Kyse on tietenkin KonMari-buumin jälkijunasta. Kansainväliseksi jättihitiksi noussut Marie Kondon kirja toi Suomeenkin konmarittamisen, kodin turhasta tavarasta luopumisen.

Taustalla on pyrkimys saada koti ja elämä järjestykseen, tunne elämänhallinnasta palaamaan. Elämä kontrolliin.

Hallinta, kontrolli, päätösvalta. Antti Pikkanen haastatteli tähän lehteen Jutta Gustafsbergiä (s. 24), joka on tehnyt miljoonaomaisuuden myymällä painonhallintaa, siis erilaisia Jutan ihmedieettejä. Nyt Gustafsberg on astunut myös uudelle alueelle, mielenhallintaan. Ja kysyntää näyttää riittävän.

Elämäntaito-oppaat ja -koulutukset myyvät paremmin kuin koskaan. Eletään elämäntaitovalmennuksen kulta-aikaa.

Yhä useampi meistä haluaa täydellisen kontrollin mieleensä, olla täydellisesti läsnä, täydellisen vartalon, täydellisen kodin. Pitäisi ehtiä lenkille, loistaa töissä, pitää koti puhtaana, loihtia hienoja aterioita, matkustaa kiinnostavissa kohteissa, viettää laatuaikaa perheen kanssa ja kirjoittaa se pöytälaatikkoon jäänyt romaani valmiiksi.

Mutta miksi haluamme täydellistä elämänhallintaa?

Akateemisessa maailmassa elämänhallinnasta puhutaan esimerkiksi nuorten syrjäytymisen yhteydessä. Tällöin kyseessä ovat elämässä tarvittavien taitojen minimivaatimukset: elämänhallinta on sitä, että pärjää jotenkuten yhteiskunnassa, ei täydellisyyden tavoittelussa.

Elämänhallinta tarkoittaa sitä, että kykenee priorisoimaan, ohjaamaan impulssejaan niin, että arki pysyy kasassa.

Sosiaalipsykologian tutkija Eerik Mantere on tovin hiljaa, kun soitan hänelle Ranskaan kysyäkseni aiheesta.

Bordeaux’n yliopistossa työskentelevä Mantere arvelee, että kasvanut elämänhallinnan tavoittelu liittyy sosiaaliseen mediaan.

Kyse ei ole todellisesta elämänhallinnan vähenemisestä, vaan tunteesta, siitä, että koemme, että muilla on jotain, mitä meillä ei.

”Somea seuraavat ihmiset asettavat tavoitteita elämässään suhteessa toisiin ihmisiin. Sosiaalisessa mediassa annetaan itsestä todellista positiivisempi kuva. Koska kyse on julkikuvasta, ei siellä esiinnytä epäonnistuneina, haavoittuneina tai heikkoina, kuten yksityisessä keskustelussa tehtäisiin.”

Somessa jokainen esittelee parhaita puoliaan, joihin toiset sitten vaistomaisesti vertaavat itseään.”Aiemmin ihmiskunnan historiassa ei ole ollut tällaista tapaa vertailla itseämme toisiin ihmisiin”, Mantere sanoo.

Ennen yksityiset asiat ovat sosiaalisen median kautta muuttuneet julkisiksi. Esimerkiksi syöminen oli ennen yksityistä, nyt esitetään kahdellesadalle kaverille, millaisen smoothien on tehnyt. Ja kaverin pitää pistää paremmaksi.

”Aiemmin riitti, jos teki työnsä ja maksoi veronsa. Ei tarvinnut kokea olevansa nolo.”

Elämänhallinnassa on pitkälti kyse itsekurista. Ongelmia syntyy, jos kuvittelee voivansa itsekurin avulla olla kaikessa täydellinen.

”Jos ihminen ei tunne arvojaan, minkä vuoksi haluaa niitä asioita, joita haluaa, mikään itsekurin määrä ei auta saamaan sitä tunnetta, että elämä on hallinnassa”, Mantere sanoo. ”Mikään ei riitä, jos emme tiedä, mitä oikeasti tavoittelemme.”

Siis: vaikka elämänhallinnan tunteen perustana on itsekuri, mikään määrä itsekuria ei riitä.

Jos tunnistaa, mitkä ovat itselle tärkeimmät arvot, minulle olennaisimmat asiat, kannattaa itsekuri suunnata niihin. Facebook- tai Instagram-täydellisyyttä ei tarvita. ■