
Presidentti Tarja Halonen: ”Joulu on mukava juhla myös selvin päin – Raitis joulu on tärkeä etenkin lapsiperheissä”
Entinen presidentti Tarja Halonen täyttää jouluaattona 80 vuotta ja muistuttaa meitä kaikkia naisten oikeuksista ja raittiin joulun merkityksestä lapsille.
Eeva-lehden teettämän tutkimuksen mukaan peräti 88 prosenttia suomalaisista naisista on kokenut jonkinlaista seksuaalista häirintää. Viime viikkoina asia on noussut esiin muun muassa näyttelijä Aku Hirviniemeä koskevassa uutisoinnissa.
– Suomalaisen yhteiskunnan käsitys on muuttunut aika voimakkaasti sen suhteen, mikä on seksuaalista häirintää, presidentti Tarja Halonen sanoo.
Ilmiöön on tartuttu muun muassa lainsäädäntöä muuttamalla.
– Kovemmat rangaistukset ovat yksi tapa vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Toivon, että nykyistä vapaampi keskustelu läheissuhteissa olisi pitkällä aikavälillä se toinen tärkeä keino muuttaa asenteita. Pitää myös muistaa, että mikään ei muutu hetkessä.
Viime vuosina Halonen on seurannut tiiviisti Afganistanin tilannetta etenkin naisten näkökulmasta. Hän toimi tasavallan presidenttinä vuonna 2002, kun Suomi päätti lähteä mukaan Yhdysvaltain johtamaan Afganistan-operaatioon.
– Meidän tavoitteenamme oli uuden Afganistanin rakentaminen ja nimenomaan naisten aseman parantaminen. Teimme sitä vakavasti, Halonen sanoo.
Kun maa jäi myöhemmin omilleen, naisten asema huonontui merkittävästi.
– Nuori naissukupolvi ehti kouluttautua ja nähdä valoisamman tulevaisuuden, jota nyt ei ole tarjolla. Naiset ovat itse pitäneet kokemusta paremmasta ajasta voimaannuttavana. Afganistanin nykytilanteessa on hyvää se, että YK:n naisjärjestö UN Women ja muut YK:n järjestöt ovat edelleen läsnä maassa. Siksi mahdollisuudet kansainvälisen yhteistyön jatkamiseen ovat edelleen olemassa.
Joulua viettäville suomalaisille Halosella on tärkeä viesti, jonka taustalla on huoli perheiden jaksamisesta.
– Joulu on mukava juhla myös selvin päin. Raitis joulu on tärkeä etenkin lapsiperheissä. Vaikka taloudellinen tilanne on monessa perheessä tiukka, kannattaa muistaa, että lapset muisvtavat myöhemmässä elämässä paremmin yhdessäolon hetket kuin sen, mitä lahjoja he saivat.
Ensi vuoden osalta Halosella on yksi toive kaikille suomalaisille.
– Vaikka Yhdysvaltain vaalit ovat otsikoissa, muistuttaisin myös Suomen presidentinvaaleista. Käykää äänestämässä.
Tarja Halonen
- Syntynyt: 24.12.1943.
- Ura: Tasavallan presidentti (2000–12). Aloitti uransa 1960-luvun lopussa Suomen ylioppilaskuntien liiton järjestö- ja sosiaalisihteerinä. SAK:n lakimiehenä 1970–79. Kansanedustaja (1979–2000). Sosiaali- ja terveysministeri (1987–90), oikeusministeri (1990–91), ulkoasiainministeri (1995–2000).
- Perhe: Puoliso professori Pentti Arajärvi. Perheessä neljä lasta ja viisi lastenlasta. Tytär Anna Halonen edellisestä suhteesta Kari Pekkosen kanssa.