Tarja Sanilan syöpä löytyi toistuvien verenmyrkytysten ansiosta – ”Vaikka elämäni on epävarmempaa, luotan siihen enemmän kuin aiemmin”

Oululainen Tarja Sanila, 58, sairastui lokakuussa 2020 flunssaan, tai niin hän silloin luuli. Kolmen aikaan aamuyöstä alkaneita horkkaväristyksiä seurasi liki 40 asteeseen noussut kuume. Tasapainokin alkoi pettää. Sen sijaan yskää, nuhaa tai muita flunssan oireita ei ollut. Tarja kävi koronatestissä, mutta tulos oli negatiivinen.

Tarja jäi kotiin sairastamaan. Kun kuumetta oli kestänyt viisi päivää, hän lähti hakemaan sairauslomatodistusta. Työterveydessä häneltä mitattiin tulehdusarvot eli tehtiin CRP-testi.

Lukema nousi tappiin. Tarjan mies lähti viemään häntä sairaalaan – muuten olisi tilattu ambulanssi. Sairaalassa CRP oli jo lähes neljäsataa. Normaaliarvo on alle kymmenen.

Tarjalla epäiltiin sepsistä, kansankielellä verenmyrkytystä. Lääkäri ihmetteli, miten Tarja oli ylipäätään tajuissaan.

Sairaalareissu kesti vajaan viikon ja kotihoitosairaanhoito sen jälkeen pari viikkoa. Kotisairaanhoitoa varten Tarjan käteen kiinnitettiin antibioottipumppu, joka huolehti lääkityksestä yötä päivää viiden vuorokauden ajan. Pumpun poiston jälkeen Tarja sai vielä suun kautta otettavan antibioottikuurin.

– Minulta puuttui sairaudentunto täysin. Melkein hävetti vain maata, sillä lääkitys tehosi nopeasti, Tarja sanoo.

Hän oli kuitenkin hämillään. Olo tuntui epätodelliselta, sillä Tarja oli pitänyt itseään aina terveenä ja iloisena ihmisenä.

– Elän terveellisesti. En ole koskaan tupakoinut ja pidän muutenkin itsestäni hyvää huolta. Sairastuminen tuli aivan puskista.

Verenmyrkytyksen aiheuttaja oli tavanomainen suolistobakteeri Raoultella ornithinolytica, jota Tarja kutsuu Rauliksi. Arvoitukseksi jäi, miksi pöpö oli ärhäköitynyt niin kovasti, että se oli aiheuttanut sepsiksen.

Pian tilanne vakavoitui entisestään. Kahdeksan viikkoa myöhemmin Tarja oli jälleen sairaalassa. Oli alkanut erittäin harvinainen kierre, jossa sinänsä tavanomaiset bakteerit ottivat toistuvasti vallan Tarjan verenkierrossa.

Sepsiksen aiheutti joka kerta eri bakteeri, mutta kaava oli aina sama. Ensin nousi horkkakuume, ja sitten Tarja joutui päivystyksen kautta sairaalaosastolle.

Tarjaa hoidettiin Oulun yliopistollisen sairaalan sisätautien osastolla ja kerran myös infektio-osastolla. Seuraavien kolmen vuoden aikana pisin terve jakso kesti seitsemän kuukautta. Useimmiten diagnoosi oli ”muu septikemia”.

– Aina kun alkoi palella, ajattelin joko taas, Tarja sanoo.

Sepsisten välissä Tarja oli terve ja kävi töissä normaalisti, mutta sairauslomat olivat pitkiä. Häntä tutkittiin uupumukseen asti. Otettiin verikokeita ja tehtiin veriviljelyitä sekä lois- ja sukupuolitautitestejä. Tähystettiin mahalaukku, paksusuoli, virtsatiet ja sappitiehyet. Lisäksi tutkittiin, olisiko Tarjalla mahdollisesti immuunipuutos. Maksastakin otettiin koepalat. Mitään selittävää tekijää ei löytynyt.

– Mietin, onko elämäni nyt tätä: maata toistuvasti sairaalassa henkihieverissä. Se tuntui todella raskaalta ja masentavalta.

Tarja sanoo olevansa kuitenkin insinööriluonne. Aina kun hän pääsi sairaalasta kotiin, hän kaivoi netistä kaiken mahdollisen tiedon sepsiksestä.

– Lähdekritiikkini oli tiukkaa, enkä uskonut hömppää. Tutkin kaikki bakteerit, joita verenmyrkytyksistäni oli löytynyt. Ihminen on sellainen, että asioille on löydyttävä jokin syy – mutta eihän sitä löytynyt.

Toistuvissa sepsiksissä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, vaan sairauskertomukseen tuli uusi käänne. Kun Tarja makasi heinäkuussa 2022 Oulun yliopistollisessa sairaalassa seitsemännen sepsiksen jälkeen, hän sai kuulla lääkäriltä sokkiuutisen. Tarjalle oli tehty PET-TT-kuvaus, ja siinä oli löytynyt rintasyöpä.

– Oli kauhea helle, eikä sisätautien osastolla ollut ilmastointia. Kehoani peitti sietämättömästi kutiava röhelöinen ihottuma, sillä olin saanut antibiooteista allergisen reaktion. Ja tämän päälle tuli tieto syövästä. Minut valtasi järisyttävä kuolemanpelko.

Tarjan äiti on sairastanut kaksi rintasyöpää, ja hänen isänsä kuoli syöpään. Sairautta on suvussa muutoinkin paljon.

– Ajattelin, että elämäni oli tässä. Vietin unettoman yön ja suunnittelin hautajaisiani. Kerroin siskolleni, millaiset hautajaiset haluaisin. Neuvoin paikan, jonne tuhkani tulisi sirotella. Se sijaitsee synnyinseudullani Inarin kunnassa, Vätsärin erämaassa.

Koepalan ottoa seurasi viiden viikon odotus. Kun syöpäepäily osoittautui todeksi, Tarja rauhoittui. Nyt päästiin sentään suunnittelemaan hoitoa. Tarjalle oli tehty laajin mahdollinen geenipaneelitutkimus, ja sen perusteella syöpä ei ollut perinnöllistä tyyppiä.

Tarjalle tehtiin ensin säästävä leikkaus, mutta soluviljely osoitti, että kasvain ylsi poistetun osan reunoille saakka. Sen jälkeen poistettiin koko vasen rinta. Se painoi liki kolme kiloa, joten leikkaus vei kehon epätasapainoon, joka aiheuttaa Tarjalle jatkuvia selkäkipuja. Rinnan korjausleikkausta ei ole toistaiseksi voitu tehdä verenmyrkytysriskin takia.

– Enää en kiukuttele pikkuasioista enkä stressaa turhia, Tarja Sanila sanoo.

Tarja sairasti kolmen vuoden aikana kymmenen sepsistä. Pahimmat niistä olivat kaksi viimeistä toissa syksynä.

– Tuolloin kului vain viisi päivää edellisen verenmyrkytyksen ja antibioottikuurin loppumisesta, kun sain jälleen uuden. Kuume nousi yli 40 asteen, ja CRP oli noin 600, hän muistelee.

Tarja oli tullut vuosien aikana allergiseksi kolmelle antibiootille. Siksi hän pelkäsi, ettei sepsikseen löydy enää tehoavia lääkkeitä. Lääkäri kuitenkin vakuutti, että vaihtoehtoja on olemassa.

Lokakuun 2023 jälkeen sepsis ei ole iskenyt kertaakaan.

– Enää en ihan joka aamu ajattele, iskeekö verenmyrkytys tänään. Pysyttelen kuitenkin kotikulmilla. Ulkomaille en uskalla lähteä, Tarja kertoo.

Vieraassa maassa Tarjan olisi vaikea selittää terveydenhoitohenkilökunnalle, millaisia antibiootteja hänelle voi käyttää.

Reilu vuosi sitten joulukuussa Yle teki Tarjan poikkeuksellisesta sairastelusta jutun.

– Sen jälkeen sain kutsun rokotteita vastustavaan yhteisöön. Siellä oltiin varmoja, että verenmyrkytysten syy on koronarokotus. Menin ottamaan heti seuraavana päivänä influenssa- ja koronarokotukset, eikä edes nuhaa ole sen jälkeen ollut, Tarja nauraa.

Mikä sitten aiheutti sepsikset? Alun perin arveltiin, että Tarjan sappitiehyissä olisi jokin ongelma, joka vaikutti sepsisten syntyyn. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin.

– On myös pohdittu, että suolistossani on jokin heikko kohta, joka työntää aika ajoin bakteereja verenkiertoon, Tarja kertoo.

Tarjan maksa oli tutkittu ultraäänellä jo aiemmin, kun hänellä oli ollut äkillisiä vatsakipuja. Maksasta oli löytynyt isoja veden täyttämiä kystia. Suurin niistä oli yli litran vetoinen.

Viimeisten sepsisten aikaan alettiin pohtia, voisivatko kystat toimia bakteerien elatusalustoina. Kystat eivät sinällään ole vaarallisia, mutta varmuuden vuoksi suurimmat niistä avattiin.

– Lääkäri sanoi, ettei tästäkään ole välttämättä hyötyä, mutta ”jotainhan meidän on pakko yrittää”. Sen jälkeen verenmyrkytyksiä ei kuitenkaan ole tullut, Tarja kertoo.

Sepsikset eivät ole aiheuttaneet Tarjalle elinvaurioita, sillä ensimmäisen sairastumisen jälkeen hän osasi lähteä aina ajoissa päivystykseen, kun oireita ilmaantui.

– Kerran kun menin sinne, minulla olikin korona. Minulle laitettiin kuitenkin varmuuden vuoksi antibiootti tippumaan suoneen siihen saakka, kunnes testitulos selvisi.

Tarja kiittelee saamaansa hoitoa. Siitä häneltä ei ole moitteen sanaa.

– Erityisen iloinen olen siitä, että rintasyöpäni löytyi sepsisten ansiosta ajoissa. Muutoin olisin varmaan saattohoidossa, jollen jo kuollut.

Tarja käy yhä tiuhaan mammografiassa, vaikka hän ei luota tutkimukseen täysin. Sen enempää Tarjan kuin hänen äitinsäkään rintasyöpä ei näkynyt kuvauksessa.

Sairausmatka on ollut Tarjalle henkisesti rankka ja muuttanut hänen elämänarvojaan.

– Enää en kiukuttele pikkuasioista enkä stressaa turhia. Elämästä ei voi koskaan tietää, mutta se on ihanaa niin kauan kuin sitä on.

Tarja kertoo, että hän yrittää miehensä kanssa löytää joka päivä jotain hauskuutta elämään. Pitää olla jotain, joka naurattaa.

– Olen oppinut, että paskimmistakin asioista voi löytää jotain humoristista. Huumorimme on ehkä hieman kyynistyyppistä ja kieroa, Tarja nauraa.

Elämänkumppani on muutoinkin osoittautunut vahvemmaksi kuin Tarja oli ajatellut. Hän on kulkenut hoidoissa mukana ja ollut kaikin puolin tukena.

– Kun nainen menettää rintansa, sitä ajattelee aika pinnallisiakin asioita. Mietin, että ehkä mieheni ei voi enää katsoa ja koskea minua enkä ehkä ole enää naisellinen hänen silmissään. Ehkä hän jopa jättää minut. Mieheni kuitenkin vakuutti, että tissini ei ollut se, mihin hän minussa rakastui. Rakastumiseen vaikuttivat paljon syvällisemmät asiat.

Pariskunta harrastaa intohimoisesti kalastusta ja luonnossa kulkemista, marjastamista ja sienestämistä. Vapaa-ajan asunnolla vietetään niin paljon aikaa kuin mahdollista.

– Vaikka elämäni on nykyisin epävarmempaa, luotan silti elämään enemmän kuin aiemmin, Tarja sanoo.