Tätä luontokohdetta amerikkalaiset rakastavat: Sierra Nevadan vuoriston ja Lake Tahoen hurmaavat maisemat
Sierra Nevadan vuoristo on amerikkalaisten rakastama kävelyretkien kohde Kaliforniassa. Sen kauneimpiin paikkoihin kuuluu järvi, josta kerrotaan kiehtovia tarinoita, Lake Tahoe.
Veden väri ei ole keskisuomalaisen metsäjärven siniharmaata eikä myöskään Lapin tunturijärven koboltinsineä. Aurinkoisena päivänä se on lähellä Välimeren turkoosia. Läpikuultavan pinnan alta erottuvat kirkkaasti pohjan kivien muodot, joiden yli pilvien heijastukset lipuvat.
On vaikea uskoa, että ollaan järven rannalla kaksituhatta metriä merenpinnan yläpuolella. Ehkä veden väri johtuu siitä, että taivas on täällä lähempänä?
Sierra Nevadan vuoristo, tai vain Sierra kuten paikalliset sitä kutsuvat, häilyy Kalifornian itäreunalla kuin 600 kilometrin pituinen selkäevä. Vuoriston läsnäolon aistii rannikollakin alituiseen, onhan se yksi syy osavaltion erityislaatuisuuteen.
Kesällä Piilaaksossa ja Central Valleyssa on tukahduttavan kuuma, joten kalifornialaiset suuntaavat viilentymään korkeiden huippujen varjoon. Talvella, kun Los Angelesissa otetaan aurinkoa ja San Franciscossakin on yhä parikymmentä lämpöastetta, Sierran lomakeskuksissa lasketellaan täyttä päätä. Monet vuoriston pienet tiet ovat tosin suljettuja lokakuusta alkaen, ja isommillekin tarvitsee autoon lumiketjut.
Yosemiten kansallispuisto on Sierra Nevadan tunnetuin kohde. Toinen ikoninen paikka on Lake Tahoe. Se on Pohjois-Amerikan suurin vuoristojärvi muttei silti mikään jättiläinen – Päijänne on kaksi kertaa sen kokoinen. Kuivassa osavaltiossa se on joka tapauksessa ainutlaatuinen mittansa, syvyytensä ja kirkasvetisyytensä puolesta. Lisäksi automatka rannikolta vuorille järvilomaa viettämään on upea.
Pian Sacramenton jälkeen Central Valleyn auringonhohka vaihtuu reunavuorten raikkauteen. Ilmasto on omiaan viininviljelyyn, ja Kalifornian itäpuoli onkin Napa Valleyn ohella tunnettua viinialuetta. Sitten esiin piirtyvät ruosteenruskeat kukkulat ja ensimmäiset metsien vuoraamat kanjonit.
”Automatka Kalifornian rannikolta Sierra Nevadan vuoristoon on upea. Pysähdellessä voi herkutella klassisissa diner-kuppiloissa.”
Sierran vuorijono alkoi muodostua viisi miljoonaa vuotta sitten, ja se on kasvustoltaan ja eläimistöltään rikas ja vaihteleva. Ihmisiäkin täällä on asunut pitkään. Paleointiaaniheimot elelivät metsästäjä-keräilijöinä eri puolilla tienoota jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua.
Eurooppalaiset ja amerikkalaiset saapuivat tänne myöhemmin, mutta he tulivatkin sitten rytinällä. Yksi Sierra Nevadan alueen legendan ja koko Kalifornian synnyn tausta oli 1800-luvun puolivälissä noussut kultakuume. Tuhannet toiveikkaat parveilivat tänne kokeilemaan onneaan. Vain harva iski hakkunsa emosuoneen, mutta ryntäyksen seurauksena moni jäi rakentamaan elämäänsä länsirannikolle.
Tienoo kuviteltiin suurten lupauksiensa vuoksi todelliseksi El Doradoksi, kultaiseksi valtakunnaksi, ja tätä nimeä Sacramentosta Tahoelle ulottuva piirikunta kantaa yhä. Maantietä numero 50, joka mutkittelee jyrkkenevien rinteiden lomassa kohti vuortenlakea, kutsutaan El Dorado Highwayksi.
San Franciscosta Tahoejärvelle on matkaa vähän yli 300 kilometriä, ja ajo vie kolmesta neljään tuntia ruuhkista riippuen. Kahden tunnin jälkeen Sierran reunavuorilla Placervillessa on hyvä tauon paikka.
Kaupungin pääkatua reunustavat pittoreskit tiilitalot, jotka näyttävät samalta kuin amerikkalaisen jalkapallon pelaajat seisoessaan tiiviissä rivissä hartiat vastakkain. Jenkkitunnelmaa alleviivaavat pienet putiikit ja suuret dinerit. Mels Dinerin hampurilaiset ja pirtelöt ovat yhtä yhdysvaltalaisia kuin tähtilippu.
Monet kultaryntäyksen aikana kukoistaneet taajamat, boomtownit, ovat rakennemuutoksen myötä ränsistyneet. Placerville kukoistaa yhä, koska se sijaitsee El Dorado Highwaylla matkalla Tahoelle.
Kouriintuntuvan käsityksen kultaryntäyksen ajasta saa Placervillen laidan museoidussa kaivoksessa Gold Bug Minessa. Koko perheen puistossa voi kurkistaa entiseen kaivoskäytävään, ja tarjolla on myös kullanhuuhdontaa.
Sitten reitti kääntyy loivasti ylämäkeen. Jykevät ponderosa- eli lännenkeltamännyt rajaavat tien syväksi kuiluksi. Matka pariin tuhanteen metriin etenee yllättävän nopeasti, ja äkkiä näkyviin avautuu järvi vuorten sylissä.
”Sierra Nevada on retkeilijän paratiisi. Vuorilla kulkee useita reittejä, joista avautuu näkymiä hurmaavalle Tahoejärvelle.”
Ajamme mutkittelevaa tietä laaksoon Tahoen rantaan. Kapeat vuoripurot kimmeltelevät havunvihreyden lomasta, ja tien varsia laikuttavat nyrkin kokoiset jeffreynmäntyjen kävyt. Liikennemerkki varoittaa karhujen liikkuvan alueella.
Tahoejärvi on kuuluisa kauneudestaan, ja siitä kerrotaan monia legendoja. Ensimmäiset tarut syntyivät alueella eläneiden alkuperäisasukkaiden parissa. Erään tarinan mukaan vedessä asuu laulava kala, ja uskomus järvessä piilevästä hirviökalasta, Tahoe Tessiestä, on suosittu.
Joissakin legendoissa toistuu teoria järveen hukkuneista, joiden ruumiit säilyvät kauan kylmässä vedessä. Paikallisen mafian väitetään heittäneen sinne uhrejaan, toinen tarina kertoo koviin oloihin menehtyneistä työmiehistä.
Meritutkija Jacques Cousteaun kerrotaan laskeutuneen järven syvyyksiin sukellusveneellä ja sanoneen palattuaan: ”Maailma ei ole valmis kuulemaan mitä siellä pohjassa on.” Oikeasti Cousteau ei koskaan edes käynyt täällä, hänen pojanpoikansa kyllä.
Sierra on retkeilijän ja vaeltajan paratiisi. Lake Tahoen ympäristössä kulkee useita näyttäviä reittejä. Suosituimpiin ja vaativimpiin päiväretkiin kuuluu 17-kilometrinen Mount Tallacin polku, joka vie 3 000 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Hieman helpompi on 2 500 metriin kurottuva Maggie’s Peakin reitti. Molemmilta huipuilta aukeaa panoraama Tahoelle, ja niiltä näkee kaikki ympäröivät vuoret, myös yli 3 300 metriin nousevan Freel Peakin.
Tahoen turkoosinhohtoinen lahti paljastuu joka askeleella paremmin, kun kipuaa Maggie’s Peakille. Huipulle ei ole erikseen opastetta, mutta suunnasta ei voi erehtyä, niin jyrkkä polku on heti aluksi. Maggie’s Peakille patikoi noin kahdessa tunnissa, takaisin alamäkeen pääsee nopeammin.
Kohtaamme reitillä kalifornialaisia kävijöitä: sanjoselainen pariskunta koiransa Mr. Watsonin kanssa, kaksi opiskelijaa Oaklandista sekä Kurth, IT-alan duunari Piilaaksosta.
Ennen puoliväliä esiin piirtyy syvä vuorilampi, Cascade Lake. Pidemmän reitin patikoijat yöpyvät usein sen rannalla. Paidaton mies kalastaa lammesta päivällistä. Nuotion teko on tosin kielletty metsäpalovaaran vuoksi.
Paras tukikohta järven rannalla on El Dorado Highwayn päässä sijaitseva pikkukaupunki South Lake Tahoe. Usean tunnin reippailun jälkeen motellin vuode tuntuu ylelliseltä.
Road tripillä kannattaa tankata riittävän usein paitsi auto, myös matkustajat. South Lake Tahoen kaupungin Heidi’s Pancake House on yhdistelmä alkuperäiskansakitschiä ja mielikuvia Euroopasta. Tiskin yllä viihtyvät vierekkäin toteemipaalu ja puinen Heidi-figuuri karitsa sylissään.
Ravintola on tunnettu aamupaloistaan. Takuuvarma valinta on korkea keko pannareita omavalintaisilla höysteillä. Ruokien ohella ilahduttaa amerikkalaisten elokuvien dinereista tuttu tapa: tarjoilija täyttää kahvikupin aina uudestaan ilman lisämaksua.
Kun katsoo Tahoeta kartasta, tuntuu miltei väistämättömältä tehdä ajomatka sen ympäri. Pohjois–eteläsuunnassa soikean sydämen muotoinen järvi on juuri sopivan kompakti ja silti monipuolinen päivän reissulle.
Pysähtymättä kierros kestää kolme tuntia, mutta on paras jättää aikaa tauoille ja maisemien ihailulle, ja miksei myös virkistävälle pulahdukselle järvessä. Tahoen ympäri pääsee myös pyöräilemällä, kun varaa aikaa pari päivää enemmän.
”Kas vain: Tahoman kylässä voisi luulla olevansa pohjoisen Suomen laskettelukeskuksessa.”
Myötäpäivään ajettaessa heti South Lake Tahoen jälkeen tulee vastaan yksi koko alueen upeimmista nähtävyyksistä, Emerald Bay. Luonnollinen lahti repeää miltei erilleen järvestä, ja sen symmetrisen muodon keskellä jököttää yksinäinen saari kuin kansallisromanttisessa maalauksessa.
Joidenkin kilometrien ajan tienoo on kesytöntä luonnonmaisemaa, mutta Tahoman kylässä voisi luulla olevansa pohjoisen Suomen laskettelukeskuksessa. Mökit ja rustiikkiset hotellit reunustavat maantietä, ja niiden jälkeen avautuu esiin Homewoodin laskettelurinne.
Yhdysvalloissa kun ollaan, monet kohdat järven rannasta ovat yksityisiä tai lomakylien ja hotellien käytössä, eli uimaan ei voi mennä missä huvittaa. Julkiset rannat on opastettu hyvin, ja leirintäalueiden rantoja voi hyödyntää. Moniin yleisiin rantoihinkin on parkkimaksu, yleensä noin 10 dollaria.
Tahoe City järven luoteisnurkassa on erinomainen paikka lounastauolle: löytyy amerikkalaista sapuskaa, pizzaa, kreikkalaista ja thaimaalaista. Pienessä satamassa toimii kalifornialaista fuusioruokaa tarjoava Jake’s on the Lake, jonka Buddha Bowl -annos yhdistää monikulttuurisen alueen makuja.
Incline Villagen lomakylän kohdalla tie kääntyy etelään. Tällä seudulla ylitetään osavaltion raja, ja loppumatka kulkee Nevadan puolella. Järven itäranta on läntistä syrjäisempi, mutta sen varrella on omanlaisiaan erikoisuuksia, kuten Secret Coven nudistiranta. Zephyr Cove on Tahoe Cityn ohella toinen paikka, josta pääsee risteilylle järvelle.
Muutamissa kohdissa tiellä on levikkeitä, joille voi pysäköidä toviksi. Jyrkät polut vievät alas rantaan, jossa saa pötkötellä suurilla, sileillä luonnonkivillä. Joillakin kävijöillä on kajakit, joilla he melovat järven läpikuultavassa sinessä.
”Sierra Nevadan luonnossa kierrellessä kohtaa myös seudulla edelleen elävien washoe-heimojen kulttuuria.”
Sierra ja Tahoejärvi ovat vilkasta matkailualuetta. Alueen alkuperäiset asukkaat ovat kuitenkin yhä täällä. Washoe-kansa on elänyt Nevadan ja Kalifornian rajan tuntumassa ainakin 6 000 vuotta, mahdollisesti kauemmin. Heidän perinteensä näkyvät seudulla, ja washoe-heimojen neuvostolla on oikeus päättää paikallisen luonnon käytöstä.
Tahoen kaakkoisnurkassa kohoaa kivimuodostelma, jonka on helppo uskoa tehneen vaikutuksen ihmisiin jo tuhansia vuosia sitten. Cave Rock, tai ”seisova harmaa kivi”, kuten sen nimi washoekielellä kuuluu, on vesirajasta jyrkästi nouseva kallionharja.
Se on ollut heimolle pyhä paikka, ja esimerkiksi kalliokiipeily on täällä kiellettyä. Tuntuu tosin erikoiselta, että nelikaistainen maantie vie suoraan kiviseinämän läpi.
Toisenlaista kulttuuria tarjoavat Nevadan puolella toimivat kasinot, kuten räikeä ja kookas Bally’s Lake Tahoe.
Heti Bally’sin jälkeen ylitetään osavaltion raja Kaliforniaan ja tullaan taas South Lake Tahoeen. Illan hämärtyessä järven turkoosi vesi muuttuu siniharmaaksi. Kuka tietää, johtuuko veden väri päivällä siitä, että taivas on täällä lähempänä, mutta kun istahtaa baariin ja tilaa juoman matkan kunniaksi, tuntee itse olevansa vähän lähempänä taivasta.
Näin matkaat Sierra Nevadaan
Suomesta ei ole suoria lentoja San Franciscoon. Helsingistä sinne saa yhdellä vaihdolla meno-paluulennot alkaen vajaalla 700 eurolla. Finnairilla on suora yhteys Los Angelesiin, meno-paluuhinta alkaen noin 750 euroa.
Paras tapa tutustua Sierra Nevadaan ja Tahoejärveen on vuokrata auto San Franciscon alueelta tai Sacramentosta. Hinnat alkavat 40–50 eurosta päivältä, riippuen vuokrauksen kestosta. South Lake Tahoen kaupunkiin pääsee Sacramentosta myös 2,5 tunnissa bussilla. Lisäksi järven eteläpuolella liikennöi kesällä nostalginen Nifty 50 -bussi (The Emerald Bay Trolley), jolla pääsee South Lake Tahoesta Emerald Baylle.
South Lake Tahoesta voi vuokrata pyöriä, kanootteja sekä sup-lautoja ja ostaa lennon kuumailmapallolla.
