Tässä ovat Huuhkajien valmentajakisan kuumimmat nimet: Lehkosuo, Koskela, Honkavaara vai jättiyllätys ulkomailta?
Markku Kanervan lähtö kääntää Huuhkajille täysin uuden sivun. Palloliiton seuraava siirto on merkittävä – se määrittää, jääkö Suomi Pohjolan jalkapallonurkkaan vai lähteekö A-maajoukkue parempia päiviä kohti, pohtii Aition Jari Virtanen.
Pitkään odotettu muutos toteutui vihdoin, kun päävalmentaja Markku Kanervan sopimus purettiin perjantaina Suomen maajoukkueen kanssa. Aihetta juhlaan tai kiitosta hyvin tehdystä päätöksestä Palloliiton on kuitenkin turha odottaa, niin käsittämätön kädenpuristus oli liiton Kanervalle myöntämä jatkosopimus ennen syksyn täysin penkin alle mennyttä Kansojen liigaa.
Palloliitto ja sen hallitus hukkasivat täysin turhaan puoli vuotta ja useita maajoukkueikkunoita takertumalla Kanervaan ja samalla tekivät – ja tekevät – tulevan päävalmentajan aloituksesta joukkueen peräsimessä tarpeettoman hankalaa. MM-karsintojen alkuun on huonoimmassa tapauksessa muutama kuukausi aikaa, ja jos Kanervan seuraaja on selvillä vasta tammikuun puolivälissä, jokainen pystyy päättelemään, kuinka hyvin jäljelle jäävässä ajassa joukkueen oppii tuntemaan ja omat ajatuksensa peliin sisällyttämään.
Kanervan aikaan maajoukkueen luotsina on turha enää sen enempää palata, kaikkien aikojen menestyneimmän huuhkajavalmentajan meriitit ovat hyvin dokumentoidut ja useaan kertaan myös palkitut. Suomalaisen jalkapalloilun luotettu mies oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja opettajan inhimillinen, mutta silti analyyttinen ja riittävän vaativa valmennustyyli sai kaiken irti kotimaisittain erittäin laadukkaasta pelaajamateriaalista. Kanerva vei Suomen arvokisoihin, se on kaikesta huolimatta temppu, jossa jokainen edeltäjä oli epäonnistunut. Ja vaikka käytössä ollutta materiaalia kehuinkin, ei siellä sentään vilissyt nimiä Litmanen, Hyypiä, Forssell tai Kolkka. Kanervan tekemä työ on kaiken saamansa arvostuksen arvoinen, vaikka loppu jätti siihen osin miehen omasta toimesta, osin muiden tylyhkön jälkimaun.
Palloliiton valmentajahaun prosessin pyörähtäessä ilmeisesti, melko käsittämättömästi, vasta nyt käyntiin, erilaisista arvioista ja ennusteista maajoukkueen uuden päävalmentajan nimestä ei tule olemaan lähiviikkoina tai kuukausina pulaa.
Itseäni hieman ihmetyttää piirin pienuus, jolla tällä hetkellä pohditaan vaihtoehtoja, enkä ole varma, kehittyykö maajoukkueen toiminta niin, että aina päädytään jollain lailla tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon. Miksi tulevan päävalmentajan pitäisi tuntea suomalainen jalkapallo ja sen lippulaiva etukäteen?
Eikö ulkopuolisen ammattilaisen voisi olettaa tuovan mukanaan jotain uutta, jotain mitä Suomen Euroopan mittakaavassa todella pieni tekijäjoukko olisi saattanut kaikessa erinomaisuudessaan ehkä jättää huomioimatta?
Jos kaikista maista Englanti on valmis palkkaamaan kaikkein pyhimmälleen, miesten jalkapallomaajoukkueelle saksalaisen päävalmentajan, luulisi suomalaisenkin jalkapallokulttuurin olevan riittävän nöyrä ainakin harkitsemaan oman kuplansa ulkopuolisen asiantuntijan osaamista.
Alan kallistua siihen suuntaan, että tuleva MM-karsinta on loistava mahdollisuus maajoukkueen uuden nousun pohjien luomiselle ilman, että niihin kohdistuisi sen suurempia odotuksia menestyksestä. MM-kisoihin pääsy edellyttäisi Suomen tasoiselta maalta todella kovan luokan onnistumista ja tähtikarttojen sopivaa asemoitumista, kun taas esimerkiksi vuoden 2028 EM-lopputurnaukseen tie on, jos nyt ei tasainen, niin ainakin huomattavasti tasaisempi.
Silti minkäänlaisen väliaikaisvalmentajan palkkaaminen olisi virhe, joka hukkaisi jälleen arvokasta aikaa nimenomaan niiden pohjien rakentamiselle, joiden varaan Huuhkajien tuleva menestys rakentuisi. Keväällä tai kesällä alkava MM-karsintasarja tulee olla alku kaksien karsintojen ja mahdollisen lopputurnauksen sopimukselle, jonka tuleva Suomen maajoukkueen päävalmentaja lähiviikkoina allekirjoittaa.
Koska vaihtoehtojen pohdinnasta oli jo puhe, käydään suoraan asiaan. Olisin yllättynyt, mikäli joku heistä ei luotsaisi Huuhkajia Kanervan jälkeen. Toisaalta, jos Palloliitto kaivaisi hihastaan jotain, mitä kukaan ei osaa tällä hetkellä odottaa, yllätykseni saattaisi omata jopa positiivisempaa sävyä.
Jani Honkavaara
Pidän kaksinkertaista Veikkausliigan mestaria erinomaisena seurajoukkuevalmentajana, enkä ole lainkaan yllättynyt niistä uutisista, joiden mukaan ruotsalainen suurseura Djurgården olisi houkuttelemassa Jani Honkavaaraa nousemaan laivaan ja kohti Tukholmaa.
Honkavaaran mestaruudet Veikkausliigassa ovat merkittäviä saavutuksia, ehkä senkin takia, että kumpikaan ei tullut HJK:n ylivertaisella pelaajamateriaalilla. Se, että suomalainen valmentaja edes yhdistetään Djurgårdenin tasoiseen ja kokoiseen seuraan on erittäin harvinaista, ja mikäli Honkavaaralla olisi edessään tarjoukset niin Huuhkajilta kuin Djurgårdenilta, valinta ei varmasti olisi helppo.
Saattaisi kuitenkin olla kaikille parempi, että Honkavaara todella saisi kunnian edustaa Djurgårdenia, kehittyisi edelleen valmentajana ja ottaisi samalla tervetullutta etäisyyttä aikaansa Kanervan maajoukkuetiimissä. Tämä aika vastuunjaon epäselvyyksineen ei ollut yhdellekään valmennusryhmän jäsenelle eduksi ja saattaa olla, että aika Jani Honkavaaran päävalmentajuudelle maajoukkueessa tulisi nyt liian pian.
Toni Koskela
Kun mestaruuksista puhutaan, Toni Koskela laittaa Veikkausliigan osalta vielä Jani Honkavaaraakin paremmaksi omalla triplallaan. Pelaajaurallaan myös kansainvälistä kokemusta omaavan Koskelan valmennuskokemus Suomen rajojen ulkopuolella rajoittuu kuitenkin kolmen kuukauden hyvin vaatimattomaan vierailuun Kyproksella, vaikkakin euro-liigojen lohkovaiheiden pelit HJK:n kanssa on toki laskettava myös kansainväliseksi valmentamiseksi.
Koskela on osoittanut joka tapauksessa olevansa hyvä valmentaja, ainakin taidolliselta osaamiseltaan. Ehkä nyt moni, joka Koskelan vankkureissa ratsastaa kohti Huuhkajia, unohtaa kuitenkin sen ilmapiirin, mikä ympäröi HJK:ta varsinkin Koskelan ajan seurassa lähestyttyään loppuaan.
Puheet epäasiallisesta kohtelusta eivät tee hyvää maajoukkueen valmentamista ajatellen, missä yksi päävalmentajan merkittävimmistä kyvyistä on lyhyiden jaksojen aikana yhtenäisyyden ja joukkuehengen taitava rakentaminen joukkueen vahvuudeksi. Heti perään on kuitenkin todettava alleviivaten, että jokainen vanha virhe ei saa tuomita ihmistä loppuelämäkseen, vaan niistä oppiminen on oltava mahdollista myös osoittaa toteen.
Mika Lehkosuo
Mika Lehkosuo täyttää monilta osin kriteerit, joilla eri maiden päävalmentajat usein valitaan. Seuravalmennuksen ohella kansallisen jalkapalloliiton luottamusta pitkään nauttinut, sen eri tehtävissä monipuolisesti toiminut ja myös menestynyt entinen huippupelaaja.
Lehkosuolla on ollut urallaan omat ongelmansa, omat kriisinsä, mutta viimeisin saavutus U21-maajoukkueen kanssa osoittaa, että mies on kykenevä arvioimaan omaa toimintaansa kriittisesti ja uusiutumaan tavalla, joka ei kaikille valmentajille oman egonsa ylivoimaisuuden takia ole mahdollista. Itselleni Lehkosuo näyttäytyi aiemmin erinomaisena esimerkkinä ylivalmentamisesta, jossa jokainen yksityiskohta tuli olla ennalta suunniteltu ja yllätyksille tai spontaaniudelle ei jätetty lainkaan tilaa. Tuli tunne, että tärkeintä oli mullistaa tapa valmentaa ja toimia, olla paljon enemmän idealisti kuin realisti.
Ehkä ikä ja kokemus on tehnyt tehtävänsä, nyt nähtävät Lehkosuon joukkueet hyödyntävät täydellisesti materiaalinsa antamia etuja ja jalkapallo on raikasta, rohkeaa ja kyllä, voittavaa. Henkisen ilmapiirin luomisessa joukkueelleen helsinkiläinen näyttäytyy erityisen taitavana, ja yksi iso syy siihen on luultavasti ymmärrys riittävän tilan jättämisestä pelaajien ajatuksiin, sen sijaan että ne sulloisi täyteen mikrotason tietoa tulevasta.
Mikäli aikataululliset haasteet U21-maajoukkueen ja Huuhkajien valmentamisen välillä ovat ratkaistavissa, Mika Lehkosuo olisi paras kotimainen vaihtoehto jatkamaan jo aloittamaansa rakennustyötä suomalaisen jalkapalloilun uuden huomisen hyväksi.
Ulkomaalainen vaihtoehto
Mikäli Mika Lehkosuon valinta maajoukkueen päävalmentajaksi ei tällä hetkellä ole mahdollista, pitäisin täysin käsittämättömänä, mikäli Palloliitto ei käyttäisi kaikkia kontaktejaan ja omia kykyjään parhaan ja ennen kaikkea Huuhkajien tilanteeseen sopivimman ulkomaalaisen valmentajan tunnistamiseksi ja palkkaamiseksi. Ulkomaalainen ei ole synonyymi kalleudelle ja joka tapauksessa, kuten aiemmin olen kirjoittanut, maajoukkueen valmentaja ei saa koskaan olla mikään välimallin kompromissi.
Suomi on pieni maa maailman jalkapallokartalla, eikä huono vaihtoehto olisi sekään, jos liiton rekrytiimi ostaisi alkajaisiksi liput vaikkapa siihen samaan laivaan, johon Jani Honkavaara on mahdollisesti lähiviikkoina astumassa.
