Apu

Taneli Mäkelä: ”Ihmiset kaipaavat kakkosnelosta, selkeitä asioita, joihin tarttua omin käsin”

Taneli Mäkelä: ”Ihmiset kaipaavat kakkosnelosta, selkeitä asioita, joihin tarttua omin käsin”
Taneli Mäkelä, 60, on keskellä työrupeamaa näyttämöllä ja televisiossa. Elämä tuntuu älyttömän hyvältä, ikä oikealta. Järjestystä ja rauhaa rakastava mies esittää television palkitussa sarjassa mistä milloinkin hullaantuvaa sunnuntai-isää, mutta oma elämä on balanssissa. Varsinkin, jos elämässä on sopivasti kakkosnelosta.

Taneli Mäkelästä olisi tullut oiva diplomaatti. Ei hän ihan toisaalta–toisaalta-kieltä puhu, mutta välttelee ehdottomuuksia. Ja jos sattuu sanomaan napakammin, käy heti vesittämään: ”Ehkä, saattaa olla, kannattaakohan tätä kirjoittaa.”

Hän ei pidä siitä, kun rupattelussa sanotut jysähtävät jonkinmoisiksi elämän kiteytyksiksi, arkistojen ikuisiksi.

Niinpä hän harvoin lausuu mitään. Haastatteluja hänestä löytyy vain muutamia – antoisin on Helsingin Sanomien 60-vuotisjuttu viime keväältä – ja niissä kaikissa sanotaan, ettei Mäkelä puhu yksityiselämästään.

Usein aukkoja päädytään tilkkimään kääntymällä työkavereiden puoleen: ”Kerro, millainen Taneli on.”

– En hae myötätuntoa roolihahmoa kohtaan, vaan ymmärrystä. Ainahan se ei ole helppoa, paskiaisiakin on saanut joskus näytellä. On tärkeää ymmärtää, miksi se ihminen on sellainen kuin on, Mäkelä sanoo.

Mies, joka rakasti järjestystä

Jutun lähtökohta on nyt harvinaisen otollinen: näyttelijä on kolmessa produktiossa kolmen kaupungin isolla näyttämöllä.

Samaan aikaan kaksi television pääkanavaa välittää todistetta näyttelijäntyön ääripäistä: tuoretta loistavaa tilannekomediaa, Sunnuntailounasta, ja uusintana 30 vuotta sitten valmistunutta Talvisota-draamaa.

Kyselemiselle herkullisinta pohjaa antaa Helsingin kaupunginteatterin Mies, joka rakasti järjestystä. Se on Mäkelän harteilla lepäävä monologi, oudosti koskettava tarina Olavista, joka menettää elämässään kaiken ja löytää loppusuoralla taas sen tärkeimmän: yhteisöllisyyden ja välittämisen.

Ilman vaimoa Olavin elämän raamit puuttuvat. Vaan sitten elämään löytyy ystävyys. Monologi Mies, joka rakasti järjestystä Helsingin kaupunginteatterin Arena- näyttämöllä.

Mäkelä tekee näyttämöllä toistakymmentä roolia syvän rauhallisesti, kosiskelematta, karikatyyrejä heittämättä, vaikka hahmot siihen houkuttaisivatkin.

– Se on hyvin painavaa tekstiä, kaunis pienen ihmisen tarina. Paljastusnäytelmäkin. Aluksi katsoja ei tiedä, mistä oikein on kysymys ja miksi Olavi näyttäytyy äreänä mulkvistina, joka ei tule kenenkään kanssa toimeen, Mäkelä sanoo ja miettii, että tekstissä on paljon kauniita ja tärkeitä teemoja muun muassa siitä, että ihmistä ei ole tarkoitettu olemaan yksin.

Entä miten sille Olaville, joka on täysin valmis lähtemään, löytyy loppuelämäksi uusi perhe ja uusi yhteisö, ystäviä?

– Yksinäisyydessään Olavi hakee jonkinlaista turvaa tutuista kaavoista ja rutiineista pitääkseen itsensä kasassa. Hän on menettänyt vaimonsa, työpaikkansa, asemansa. Tavallaan koko elämänsä sisällön, ja hän yrittää täyttää elämänsä järjestyksellä.

Some? Ei kiitos!

Olavi on pedantti ja kiinni rutiineissaan kuin pelastusrenkaassa.

– Sentyyppisiä ihmisiä, heitähän on – tai voisi sanoa, että meitähän on. Ihmisiä, jotka tykkäävät, että tavaroilla on paikkansa ja että asiat tehdään oikeassa järjestyksessä. Ei se huono piirre ole, jos se on vain piirre. Elämän sisältönä se menee jo kohtuuttomuuden puolelle.

Mäkelä hörähtää itseironisesti.

– Olen luonteeltani sellainen, että tykkään pitää tavarat järjestyksessä. Se on yksinkertaisesti vain kätevämpää. Jos tarvitsen kynää, ruuvimeisselin tai puhtaat sukat, tiedän, mistä löydän ne. Peruste on tavallaan täysin pragmaattinen.

Mäkelä arvelee olevansa aika kätevä, osaavansa ne perustaidot, joita voidaan pitää hänen sukupolvensa kansalaistaitoina.

Vuonna 1987 Antti Litja ja Taneli Mäkelä näyttelivät rikosdraamassa Lain ulkopuolella. Se oli Ville Mäkelän esikoisohjaus.

Olisikohan niin, että monet naiset etsivät nyt rauhallista kätevää miestä? Sellainen tuntuu seksikkäämmältäkin kuin ison egon näyttämistarpeinen uros.

– Ehkä ihmiset ovat alkaneet kaivata jotakin kakkosnelosta, selkeitä asioita, joihin voi tarttua omin käsin, koska ennen kansalaistaitoina pidetyt asiat alkavatkin olla harvojen ominaisuuksia.

Mäkelä miettii, että maailma on muuttunut järjettömän hektiseksi, suorituskeskeiseksi ja tehokkuutta ihannoivaksi. Paljon aikaa ja energiaa menee myös sosiaalisessa mediassa pyörimiseen – siitä on tullut ihmisiä stressaava velvollisuus.

Taneli Mäkelä ei ole somessa eikä sinne aio.

– Tiedän, että se on erinomaisen hyvä markkinointikanava ammatissa kuin ammatissa. Meidän ammatissa sen kanavan kautta menee aika paljon asioita – siitä huolimatta en ymmärrä, miksi mun pitäisi olla siellä.

– En ole kovin kielitaitoinen, mikä vähän harmittaa. Ulkomainen ura voisi tuottaa vaikeuksia, en edes ole minkään agentin asiakkaana. Vaan jos Coppola soittaa, en missään nimessä kieltäydy!

Törkeän hauska ja irvokas

Atte Järvisen käsikirjoittama ja ohjaama tilannekomedia Sunnuntailounas on parasta kotimaista, mitä televisio tarjoaa. Napakka, törkeän hauska, irvokas, vetää överiksi, luottaa katsojan älliin, huitelee omissa sfääreissään, kunnes äkkiä takertuu kipeästi kiinni nykytodellisuuteen.

Taneli Mäkelän näyttelemä Tauno-isä yrittää ikääntymiskriisissään virittää yhteyttä neljään aikuiseen lapseensa pakottamalla ”rakkaat rääpäleet” luokseen lounaalle joka sunnuntai.

– Se on älyttömän kivaa, mahtava keikka! On se vaan niin, että kaikki lähtee käsikirjoituksesta. Kun se on hyvä, niin mikäs silloin on tehdessä. Tämä on loistavasti kirjoitettu, Atte on huippulahjakas, nopea mutta myös huolellinen. Jaksaa kirjoittaa niin monta kierrosta kuin on tarpeen, jalostaa tarkaksi. Meillä on siinä muutenkin älyttömän kiva jengi. Roolilapseni ovat aivan hurmaavia. Tällä ydinperheellä on ihan törkeän hauskaa. Tulee hetkiä, jolloin havahtuu tähän: vitsi, että mulle vielä maksetaankin tästä!

Atte Järvisen Sunnuntailounas-sarjan perhekomedian tyyppigalleriassa kipuilevat Samuli Niittymäki, Jarkko Niemi, Taneli Mäkelä, Elena Leeve ja Santtu Karvonen.

Kun mielikuvaa Mäkelästä on haluttu verevöittää, moni on kilauttanut Atte Järviselle, 44. Tämä kirjoitti Mäkelälle pääosan jo sarjaan Ihmisten puolue.

Järvinen on määritellyt Tanelin kunnon mieheksi, joka on hauska nähdä öykkäröimässä. Käsikirjoittaja näkee kaverissaan luotettavaa nerokkuutta, vaatimattomuutta, tämä ei varasta tilaa toisilta eikä mystifioi näyttelijyyttä.

Katsooko aamulla peilistäsi vastaan kunnon mies?

– Olen vähän jäävi arvioimaan. Ehkä mulla on sellainen kunnollisen ja luotettavan miehen maine, mistähän mokoma on tullut? Ehkä minussa on sen verran Olavia, että olen yrittänyt hoitaa asiani hyvin ja että en ole ainakaan pyrkinyt olemaan ilkeä tai paskamainen.

– Jos saan näyteltäväkseni roolin, joka on hauskaksi hyvin kirjoitettu, luulen tunnistavani, mitä siellä on, ja ainakin periaatteessa tietäväni, miten sen voi näytellä sitä tuhoamatta. Pystyisinkö korjaamaan vähemmän hauskan hauskaksi, on eri asia.

Sadonkorjuun aika

Työtapaturmaksi Mäkelä kutsuu sitä, että syksy 2019 on mennyt viilettämällä teatterityössä Helsinki–Tampere–Turku-väliä – Sunnuntailounas saatiin kuvatuksi jo keväällä.

Turun kaupunginteatterissa hänellä on päärooli näytelmässä Komisario Palmun erehdys, Tampereen Työväen Teatterissa hän on mukana Vanhoja poikia -laulunäytelmässä.

Esko Roine, Puntti Valtonen, Taneli Mäkelä ja Tuomas Uusitalo ilottelevat Tampereen Työväen Teatterin musiikkinäytelmässä. Taustalla Kiharakolmio-yhtye.

– En ole totisesti pyrkinyt tähän tilanteeseen, enkä haluaisi paukutella henkseleitä sillä, että kalenteri on täysi. On hölmöä ajaa itsensä siihen tilaan. Olen ollut ahne sillä tavalla, etten ole malttanut sanoa kivoille töille ei. Rahan takia en ole ahne, vaikka tietysti leivänkin täytyy jostakin tulla.

Syksy Helsingin ensi-iltaan asti oli kova, mutta nyt, kun kaikki työt ovat jo esityskunnossa näyttämöllä, tahti on Mäkelän mukaan perusteatterinäyttelijän normaalia. Näytöksen jälkeinen kohonnut adrenaliinitila jatkuu sen verran kuin ajelu nopeusrajoitusten puitteissa kotiin Espooseen Tampereelta tai Turusta.

– Nythän on se ihana sadonkorjuun vaihe. Tai kuten urheilijat sanovat, kun ne pääsee peleihin pitkän treenikauden jälkeen: nyt mennään ja nautitaan! Tämä on hauskaa, eikä raskasta.

Taneli Mäkelällä on päärooli Turun kaupunginteatterin Komisario Palmun erehdyksessä. Näytelmässä mukana ovat Markus Ilkka Uolevi ja Teemu Aromaa.

Iskelmää ja uupumusta

Kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun Mäkelä teki musiikkikeikkoja ympäri maata, hän väsyi ja uupui. Keikat olivat pääsääntöisesti yöllä, kilometrejä tuplasti nykyisiin teattereiden välisiin verrattuna.

Yhdistelmä Taneli ja haitari ja iskelmä sinkosivat suureen menestykseen. Miten se iskelmä iski eteläsuomalaiseen kaupunkilaisnuorukaiseen?

– Iskelmä on ollut mua lapsuudesta asti eniten puhutteleva genre, se vaikutti ja kolahti. Tekstin ja melodian paketti, Kärjen, Helismaan, Malmsténin, Vainion, Saukin ja monien muiden luomat todelliset helmet, täydellisiä kokonaisuuksia. Musiikki on makuasia, tykkäämisasia. Koko tässä ammatissa ja duunin tekemisessä täytyisi pitää kirkkaasti mielessä, että vaikka jokin esitys olisi kaikkien asiantuntijoiden mielestä täyttä kuraa ja olematonta paskaa, ei yhtään mitään, jos joku ihminen sanoo, että se on mielettömän hienoa, niin näin on! Kukaan ei voi sanoa sille, että olet väärässä, Mäkelä sanoo vihaisella äänellä.

– Ainakin tässä ammatissa alkaa tuntua, että ikä on vain numeroita. Että ihmiset ovat tasa-arvoisia iästä riippumatta ja että nuorilta kollegoilta oppii yhtä lailla kuin

Lähes lempeästi Mäkelä jatkaa miettineensä joskus sitä, että musikaalisuus on tietysti iso lahja, jos sellaisen saa. Mutta vähintään yhtä suuri lahja on se, että vaikuttuu musiikista. Mäkelä sanoo vähin erin ymmärtäneensä, että on ihmisiä, joille musiikki on samantekevää. Olisi karmeaa, jos musiikki ei tuntuisi miltään.

– Kyllä minä yhä soittelen ja kaikki keikat teen, jos joku vain älyää kysyä. Mutta vähiin se jää. Jos haluaisi työkseen käydä keikoilla, pitäisi tehdä levy kerran vuodessa ja olla koneistossa mukana. Tai edes päästä sinne. Ei ole mitenkään sanottua, että se onnistuisi enää.

Musiikki on pysynyt matkassa musikaalirooleissa ja laulunäytelmissä – onneksi ei tarvitse ihan ilmankaan olla.

– Harrastelijahan minä olen, soittelija. Jos haluaisi olla hyvässä soittokunnossa, pitäisi treenata koko ajan. Metsäkukkia pystyisin soittamaan kylmiltään, vaikken ole vähään aikaan kurttuun koskenutkaan.

Taneli Mäkelä sai Jussi-pystin roolistaan Talvisota-elokuvassa. Hän muistelee asiaa iloisena, vaikka pitääkin palkintoja sattumina ja tykkäämisasioina.

"Osaanko lopulta mitään kunnolla?"

Ajautuminen, suunnittelemattomuus, uteliaisuus. Ne ovat Mäkelän mukaan kieputtaneet uraa sinne tänne: näyttelemään, kirjoittamaan, ohjaamaan, musiikin puolelle. Televisioon, elokuviin, teatteriin.

– Välillä tulee semmoinen olo, että kun sählää ja koheltaa siellä ja täällä, osaanko lopulta mitään kunnolla. En ole virkavuosiini nähden tehnyt teatteria mitenkään hirveästi. Varmaan hallitsisin lajin paremmin, jos olisin tehnyt pelkkää teatteria. Mutta toisaalta: ei tässä koskaan valmiiksi tule, ja on hauska oppia lisää!

Aika nätisti Taneli sanoo, ettei hän pidä alaansa kovin kilpailullisena. Samaan rooliin hakee moni, joku sen saa, toiset jäävät nuolemaan näppejään. Muttei se ole kenenkään vika.

– En ole kauheasti nähnyt verissä päin taistelua, kateutta tai mustasukkaisuutta. Voi olla, että olen väärässä, mutta jotenkin näen tämän alan reiluna ja sellaisena, että osataan iloita kaverin onnistumisesta.

Team Ahma -sarjan tiepalvelumiehet käyvät työhön epäonnisten autoilijoiden auttamiseksi. Sarja on Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Taneli Mäkelän käsikirjoittama.

Hyvät pohjat

Taneli Mäkelä on solakka, pitkäraajainen, vaatteissa näkyy laaduntaju ja hyvä värisilmä. Oletko mies hyvässä kunnossa ja balanssissa?

– Olen aina pitänyt huolta kunnostani, ihan vain sen takia, että jaksaa ja voi hyvin. Vaikutin on tietysti sekin, että kroppa on työkaluni. Siitä saa aika hyvät pohjat, kun liikkuu, lepää, syö, eikä kauheasti juo. Arvo Ylpön viisauden malliin: kaikkea kohtuudella. Kuuntelen kroppaani, sitä on viisasta uskoa, kun se sanoo, ettei tuota kannata tehdä. Minusta on ihanaa olla sen ikäinen kuin olen. Tavallaan odotan ihan innolla, mitä tulevaisuus tuo. Pääsee näyttelemään vieläkin vanhempia rooleja.

Ikäpohdinnasta kuultaa rauha. Paikat kuluvat, se kuuluu ikään. Samoin se, että osaa vähin erin arvostaa sitä, mitä on.

– Jotenkin elän tällä hetkellä älyttömän hyvää elämää. Hetkessä elämisen taito, mikä on niin klisee kuin olla saattaa ja niin totta kuin olla saattaa, sitä kun osaisi tarpeeksi arvostaa. Arkinen päivä voi olla todella hyvä, ja juhlapäivä myös. Olen balanssissa itseni kanssa, en tietysti koko ajan ja täysin.

Ikä tuo näkökulmaa siihen, että asiat loksahtelevat luontevammin tärkeysjärjestykseen kuin 30 vuotta sitten.

– Olen tyytyväinen elämääni, joo. ●

Esko Nikkari, Taneli Mäkelä, Vesa Mäkelä ja Esko Salminen elokuvassa Pohjanmaa vuodelta 1988.

Taneli Mäkelä

  • Syntynyt: 10.3.1959 Espoossa.
  • Uraa: Teatteri korkeakoulu 1985, teatterityötä Ryhmäteatteri, Helsingin kaupunginteatteri, Turun kaupungin teatteri, Tampereen Työväen Teatteri. Käsikirjoituksia ja ohjauksia. Elokuvia: Talvisota, josta pääosan Jussi-palkinto, Pohjanmaa, FC Venus, Napapiirin sankarit, Nuoruustango.
  • Televisiossa: Musta tuntuu, Fakta homma, Ilman kavaluutta, Akkaa päälle, Team Ahma, Yle Leaks, Klikkaa mua, Roba, Ihmisten puolue, Sunnuntailounas.
  • Muusikkona: viisi omaa studioalbumia, vuosien keikkajakso 1980–1990-lukujen vaihteessa.
  • Perhe: Puoliso Anna-Maija vuodesta 1989, aikuiset tytär ja poika. Veli Konsta Mäkelä on näyttelijä, veli Ville Mäkelä elokuvaohjaaja.
  • Ajankohtaista: Monologi Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove) Helsingin kaupunginteatterissa – produktio siirtyy kevätkaudeksi Turun kaupunginteatteriin, jossa nyt päärooli Komisario Palmun erehdyksessä. Laulunäytelmä Vanhoja poikia Tampereen Työväen Teatterissa. Atte Järvisen tilannekomediasarja Sunnuntailounas MTV3, Pekka Parikan Talvisota-sarja YLE1.

Julkaistu: 28.11.2019
1 kommentti