Tänä talvena en optimoi itseäni, optimoin ystävyyksiä
Kaamos väsyttää meitä joka vuosi, mutta pahin isku ei tule pimeydestä vaan siitä, että sulkeudumme koteihimme. Kun arki kutistuu, mieli tekee perässä. Siksi talven paras päätös on yksinkertainen: näe ihmisiä, vaikka väsyttää, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Iina Artima-Kyrki.
Varustaudun joka syksy pimeyttä vastaan kuin taisteluun. Kaivan kirkasvalolampun esille jo hyvissä ajoin lokakuussa, alan popsia D-vitamiinia, urheilen ja ulkoilen kurinalaisesti kuin sotilas. Uusimmassa Apu Terveydessä 10/2025 on iso juttupaketti siitä, miten helpotusta saa kirkasvalosta. Se todella auttaa. Tiedän tämän omasta kokemuksesta, ja tiedekin asian todistaa.
Mutta on toinenkin lääke, jota ei saa edes apteekista, vaikka sen teho on moninkertainen: toiset ihmiset. Tuntuu, että se unohtuu meillä ensimmäisenä, kun pimeys iskee.
Kaamosväsymys ei ole vain biologinen vaan myös sosiaalinen ilmiö. Kun pimeys sulkee meidät kotisohville, elämä helposti kutistuu. Liikkuminen vähenee, arki yksinäistyy, ja ajatukset alkavat kiertää samaa kehää. Silloin ei auta pelkkä lamppu.
Puhumme usein kaamoksesta yksilön ongelmana. Meistä tulee helposti oman hyvinvointimme projektipäälliköitä: mittaamme askelia, seuraamme unen laatua ja täytämme ravintopäiväkirjoja.
Sosiaaliset suhteet ovat kuitenkin voimakkain yksittäinen suoja mielialan laskua vastaan. Ystävien tapaaminen, yhteinen kävelylenkki, kahvihetki tai vaikkapa pikainen soitto voi nostaa vireystilaa yhtä tehokkaasti kuin kirkasvalo.
Niitä olen nyt ruksinut kalenteriin ihan vimmalla. Jos on jotain kivaa, mitä odottaa, pimeys ja ankeus unohtuvat edes hetkeksi. Pimeyden keskellä tapaamiset ja ylipäänsä mihinkään lähteminen vaatii usein ekstraponnistelua, mutta usein palkintokin on sitä suurempi.
