Tauski Peltonen: ”Lapset ovat onnistunein asia elämässäni – Onneksi minulla on ollut hyvä suhde sosiaalitoimen kanssa”
Isyys ja parisuhde
Tauski Peltonen: ”Lapset ovat onnistunein asia elämässäni – Onneksi minulla on ollut hyvä suhde sosiaalitoimen kanssa”
– Se, mitä eniten pelkää, tapahtuu. Minulle pahinta ovat olleet avioerot. Huoltajuuskiistoissa kannattaa aina kääntyä ajoissa sosiaalitoimen puoleen. Olen saanut sieltä apua tarvittaessa, Tauski kertoo.
Julkaistu 30.3.2023
Apu Terveys

Antamisen ilo on nautinto

”Kaikkien pitäisi saada rakastaa ja olla parisuhteessa. Jos on oikein rakastunut, kestää vaikka vähän nälkääkin. Rakkaus ja terveys ovat tärkeintä elämässä. Jos rakastaa, on helppoa olla terve. Ja kun on terve, voi rakastaa. Olen eronnut useamman kerran, mutta en ole saanut traumoja erojeni vuoksi. Kukaan ei epäonnistu parisuhteessa yksin, vaan eroon liittyy yleensä kaksi osapuolta. Avioerossa pitäisi pysyä aikuisena, jottei aiheuta lapsille turvattomuuden tunnetta ja surua. Olen tehnyt paljon virheitä ja tiedostan ne.

Minulla ei ole ollut moneen vuoteen vakituista naisystävää, mutta kaipaan parisuhdetta. Vanhin poikani on neuvonut, että minun kannattaisi hankkia normaali kumppani! Olisi ihanaa matkustaa yhdessä. Nautin antamisen ilosta ja siitä, kun kumppani nauttii. Silloin itsellekin tulee hyvä mieli. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme.

Minulla on nyt hyvä elämänvaihe ja koti, jossa viihdyn. Kotini, luonto ja merelle avautuva maisema antavat sielunrauhan. Kodin pitää olla paikka, jossa voi olla ilman stressiä. Se on paikka, jossa sydämeni asuu.

– Muutama vuosi sitten laihdutin 25 kiloa kolmessa kuukaudessa, 117 kilosta 92 kiloon. Sianliha jäi, ja tilalle tuli kalkkunaa, kanaa, kalaa, rahkaa ja oliivi­öljyä. Hyvinvointiini kuuluu myös alkoholiton elämä, Tauski kertoo.

Terapia ja yläkerta auttavat

Kun olin 30-vuotias, voin henkisesti ja fyysisesti paljon huonommin kuin nyt. Silloin valvottiin ja juhlittiin. Jos on rikki sisältä, ei kykene hoitamaan edes fyysistä kuntoaan. Menin pari vuotta sitten terapiaan, kun kavereiden ja kollegoiden äkilliset kuolemat ahdistivat. Sain siellä apua tosi nopeasti, mutta olen saanut sitä myös yläkerrasta. Olen syntynyt uskovaiseksi. Ei ole huono juttu, jos tuttavapiirissä on pappi, juristi ja poliisi.

Muutama vuosi sitten laihdutin 25 kiloa kolmessa kuukaudessa, 117 kilosta 92 kiloon. Sianliha jäi, ja tilalle tuli kalkkunaa, kanaa, kalaa, rahkaa ja oliivi­öljyä. Hyvinvointiini kuuluu myös alkoholiton elämä. Aloin vähentää juomista nelikymppisenä ja vähensin sitä lisää kymmenen vuotta myöhemmin toisen avioeroni aikaan. Joskus saatan polttaa sikarin.

Minulla on synnynnäinen sydämen vasen haarakatkos, johon liittyy rytmihäiriöitä. Ne kuitenkin hävisivät, kun paino putosi. Minulle on tehty tarkat sydäntutkimukset, ja kaikki näyttää hyvältä.

– Avioerojeni jälkeenkin olen saanut ja voinut elää onnellista elämää lasteni kanssa. He ovat päivittäin minuun yhteydessä, ja minä heihin, Tauski sanoo.

Lapset ovat elämän suola

”Minulla on eri liitoistani kuusi lasta. Jarno on 33, Jerry 30, Jimmy 24, James 17, Jane 15 ja Jake 10. Lapset merkinneet minulle aina todella paljon, enkä osaa kuvitella elämää ilman heitä. Lapset ovat ehdottomasti onnistunein asia elämässäni ja elämäni suola. Ehkä toiseksi onnistunein oli armeija-aikani Säkylässä!

Avioerojeni jälkeenkin olen saanut ja voinut elää onnellista elämää lasteni kanssa. He ovat päivittäin minuun yhteydessä, ja minä heihin. Osa lapsista on asunut luonani. Jaan jääkiekkoharrastuksen Jarnon ja Jimmyn kanssa. Jimmy on nyt tuotantoyhtiössäni töissä ja asuu tyttöystävänsä kanssa lähellä kotiani. Se on tuonut lisää intoa työntekooni.

Ainut tyttäreni Jane oli viime kesän luonani. Hän on luonteeltaan ehkä eniten kaltaiseni. Jane on musikaalinen ja äärettömän hyvä kokki. Olen iloinen, että kuopukseni Jake tulee usein luokseni Tampereelta. Minulla on lasteni kanssa hyvät ja keskustelevat välit. En ole koskaan esittänyt olevani heille mikään johtaja. Olen isä ja kaveri ja pystyn kertomaan, millaista oli, kun olin itse nuori.

Se, mitä eniten pelkää, tapahtuu. Minulle pahinta ovat olleet avioerot. Onneksi minulla on ollut hyvä suhde sosiaalitoimen kanssa, ja olen saanut sieltä apua tarvittaessa. Huoltajuuskiistoissa kannattaa aina kääntyä ajoissa sosiaalitoimen puoleen.”

– Ei ole turhamaisuutta pitää ulkonäöstään huolta. Olen hoidattanut Turkissa hampaitani, ja kolme vuotta sitten minulle tehtiin siellä hiusjuurisiirto, Tauski kertoo.

Ulkonäöstä pitää huolehtia

”Päätin jo lopettaa urani, kun täytin marraskuussa 60 vuotta. Ajattelin, että 43- vuotisen uran jälkeen voisi tehdä jo jotain muuta. Suunnittelin, että olisimme toisen yrittäjän kanssa järjestäneet meriristeilyjä Turkin Alanyassa. Olisin ollut laivalla risteilyisäntänä ja laulaa luikauttanut välillä. Ukrainan sota muutti nämäkin suunnitelmat, sillä suomalaiset ovat myyneet loma-asuntojaan siellä. Alanyaan on muuttanut paljon ukrainalaisia ja venäläisiä.

Sain monia yhteydenottoja, että minun pitäisi jatkaa laulamista. Ajattelin, että pienimuotoiset hommat alta pois, ja yksi isompi keikka on parempi kuin kymmenen pientä. Järjestän 60-vuotis­­juhlafestarin, Playa del Raision, 30. kesäkuuta. Raision kaupunki on mukana järjestelyissä. Tälle vuodelle on sovittu kahdeksan festarikeikkaa. Poika lähti 16-vuotiaana kitaran kanssa keikoille ja on nyt laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja, jolla on oma levy-yhtiö.

Koska elämä on kaunista, on tärkeää, että myös oma ulkomuoto on kunnossa. Ei ole turhamaisuutta pitää ulkonäöstään huolta. Olen hoidattanut Turkissa hampaitani, ja kolme vuotta sitten minulle tehtiin siellä hiusjuurisiirto. Operaatio kesti yhdeksän tuntia, kun niskasta otettiin 3 400 hiusjuurta ja siirrettiin päälaelle. Se maksoi 4 000 euroa, mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen.”

Tauski Peltonen  

  • Ikä: 60 vuotta
  • Ammatti: laulaja, säveltäjä ja tuottaja
  • Perhe: kuusi lasta, asuu yksin 6-vuotiaan kiinanpystykorvansa karhuherra Paddingtonin eli Nallen kanssa
  • Ajankohtaista: 60-vuotisjuhlakonsertit
Kommentoi »