Tekoäly sumentaa näkymän menneeseen – Riskinä on, että omaksumme sen luoman fiktion faktana
Ymmärtääksemme nykypäivää on ymmärrettävä menneisyyttä, sanotaan. Mitä ymmärrykselle tapahtuu, jos käsitys menneestä alkaa perustua satuihin, pohtii tietokirjailija Antti Järvi.
Kiitos sosiaalinen media, annoit vuosien varrella paljon kaltaiselleni historianörtille. Verkossa saatoin ihailla vanhoja valokuvia luovutetusta Karjalasta tai arkistofilmejä, joissa kauan sitten eläneet ihmiset kulkevat tuttuja katuja puvuissaan ja koreissa hatuissaan. Vanha Helsinki värikuvina -ryhmässä hämmästelin kuvankäsittelyllä väritettyjä vanhoja valokuvia, joissa mennyt heräsi henkiin uudella tavalla.
Kuvien katsominen tuntui lahjalta menneisyydestä ja lisäsi ymmärrystäni entisaikojen tavoista, elinkeinoista ja monesta muustakin. Samalla saatoin havainnoida sitäkin, mikä ei ole olennaisesti muuttunut runsaan vuosisadan aikana. Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti.
Ensin somen algoritmit alkoivat tuoda eteeni erilaisia virheellisiä postauksia, joita tehtailivat muiden muassa salaliittoteorioita levittävät harrastaja-arkeologit. He uskovat, että historioitsijat salaavat tarkoituksella asioita ihmiskunnan historiasta. Onneksi postausten kommenteissa ihmiset yleensä älähtivät moisista hulluuksista.
Sittemmin tekoäly on tuonut internetiin niin paljon mukahistoriallista töyhnää, että ilo on hävinnyt. Tilalla on epäluuloinen alakulo. Enkä puhu hölmöistä tekoälyanimaatioista, jotka kuvaavat esimerkiksi Pompejin tuhoa tai muita antiikin aikaisia tapahtumia. Niissä on virheitä, mutta niitä huomattavasti vaarallisempaa sisältöä ovat tekoälyn luomat, täysin autenttisilta vaikuttavat ”vanhat” valokuvat, joiden määrä on räjähtänyt verkossa.
”Tekoäly on tuonut internetiin mukahistoriallista töyhnää.”
Asiantuntijoiden mukaan epäaitoja historiallisia valokuvia yhdistää usein se, että ne kuvaavat jotain koskettavaa hetkeä merkittävässä menneessä tapahtumassa. Epäilysten pitäisi herätä, jos tapahtumasta ei ole aiemmin nähty valokuvia tai jos kuvien yhteydessä puhutaan harvinaisesta tai salaisesta kuvamateriaalista, joka on päätynyt julkisuuteen epämääräistä reittiä.
Somessa kiertää nykyään myös mustavalkoisia valokuvia, jotka kuvaavat eri vähemmistöjä, kuten mies- tai naispareja. Ainakin osa niistä lienee tehtailtu tekoälyllä. Taustalla voi olla hyvä tarkoitus – esimerkiksi osoittaa, että aina on ollut ihmisiä, jotka tuntevat vetoa samaan sukupuoleen – mutta tosiasiassa kuvat tekevät hallaa ja sumentavat näkymän menneeseen.
Riskinä on, että omaksumme tekoälyn luoman fiktion faktana. Kuvat myös rapauttavat luottamusta valokuvaan historiallisena lähteenä.
Usein toisteltu hokema on, että ymmärtääksemme nykypäivää on ymmärrettävä menneisyyttä. Mitä ymmärrykselle tapahtuu, jos käsitys menneestä alkaa perustua koneella tuotettuihin satuihin?
