Image

Tapio Lappi-Seppälä: "Ei ole nähty sitä, kuinka massiivisesti vakavimman väkivallan rangaistukset ovat koventuneet”

Tapio Lappi-Seppälä: "Ei ole nähty sitä, kuinka massiivisesti vakavimman väkivallan rangaistukset ovat koventuneet”
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin entinen johtaja, emeritus­professori Tapio Lappi-Seppälä sanoo, että psykiatrit olivat merkittävässä roolissa kiristyneissä rangaistuskäytännöissä.
Julkaistu: 14.1.2022

Olit mukana kirjoittamassa valtioneuvoston tilaamaa raporttia, jossa käsiteltiin elinkautisvankien määrän kasvamista noin 7-kertaiseksi 1990-luvulta alkaen. Miksi määrä on kasvanut muutamasta kymmenestä noin kahteensataan?

Keskeisin syy on mielentilatutkimusten arvioinnin kiristyminen alentuneen syyntakeisuuden ryhmässä. Välikategorian soveltamisehtoja lähdettiin tiukentamaan jo 1980-luvun loppupuolella. Murhasta voi tuomita vain elinkautisen, jollei ole alle 18-vuotias tai alentuneesti syyntakeinen. Aikaisemmin murhista tuomituista alentuneesti syyntakeisia oli 60 prosenttia, mikä johti siihen, että 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tavallisin murhasta tuomittu vankeusrangaistus oli määräaikainen. 1990-luvulla psykiatrinen käytäntö muuttui.

Tarkoittaako tämä siis, että murhista tuomitut ovat psyykkisesti aiempaa terveempiä?

Ei ole perusteita ajatella niin. Psykoosisairauksista kärsivien eli syyntakeettomien määrä on pysynyt jokseenkin samana, viime aikoina jopa hieman kasvanut. Tämä ryhmä onkin vähemmän harkinnanvarainen. Aikaisemmin persoonallisuushäiriöistä kärsivät tuomittiin usein alentuuneesti syyn­takeisina. Tämä ryhmä suljettiin vaiheittain alentuneen syyntakeisuuden ulkopuolelle. Linjauksen tekivät alun alkaen psykiatrit. Kanta hyväksyttiin myös tuomioistuimissa.

Onko tälle näkemyksesi mukaan perusteita?

Siitä ei juurikaan käyty keskustelua. Aiemmin ajateltiin, että näillä häiriöillä on vaikutusta ihmisen kykyyn kontrolloida tekojaan, sitten ei enää ajateltu – tai ainakaan tälle vaikutukselle ei myönnetty arviossa merkitystä. Muutosta ajanut koulukunta oli huolissaan rangaistusten lievyydestä. Samalla on kuitenkin huomattava, että 2000-luvulla korkein oikeus tiukensi linjaa edelleen, ja myös vastoin psykiatrien lausuntoja.

Miten rangaistukset väkivaltarikoksista ovat yleisesti kehittyneet?

Läpi 1990- ja 2000-lukujen on käyty keskustelua, että väkivaltaan suhtaudutaan liian lievästi. Ei ole nähty sitä, kuinka massiivisesti vakavimman väkivallan rangaistukset ovat koventuneet. Elinkautisia on enemmän, määräaikaiset rangaistukset ovat koventuneet, henkirikoksia on alettu katsoa murhaksi aiempaa herkemmin ja yhä useammin törkeän pahoinpitelyn sijaan tuomitaan tapon yrityksestä. Laskennallisesti henkirikosten keskimääräiset rangaistukset ovat kaksinkertaistuneet 1980-luvun lopusta. Tätä muutosta eivät selitä rikosprofiilit.

Pulma on se, että ei mielentilaan liittyviä kysymyksiä voida ratkaista puhtaalla juristiosaamisella. Se edellyttää vankkaa psykiatrista asiantuntemusta, jonka pitäisi kuitenkin käydä avointa dialogia oikeuslaitoksen ja tutkijoiden kanssa.

Tapio Lappi-Seppälä

Onko ongelmallista rikoksesta tuomitun oikeusturvan kannalta, että lääkärit ovat olleet niin suuressa roolissa muuttuneessa rangaistuskäytännössä?

Se, mitä tapahtui psykiatrisissa arvioinneissa 90-luvun alkupuolella, olisi tuskin voinut tapahtua puhtaasti oikeudellisessa argumentaatiossa ilman kriittistä keskustelua. Oikeuspsykiatrien joukko oli pieni ja valta keskittynyttä. Sama ryhmä kirjoitti lausunnot, antoi koulutuksen psykiatreille ja kirjoitti oppikirjat. Pulma on se, että ei mielentilaan liittyviä kysymyksiä voida ratkaista puhtaalla juristiosaamisella. Se edellyttää vankkaa psykiatrista asiantuntemusta, jonka pitäisi kuitenkin käydä avointa dialogia oikeuslaitoksen ja tutkijoiden kanssa. Näitäkin tilaisuuksia on ollut, mutta tässä olisi paljon parannettavaa.

Hiljattain ilmestyi myös raportti muun muassa elinkautisvangeille tehtävistä väkivaltariskiarvioista. Raportin mukaan merkittävä osa arvioissa saaduista tuloksista on vääriä. Onko tällainen epätarkkuus oikeudellisesti hyväksyttävissä?

Elinkautisvangit ovat erityinen ryhmä. Uusimisriski on pienempi kuin yleisesti vankilasta lähtevillä. Riskiarvion käyttö tuossa ryhmässä, kun siihen ynnätään virhemahdollisuus, on käytäntö, joka todellakin tulisi arvioida uudelleen. Väkivallantapaukset ovat niin tilannesidonnaisia, että ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Epävarmat riskiarviot johtavat väärin perustein tehtyihin eristämispäätöksiin. Yleisenä lähtökohtana rikosoikeudessa kuitenkin on, että tuomioon ja rangaistukseen vaaditaan ”täysi näyttö” ja rangaistuksen ankaruuden tulee perustua tekoon ja sen törkeyteen. Sikäli kun riskiarviointeja käytetään, niiden järkevä paikka olisi tuomion alussa täytäntöönpanoa suuntaamassa eikä lopussa.

Suomi alensi vankien määrän kolmannekseen 1960-luvun tilanteesta. Yhdysvallat taas viisinkertaisti vankilukunsa samassa ajassa. Kumpaakaan muutosta ei voi selittää rikollisuudella, vaan ne ovat kytköksissä poliittis-taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin.

Tapio Lappi-Seppälä

1960–1980-luvuilla Suomessa vallitsi liberalisoituvan kriminaalipolitiikan aika. 1990-luvulla suunta on kääntynyt. Millaisena näet Suomen tilanteen nyt?

Suomi alensi vankien määrän kolmannekseen 1960-luvun tilanteesta. Yhdysvallat taas viisinkertaisti vankilukunsa samassa ajassa. Kumpaakaan muutosta ei voi selittää rikollisuudella, vaan ne ovat kytköksissä poliittis-taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin. Yhdysvallat ja Iso-Britannia kiristivät rikosoikeudellista kontrollia samalla, kun ryhtyivät purkamaan hyvinvointivaltiollisia rakenteitaan. Mutta kaikki on suhteellista. Meidän on syytäkin pärjätä näitä maita paremmin. Hyvinvointivaltiom­me antaa siihen mahdollisuudet, olkoonkin, että edellytykset tässä heikkenivät 1990-luvulla. Tuolloin myös rikospelot kasvoivat, kriminaalipolitiikka politisoitui ja media alkoi vaatia kovempia rangaistuksia. 2000-luvulla rikoslain muutokset ovat olleet rangaistuskäytäntöä tiukentavia, vaikka yhteiskunta on objektiivisesti mitattuna turvallisempi kuin aikaisemmin.

Millaisia ongelmia näet rikoslaissa?

Sakkovankeus ei ole järkevää kriminaali­politiikkaa. Muista Pohjoismaista sekä Tanska että Ruotsi tulevat toimeen käytännössä ilman muuntovankeutta. Meilläkin oltiin hyvää vauhtia menossa samaan suuntaan, mutta muutama vuosi sitten otettiin takapakkia lisäämällä sakkovankeuden käyttöalaa vastoin kaikkia asiantuntija­käsityksiä. Toisena epäkohtana on päihdeongelmaisille soveltuvien hoidollisten seuraamusten puute. Tällaiset vaihtoehdot löytyvät kaikista muista Pohjoismaista.

Avaaja-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä.

Kommentoi »