RANSKAN RIVIERA ON TÄYNNÄ tarinoita, mutta erikoisin niistä on tämä.

Lady Chatterleyn rakastajan kirjoittanut brittikirjailija D. H. Lawrence vietti elämänsä viimeiset viikot Vencen kylässä lähellä rannikkoa. Kirjailijan kuoltua hänet haudattiin Venceen. Viisi vuotta myöhemmin Lawrencen leski Frieda päätti rakentaa miehelleen muistoalttarin New Mexicoon Yhdysvaltoihin, joten hän lähetti rakastajansa Angelo Ravaglin noutamaan ruumista.

Italian fasistihallinnon entinen upseeri Ravagli kaivautti kirjailijan haudasta ja tuhkautti ruumiin. Mutta matkalla New Mexicoon tuhkat sisältävä uurna hävisi. Yhden tarinan mukaan Ravagli unohti Lawrencen maalliset jäännökset junaan. Toisen mukaan hän olisi vuosia myöhemmin humalassa tunnustanut heittäneensä tuhkat pois jo Rivieralla.

Niin tai näin, Vencen hautausmaalla on pieni laatta, jossa lukee "David Herbert Lawrence lepäsi tässä maaliskuusta 1930 maaliskuuhun 1935". Aivan kuin hän olisi tullut vain käymään.

Elokuun huippusesonkina rannikolle pakkautuu yli 650 000 matkailijaa. Autoletkat kiemurtelevat maisemareitillä Cannesista Saint-Tropeziin. Horisontissa kohoavat saudiprinssien ja venäläismiljonäärien hävyttömän suuret luksusjahdit, vaikka kyllä Rivieran-lomastaan voi nauttia ihan tavallisella budjetillakin.

Jos matkansa osaa ajoittaa oikein vaikkapa toukokuuhun tai kesäkuun alkuun, osan maisemareiteistä saa melkein vain itselleen. Rannoilla on tilaa, kuusamat ja pinjat tuoksuvat, kyyhkyset lepertelevät lempeässä illassa. Ehkä jostain karkaa jazzin sävel tai kaksi. Lasiinsa saa jääkylmää roseeta, kun aurinko vajoaa vuorten taakse ja meri on tyyni ja vaalea kuin mustikkamaito.

Ja juuri tätä me olemme tulleet etsimään! Menneiden aikojen viehätystä, tunnelmaa johon ihastuivat aikoinaan amerikkalaiskirjailija F. Scott Fitzgerald, kuningatar Viktoria ja niin monet muut kuuluisuudet.

"HALUAISIKO MAMIE PÖYDÄN VARJOSTA, KUN HÄN ON viettänyt koko päivän rannalla?" ravintolan isäntä kysyy. Naisasiakas vastaa, ettei hänen äitinsä halua. Mummi könyää ylös valkoisesta rantatuolista, vetää kauttaaltaan pisamaisen vartalonsa ylle kevyen mekon ja istahtaa aurinkoiselle puolelle ravintolapöytää. Bikinit pilkottavat mekon alta, paksut kultakorut kiiltävät ryppyisellä kaulalla.

Jos haluaa törmätä aitoihin cannesilaisiin, Rado Plage on oikea paikka. Rantaravintolan omistaja Olivier Rotondarokin on juuri niin rivieralainen kuin olla ja voi. Hänen perheensä on pitänyt ravintolaa ja sen yhteydessä yksityistä rantaa Cannesin kuuluisalla rantakadulla La Croisettella yli 40 vuotta. Se on harvinaista hotelliketjujen kaupungissa.

On lounasaika, ja pavunruskea Rotondaro säntäilee paikasta toiseen, tervehtii jokaista kanta-asiakasta ja iskee silmää kiiruhtaessaan ohi.

Varoituksen sana: eteläranskalaiset ovat aina vähän sekapäisiä, pälpättävät lakkaamatta, lauleskelevat itsekseen. Heihin ei voi luottaa tipan vertaa, sanovat pohjoisranskalaiset.

Stereotypiat sikseen. Klassikkokaupunki Cannes on loistava paikka aloittaa Rivieran-kierros.

Valitettavasti aulassa ei näy Grantia tai ketään hänen näköistään. On vain väsähtänyt aasialainen shoppailija ja seurue purjehduksesta puhuvia englantilaisia.

Nykymatkailijalle Cannes on ennen kaikkea hyvä ostoskohde. La Croisettelta löytyvät monet luksusbrändit, rue dAntibesilta Zarat ja Mangot. Keskustassa on oma viehätyksensä, mutta se on pikemminkin Louis Vuittonien ja Porschejen viehätystä kuin vanhanajan tunnelmaa.

Toisin oli ennen. Kaikki alkoi siitä, kun lordi Brougham 1830-luvulla joutui jäämään pieneen Cannesin kalastajakylään Italiassa riehuvan koleraepidemian takia. Lordi ihastui maisemiin, rakennutti palatsin ja kutsui kaikki ystävänsäkin vierailulle. Pian Cannes oli täynnä huviloissaan lomailevia brittejä, joista osa toi tarinan mukaan jopa nurmikkonsa mukanaan.

Oikeastaan saamme kiittää brittejä koko Rivieran synnystä. 1800-luvulla englantilaiset lääkärit alkoivat määrätä keuhkotautisille potilailleen hoidoksi Välimeren ilmastoa. Joka talvi pienet kalastajakylät täyttyivät kalpeista ja kuolemaa tekevistä englantilaisista aristokraateista. Suosion sinetöi kuningatar Viktorian ensimmäinen muttei suinkaan viimeinen vierailu vuonna 1882. Rannikosta alkoi sukeutua huvittelukeskus kasinoineen ja ylellisine hotelleineen.

Englantilaisia virtasi Côte dAzurille niin tiuhaan, että englantilaisesta tuli paikallisten suussa turistin synonyymi. Kun kirjailija Alexandre Dumas kysyi nizzalaiselta hotellinpitäjältä, keitä majatalon eteen tulleissa vaunuissa oli, tämä vastasi: "He ovat epäilemättä englantilaisia, mutta sitä ovatko he ranskalaisia vai saksalaisia, en tiedä."

CANNESISSA ON YKSI NÄHTÄVYYS, JOTA SUOSITTELEVAT KAIKKI: Lérinsin saaret. Saint-Honorat ja Sainte-Marguerite sijaitsevat puolentoista kilometrin päässä Cannesin satamasta. Niillä odottaa erilainen maailma, hiljaisuus, pinjan tuoksu. Saint-Honoratlla sijaitsee luostari, jossa muutama kymmenen sisterssiläismunkkia viljelee viiniä. Viereinen autio Sainte-Marguerite on niin lähellä, että sinne voisi uida, ellei välissä olisi purjeveneitä ankkurissa. 1600-luvulla sen tyrmässä säilytettiin kuuluisaa vankia, miestä rautanaamiossa.

Kyllä näitä tarinoita riittää! Yksi kertoo Guy de Maupassantista. Ranskalaiskirjailija purjehti usein näissä maisemissa Bel-Ami-veneellään. Sitten hän yritti kuppahulluuksissaan viiltää kurkkunsa auki Cannesin huvilassaan vuonna 1892 ja joutui loppuiäksi pariisilaiseen mielisairaalaan. Huh.

Illaksi suuntaamme vanhakaupunki Le Suquethen. Se on ainoa oikea paikka syödä kunnon illallinen. Hinnat ovat Cannesin hintoja, pääruuasta saa pulittaa reippaasti yli kaksikymmentä euroa.

Ponteilin rannalla Antibesissa on mitä parhain rantasää. Taivas on kirkkaan sininen, meri on kirkkaan sininen, rannalla loikoilevan kalpean turistin aurinkovarjo on kirkkaan sininen. Ehkä voisimme hypätä aaltoihin ja antaa loppupäivän valua raukean suolaiseen päämäärättömyyteen.

Rivieralla ei voi olla pohtimatta loman ja matkan eroa. Täällä voi vain löhötä, syödä hyvin, antaa päivien lipua mereen ja takaisin. Tai sitten voi kiertää kylästä ja kaupungista toiseen, tutkia jokaista museota, patikoida vuorilla, etsiä kuningatar Viktorian hotellia Cimiezistä, matkustaa päälle 200 kilometrin mittaisen rannikon Italian rajalta Saint-Tropeziin tai Hyèresiin päivässä.

Ihanin vuoristokylä? Tourrettes-sur-Loup. Kauneimmat rannat? Saint-Raphaëlista kohti Saint-Tropezia. Parhaat palvelut? Nizzassa tietenkin. Hienoimmat maisemat? Ne aukeavat Èzen kuuluisasta puutarhasta.

Riviera on helppo ottaa haltuun. Hyvän reissun saa jo majoittumalla viikoksi Nizzaan ja tekemällä sieltä päivän pyrähdyksiä läheisiin kaupunkeihin. Kylät ja kaupungit sijaitsevat lähellä toisiaan, junayhteydet ovat hyvät, paikallisbussilla pääsee kaupungista toiseen puolella toista eurolla.

Ohitse vilisee tyypillistä aurinkorannikon arkkitehtuuria: haalistuneita kerrostaloja, mainoskylttejä, kuluneita markiiseja. Viehättävintä on vanhoissa keskustoissa, satamissa tai rannoilla.

Yksi tunnelmallisimmista vanhoistakaupungeista löytyy Antibesista. Kujat ovat kapeita, ja kivitalojen rakenteista voi yrittää bongata vanhoja roomalaisia kirjoituksia. Tänne voisi helposti kuvitella baskeripäisen Pablo Picasson, joka maalasi vanhankaupungin keskellä sijaitsevassa Grimaldin linnassa muutaman kuukauden 1940-luvulla. Hänen kunniakseen sinne on avattu yksi maailman monista Picasso-museoista.

Viiden tähden hotelli on sisustettu art déco -tyyliin. Aulassa on linjakkaat mustat nojatuolit ja graafiset lamput, baarin puolella flyygeli ja vanhoja mustavalkokuvia F. Scott Fitzgeraldista.

Hotellin omistaja rouva Estène-Chauvin on hyvällä tuulella. On sunnuntai, ja meillä on aikaa. Valkoiseen sortsiasuun sonnustautunut tarjoilija kaataa laseihin hennon vaaleanpunaista roseeta. Côte dAzurilla ei paljon muuta kesäisin juodakaan.

Antibesin kyljessä sijaitseva Juan-les-Pins oli 1920-luvulla Rivieran lemmikki, jazzkaupunki, jossa samppanja virtasi. Rouva Estène-Chauvin tietää siitä kaiken. Vuonna 1925 hänen hotellinsa paikalla oli huvila Villa Saint-Louis, jossa Fitzgerald ja hänen vaimonsa Zelda asuivat. Fitzgeraldit olivat tulleet Rivieralle amerikkalaisen miljonääripariskunnan Sarah ja Gerald Murphyn kutsumana.

Voisi melkein sanoa, että rikkaat ja karismaattiset Murphyt käänsivät Rivieran sesongin talvesta kesään. He suostuttelivat Antibesin niemellä sijaitsevan hotelli Cap-Eden--Rocin majoittamaan heidät kesäksi 1923. Sitten he rakennuttivat Villa Americanan.

Niitä juhlia! Kuutamouinteja, samppanjapiknikkejä, tanssia Fitzgeraldin tuoman gramofonin tahtiin. Rivieran samppanjahuuruissa pyörivät samat naamat kuin Pariisissakin, Pablo Picasso, Ernest Hemingway – ensimmäisen maailmansodan varjossa aikuistunut kadotettu sukupolvi, kuten heitä kutsuttiin.

Jos Rivieran-lomalle haluaa luettavaa, kannattaa napata Fitzgeraldin tänne sijoittuva Yö on hellä. Omistuskirjoituksessa lukee: To Gerald and Sara, many fêtes. Monia juhlia.

Kuuluisa hotelli Cap-Eden-Roc seisoo yhä kaikessa komeudessaan Cap dAntibesin niemen kärjessä. Niemen toiselta puolelta löytyy Fitzgeraldin suosikkiranta plage de la Garoupe. Kauas on tultu jazzvuosista: hiekkakaistale on pieni, sen ympärillä nousee betonilaitureita.

Mutta illan hetki on sama, ylle laskeutuu se kuuluisa pehmeäkäpäläinen yö, kuten Fitzgerald kirjoitti.

Heti Théoule-sur-Merin kylän kohdalla on pysähdyttävä. Vihreät vuoret kylpevät aamun udussa, ja syvänsininen meri saa rinteeseen rakennetut terrakottatalot hehkumaan. Kapealla hiekkarannalla ei ole ketään.

Ehkä Cary Grant ja F. Scott Fitzgerald ovat joskus unohtuneet tämän saman maiseman äärelle tunnelmoimaan?

Muutama kilometri ja toinen pysähdys. Nyt näkymä aukeaa taakse ja pitkälle Juan-les-Pinsiin saakka. Jossain sen takana on rikkaista asukkaistaan tunnettu Cap-Ferratn niemi, joka kuului aikoinaan Belgian kuningas Leopold II:lle. Kuningatar Viktorian serkku tunnettiin myöhemmin nimellä Kongon teurastaja.

Ohitamme letkan pyöräilijöitä ja autioituneen villan, jonka seinät on maalattu täyteen graffiteja. Voi kunpa vastaan tulisi vanhanmallinen avoauto! Mutta sellainen näkyy vasta Saint-Raphaëlin keskustassa. Rivieralla on useampikin paikka, josta matkailijat voivat vuokrata päiväksi klassikkoautoja.

MITÄ PIDEMPÄÄN RIVIERALLA VIIHTYY, SITÄ PAREMMIN ALKAA ymmärtää niitä, jotka rannikkoon ovat rakastuneet. Sehän on itsestään selvää: Ranskan Riviera tekee ihmisen onnelliseksi!

Eikä se johdu vain kauniista rakennuksista tai ihmisistä vaan tuoksuista ja valosta. Iholle takertuu pohjoisen ihmiselle vieras riemu. Että voi iltatuuli ollakin näin lempeä! Ja illan sininen hetki tehdä merestä niin pehmeän ja kauniin. Ajatella, että voi istua tässä ihan niin kauan kuin haluaa.

Ei ihme, että niin moni merkkihenkilö vietti elämänsä onnellisimmat vuodet täällä – jopa Friedrich Nietzsche. Filosofi rakasti kävelyitä, ja Èzen vuoristokylään johtava patikkanousu on nimetty hänen mukaansa. Masentuneisuuteen taipuvainen saksalainen kirjoitti: "Valon rikkaus vaikuttaa kidutettuun, joskus itsemurhaan taipuvaiseen sieluun, kuten omaani, lähes ihmeenomaisesti."

Friedrich, kyllä se vaikuttaa meihin muihinkin.

Autotie Cannesista Saint-Tropeziin on hyvin kaunis mutta heinä–elokuussa todella ruuhkainen. Ota mieluummin päiväristeily Cannesista ja ihaile rannikkoa mereltä. Perillä ehtii viettää vähän päälle neljä tuntia. Meno-paluu noin 50 e, hyvä varata etukäteen. trans-cote-azur.com

Jos haluat fiilistellä entisajan glamouria, käy miljonääri Béatrice Ephrussi de Rothschildin kotimuseossa Cap Ferratn niemellä. 1912 valmistunut palatsi on alkuperäisessä asussaan. Puutarhasta on upea näkymä. Lippu 13 e. villa-ephrussi.com

Nizza on kallis hotellikaupunki. Uudessa boutiquehotellissa on hauska sisustus ja ripaus vanhanajan henkeä, hinta-laatusuhde kohdallaan. 2 hh noin 120 e. villa-bougainville.fr

Pikkuruinen b&b Antibesin vanhassakaupungissa. Sisustuksessa on vanhanajan charmia. 2 hh noin 150 e. lacledelaporte.com

Rivieran harvoja perheomisteisia luksushotelleja. Yli 80-vuotias omistajarouva Annick Cagnat on ihastuttava. 2 hh noin 200 e. splendid-hotel-cannes.com