Hyvinkään sairaalan infektio- ja keuhkosairauksien vuodeosastolla työskentelevät sairaanhoitajat Titta Salonen ja Sara Peltoniemi ovat saaneet seurata etulinjassa, miten koronavirusepidemian toistaan seuraavat aallot ovat pyyhkineet yli Suomen.

Joulukuun puolivälissä kovassa vauhdissa oleva viides aalto näkyy myös Hyvinkäällä koronaviruksen takia vuodehoitoon joutuvien potilaiden määrän kasvuna. Keskimäärin osastolla on jatkuvasti ollut hoidossa yhdestä neljään koronapotilasta.

Maaliskuussa 2020 koronapandemia yllätti koko maailman, mutta osaston tasolla muutos ei ollut niin dramaattinen. Alkuun koronapotilaat sijoitettiin omalle puolelleen infektio- ja keuhkosairauksien osastoa. Hieman myöhemmin heidän hoitoaan varten perustettiin tilapäinen kohorttiosasto.

− Olihan se tietysti alkuun aikamoista, kun kukaan ei tiennyt koronasta mitään. Että mitenkäs näille potilaille käy, ja miten näitä hoidetaan, Titta Salonen muistelee.

Äkilliseen kriisitilanteeseen reagoitiin keväällä 2020 terveydenhuollossa nopeasti. Hoitohenkilökuntaa tuli Hyvinkäällekin HUS:n muista yksiköistä. Henkilöstöä riitti, vaikka eri maailmoista tulleiden ihmisten perehdyttämisessä olikin oma työnsä.

− Resurssit olivat tietyllä tapaa paremmat siinä vaiheessa. Leikkauksia oli ajettu alas, ja kirurgiset hoitajat tulivat tänne hoitamaan koronapotilaita. Se oli ihan poikkeuksellinen tilanne, kun taas nyt mennään omalla miehityksellä, Sara Peltoniemi toteaa.

Kansan keskuudessa uusi tauti herätti pelkoa ja hämmennystä. Myös hoitajan työssä tauti ja sen vaikutukset mietityttivät, vaikka niihin suhtautuukin ammattilaisen tavoin. Sara Peltoniemi työskenteli myös nyt jo lakkautetulla korona­potilaiden kohorttiosastolla. Eniten tauti pelotti keväällä 2020, kun suojavarusteiden riittävyydestä alkoi olla huolta maailmanlaajuisesti räjähdysmäisesti kasvaneen kysynnän vuoksi.

− Kyllä pelko silloin oli mielessä, kun ei taudista tiennyt sen enempää. Mutta totta kai töitä piti tehdä, ja kaikki tekivät parhaansa. Silloin tuli myös hyvin esiin se, miten hyvin täällä osataan tehdä yhteistyötä, Peltoniemi kertoo.

Suojavarusteiden saatavuuden pullonkauloista on selvitty, ja kahden viime vuoden aikana koronaviruksesta ja sen hoitamisesta on opittu paljon. Työssä näkemänsä ja oppimansa perusteella Sara Peltoniemi ei missään tapauksessa haluaisi itse sairastua koronaan.

− Se on niin viheliäinen tauti, siihen ei voi luottaa. Ne potilaat, jotka voivat huonosti, voivat oikeasti todella huonosti. Ja kun vointi romahtaa, se romahtaa yhtäkkiä. Siinä saa hoitaja olla hereillä ja toimia ajoissa.

Titta Salonen muistuttaa, että infektio- ja keuhkosairauksien osastolla on jatkuvasti hoidettava myös paljon muitakin kuin koronapotilaita. Pandemian alkuaikoina osaston hoitajat tekivät sosiaaliseen mediaan videon, jossa he kertoivat, että eivät haluaisi joutua hoitamaan ketään osastolla koronan takia.

− Jos vain jollakin tavalla pystyy itse vaikuttamaan siihen, että ei saa sitä tautia ainakaan niin rankkana, se kannattaa tehdä, Salonen sanoo.

Omasta rokotesuojasta huolehtiminen on konkreettisin tapa, jolla jokainen voi yrittää välttää koronan vakavan tautimuodon ja sitä kautta helpottaa hoitajien työtaakkaa.

Vaikka rokote ei antaisikaan sataprosenttista suojaa koronatartunnalta, vakavalta taudilta se suojaa hyvin. Jokainen vältetty sairaalahoito- ja tehohoitojakso on tärkeä, sillä kapasiteettia tarvitaan myös muille kuin koronapotilaille.

− Hoitoalan ulkopuoliset ihmiset eivät varmaan ajattele asiaa siltä kannalta, miten iso vaikutus sillä on, jos tehohoitopaikat täyttyvät koronapotilaista. Tehohoitokapasiteettia ei voi nostaa ihan vain sormia napsauttamalla, Sara Peltoniemi muistuttaa.

Samaan aikaan, kun koronaepidemia on toivottavasti nostanut ammattitaitoisen ja osaavan hoitohenkilökunnan tärkeyden entistä paremmin ihmisten mieleen, alaa jo pitkään vaivannut hoitajapula on pahentunut entisestään.

Titta Salosen ja Sara Peltoniemen työpaikalla se näkyy konkreettisesti siinä, että osaston potilashuoneista viisi on ollut toukokuusta lähtien poissa käytöstä hoitajien vähyyden vuoksi. Tällä hetkellä osastolla on käytössä 32 potilaspaikkaa. Niihin sijoitettuja on aamuvuorossa hoitamassa kahdeksan hoitajaa, iltavuorossa seitsemän ja yövuorossa neljä.

− Aika lyhyessä ajassa on lähtenyt kollegoita. Osa on ollut pitkään alalla, mutta enää työn sovittaminen omaan elämän­tilanteeseen ei onnistu. Toisille taas hoitotyö ei ole tällä hetkellä se oma juttu, ja he lähtevät kouluttautumaan eri alalle, Titta Salonen kertoo.

Salonen valmistui ensin lähihoitajaksi vuonna 2008 ja sairaanhoitajaksi vuonna 2015, ja siitä lähtien hän on ollut HUS:lla töissä.

Vuonna 2011 sairaanhoitajaksi valmistunut Peltoniemi on ollut erikoissairaanhoidossa töissä kymmenen vuotta. Sinä aikana hän on huomannut, miten työkuorma on sekä kasvanut että muuttanut muotoaan.

− Hoitajapulasta on kärsitty jo pitkän aikaa. Nyt se näkyy vielä enemmän, kun väkeä lähtee pois, mutta tilalle ei enää löydy tulijoita. Se johtaa tietysti siihen, että potilaspaikkoja pitää supistaa vähän joka paikasta. Sitten paine menee päivystykseen, kun potilaat eivät pääse sieltä eteenpäin. Vaikutus on ollut iso, ja se on tehnyt työstä raskaampaa, Sara Peltoniemi toteaa.

Syy hoitajapulaan on Salosen ja Peltoniemen silmiin selvä: palkkaus ei vastaa työn vaativuutta.

Sairaanhoitajan peruspalkka on noin 2 600 euroa kuukaudessa, vaikka työvuorossa voi olla vastuussa usean ihmisen hengestä. Lisäksi palkkausjärjestelmissä ei oteta erityisen hyvin huomioon vaativuuseroja eri hoitotehtävien välillä.

− Kyllähän tämän jollakin tavalla on pakko olla kutsumus­ammatti, Salonen naurahtaa.

Hoitajien palkkauksesta on puhuttu vuosikausia, ja ainakin periaatteessa moni on samaa mieltä siitä, että hoitajat ansaitsisivat saada enemmän. Sara Peltoniemen mielestä pitkään jatkuneen hoitajapulan pitäisi herättää yhteiskunta viimein myös käytännön toimiin asian korjaamiseksi.

− Nostamalla palkkoja saamme resurssit kuntoon, pidettyä väkeä ja houkuteltua lähteneitä takaisin. Käsipareja tarvitaan enemmän, jotta potilasturvallisuus säilyy.

Kaikesta huolimatta Titta Salonen ja Sara Peltoniemi vakuuttavat, että sairaanhoitajan työ itsessään on merkityksellistä ja palkitsevaa. Parasta on se, miten konkreettisesti työn potilaalle tuoma hyöty on nähtävissä päivittäisessä tekemisessä. Myös paras palaute omasta työstä tulee potilailta.

− Meillä hoitajilla on iso vastuu potilaan voinnista. Ollaan heti siinä paikalla, jos käy huonosti. Se, että saadaan potilaan vointi paremmaksi, on tietenkin se syy, miksi tätä työtä tehdään, Sara Peltoniemi kertoo.

Titta Salosen mielestä työssä parasta ovat ihmiset, niin hoidon jälkeen kotiutuvat potilaat kuin työ­kaverit. Hoitajien välisen keskinäisen kollegiaalisuuden hän arvelee olevan aivan omaa luokkaansa.

Vaikka kollegoita on myös lähtenyt muihin töihin, suurin osa työkavereista on työskennellyt yhdessä jo monta vuotta. Joukossa on paljon työkavereita, joista on tullut myös ystäviä. Heidän kanssaan ollaan tekemisissä vapaa-ajallakin.

− Ennen koronaa tehtiin enemmänkin asioita myös työyhteisönä vapaa-ajalla ja yritettiin ylläpitää työhyvinvointia. Nyt se on ollut vähän vähemmällä, ja on joutunut käyttämään vähän mielikuvitusta, kun koronan takia kaikki kiva on kielletty, Salonen naurahtaa.

Peltoniemi muistuttaa, että onhan osastolla sentään joulukalenteri, josta löytyy luukku jokaiselle 36 hoitajalle. Myös Apu-tonnilla on tarkoitus järjestää jotakin kivaa yhteistä tekemistä koko porukalle, vaikka koronan viime aallon vuoksi se saattaakin siirtyä vähän pidemmälle ensi vuoteen.

Ennen koronakuplia sellaista tekemistä oli esimerkiksi kuplafutiksen pelaaminen. Kerran on pidetty hoitajien omat Selviytyjät kollegan mökillä. Jotakin hauskaa Salonen ja kumppanit keksivät varmasti tälläkin kertaa.

− Onhan Titan slogankin ”Ilon kautta!”, Peltoniemi vakuuttaa.