HJK rakensi toimivaa konseptiaan vuosia, mutta sen romuttamiseen meni vain viikkoja – nyt siitä maksetaan kovaa hintaa

Miten tässä näin pääsi käymään? Yhdeksän pistettä kuudesta sarjaottelusta, joista viimeisimpänä nöyryyttävä kotitasapeli sarjanousija EIF:iä vastaan. Megafoni kädessä Klubipäädyn edessä asioita pahoittelee Ossi Virta. “Mäki ulos!” -huudot raikuvat ympäri Bolt Arenaa.

Resursseiltaan Suomen ylivoimaisesti suurimman jalkapalloseuran toiminta on kerännyt viimeisen puolen vuoden aikana kovaa kritiikkiä niin kannattajilta kuin medialta. Kauteen valmistautuminen on ollut monella tapaa sekava, eivätkä alkukauden kiltisti sanottuna vaihtelevat otteet Veikkausliigassa ole hiljentäneet kritiikkiä. Päinvastoin, Klubin esiintyminen huhti-toukokuussa on vain lisännyt vettä kriitikoiden myllyyn.

Täysin ansaitusti.

Taputellaan ensin itsestäänselvyydet pois alta. HJK on Suomen suurin jalkapalloseura, jonka tulee olla maamme futiksen lippulaiva. Sen on näytettävä suuntaa niin taloudellisessa, yhteiskunnallisessa kuin urheilullisessakin mielessä. Ensimmäinen osa-alue on ollut viime vuodet mallikkaassa kunnossa. HJK:lla olisi resurssit tuottaa kansainvälisen tason urheilutoimintaa. Siihen nähden viimeinen puoli vuotta on ollut sekava näytelmä, jonka pääosassa on kenties juuri ylivertaisten resurssiensa vuoksi mukavoitunut jalkapalloseura.

Joukkueen valmentajia Ossi Virtaa ja Ferran Sibilaa on helppo kritisoida. Ovatko he ansainneet kritiikkiä alkukauden peliesityksistä? Ehdottomasti.

Mutta ovatko he kaiken ankeuden pääsyyllisiä? Eivät missään nimessä.

Jotta voimme kritisoida joukkueen esiintymistä kentällä, on todelliset juurisyyt kaivettava ensin esiin.

Asiat alkoivat lähteä jyrkkään luisuun HJK:n julkaistua uuden urheilujohtajansa, Vesa Mäen pestin syyskuussa. Seura lausui omassa tiedotteessaan: “Mäki hyppää mukaan tuloksellisesti hyvin raiteillaan puksuttavaan junaan”.

Tuon junan ainoa jarru viime kaudella oli Helsingin Sanomien Ari Virtasen useaan otteeseen esiin nostama edustusjoukkueen eri leireihin jakaantunut valmennustiimi, minkä taustalla oli päävalmentaja Toni Koskelan luoma kielteinen ilmapiiri. Koskelan saatua potkut kesällä, hyppäsi ruoriin Toni Korkeakunnas. Muutos pelaajien käyttäytymisessä kentällä ja ilmapiirissä joukkueen sisällä oli välitön ja iso. Lukossa ollut joukkue alkoi pelata vapautuneemmin. Erästä HJK-työntekijää lainaten: "Toke oli viimeinen puuttuva palanen".

Puuttuva palanen ei saanut pysyä paikallaan kauaa. Ilvekseen siirtynyt Vesa Mäen edeltäjä, Miika Takkula oli tehnyt tiiminsä kanssa jo pidemmän aikaa perusteellista kartoitustyötä seuraavasta klubikoutsista. Takkulan vaihduttua Mäkeen, tämä heitti kaiken pohjatyön roskiin.

Päävalmentajan rekrytointi on jalkapalloseurassa luonnollisesti avainasemassa kokonaisuutta arvioidessa. HJK:n luisussa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin pelkästä päävalmentajasekoilusta. Seurasta lähteneitä työntekijöitä Mäen aloittamisen jälkeen ovat esimerkiksi maalivahtivalmennuksen päällikkö Marko Frantsi, suorituskykyosaston päällikkö Sami Helenius, skouttausosaston päällikkö Henri Määttä, pelaajakehitys- ja dataosaston päällikkö Niklas Virtanen ja reservijoukkue Klubi 04:n valmennus.

Isoa osaa näiden avainhenkilöiden työnkuvista ei ole edes korvattu uusilla tekijöillä – vaan ne on pitkälti ajettu alas. Esimerkiksi pelaajaskouttaus, johon toki kuuluu edelleen data-analyytikkona Lukas Berglund, on siirretty erillisen tiimin sijaan valmennuksen ja Mäen vastuulle. Kuinka paljon perusteelliseen, taustoittavaan skouttaukseen voi tässä tapauksessa siis riittää aikaa?

HJK oli kesällä ja alkusyksystä 2023 menossa oikeaan suuntaan – ja oli mennyt jo pitkään. Se luotti vahvasti tieteeseen ja dataan esimerkiksi pelaajarekrytoinneissa, kuormituksen seurannassa ja pelin analysoinnissa. Miika Takkula loi kärsivällisellä mutta systemaattisella työllään seuraan useampia eri yksiköitä kehittämään ja toteuttamaan pelaajien suorituskykyä, skouttausta ja pelaajakehitysputkea. Tämän nykyaikaiseen valmennus- ja seuratoimintaan oleellisesti kuuluvan prosessin rakentamiseen ja jalkauttamiseen meni vuosia. Sen romuttamiseen muutama viikko.

Koskelan viiden eri vuoden aikana HJK oli voittanut Suomen mestaruuden kolmesti ja ollut kolmesti europelien lohkovaiheessa. Se oli rakentamassa jälleen yhtä suomalaista jalkapallodynastiaa. Nyt tuo dynastia on vakavasti uhattuna. Koskelan vaihtuminen Korkeakunnakseen ei olisi edellä mainittuja kokonaisprosesseja romuttanut.

On erittäin ongelmallista, että pitkään ja suunnitelmallisesti näihin työtehtäviin kasattu tiimi on lähtenyt käytännössä kokonaan pois – tyhjentäen pöydän täysin. Tässä tapauksessa ei positiivisella tavalla. HJK:n edustusjalkapallon voidaan hyvin perustein sanoa ottaneen usean vuoden taka-askeleen hyvin lyhyessä ajassa.

Tähän peilaten Ferran Sibilan ja Ossi Virran tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo.

Valmentajalisenssisekoilusta on kirjoitettu pitkin talvea paljon, joten en mene enää siihen syvemmälle. On kuitenkin päivänselvää, että se on sekä yksi pääoireista HJK:n toimintakulttuurin romahduksessa että pääsyistä pelillisesti vaikeaan alkukauteen.

Näyttää edelleen epäselvältä, kuka Klubi-laivaa todellisuudessa johtaa ottelutapahtumissa. Onko pelaajille viestittävän informaation määrä sopivalla tasolla? Kuinka vaikeaksi informaation omaksumisen tekee kahden valmentajan stereoviestintä?

Kyse ei ole siitä, johtaako peliä teknisellä alueella virallisella päävalmentajan statuksella toimiva henkilö vai ei. Kyse on siitä, onko koko joukkueella ja taustatiimillä sataprosenttisen selvillä, mikä kenenkin rooli on. Seinäjoella ollaan teknisessä mielessä samankaltaisessa tilanteessa, mutta siellä vallitsee joukkueen sisällä täydellinen tietoisuus eri valmentajien vastuualueista.

Kaikkeen tähän peilaten ei lopulta ole yllätys, että HJK:n pelaaminen on aiheuttanut alkukauden aikana paljon kysymyksiä. Vaikka valmennus on moneen taustatekijään syytön, ei se kaikesta huolimatta saa täyttä immuniteettia.

Ensimmäisessä HJK-haastattelussaan viime marraskuussa Ferran Sibila kertoi haluavansa nähdä juoksuvoimaisen, kovasti työskentelevän ja prässäävän joukkueen. Kaikessa tässä oli taustalla ajatus totuttaa joukkuetta tulevien europelien vaatimuksiin jo kotimaan sarjassa. Europeleissä pärjääminen vaatii toistuvasti korkean intensiteetin pelitekoja. Kollektiivisesti. Ilman palloa ja pallolla.

Varsinkin, kun peilaa HJK:n alkukautta Sibilan asettamiin pelillisiin tavoitteisiin, näyttäytyy Pohjoismaiseksi suurseuraksi hamuava Klubi suorastaan pelokkaalta, passiiviselta ja varovaiselta. Sen alkukierroksilla pelaama jalkapallo on kaikkea muuta kuin suurseurafutista.

HJK ei juuri prässää korkealta, vaan puolustaa useimmiten puolikorkeassa 4-3-3-blokissa. Blokkikäyttäytymistäkin on jalkapallossa erilaista. Se voi olla aggressiivista, kuten vaikkapa Diego Simeonen Atletico Madridilla. Se voi olla myös passiivista, pahimmillaan laiskaa löntystelyä. Alkukauden HJK:n puolustuskäyttäytyminen menee jälkimmäiseen kategoriaan. Miksei se halua olla pallottomassa vaiheessa proaktiivisempi ja yritä voittaa palloja yläalueilla? Miksi se antaa jopa sarjanousija EIF:in tuoda kaikessa rauhassa palloa paikoin jopa puoleen kenttään?

Yhtenä tekijänä on arveltu pelitavan räätälöimistä Topi Keskisen tilanteenvaihtojuoksuille. Tokihan joukkueen ylivoimaisesti parhaan pelaajan tulee päästä hänelle suotuisiin tilanteisiin, mutta onko koko pelillisen prosessin uhraaminen tähän järkevää? Mielestäni ei, varsinkin kun Keskinen ei Töölössä enää paria kuukautta pidempää pelaa.

Toinen kuultu argumentti on, että HJK valmistautuu blokkipuolustamisella jo europelien vaatimustasoon ja voittamisen todennäköisyyksiin. Tämä selitys olisi ainakin hieman Keskis-teoriaa järkeenkäyvämpi, mutta herättää sekin kysymyksiä. Kuinka järkevää olisi uhrata europelien takia pelaaminen kotimaan sarjassa? Ja vaikka blokkipelaaminen olisikin koko kaudeksi valittava strategia, miksei sitä saada aggressiivisemmaksi.

Prässi- ja blokkikäyttäytymisen aggressiivisuutta kuvaava PPDA-arvo on HJK:lla Veikkausliigan viidenneksi paras. Uskallan sanoa, että vasta viidenneksi paras. Se on melko lailla samalla tasolla kuin AC Oulun ja Interin vastaavat. Tällä mittarilla sarjan kaksi ärhäkimmin prässäävää joukkuetta, Ilves ja KuPS ovat omilla luvuillaan.

Toinen pallottoman pelaamisen aggressiivisuutta kuvaava mittari, challenge intensity on HJK:lla sarjan kolmanneksi heikoin. Mittari laskee joukkueen puolustavien pelitekojen (riistot, syötönkatkot, taklaukset ja kaksinkamppailut) määrää yhtä vastustajan pallonhallintaminuuttia kohden. Ei kovin rohkaisevaa.

Jos HJK:n hyökkäyspelaamista arvioidaan Veikkausliigan kontekstissa, on se kyllä luonut maalintekouhkaa melko hyvin, mm. maaliodottamaa sarjan toiseksi eniten VPS:n jälkeen. Isossa osassa tässä on kuitenkin hyökkäysuhka Topi Keskisen laidalta, joko suorien maalintekoyritysten tai maalipaikkojen alustamisen muodossa. HJK on ollut aivan liian riippuvainen tähtipelaajastaan ja mitä enemmän riippuvuus kasvaa, sitä vaikeammat tulevat vierotusoireet kesällä olemaan.

Topi Keskinen on ainoa hyökkäyspään pelaaja, joka sopii Sibilan tulohaastattelun kuvaukseen nopeasta, juoksuvoimaisesta jalkapalloilijasta. Muita tällaisia pelitekoja toistuvasti tuottaneita pelaajia on saanut etsiä kentältä kuin aidosti hauskaa hahmoa Putous-ohjelmasta.

Tämä herättää vakavan kysymyksen HJK-pelaajien suorituskyvystä maailman pisimmän pre-seasonin jäljiltä – niin taktisesti, mentaalisesti kuin fyysisesti.

Sibila ja Virta ovat molemmat päteviä, omaa toimintaansa jatkuvasti reflektoivia ja kehittäviä valmentajia. Kyse ei ole ainakaan vielä siitä, etteivätkö he valmentajina olisi päteviä Veikkausliigaan, jopa sen suurimman seuran peräsimeen. He ovat kovassa paikassa, kuten Suomen suurimmassa seuravalmennuspestissä tulee ollakin. HJK:n peli tulee varmasti kehittymään kauden mittaan, kun vastuualueita kaiken järjen mukaan saadaan selkeämmäksi ja pelitapa alkaa iskostua pelaajille.

Silti, koko suomalaisen jalkapallon näkökulmasta on ollut harmillista katsoa, kuinka sen resurssikeisari hukkaa potentiaaliaan.

Skouttaustoimintaa on vähennetty merkittävästi ja seuran uudet hankinnat ovat kaikkea muuta kuin vakuuttaneet. Suorituskyky-yksikön toiminta on ajettu alas ja tällä hetkellä näyttää, että joukkueen pelaajista yksi kykenee eurofutiksen vaatimuksiin. Valmentajavalinnassa sekoiltiin huolella ja asiaa pyrittiin paikkailla nololla tavalla ja tällä hetkellä näyttää, ettei laivan todellisesta kipparista ole tietoa. Tässä vain muutama esimerkki, joiden mahdollisia syy-seuraussuhteita voi jokainen hetken miettiä.

Haluaako HJK-johto todella aloittaa kaiken lähes nollasta vai onko sillä nöyryyttä arvioida omaa, viimeisen puolen vuoden aikaista toimintaansa kriittisesti ja kenties korjata jotain virheistään? Helppo ei sekään tie ole, mutta vaikea nähdä sitä nykyistäkään ohdakkeisemmaksi.

Lisäys 10.5. klo 8.22: Lisätty maininta, että skouttausosastolla toimii yhä data-analyytikkona Lukas Berglund.

Lisäys 11.5. klo 11.15: Lisätty täsmennys. Jutussa puhuttiin aluksi Toni Koskelan aloittamasta viidestä kaudesta, täsmennetty viideksi eri vuodeksi.