Tämä puute on korjattava Huuhkajien puolustamisessa – Valioliiga-tähden toiminta kertoo karun totuuden suomalaispelaajien yllättävästä heikkoudesta
Arsenalin tähtipelaaja Declan Rice näytti taannoin mallia oikeaoppisesta laukausten blokkaamisesta Huuhkajien pelaajille. Mihin perustuu valtava ero englantilais- ja suomalaispelaajien toiminnan välillä?
Aston Villa ja Arsenal kohtasivat viime viikon lauantaina Villa Parkilla. Ottelun ensimmäisellä jaksolla Tykkimiesten Declan Rice ehti juuri peittämään takakulman, kun kotijoukkueen puolalaispuolustaja Matthew Cash laukoi pallon voimalla kohti maalia.
Rice laittoi takapuolensa tulisen vedon eteen ja sai joukkuetovereiltaan läpäytykset kiitokseksi: kipeää teki, mutta nolla pysyi toistaiseksi.
Tilanne jäi vaivaamaan. Hetkinen. Cash teki MM-karsinnoissa Suomen verkkoon Puolassa maalin hyvin vastaavasta tilanteesta. Itse asiassa Huuhkajat sai pallon alle enemmän pelaajia, mutta suomalaiset tekivät varsinaisen kunniakujan pallolle.
Rice sen sijaan luki tilanteen nopeasti: koska maalivahti on etukulmalla, minun pitää peittää takakulma, maksoi mitä maksoi.
Huuhkajat päästi MM-karsinnoissa kahdeksassa pelissä 14 maalia. Kelaan osumat läpi uudelleen. Ne löytyvät vaivatta ja todella nopeasti Uefan nettisivujen ytimekkäistä koosteista.
Takaiskuista peräti kahdeksan meni suomalaisten heikon blokkaamisen piikkiin. Tilanteissa kiikasti joko ajoitus tai peliasento. Niissä käännettiin selkää, päästettiin veto jalkojen välistä tai sijoituttiin heikosti.
”Joukkueen tiukka manageri, kunnon brittilädi Tom Baker saattoi laittaa pelaajat seisomaan muuriin ja pysäyttämään voimakkaita laukauksia.”
Blokkaaminen viittaa sanakirjan mukaan toimenpiteeseen, joka estää pääsyn johonkin. Jalkapallossa blokkaaminen viittaa usein juuri tilanteeseen, jossa kenttäpelaaja estää toimillaan pallon kulun kohti maalia.
Rice on kasvanut Lontoossa. Englannissa blokkaaminen kuuluu olennaisena osana pelaajakehitykseen. Pelaajat kasvavat jo pienestä pitäen kulttuuriin, jossa esimerkiksi selän kääntäminen tai pallon väistäminen perataan televisiostudioissa hyvinkin yksityiskohtaisesti. Blokkaaminen on perusasia.
Viaplayn Manchesterissä asuva tv-kasvo Pauli Loukola muutti sumujen saarille vähän yli parikymppisenä. Tapasimme usein, kun kiersin Valioliiga-stadioneita kirjeenvaihtajana.
Yksi tarina on jäänyt mieliin. Loukola pelasi Suomessa pääkaupunkiseudun johtavissa seuroissa, mutta harjoitteli ensimmäisen kerran elämässään vasta Englannin kahdeksanneksi korkeimmalla tasolla Trafford FC:ssä vetojen blokkaamista. Joukkueen tiukka manageri, kunnon brittilädi Tom Baker saattoi laittaa pelaajat seisomaan muuriin ja pysäyttämään voimakkaita laukauksia.
Toisinaan harjoituksissa potkittiin kulmapotkuja niin pitkään, kunnes puolustava joukkue sai ensimmäisen kosketuksen palloon viisi kertaa peräkkäin. Uuvuttava rummutus saattoi kestää loputtomiin.
”Nottinghamin Forestin nykyinen manageri Sean Dyche teki Burnley-aikoinaan maalin puolustamisesta lähes taidetta. ”
Baker keräsi joukkueeseensa kosolti pelaajia. Manageri saattoi tiputtaa pelaajan kokoonpanosta, jos tämä väisti palloa, esimerkiksi juuri muurissa.
– Pääsi ei kestä, Baker karjui pukukopissa.
Kerran Baker vei porukkansa harjoittelemaan kovuutta armeijan tukikohtaan, jossa armeijan henkilökunta osallistui harjoitusten vetoon. Treenit vedettiin armeijan univormuissa.
Loukola tunnettiin Suomessa vahvana ja jykevänä topparina. Baker siirsi kirkkonummelaisen laitapuolustajaksi. Syyksi hän perusteli koon ja kovuuden puutteen. Suomessa Kakkosta pelannut Loukola lainattiinkin pian sarjapyramidissa vielä kahta porrasta alempana pelaavaan West Didsburyyn.
Tarina kävi usein mielessä, kun kävin Englannissa alasarjapeleissä. Ymmärsin, mitä muuri tarkoittaa. Se todellakin on muuri, joka ei horju.
Todella syvälle ulottuva blokkaamisen kulttuuri luo pohjan blokkaamisen opettamiselle: pelaajat ymmärtävät asian merkityksen.
Nottinghamin Forestin nykyinen manageri Sean Dyche teki Burnley-aikoinaan maalin puolustamisesta lähes taidetta. Burnley saattoi viettää pitkiä aikoja syvällä omalla rangaistusalueellaan, mutta ei juuri kärsinyt.
Pelaajat peittivät maalin kulmat niin, että esimerkiksi keskeltä suuntautunut laukaus saattoi suuntautua vain suoraan kohti maalivahtia – jos kenttäpelaajat vain hoitivat hommansa.
Jos maalivahti (kuten Cashin esimerkkitapauksessa) yritti pysäyttää rangaistusalueen sivustalta tulevaa laukausta ja sijoittui etutolpalle, peitti kenttäpelaaja takakulman, jos ei pystynyt antamaan pallolle välitöntä painetta.
”Oma kolmelle eri vuosikymmenelle ulottuva valmennustuntumani kertoo, että blokkaamisen arvostus on pysynyt läpi kuluvan vuosisadan tasaisen matalana. ”
Dyche osasi opettaa blokkaamisen ison kuvan, sijoittumiset suhteessa palloon. Hän valitsi joukkueeseen mielellään brittiläisiä pelaajia, koska tiesi heidän sisäistäneen blokkaamisen tekniset yksityiskohdat jo aikaisin urallaan.
Blokkaamisen paradoksi on, että usein vähemmän on enemmän. Ei tarvitse hötkyillä, parempi on pysyä edessä, peittää, pitää kädet kiinni vartalossa (yksi Huuhkajien päästetty maali tuli, kun Hollanti sai käsivirheen vuoksi rangaistuspotkun) ja jalat niin, että pallo ei missään nimessä pääse längistä maaliin.
On sanomattakin selvää, että Suomessa blokkaamisen arvostus on turhan alhainen. Liian harvoin junioripeleissä näkee pelaajien joko tuulettavan tai antavan kaverille tunnustusta, jos pelaaja kipua halveksuen pysäyttää pallon.
Tai liian harvoin tätä asiaa edes harjoitellaan – ja pelaajathan pelaavat juuri, kuten harjoittelevat. Palloliiton juniorimaajoukkueissakin on usein painotettu keskuspuolustajien pallollista pelaamista, esimerkiksi puolustustaitojen sijaan.
Oma kolmelle eri vuosikymmenelle ulottuva valmennustuntumani kertoo, että blokkaamisen arvostus on pysynyt läpi kuluvan vuosisadan tasaisen matalana. Aikoinaan, kun pelattiin hiekkahousuilla hiekkakentillä, uhrauduttiin ehkä jopa herkemmin.
”Huuhkajien pelillinen identiteetti on vähintäänkin hatara.”
Nykyiset tekonurmet repivät ihon ja jalkoja nykyisin suojaavat ohuet trikoot herkästi rikki. Ehkä Englannissa edelleen suosionsa pitävät nurmikentät altistavat uhrautumiselle.
Tämä on toki vain osa totuutta, sillä blokkaaminen ei läheskään aina vaadi maan pintaan syöksymistä. Esimerkiksi Huuhkajien MM-karsinnoissa suuri osa vastustajan osumista meni juuri heikon sijoittumisen tai asennon piikkiin.
Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis tottui Tanskan ja Saksan pääsarjoissa takuulla parempaan blokkaamisen kulttuuriin.
Friis on saanut Huuhkajat-prosessilleen aikaa vajaan vuoden. Tänä aikana joukkueen taustaryhmä on kokenut perusteellisen muutoksen ja joukkuetta on myllerretty uuteen, nuorempaan, uskoon.
Friis saa miettiä harvoissa tapahtumissaan tarkkaan, mitä hän pelaajilleen opettaa. Lähes poikkeuksetta päävalmentaja panee ensin ison kuvan kuntoon ja alkaa hinkata tämän jälkeen yksityiskohtia.
”Vanhempaan koulukuntaan kuuluneet, jopa hiekkakentillä joskus pelanneet Joona Toivio, Paulus Arajuuri ja Jukka Raitala hoitivat blokkaamisen nykyosastoa kirkkaasti paremmin.”
Tanskalaisella hommaa riittää. Huuhkajien pelillinen identiteetti on vähintäänkin hatara. Friisin alaisuudessa Suomi on muovannut pelaamistaan vielä vahvasti vastustajankin mukaan.
Vaikka ottelusuunnitelma toimisikin, teki esimerkiksi Malta Olympiastadionilla ainoalla maalia kohti suuntautuneella laukauksellaan maalin. Maltalaisen veto rangaistusalueen rajalta viuhui Huuhkajien kenttäpelaajien läpi etukulmaan.
Suomi on rehellisesti tällä hetkellä niin heikko puolustamaan omalla rangaistusalueellaan tai sen tuntumassa, että Friis mitataan toden teolla.
Suomi joutuu usein peleissään altavastaajan asemaan. Huuhkajien pitäisi siis kestää pitkiä jaksoja burnleymaisesti syvällä omalla rangaistusalueellaan, kärsiä ja uhrautua. Huuhkajien pitäisi kuulua blokkaamisen saralla maailman kärkipäähän, jotta voisimme tosissaan kamppailla paikasta arvokisoihin.
”Ehkä katse kannattaisi suunnata välillä Britanniaan, dychemäisiin tekijöihin ja kaivaa se mystinen suomalainen sisu tätä kautta esille.”
Vanhempaan koulukuntaan kuuluneet, jopa hiekkakentillä joskus pelanneet Joona Toivio, Paulus Arajuuri ja Jukka Raitala hoitivat blokkaamisen nykyosastoa kirkkaasti paremmin. Niillä avuilla Suomi sen ainoan arvokisapaikkansa sai: Huuhkajien piti, ja pitää, kestää jatkuvaa painetta – pitkään.
Friisin varaan blokkaamisen kehittämistä ei voi laittaa, vaan muutoksen on lähdettävä ruohonjuuritasolta. Suomalaisissa seuroissa on vannottu muun muassa alankomaalaisen Coerver-taito-opetuksen ja espanjalaisen Ekkono-pelikäsitysmallin nimiin. Ehkä katse kannattaisi suunnata välillä Britanniaan, dychemäisiin tekijöihin ja kaivaa se mystinen suomalainen sisu tätä kautta esille.
Loppuun pieni pähkinä: Kuinka monta maalia Thomas Tuchelin Englanti päästi heikon blokkaamisen vuoksi kahdeksassa MM-karsintaottelussaan?
Vastaus on tasan nolla. Englanti piti verkkonsa puhtaana jokaisessa ottelussa ja voitti K-lohkon 24 pisteellään ja maalierollaan 24–0.
