Vesa Linja-aho sai blogistaan tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta lausunnon, jonka mukaan:
”TENK katsoo, että lehtori Vesa Linja-aho on julkisissa kirjoituksissaan osoittanut vastuuttomuutta vaikeuttamalla epäasiallisesti toisen tutkijan työtä. Teko ei ole ollut kuitenkaan sillä tavoin vakava, että sitä olisi välttämättä tullut tarkastella hyvän tieteellisen käytännön loukkauksena.”
TENK ei ota kantaa siihen, liittyikö asia Elonheimon tutkimusaiheeseen. Sen mielestä Linja-ahon kirjoittelu on kuitenkin kärjekästä ja ansaitsee siksi huomautuksen. Teko ei kuitenkaan ole TENK:n mukaan vakava, eikä ansaitse jatkotoimenpiteitä. Neuvottelukunta kuitenkin suosittaa Metropoliaa ohjeistamaan Linja-ahoa poistamaan blogitekstinsä.
Konsultoituaan esimiestään ja muita tahoja asiassa, Vesa Linja-aho päätyi poistamaan osan blogiteksteistään.
Linja-aho on kutsunut Elonheimoa Imagen blogissaan muun muassa ”säteilyhöpön levittäjäksi”: Elonheimo on puhunut aktiivisesti kännykkäsäteilyn terveyshaitoista, minkä vuoksi Linja-aho on kutsunut häntä muun muassa ”vaihtoehtoväeksi”. Linja-ahon toiminnan perustana on se, että kännykkäsäteilyn haittoja ei ole osoitettu tieteellisesti.
Metropolia-ammattikorkeakoulu, jossa Linja-aho työskentelee, puolusti Linja-ahoa sillä, että vaikka julkista kirjoittelua voi pitää jokseenkin asiattomana, se on kahden yksityishenkilön välistä julkista mielipiteenvaihtoa, eikä liity tutkimusetiikkaan.
Asian voi tulkita niin, että tutkija ei saa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan mukaan olla toiselle tutkijalle ilkeä.
Linja-aho kommentoi asiaa Imagelle sähköpostitse eilen torstaina näin:
”Keskustelin tänään torstaina asiasta työnantajan edustajan kanssa ja sovimme hyvässä hengessä, että poistan kirjoitukset yleisön saatavilta, vaikka mitään velvollisuutta minulla ei näin olisikaan toimia.”
”Tutkimuseettisen neuvottelukunnan lausuntoon kirjatut perustelut ovat hyvin niukat, ja ratkaisu on mielestäni ristiriidassa joulukuisen maahanmuuttoraporttia koskevan lausunnon lopputuloksen kanssa, jossa painotettiin vahvankin kritiikin ja avoimen keskustelun tärkeyttä. On absurdia, että tutkijan omien ulostulojen julkinen referointi koetaan hänen työnsä epäasialliseksi vaikeuttamiseksi. Selvitän mihin ja millä ehdoilla tästä voi hakea oikaisua – en ole edes vielä saanut kaikkia päätöksen pohjana olleita asiakirjoja TENKiltä.”
”Toisaalta Elonheimokaan ei ole enää kirjoitellut kyseenalaisia juttuja säteilyasioista, joten poiston voi ajatella olevan myös kädenojennus siihen suuntaan. Periksi antaminen antaa toisaalta huonon esimerkin siitä, että sivullisiin tahoihin kohdistetulla häirinnällä voidaan saavuttaa tällaisia tuloksia – itsehän sain olla täysin rauhassa sen jälkeen kun julkaisin Elonheimon minuun kohdistamat painostusviestit, mutta painostus kohdistui tämän jälkeen A-lehtiin ja Metropoliaan.”
Henrik Elonheimo kommentoi Imagelle sähköpostien poistamista näin:
”[Blogitekstien poistaminen oli] ainoa oikea ratkaisu, jota myös Tenk suositteli.”
TENK:n päätöstä hän kommentoi:
”Odotettu päätös, jolla laitettiin rajat törkypuheelle. Luulen, että ihmiset alkavat yleisemminkin olla hyvin kypsiä verkossa vellovaan loanheittoon.”
Image ei vaatinut Vesa Linja-aholta blogitekstien poistamista vaan jätti harkinnan tälle itselleen.
”Henrik Elonheimo teki aikanaan Vesa Linja-ahon kirjoituksista kantelun JSN:ään. JSN ei tuolloin havainnut tekstien sisällössä huomautettavaa. Sen sijaan Elonheimon vastine oli julkaistu väärin ja sitä oli kommentoitu JSN:n ohjeiden vastaisesti”, Imagen päätoimittaja Heikki Valkama sanoo. ”Blogi on Linja-ahon henkilökohtainen blogi, vaikka toki Imagen päätoimittajana olen siitä journalistisessa vastuussa.”
Linja-aho ei ole esittänyt blogissaaan paikkaansa pitämättömiä tietoja tai muuta journalistin ohjeiden vastaista. Huomautus JSN:ltä on tullut puhtaasti muotoseikoista.
”Tutkimuseettisellä neuvottelukunnalla ei ole journalismiin valtaa tai sanomista. Siksi tässä asiassa päätös kuului Vesa Linja-aholle ja hänen työyhteisölleen.”