Image

Tarina nimeltä Suomi, mutta millainen tarina?



Tarina nimeltä Suomi, mutta millainen tarina?

Suomen itsenäisyyttä on rakennettu yksipuolisesti sotien varaan, totesi emeritusprofessori, historioitsija Matti Klinge alkuvuodesta Savon Sanomien haastattelussa. ”Itsenäisyysjulistuksen 100-vuotisjuhlana nostetaan esille taas esimerkiksi Tuntematon sotilas. Pitääkö sitä sotaa taas muistaa ja rakentaa sen varaan meidän identiteettimme?”, Klinge kysyi.
Teksti Heikki Valkama
Kuvat Juha Törmälä

Kysymys kansallisen identiteetin rakentamisesta on paikallaan. Millaista tarinaa haluamme itsestämme kerrottavan? Onko tämä tarina tosi? Ketkä ylipäätään kuuluvat ”meihin”, joista tarinaa rakennetaan?

Vielä kiinnostavampaa on se, mistä ei puhuta, mitä ei oteta mukaan suureen suomalaiseen kertomukseen. Mitä asioita haluamme välttää kansallista tarinaa sepitettäessä?

Historian kipeiden pisteiden ja ongelmien tarkastelu antaa ymmärrystä siitä, mistä nykyhetkeen on tultu, ja mihin ollaan menossa. Nopealla listauksella näitä Suomen historian kipupisteitä on helppo löytää paljon: Vuoden 1918 sisällissota ja sen jälkipyykki. 1930-luvun sotaa edeltänyt uhittelu ja Suomen veljeily natsi-Saksan kanssa. Vähemmistöjen, esimerkiksi saamelaisten kohtelu. Suomettumisen aika.

Viimeiset suomettumisen ajan poliitikot ja valtaapitävät alkavat väistyä sivuun, eikä uusilla sukupolvilla pitäisi olla ongelmaa aiheen kanssa. Silti ajan tarkastelussa on päästy vasta alkuun.

Valistuneille historiantutkijoille nämä asiat ovat tuttuja, mutta ovatko ne osa kansallista tarinaa tai itseymmärrystä?

Eric Hobsbawn ja Terrrence Ranger kirjoittivat historiantutkimuksen klassikoksi nousseessa teoksessaan The Invention of Tradition niin sanotuista keksityistä perinteistä. Traditiot, joita pidetään vanhoina, ovat usein melko uusia ja johonkin tarkoitukseen keksittyjä. Moni kansallinen perinne on melkoisen tuore keksintö, jolla on pyritty pönkittämään kansallisuusaatetta.

Otetaan vaikkapa suomalaiset kansallispuvut. 1800-luvun lopussa keksittiin, että tavallisista vaatteista voisi tehdä erikseen ”kansallispukuja”, joilla voisi korostaa alueellisia eroja ja suomalaisuutta. Nyt Suomessa on noin 400 kansallispukua.

Keksityillä traditioilla on muutamia tarkoituksia: yksi keskeinen on rajan piirtäminen meidän ja niiden välille, erottautuminen toisista. Toinen keskeinen on vallan pönkittäminen. Samasta ilmiöstä on usein kyse myös historiallisten tarinoiden käyttämisessä.

Harvassa ovat ne maat, joiden historiantulkinnoissa ei korosteta omia kansallisia erityispiirteitä. Mutta kun katsoo vaikkapa jonkun toisen Euroopan maan ajatuksia omista kansallisista erityispiirteistään, voi todeta, että ne eivät välttämättä ole niin erityisiä tai poikkeuksellisia.

Muita maita tarkasteltaessa on helpompi nähdä, millaisia päämääriä historiasta ammennetuilla tarinoilla ja tulkinnoilla ajetaan. Oman historiallisen narratiivin tunnistaminen on vaikeampaa.

Joanna Palménin artikkeli Pelin politiikkaa (s. 46) näyttää, kuinka esimerkiksi Unkarissa populistit käyttävät historiaa räikeästi vaarallisten vastakkainasettelujen luomiseen. Tunnistammeko mahdolliset suomalaiset vastineet historian väärinkäytöstä?

Suomi on tarina. Tänä vuonna tätä tarinaa toistetaan itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan vuoksi eri muodoissa paljon, ja siitä kerrotaan erilaisia versioita. Siksi on tärkeää pysähtyä miettimään, millaista tarinaa tässä kerrotaan. Todellisuus on täynnä ristiriitoja ja säröjä.

Suomen tarina ei myöskään ole muusta maailmasta irrallinen tarina. Edes Suomen kansallispuvut eivät syntyneet tyhjiössä, erillään muusta maailmasta. Suomi ei sotinut erillään muun maailman sodista. Eikä Suomen kehuttu ja maailmalla ylistetty koulutusjärjestelmä syntynyt tyhjästä. (Mallia peruskouluun haettiin paljon muun muassa DDR:n koulujärjestelmästä, mitä ei kovin usein haluta kansainvälisillä areenoilla tai edes kotimaassa muistella ääneen.)

Jörn Donner pukee asian kauniisti Suomi Finland -kirjassaan:

Lyhyesti sanottuna Suomi on pieni lintu, mato tai kärpänen maailman myrskyissä. Tämä ei ole maailman keskipiste.

Oman elämäni ydin on täällä, siksi että elän ja pysyn tällä läntillä. ■

Julkaistu: 26.1.2017