Linnan vastaanotosta ja Suomi 100 -juhlinnan huipentumasta on vasta kaksi päivää, kun Tellervo Koivisto antaa kotosalla Katajanokalla tätä haastattelua. Edellisen kerran hän osallistui Linnan juhliin viisi vuotta sitten presidentti Mauno Koiviston rinnalla.
– Oli pakko mennä, kun Assi komensi. Nyt jälkeenpäin tuntuu, että se oli hyvä komennus, vaikka vastaan harasinkin, Tellervo Koivisto sanoo.
– Juhlavuosi ja se että kättelyseremonia ja yhteiskuvan otto olisivat entisellään, vaikuttivat.
Tellervo Koivisto sanoo, että tällaisissa tilanteissa eniten jännittää liikkuminen, kun tasapainoaisti on käynyt heikoksi.
– Saapuminen oli erilaista, kun tulin yksin, adjutantin saattelemana ja ohjelmakin poikkesi. Kuoroesitys oli juhlava.
– Kun minun äänelläni ei lauleta, olin Maamme-laulun hiljaa. Assi sanoi, että olisit edes ollut laulavinasi, nyt erottui, kun kaikki muut aukoivat suutaan.
Linnan kolmas kerros, jossa Koivistot asuivat 11 vuotta ennen Mäntyniemen valmistumista, oli remontin jälkeen uusi kokemus.
– Meillä oli siellä sellainen pienempien tilaisuuksien juhlasali ja perällä Maunon työhuone. Nyt ne olivat kokonaan tyhjät huonekaluista, ja yritin muistella, miten ne siellä olivat olleet.
– Mutta nyt siellä oli Dallapé, jota oli tosi mukava kuunnella, lapsuuden ja varhaisnuoruuden kappaleita. Jos jalkoja oli sitä ennen painanut, enää ei: ihan kuulin radiokuulutuksen: "Dallapé-orkesteri ja A. Aimo esiintyvät". A. Aimo ei nyt ollut paikalla.
Tutut tulivat Linnan entistä emäntää tervehtimään, osaa oli vaikeampi tunnistaa, jotkut olivat ihan uusia kasvoja.
– Ihmiset vaikuttivat kyllä ilahtuneilta. Illan aikana huomasin, että tavallaan oli jäänyt aika monta vuotta elämättä. Liikuttiin niin vähän, oltiin vain omassa pienessä piirissä.
Lue lisää:
Tellervo Koiviston koko erikoishaastattelu tuoreessa Avussa 51-52/2017.
Teksti Raila Kinnunen, kuva Hannes Paananen
