Mondo

Tämä on Vietnamin kiehtovimpia elämyksiä: retki Mekongjoella ja sen kylissä

Tämä on Vietnamin kiehtovimpia elämyksiä: retki Mekongjoella ja sen kylissä
Vietnamin viehättävimpiä elämyksiä on veneretki Mekongjoen suistossa. Sieltä löytyy kelluvien kylien ainutlaatuinen maailma. Niiden asukkaat eivät tunne olevansa vain vietnamilaisia vaan myös oman, virtaavan maansa kansaa.
Julkaistu: 30.1.2022

Maantien molemmin puolin ojat levenevät puroiksi, purot joen haaroiksi. Vaikka täällä Vietnamissa eletään juuri nyt kuivan kauden loppua, vesi vaikuttaa hallitsevan aluetta. Vastaavasti paaluilla tuetut joenrantojen talot näyttävät siltä, kuin maa pyrkisi kohti vesiväylää. Aivan kuin nuo kaksi elementtiä kävisivät täällä ikuista taistelua.

Yli 4 000 kilometrin mittainen Mekongjoki on Kaakkois-Aasiaa halkova elämänvirta, pääsuoni, joka Vietnamin eteläosassa haarautuu lukemattomiksi pikkusuoniksi ennen laskemistaan mereen. Sen thainkielinen nimi on Mae Nam Khong, ”jokien äiti”. Virta on satoja vuosia elättänyt ja myös koetellut seutua.

Mekongilla kuljetaan niin perinteisillä puuveneillä kuin moderneilla moottoripaateilla.

Vinh Longin kaupungin kohdalla joen ylittää silta, jolta näkee kuinka voimakas valtaväylä Mekong on. Se vyöryy kymmenien metrien levyisenä kaukaisuuteen, ratkeillen rihmastoiksi, joiden lomasta vehmaat palmut kohottautuvat esiin. Joen vaalea väri muistuttaa vietnamilaista kahvia, johon usein laitetaan paikallista maitotiivistettä.

Matkailijat ovat jo vuosikymmenien ajan tehneet Etelä-­Vietnamin miljoonakaupungista Ho Chi Minhistä retkiä Mekongin suistoalueelle, ja ne ovat edelleen suosiossa. Jokimatka on mukava ja vaivaton tapa ottaa hetkeksi välimatkaa pölyiseen kaupunkielämään ja nähdä Vietnamin luontoa.

Vesiretkiä tehdään Mekongilla niin pienillä moottori­veneillä, perinteisillä puuveneillä kuin ylellisemmillä ”kelluvilla hotelleilla”. Joen varrelle on Ho Chi Minhistä kuitenkin sen verran matkaa, että yhden päivän retket kuluvat valta­osin bussissa istuessa ja jäävät pintapuolisiksi. Parin päivän Mekong-käynneillä ja vaikkapa pidemmillä venematkoilla aina Kambodžan Phnom Penhiin asti saa nähdä enemmän jokea ja sen asukkaiden arkea. Se on retkien parasta antia.

Veneillä kuljetetaan kaikkea paikallisille tarpeellista, ja matkailun normaaliaikoina tarjolla on paljon jokiretkiä vieraille.

Saavumme bussilla suistoalueelle Cai Benin kylään. Siellä kapuamme pitkulaiseen puuveneeseen.

Kun vene lipuu jokea reunustavien rakennusten lomassa, tuntuu melkein siltä kuin kävisimme paikallisten kodeissa. Tuolla nainen kartiohatussaan ripustaa pyykkejä. Täällä mies pesee koiraa, tuolla taas isoäiti heijaa lasta riippumatossa. Taloihin on sidottu veneitä, joille on maalattu silmät. Niistä paatit paikallisten mukaan erottaakin toisistaan.

Vietnamissa kodit ovat usein avoimia kadun (tai joen) suuntaan, ja monissa niistä toimii myös puolivirallinen kioski.

Mekongin suiston alue Vietnamissa on maan suurkaupungeista erillinen oma maailmansa, aivan kirjaimellisestikin. Sanotaan, että joen kelluvien kylien asukkaat eivät pohjimmiltaan koe kuuluvansa Vietnamiin tai mihinkään muuhun valtioon, vaan omaan, virtaavaan maahaansa – tai oikeastaan veteensä.

Jokiretkellä opas kertoo paikoista lyhyesti, mutta pitkiä selostuksia ei välttämättä kaipaakaan, kiinnostavinta on katsella. Paikalliset naiset kyykistelevät oman aluksensa kokassa kookospähkinälastinsa päällä.

Miehet ruoppaavat pienellä proomulla hiekkaa joen pohjasta. Hiekka on Mekongin maailmassa hyvin arvokas aine, jota vetisellä alueella tarvitaan paljon. Valtaosa virran väestä ahkeroi nyt kuitenkin pelloillaan: riisin puintikausi on alkamassa.

Thao nautti lounasta suiston pienessä kylässä.

Viljelmillä näkee ennen kaikkea vanhuksia ja lapsia. Monet nuoret lähtevät täältä suuremmille paikkakunnille töihin ja opiskelemaan. Mekongin alavirralla eletään pääasiassa maataloudesta. Suiston lukuisilla saarilla maanviljely ei onnistu, koska kiinteää maata on liian vähän. Siksi saarilla harjoitetaan muita elinkeinoja, kuten kalastusta ja hedelmien sekä mehiläisten kasvatusta.

Veneen erkaantuessa Vinh Longin rannasta näemme nuorten miesten, melkein vielä poikien, laskevan kalaverkkoja veteen. He kalastavat käytännössä keskellä kaupunkialuetta, suuren katolisen kirkon tornin varjossa.

Mekongin varren kaupunkienkin väki saa yhä osan elannostaan vesiväylästä. Joen varrella asuville monet palvelut ovat aironmitan ulottuvilla. Vastaamme tulee kelluva huolto­asema ja kelluva koulu, ja yksi alueen nähtävyyksistä on Cai Ben kelluva tori. Lisäksi talojen paalutetuilta takaovilta myydään kaikkea jääkahvista pho-keittoon.

Veneet toimivat suiston asukkaille niin liikennevälineinä, torikojuina kuin koteinakin. Ne erottaa toisistaan koristelujen avulla.

Vesi pyörteilee niin lähellä veneen parrasta, että siinä voi uittaa kättään. Sitten tulee miettineeksi, että olikohan täällä krokotiilejä tai pienempiä petoja, ja kun ei ole aivan varma, vetää kätensä pois. Aikoinaan suolaisenveden krokotiilejä eli Mekongin suistossa, mutta laji on jo kauan sitten kuollut sukupuuttoon koko Vietnamista. Parikymmentä vuotta sitten alueella kohuttiin siitä, voivatko asukkaiden akvaarioissa kasvattamat piraijat päästä vesistöön, mutta ei niitäkään ole näkynyt.

Joen partailla palmupuut kumartuvat virran puoleen kuin kunnioitustaan osoittaen. Ne ovat ylellisen vehreitä, ja niiden lomasta pursuilee kasveja jokea varjostamaan. Pitkä­vartisella potkurilla varustettu alus halkoo jokea säksättäen ja lähettää laineita rantatöyräitä kohti.

Jokiseutuun tutustuminen on helppo tapa nähdä Vietnamin luontoa ja kyliä sekä pikkukaupunkeja. Niin näkee maasta muutakin kuin metropoleja ja lomaresortteja.

Aina kun jokin kaupunki ohitetaan ja se jää taakse, matkalainen saa otteen todellisesta Mekongista. Tai kenties on parempi sanoa, että Mekong kaappaa vieraan mukaansa. Täällä joki ei ole hallittu ja rajattu. Se virtaa omia reittejään uurtaen suistomaan karttaa koko ajan uudelleen.

Kun vene kääntyy joen sivuhaaralle, kuulemme viimein myös viidakon hikiset äänet: herkeämättömän sirityksen, lintujen kiljaisut, nahkean tuulen suhinan. Pienet skinkkiliskot surkastuneine raajoineen mönkivät penkan mudassa.

Toisinaan vastaan tulee kyliä, joihin pääsee ­maanteiden sijaan edelleen parhaiten jokea pitkin. Mekongin ­suiston paikkakunnat ovat kuin aaltopellistä, rappauksesta ja mainos­kylteistä kasattuja rähjäisiä pikkuvenetsioita, poltto­moottoreilla puksuttavine gondolieereineen kaikkineen.

Näillä veneretkillä käydään joskus Mekongjoen sivuhaaroihin kuuluvalla Bassacjoella. Sille on helpompi päästä maitse, joten rantaudumme suiston suurimmassa kaupungissa Can Thossa ja hyppäämme skootterien tarakalle.

Bassacjoen suiston maaseutua voi katsella myös pyöräillen tai mopolla.

Skootteri on yleisin kulkuväline koko Vietnamissa. Sillä ajaessa surina ja liikenteen humu täyttävät korvat, hiekka nenän ja suun, eikä enää tarvitse hämmästellä paikallisten jatkuvasti käyttämiä hengityssuojaimia.

Jättimäisten moottoritiesiltojen alla, riisipeltojen laitamilla, seisoo verkkaisesti märehtiviä vesipuhveleita. Puolen tunnin ajon jälkeen edessä on jälleen seesteisesti virtaava joki, yksi Bassacin haaroista.

Thuong Thanhin kylässä tapaamme Hungin, joka pyörittää vaatimatonta mutta pittoreskiä majataloa, meidän yö­­sijaamme retkellä. Pienen taajaman halki kulkiessaan huomaa, kuinka joki yhä määrittää alueen elämää. Kylän naiset kantavat vettä puutarhoihin, ja tuhdolta soudettava vene tuo oppilaat kotirantaan koulupäivän jälkeen. Pioneerityttö punaisessa huivissaan taluttaa pyöränsä veneestä maihin.

Kun hiekkaraittia kulkee vähän aikaa, kannoille liimautuu joukko kylän lapsia, jotka kilpailevat siitä, kuka pääsee matkailijan valokuvaan. Heidän vanhempansa istuvat kadun puolelle avautuvien kotien kuisteilla.

Alkuillasta perheet kantavat pieniä muovituoleja ja -pöytiä taloista virran varteen päivällistä varten. Ruoka tulee läheltä: kala joesta, nuudelit rantojen nyrkkipajoista, vihannekset pihojen viljelmiltä.

”Vain sillä tavalla voimme olla varmoja, että kaikki on tuoretta ja terveellistä”, Hung selittää.

Hän on huolissaan Vietnamin saastumisesta ja perinteisen elämän katoamisesta. Täällä, syrjässä Can Thon urbaanista mekkalasta, luonnonmukainen arki joen varrella on yhä lähes ennallaan. Mitä nyt tulva on joskus ripustanut muutaman muovikassin riekaleen koristamaan rannan puita.

Kylien raitilla leikkivät lapset ovat uteliaita matkailijavieraista ja näiden harrastamasta valokuvaamisesta.

Varhain aamulla hyppäämme jälleen veneeseen ja livumme halki vielä hiljaisen viidakon. Matka vie Bassac­jokea pitkin alueen suurimmalle kelluvalle torille.

Cai Rang on tukkutori, ja sille tullaan ostoksille kauempaakin. Kauppiaiden alukset on sidottu keskelle jokea yhteen siten, että ne muodostavat kortteleita ja kujia kuin millä tahansa torilla. Jokaisessa veneessä on puinen masto, johon on ripustettu myytäviä tuotteita näytteille: tuolla riippuu kauniisti kietaistu valkosipuliletti, tuossa mastoa taivuttaa muhkea kurpitsa.

Suurin osa myyjistä asuu veneissään, ja kauppaa aletaan hieroa joka aamu kuuden paikkeilla. Ostajat parveilevat aluksillaan torilotjien lomassa. Kannelta toiselle heitetään jättimäisiä kaalinpäitä, kasseittain vesipinaattia, nuudelinippuja ja pisteleviä pitaijoita eli lohikäärmehedelmiä.

Vietnam on todellinen hedelmien aarreaitta, ja matkailija löytää ympäri vuoden aina joidenkin hedelmien satoa.

Pienemmät myyntipaatit kiinnittyvät ostajien alusten ­kylkeen, ja niistä kaupataan jääkahvia ja viidakkoveitsellä avattuja kookoksia.Mekongin suistossa ruuat ovat usein yksinkertaisia mutta maut vahvoja.

Tuotteita halajavan matkailijan on paras jatkaa tukkutorilta Can Thon torille. Siellä tukkukauppiailta lastinsa hakeneet myyjät tungeksivat kujille ja levittävät esiin valikoimansa: linnunsilmächiliä, pitaijoita, käärmeitä, sianpäätä, mustekaloja... Mies istuu puisen leikkuulautansa edessä ikuinen tupakka huulessaan ja pilkkoo kirveellä lampaan potkaa. Jaloistaan sidotut hanhet kaakattavat.

Tukahduttava päivänpaahde on täynnä tuoksuja ja ääniä; ne voi suorastaan tuntea ihollaan. Äkkiä polttava aurinko ­kuitenkin peittyy pilven taakse. Ilmassa ovat ensimmäiset merkit siitä, että sadekausi on saapumassa suistoon.

Yksi Thuong Thanhin kylän rouvista kotitalonsa edessä

Näin sinne mennään

Kun Vietnam on avoinna matkailulle, Mekongin suistoon matkustaa vaivatto­mimmin Ho Chi Minhistä eli Saigonista, jonne pääsee Helsingistä useilla yhden vaihdon lentoyhteyksillä. Suomesta eri matkanjärjestäjät ovat myyneet myös valmismatkoja Vietnamiin.

Varaa retki etukäteen

Venematka Mekongille ja sen sivuhaaroille kannattaa varata ennakkoon, joko netissä tai viimeistään jossakin Ho Chi Minhin monista yksityisistä matkatoimistoista. Esimerkiksi Viet Fun Travelilla on ollut laaja valikoima huolella tehtyjä kierroksia: päiväretken hinta on alkanut 20 eurosta, neljän päivän matkan hinta on yli 200 euroa. Ho Chi Minhistä siirrytään bussilla parissa tunnissa Mekongin suistoon veneelle.

Majoitu kylissä

Eniten Mekongin elämää näkee, kun myös yöpyy suistoalueen kylissä. Yösijan saa kahdelle halvimmillaan alle 10 eurolla.

Tämän jutun kuvaama matka tehtiin ennen koronapandemiaa, ja yöpyminen tapahtui silloin Hung’s Homestayssa (facebook.com/HungsHomestay, 2 hh alkaen 20 euroa): majatalossa asustetaan yksin­­kertaisissa bambu­majoissa keskellä pientä kylää Bassacin sivuhaaran varrella ja syödään paikallisia ruokia.

Mekongin suistossa ruuat ovat usein yksinkertaisia mutta maut vahvoja.

Kommentoi »