksen latinankielisen nimen etuosa, thymallus, tulee siitä, että kalalaji tuoksuu hieman timjamilta? Harjus on erityisesti Lapin kala, joka elää myös Tenossa. Meren harjuskannat ovat uhanalaisia. Ulkonäöltään harjus muistuttaa siikaa. Sillä on myös rasvaevä.

Taimen. Kuva: Adobe Stock

Taimen

Salmo trutta

Mikä kameleontti! Taimen muuttaa ulkonäköään ympäristön mukaan. Lohesta sen erottaa pyrstöevästä, lohella se on hoikempi. Taimen tykkää kutea jokien lisäksi myös puroissa, eli sille kelpaavat pienetkin vesistöt. Viileästäkin taimen pitää. Mereltä vaeltavat kannat ovat erittäin uhanalaisia.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
2 kommenttia