”Tämä olisi voinut mennä ihan eri tavalla” – Niklas Moisander voitti vaikeudet ja kasvoi yhdeksi kaikkien aikojen suomalaispelaajista

Heinäkuussa 2003 17-vuotias Niklas Moisander lähti tavoittelemaan suurta unelmaansa.

Takana oli onnistunut alkukesä kasvattajaseura TPS:n riveissä Veikkausliigassa, edessä siirtyminen amsterdamilaiseen suurseuraan Ajaxiin.

Erityisen merkittävää Hollantiin muutossa oli, että myös kaksoisveli Henrik oli tehnyt sopimuksen Ajaxin kanssa.

Hollantilaisseura olisi halunnut kaksoset organisaatioonsa jo vuotta aikaisemmin, mutta poikien vanhemmat Aimo ja Sirpa edellyttivät myös toisen lukiovuoden suorittamista loppuun Suomessa. Näin jäljelle jäivät enää vain muutama kurssi ja ylioppilaskirjoitukset.

Niinpä kesällä 2003 aika ulkomaille lähdölle oli kypsä.

Amsterdamissa Moisanderin veljekset asuivat ensimmäisen vuoden paikallisessa perheessä. Se on Ajaxissa tapana, jos pelaaja on alaikäinen. Yhtenä etuna on, että pelaaja oppii hollannin kielen paremmin kuin asuessaan omillaan asuntolassa.

Uudessa kotikaupungissaan kaksoset viettivät vapaa-aikaa pääasiassa kahdestaan. Se oli heille luontaista, olivathan he kasvaneet koko lapsuutensa ja nuoruutensa yhdessä. Perhe ja kaverit olivat kaukana Turussa.

Koti-ikävä iskikin lujaa. Ilman veljeä elämä olisi ollut vielä yksinäisempää.

Jos muutos kentän ulkopuolella oli turkulaisnuorukaisille suuri, pelillisesti siirtyminen Ajaxiin oli jopa shokki.

Niin Niklas Moisander muistelee muutosta nyt, yli 22 vuotta myöhemmin.

– Vaikka siirryimme vain Ajaxin kakkosjoukkueeseen, kaikilla pelaajilla oli todella hyvä tekninen taitotaso, pelinopeus ja kyky pallonhallintaan vähillä kosketuksilla.

– Olin ajatellut Suomessa, että mulla on parempi tekniikka ja syöttötaito kuin monella muulla. Mutta Ajaxissa kaikki muut pelaajat olivat vähintään samalla tasolla, monet vielä parempia, Moisander vertaa.

Hollannissa Moisander törmäsi välittömästi myös toiseen yleismaailmalliseen realiteettiin: jokainen reserviryhmän pelaaja halusi kaikin keinoin Ajaxin edustusjoukkueeseen tai vähintään ammattilaiseksi.

Siksi monet joukkuetoverit ihmettelivät esimerkiksi sitä, miksi Moisanderit halusivat suorittaa lukion loppuun ja edes miettivät suunnitelma B:tä.

Siinä missä Suomessa kaksoset olivat törmänneet jalkapalloilijan uran vähättelyyn esimerkiksi koulussa, Hollannissa heistä tuntui, että lähes jokaista nuorta kannustettiin tavoittelemaan jalkapalloammattilaisen uraa.

Myös kilpailu pelipaikoista oli luontaisesti kovaa.

– Kun jokainen pelaaja haluaa ykkösjoukkueeseen, niin ei siinä paljoa kaveerata. Meillä oli ”Henkan” kanssa pari skandinaavia, joiden kanssa hengattiin vähän kentän ulkopuolella. Siinä kaikki.

Syyskuussa 2003 täysi-ikäiseksi tullut Moisander oli monella mittarilla ajaxilainen ihannepelaaja.

Veikkausliigassa vasempana laitapuolustajana vakuuttanut turkulainen oli jo nuoresta pitäen hyvä syöttämään ja lukemaan peliä sekä teknisesti monipuolinen. Lisäksi hän oli käytännössä molempijalkainen.

Yllätys ei ollut, että Ajaxin johtohenkilöt kiinnostuivat nuoresta suomalaisesta jo ensimmäisen testileirin jälkeen.

Myös Moisanderien perheelle valinta oli helppo. Ajaxin kiinnostus oli aitoa ja sen maine hyvänä kasvattajana yleisessä tiedossa. Lisäksi yksittäiset suomalaiset, erityisesti Jari Litmanen, olivat menestyneet seurassa mainiosti.

Vaikka Ajaxin ykkösjoukkue vilisi Zlatan Ibrahimovićin, Rafael van der Vaartin ja Wesley Sneijderin kaltaisia nimiä, Moisander uskoi nousevansa parin vuoden sisällä edustukseen. Ei hän muutoin olisi Hollantiin lähtenyt.

Lokakuussa 2003, vain muutama kuukausi Amsterdamiin muuton jälkeen, Moisander koki kuitenkin takaiskun, joka vaikutti hänen koko uraansa.

Kaikki tapahtui nopeasti: hyppy, pallon haltuunottaminen, laskeutuminen alas, polven vääntyminen – ja lopuksi kipu.

Polven eturistisiteen katkeaminen reservijoukkueen ottelussa oli nuorelle pelaajalle järkytys.

– Mulla ei ollut mitään vammoja aikaisemmin ja ura oli edennyt vähän kuin itsestään. En ollut aiemmin edes kuullut mistään ristisidevammoista.

– Muistan, kun mut kannettiin sisälle, ja sain kuulla, että olen ainakin 6–9 kuukautta sivussa. Ei sitä pystynyt ymmärtämään. Että voi mennä melkein vuosi ennen kuin voin pelata taas jalkapalloa. En voinut käsittää, että loukkaantuminen voi viedä niin pitkäksi aikaa pois.

Vaurioitunut polvi leikattiin Turussa, jossa Moisander kuntoutti itseään ensimmäiset kuukaudet. Amsterdamiin hän palasi tammikuun alussa.

Vaikea vamma piti nuoren puolustajan poissa kentiltä vuoden ajan. Vaikka leikkaus ja sen jälkeinen kuntoutuminen sujuivat verrattain hyvin, loukkaantuminen vaikutti pysyvällä tavalla Moisanderin liikkumiseen.

– Polvesta ei ikinä tullut niin hyvää kuin ennen loukkaantumista. Vamma rajoitti jonkin verran koko urani ajan, hän tunnustaa.

– Toisaalta mulla oli tuuria, etten ikinä ollut räjähtävin tai nopein pelaaja. Onni onnettomuudessa oli, ettei vamma vienyt mun vahvuuksia, esimerkiksi sijoittumista, pelinlukua tai syöttämistä. Niiden avulla loin uran. Jos nopeus olisi ollut mun juttu, vamma olisi vaikeuttanut uran tekemistä.

Erityisen vaikeita leikkauksen jälkeiset kuukaudet olivat henkisesti.

Vaikka Moisander pääsi syksyllä 2004 takaisin pelikentille, vammaa edeltäneen vireen ja tuntuman löytäminen otti aikaa. Nuoren miehen odotukset olivat korkealla, mutta peliaika jäi vähäisemmäksi kuin mitä hän oli kuvitellut.

Ajaxin edustajat kyllä muistuttivat kärsivällisyydestä ja Moisander yritti ymmärtää, mutta halu pelata oli kyltymätön. Varsinkin alussa Moisanderin oli vaikea hyväksyä, että normaalille tasolle palaaminen voi kestää hyvinkin kauan.

Kun tie Ajaxin ykkösjoukkueeseen näytti olevan tukossa, vanhemmat toivoivat pojan palaamista takaisin Turkuun ja TPS:n paitaan. Keskusteluja käytiin, mutta Moisander ei innostunut Suomeen paluusta.

– Mulla oli tunne, että jos palaan ”Tepsiin”, en välttämättä pääse enää pois Suomesta. Lisäksi olin ehtinyt nähdä ja tuntea, että olen ainakin lähellä Hollannin liigaa. Uskoin, että pääsen eteenpäin jollain tavalla.

– Totta kai Ajaxin ykkösjoukkueeseen oli pitkä matka, mutta samaan aikaan tiesin, että pystyn luomaan vahvuuksillani uran Hollannissa.

Vuosia myöhemmin Moisander tunnustaa, ettei hän ollut nuorena pelaajana lähelläkään Ajaxin edustusryhmää. Uran jatkoa ajatellen vaikea vamma ja siitä toipuminen sekä fyysisesti että henkisesti tarjosivat kuitenkin kullanarvoista oppia.

– Ennen Ajaxia oli mennyt eteenpäin aika paljon lahjakkuudella, vaikka olinkin treenannut paljon. Vasta loukkaantuminen antoi ymmärrystä, että jalkapallossa pitää tehdä ihan hirveästi hommia. Että tämä ei mene itsestään, jos haluaa ammattifutaajaksi.

Kolmannen Ajax-sopimusvuoden aikana sekä Moisanderille että seuralle tuli selväksi, ettei suomalainen ollut jatkamassa amsterdamilaisseurassa.

Kaikkein eniten 20-vuotias pelaaja janosi ja tarvitsi säännöllistä peliaikaa riittävän kovalla tasolla.

Ensisijaisesti Moisander olisi halunnut pienempään pääsarjaseuraan, mutta hollantilaisen agentin mukaan se ei ollut mahdollista. Kuten nuorehkot pelaajat yleensä, Moisander kokee olleensa agenttinsa armoilla eikä tohtinut kyseenalaistaa tämän ehdotusta siirtymisestä kakkostasolla pelanneeseen FC Zwolleen.

Zwollessa Moisander nousi kuitenkin takaisin pinnalle. Erityisen kiitollinen hän on päävalmentaja Jan Everselle, joka uskoi uuteen hankintaan ensimmäisestä päivästä lähtien.

Moisander arvelee hyötyneensä siitä, että Everse oli valmentanut vuonna 2001 lyhyen pätkän Veikkausliigassa pelannutta FC Jokereita ja tunsi siten ainakin jossain määrin suomalaista mentaliteettia.

– Muistan, kun Everse sanoi, että mulla on kaikki eväät olemassa ja että mun on vain opittava pelaamaan kovia pelejä, joissa pelataan pisteistä. Keskustelimme paljon ja hän luotti muhun.

Valmentajan luottamuksesta huolimatta alku uudessa ympäristössä ei sujunut ruusuilla tanssien.

Kaksoisveli Henrik oli lähtenyt Ruotsiin, joten Moisander asui ensimmäistä kertaa elämässään yksin. Epäilyt polven kunnosta kummittelivat takaraivossa, eikä itseluottamuskaan ollut huipussaan.

Moisanderin omien sanojen mukaan Ajaxista Zwolleen siirtyi ”aika ujo poika”.

Edes pelillisesti tahmeat ensimmäiset kuukaudet eivät heikentäneet päävalmentaja Eversen uskoa suojattiinsa. Pohtiessaan koko polkuaan Moisander on sitä mieltä, että oikeanlainen tuuri Zwollessa antoi suunnan hänen uralleen.

– En tiedä, olisinko päässyt niin pitkälle, jos valmentajana olisi ollut joku toinen. Uralla on hetkiä, jolloin pelaaja tarvitsee juuri tietynlaisen valmentajan ja oikean seuran.

Valmentajana Everse vannoi Moisanderin mukaan Hollannissa tyypilliseen hyökkäysvoittoiseen 4–3–3-muodostelmaan. Hollantilaisluotsi oli taktisesti varsin älykäs, mutta mitään ihmeellisyyksiä pelitapa ei tarjonnut.

– Taktisesti mulla oli myöhemmin parempiakin valmentajia, mutta henkisen puolen osalta Everse kuuluu ihan tärkeimpiin. Hän ei penkittänyt mua, vaikka alku oli haastava. Sellaista futis on: pelaaja tarvitsee onnea.

Kangertelevan alun jälkeen Moisanderin peli alkoi rullaamaan. Vuodenvaihteen 2006–2007 tienoilla viimeisetkin epäilyt polven kunnosta olivat karisseet.

Vielä Ajaxin reservijoukkueessa Moisander oli kokenut olleensa polvivamman jälkeen arka kentällä. Zwollessa hän sai rutkasti lisää fyysisyyttä ja rohkeutta peliinsä.

Ottelut muiden seurojen junioripitoisia reservijoukkueita vastaan vaihtuivat vääntöihin aikuisia miehiä vastaan, mikä teki esimerkiksi kaksinkamppailupelaamiselle pelkästään hyvää.

Erityisen ikimuistoisia olivat jopa vihamieliset derbyt Go Ahead Eaglesia vastaan. Ne olivat juuri niitä isoja otteluita, joita päävalmentaja Everse oli todennut Moisanderin kaipaavan.

Zwollessa Moisander myös uskalsi ottaa isompaa roolia kentällä. Hänen pelaamisensa muuttui kokonaisvaltaisemmaksi ja oman ajan kuntosaliharjoittelu, jota Moisander ryhtyi tekemään ensimmäistä kertaa urallaan, toi lisää voimaa.

– Toisen Zwolle-vuoden aikana tajusin, että mulla on mahdollisuus päästä Hollannin liigaan. Aloin uskomaan, että voin päästä sinne, minne jo Ajax-aikoina halusin.

Varsin pian Moisanderin otteista kiinnostui myös maineikas valmentajavelho Louis van Gaal.

Kesällä 2008 Niklas Moisanderista tuli vihdoin pääsarjapelaaja Hollannissa, kun siirto Eredivisien AZ Alkmaariin varmistui heinäkuussa.

Alkmaariin Moisanderin rekrytoi ennen muuta seuran edustusjoukkueen kuuluisa päävalmentaja Louis van Gaal, joka oli seurannut suomalaisen pelejä alemmalla sarjaportaalla.

Moisander sanoo suoraan, että jalkapallossa lähes kaiken voittanut hollantilaisluotsi oli hänen uransa paras valmentaja.

Ennen siirtoa Moisanderilla oli ennakkokäsitys uudesta luotsista, mutta tuo kuva muuttui nopeasti.

– Van Gaal oli todella tiukka ja autoritäärinen, mutta hänellä oli myös toinen puoli. En odottanut sitä, mutta hän halusi aidosti tutustua pelaajaan. Meillä oli esimerkiksi ennen kauden alkua henkilökohtainen palaveri, jossa hän kysyi muun muassa, oliko mulla tyttöystävää.

– Van Gaal ymmärsi, että pelaajat ovat ihmisiä. Hän ei ollut diktaattori. Median kautta hänestä on voinut saada toisenlaisen kuvan.

Humaanista puolesta huolimatta van Gaal oli Moisanderin uran vaativin valmentaja. Aluksi jopa treeneihin meneminen jännitti suomalaispuolustajaa.

Vaikka van Gaal oli voittanut esimerkiksi Ajaxissa Mestarien liigan vuonna 1995 ja FC Barcelonassa kaksi Espanjan mestaruutta, hänen silmissään leiskui Moisanderin mukaan edelleen valtava palo.

Toisin kuin monet muut päävalmentajat, van Gaal seurasi pieteetillä harjoitusten yksinkertaisimpiakin syöttödrillejä. Hän ei antanut vastuuta vain apuvalmentajille, vaan otti tarkkailuun aina yhden pienryhmän kerrallaan.

– Jos pelaajalla tuli huono tatsi, van Gaal antoi palautetta melkein heti, Moisander muistaa.

– Monien muiden valmentajien alaisuudessa syöttötreenit saattoivat mennä vähän läpsyttelyksi, mutta van Gaalin aikana niin ei käynyt kertaakaan. Hän vaati keskittymistä jopa yksinkertaisimmissa harjoitteissa. Uskon, että tämä ominaisuus on tehnyt hänestä sen valmentajan, joka hän on.

Kauden 2008–2009 alkupuolella van Gaal osoitti Moisanderin mukaan myös erinomaista taktista pelisilmää. Joukkueen hävittyä kaksi ensimmäistä sarjapeliä mediassa arveltiin päävalmentajan saavan potkut, jos myös kolmannen kierroksen ottelu PSV Eindhovenia vastaan päättyisi tappioon.

– Van Gaalilla oli ymmärrystä ja rohkeutta vaihtaa perinteinen hollantilainen 4–3–3-muodostelma 4–4–2:een. Puolustimme alempana ja hyökkäsimme enemmän vastaan. Muutos oli hänen uskomuksiaan vastaan, mutta hän ymmärsi, että se sopi meille paremmin, Moisander avaa.

Kotiottelu laadukasta eindhovenilaisryhmää vastaan päättyi AZ:n 1–0-voittoon. Peli oli samalla Moisanderin debyyttiottelu Eredivisiessä. Elintärkeästä PSV-voitosta käynnistyi alkmaarilaisten hurja 28 ottelun tappioton putki.

Lähes sensaatiomainen Hollannin mestaruus varmistui huhtikuussa 2009. Pääsarjamestaruus oli seuralle vasta historian toinen. Ensimmäinen oli tullut 28 vuotta aikaisemmin.

Alkuvuonna vaivannut polven kierukkavaiva piti Moisanderin sivussa pari kuukautta, mutta muutoin hän kuului mestarijoukkueen kiistattomiin avainpelaajiin.

– Kun mietin urani alun vastoinkäymisiä ja Zwollen paria kautta, osaan arvostaa mestaruutta vielä paljon enemmän. Jos kaikki olisi ollut kuin ruusuilla tanssimista, mulla olisi voinut nousta hattuun.

– Vaikea vamma ja vauhdin ottaminen alemmalta sarjatasolta auttoivat ymmärtämään, että jalkapallossa voi tapahtua mitä vain.

Moisanderin mukaan kokeneen van Gaalin tietotaidon ja nuorten pelaajien omistautumisen symbioosi teki joukkueesta mestarin.

– Iso osa mestaruudesta menee van Gaalille. Hän loi meistä yhtenäisen koneen. Uskoimme valmentajan hommaan ja kuuntelimme häntä.

Mestaruuteen päättyneen kauden jälkeen Louis van Gaal teki sopimuksen saksalaismahti Bayern Münchenin kanssa. Myös seuraavat valmentajat, ensin Ronald Koeman ja sitten Dick Advocaat, olivat suuria nimiä.

Varsinkin pelaajasuuruus Koeman edusti lähes päinvastaista valmennusfilosofiaa kuin van Gaal.

Moisander kokee, että Koeman oletti entisenä huippupelaajana valmennettaviensa ymmärtävän helposti kaikki uudet taktiset asiat. Koeman myös antoi edeltäjäänsä enemmän vastuuta pelaajille, mihin nuori joukkue ei ollut täysin valmis.

– Koeman oli vähän sellainen ”vanha pelaaja”-tyyppinen valmentaja. Ero oli iso van Gaaliin, jonka aikana kaikki oli taktisesti selvää.

– Kuulin myöhemmin, että Koeman oli ottanut ihan hirveästi oppia AZ-ajanjaksosta saatuaan seurasta potkut. Toimintaan oli tullut enemmän yksityiskohtia ja hän oli alkanut käyttämään videoita. Alkmaarissa ajoitus ei vain ollut niin hyvä, Moisander pohtii Hollannin maajoukkueen nykyisen päävalmentajan kehittymistä.

Koemanin erottamisen jälkeen joulukuussa 2009 vetovastuun otti huomattavasti kokeneempi Advocaat. Moisanderin mukaan tämä oli eräänlainen ”pikkukenraali”, joka osasi panostaa joukkuehenkeen ja johtamiseen. Pelaaminen muuttui hyökkäävämmäksi, ja joukkueen tuloskäyrä kääntyi nousuun.

Advocaatin tartuttua ruoriin Moisander koki tietynlaisen ”Everse-efektin”, kuten hän itse asian muotoilee. Koemanin aikana puolustajan vastuu vaihteli hieman ottelusta toiseen, mutta Advocaatin tulon myötä hänestä tuli jälleen yksi joukkueen runkopelaajista.

– Kuten Everse, myös Advocaat sanoi luottavansa muhun. Hän korosti, että mun piti alkaa johtamaan joukkuetta. Hänestä jäi hyvät muistot.

Vuodet Alkmaarissa ja säännölliset europelit nostivat Moisanderin varsin nopeasti Hollannin liigan puolustajien eliittiin.

Vähitellen hänen mieleensä alkoi kuitenkin hiipimään ajatus pelaamisesta vielä suuremmissa liigoissa. Takana oli pitkä pätkä hollantilaista jalkapalloa. Sinä aikana hän oli nähnyt käytännössä jokaisen stadionin maan kahdella ylimmällä sarjatasolla ja pelannut useita kertoja samoja joukkueita vastaan.

– Mulla oli koko ajan se ajatus, etten halua pysyä Hollannissa liian kauaa. Sanoin agentillekin monta kertaa, että haluan suurempaan sarjaan.

– Ajattelin, että ulkomaiset seurat alkaisivat jossain vaiheessa miettimään, miksi melkein kolmekymppinen pelaaja ei ole siirtynyt aikaisemmin pois.

Järkevää kiinnostusta ulkomailta ei heti tullut. Myöhemmin Moisander on harmitellut, että hän oli antanut jatkosopimusneuvotteluissa AZ:n kanssa liikaa valtaa hollantilaiselle agentilleen. Pitkä neljän vuoden sopimus sitoi Moisanderin tiukasti kiinni Alkmaariin.

Moisander kokee, että agentti teki jatkosopimuksen osittain myös ”omaan taskuunsa” eikä neuvotellut neljän vuoden sopimukseen ehtoa, joka olisi mahdollistanut Moisanderille siirron helposti kesken sopimuskauden.

Vaikka raha ei ollut tärkein motivaatiotekijä, Moisanderista myös tuntui, ettei agentti pitänyt riittävästi pelaajansa puolta palkkaa koskevassa kysymyksessä. Moisander oli noussut yhdeksi joukkueen avainpelaajista, mutta samaan aikaan hänen palkkatasonsa oli avauskokoonpanon matalimpia.

Agentin toiminta jätti särön osapuolten välille.

– Annoin hänen päättää liikaa. Ehkä se oli suomalaista sinisilmäisyyttä ja naiiviutta. Ymmärsin, miten ammattilaismaailma toimii: jokainen ajattelee vain omaa etuaan. Koko kuvio oli hyvä oppimiskokemus, ja sen jälkeen aloin miettimään asioita enemmän myös itse.

– Voin vain kuvitella, kuinka paljon futismaailmassa tapahtuu vastaavaa esimerkiksi Afrikasta tai Etelä-Amerikasta tuleville pelaajille, Moisander jatkaa.

Kesällä 2012 ennen viimeisen AZ-sopimuskauden alkua Moisander teki selväksi halunsa siirtyä eteenpäin. Vuosi aikaisemmin seura oli estänyt Moisanderin siirron PSV:hen, mutta nyt hän ei halunnut hukata tilaisuutta jatkaa matkaa.

– Mun piti selkeästi osoittaa seuralle, että haluan lähteä pois. Se oli vähän luonteeni vastaista. Mun piti ajatella itseäni.

Tällä kertaa kiinnostunut seura oli Ajax, joka oli menettänyt kapteeninsa ja luottopuolustajansa Jan Vertonghenin Tottenhamiin.

Ex-seuran lähestyminen herätti Moisanderissa ristiriitaisia ajatuksia.

– Halusin edelleen suurempaan liigaan, mutta totta kai Ajaxin kiinnostus herätti mielenkiinnon. Mulla tuli fiilis, että haluan mennä sinne takaisin viimeistelemään sen, missä nuorena en onnistunut.

– AZ oli luvannut PSV-siirron kariuduttua, että saan siirtyä seuraavana kesänä eli vuonna 2012 eteenpäin. Mutta futiksessa asiat eivät mene aina niin kuin on luvattu. Se meni hirveäksi väännöksi ja sen takia kaikki tapahtui vasta ihan siirtoikkunan lopussa.

Siirrosta Ajaxiin tuli virallista elokuussa 2012. Vaikka paluu Amsterdamiin oli Moisanderille henkisesti iso asia, maan suurimman seuran kruununjalokivessä vastaan tulivat myös uran kovimmat paineet.

– Vertonghen oli ollut kapteeni ja erittäin pidetty fanien keskuudessa. Ja mut oli hankittu hänen korvaajaksi isoon rooliin. Paineet olivat hirveät, mutta en epäillyt itseäni.

Siinä missä AZ Alkmaar on perhemäinen seura, jossa odotukset ovat maltilliset, Ajaxissa vain voitto kelpaa.

– Vasta Ajaxissa aloin oikeasti ymmärtämään, mitä kunnon paineet tarkoittavat. Yhdenkin tappion jälkeen seuran ihmisistä huomasi pettymyksen ja paniikkinappula oli pohjassa. Tiedettiin, että mediassa tulee kovaa käsittelyä.

Vielä ensimmäisellä AZ Alkmaar -kaudella Moisander oli seurannut lehdistä, mitä hänen otteistaan oli kirjoitettu ja millaisia arvosanoja toimittajat olivat hänelle antaneet. Sittemmin kirjoitusten selaaminen loppui kuin seinään.

Sama päti sosiaalisen median seuraamiseen.

– Aika nopeasti tein sen päätöksen, että en lähde someen. En jaksanut käyttää energiaani kommenttien lukemiseen.

Moisanderin mukaan monet muut pelaajat seurasivat säännöllisesti, millaisia pelaaja-arvioita ottelua seuraavan päivän lehdissä oli annettu. Myös useat valmentajat seurasivat kirjoituksia.

Suomalainen ei lehtiin kuitenkaan tarttunut.

– Ymmärsin, että mun pitää luottaa omaan fiilikseen. Tiesin, oliko peli ollut hyvä vai ei. Silloin, kun vielä luin kirjoituksia, aika usein tuntui, että arviot eivät menneet yksi yhteen oman fiilikseni kanssa.

Ajax-vuodet 2012–2015 toivat Moisanderin palkintokaappiin kaksi Hollannin mestaruutta ja tukun Mestarien liiga -pelejä.

Myöhemmin Moisander on toisinaan pohtinut, olisiko hänen uransa voinut olla hienompi, jos hän olisi Ajaxin sijasta lähtenyt vielä aikaisemmin Serie A:han tai Bundesliigaan – sarjoihin, joissa hän pelasi Hollannin-vuosiensa jälkeen.

Silti Moisander kokee tehneensä oikean päätöksen siirtyessään Ajaxiin ja jatkaessaan vielä kolmen kauden ajan Hollannissa.

– En vaihtaisi Ajax-vuosia mihinkään. Kun voitimme ensimmäisellä kaudella mestaruuden, se oli yksi urani onnellisimmista hetkistä. Koin, että ympyrä sulkeutui. Olin taistellut itseni takaisin Ajaxiin ja voitimme joukkueena. Omat vanhempani olivat vielä seuraamassa viimeistä peliä.

AZ:n ja Ajaxin riveissä Moisander pääsi pelaamaan yhteensä neljän kauden ajan myös Mestarien liigaa, mikä osaltaan piti hänet verrattain pitkään Hollannissa.

Otteluita maanosan kovimpia huippujoukkueita, kuten Real Madridia, FC Barcelonaa, Manchester Cityä ja Arsenalia, vastaan hän pitää edelleen korkeassa arvossa.

Juuri Euroopan ykkösturnauksessa Moisander myös pääsi näkemään, mitkä tekijät erottivat huippujoukkueet laadukkaista joukkueista.

– Varsinkin Ajaxin kanssa olimme hyvin mukana lohkopeleissä ja statistiikat olivat ihan ok, mutta siinä, miten vastustaja rankaisi virheistä, oli iso ero. Esimerkiksi Realia vastaan kontrolloimme peliä, mutta heti, kun menetimme pallon, he rankaisivat. Se teki vaikutuksen.

Vuodet 2003–2015 Hollannissa jättivät pysyvän jäljen Niklas Moisanderiin.

Jalkapallo ja muu elämä muodostivat toimivan kokonaisuuden. Pelillisesti Hollanti oli kuin tehty suomalaisvasurille. Juuri hänen kaltaisiaan monipuolisesti peliä avaavia puolustajia maassa oli osattu aina arvostaa. Joukkueiden tapa pelata puolestaan piilotti hänen heikkoutensa, kuten räjähtävyyden puutteen.

Moisanderin mukaan jokainen hänen Hollannin-aikaisista valmentajistaan arvosti enemmän pelin avaamista kuin kaksinkamppailutilanteiden voittamista.

Aivan ratkaisevaan asemaan Moisanderin sopeutumisessa muodostui nopea kielen oppiminen. Vielä hänen aikanaan jokaisen seuran valmennuskieli oli hollanti eikä siitä tehty kompromisseja. Pelaajat, jotka eivät ymmärtäneet kieltä, otettiin yhteisen palaverin jälkeen erilleen.

Hollannissa pelatessaan Moisander oppi arvostamaan myös maan lyhyitä etäisyyksiä. Vieraspelipäivinäkin oli mahdollista nukkua hotellin sijasta kotona.

Kotiotteluiden jälkeen pelaajilla puolestaan oli tapana kokoontua yhteen ja ottaa rennon jutustelun lomassa lasi tai kaksi olutta. Myös pelaajien puolisot olivat säännöllisesti mukana.

– Vaikka Hollanti on futishullu maa, tällainen rentous on monessa asiassa mukana.

Myös hollantilaisten ihmisten avoimuus ja suora tapa antaa palautetta upposivat hiljalleen suomalaiseen.

– Tykkäsin siitä, että ihmiset eivät supisseet selän takana, vaan asiat sanottiin päin naamaa. Kun osasin vielä kielen, opin itsekin avautumaan.

– Mitä pidempään olin Hollannissa, sitä enemmän ”hollantilaistuin”, kolminkertainen maan mestari sanoo.

Syksyllä 2014, kolmannen Ajax-kautensa alussa, Niklas Moisanderilla tuli tunne, jonka hän muistaa yhä: Hollannista on pakko päästä pois – pelkästään jo oman motivaation takia.

Moisanderin agentti oli vaihtunut Alkmaar-vuosien episodin jälkeen, ja uuden yhteistyökumppanin tehtävänä oli kartoittaa sopivaa seuraa Hollannin ulkopuolelta.

Kiinnostuneita seuroja ilmaantui etenkin Italiasta. Aivan isoimpien seurojen yhteydenotot eivät edenneet konkretian tasolle, mutta varsinkin pohjoisitalialainen Sampdoria halusi tosissaan Ajax-topparin riveihinsä. Muina vaihtoehtoina olivat toinen keskikokoinen Serie A -seura sekä Bundesliigassa pelannut Werder Bremen.

Sopimus Sampdorian kanssa syntyi keväällä 2015, ja Moisander pääsi siirtymään Italiaan vapaana agenttina myöhemmin kesällä. Aikaisella sopimuksenteolla Moisander halusi lukita seuraavan kauden joukkueensa mahdollisimman pian ja välttää joutumisen odotustilaan.

Siirto Italiaan merkitsi Moisanderille yhden unelman täyttymistä. Juuri Serie A oli sarja, jota hän oli seurannut innokkaana jalkapalloilijan alkuna 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa.

– Kun olin nuori, Serie A oli maailman paras sarja. Katsoin Milanon ja Rooman derbyjä, oli Tottia, Nestaa ja kumppaneita.

– Italia tuntui hyvältä vaihtoehdolta, vaikka tiesin, että haasteesta tulee pelityylini takia aivan erilainen kuin Hollannissa.

Serie A -kaudesta 2015–2016 tulikin haastava – sekä joukkueelle että Moisanderille. Sampdoria säilyi niukasti, ja nilkkavaiva pilasi Moisanderin loppukauden. Otteluita kertyi yhteensä 22. Varsinkin Vincenzo Montellan tultua päävalmentajaksi marraskuun puolivälissä Moisander nousi kuitenkin isoon rooliin.

– Ulkoapäin katsottuna joku saattaa pitää valintaani huonona, mutta pelaaminen Serie A:ssa täytti unelmani. Vuosi oli erittäin opettava juuri sen takia, että taistelimme putoamista vastaan.

Italiassa Moisander kohtasi lähes täysin Hollannista poikkeavan peli- ja toimintakulttuuriin. Vuosi etelässä opetti puolustamisesta enemmän kuin 12 vuotta Hollannissa, hän kertoo esimerkinomaisesti.

– En muista, että olisimme harjoitelleet Hollannissa puolustamista kovin montaa kertaa sen yli kymmenen vuoden aikana, jonka olin maassa. Tärkeämpää oli se, mitä puolustaja teki pallon kanssa.

– Italiassa sen sijaan jauhoimme jatkuvasti linjana liikkumista ja sijoittumista.

Kymmenen vuotta myöhemmin Moisander on sitä mieltä, että maisemanvaihto Italiaan pelasti hänen uransa.

Kausi Sampdoriassa tarjosi täysin uuden sytykkeen, ja Moisander pääsi testaamaan itseään yhdessä Euroopan kovimmista liigoista. Motivaation suhteen se oli juuri sitä, mitä hän oli kaivannut, jopa tarvinnut.

– Tiesin koko ajan, että Hollannin liiga on ”vain” Hollannin liiga. Italiassa pääsin näyttämään itselleni, että pystyn pelaamaan TOP5-sarjassa.

– Italiassa ja myöhemmin Saksassa opin vielä paremmin lukemaan peliä, kommunikoimaan ja johtamaan kentällä. Niillä pystyin kontrolloimaan puutteitani. Samaan aikaan pystyin käyttämään molemmissa maissa vahvuuksiani.

Italialainen jalkapallo ei poikennut hollantilaisesta vain kentän tasolla; erot olivat huomattavia myös pukukopissa ja kentänrajojen ulkopuolella.

Urallaan viidessä eri maassa pelannut Moisander sanoo, että Italiassa hän törmäsi kaikkein kovimpaan kilpailuun.

Vaikka Moisanderista tuntui, että Sampdorian pelaajat arvostivat hänen Ajax-taustaansa, yksikään puolustajista ei ollut valmis menettämään paikkaansa tulokkaalle.

– Hollannissa futis oli vähän kuin juhlaa. Italiassa jalkapallo tuntui raa’alta kamppailulta pelipaikoista.

– Hollannissa mun oli helppo löytää yhteys skandinaavien kanssa, kun taas Italiassa varsinkin vanhemmat pelaajat olivat periaatteessa kuin pomoja. Eteläamerikkalaisilla pelaajilla taas oli oma klikkinsä. Olin Sampdoriassa ainoa pelaaja Espanjan pohjoispuolelta. Sen eron kyllä huomasi.

Italiassa Moisander koki, että vain se merkitsi, miten pelaaja suoriutui harjoitus- ja pelikentällä. Pelaajien yksityiselämä, kuten perhetilanne, ei seurajohtajia juuri liikuttanut. Palkka kyllä tuli tilille, mutta arkielämän järjestelyistä, kuten asunnosta ja autosta, pelaajan piti huolehtia itse.

Hollannissa ja Saksassa kulttuuri oli toisenlainen: seuran työtekijät olivat valmiita auttamaan esimerkiksi kodin löytämisessä, minkä lisäksi myös pelaajien perheiden hyvinvointi kiinnosti seuraväkeä.

Juuri perheasiat vaikuttivat osaltaan siihen, miksi Moisanderin aika Sampdoriassa jäi yhteen kauteen.

Moisanderin ja hänen puolisonsa esikoistytär syntyi Amsterdamissa keväällä 2015. Kun ensimmäinen kausi Italiassa oli ohi, yksivuotiaan lapsen vanhemmat puntaroivat huolellisesti, mikä ympäristö olisi sopivin myös perheen näkökulmasta. Kohteeksi valikoitui Saksa ja satamakaupunki Bremen.

– Vanhemman tyttären syntyminen oli iso muutos. Rakastin olla Italiassa ja jos olisin ollut vain yksin, olisin todennäköisesti jäänyt sinne. Päätöksiä piti kuitenkin alkaa katsomaan myös perheaspektista.

– Pienen lapsen osalta Bremen tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Saksassa neuvolat sun muut toimivat paremmin kuin Italiassa. Mutta olen kiitollinen, että sain pelata Italiassa edes yhden kauden.

Pelatessaan Bundesliigan Werder Bremenissä vuosina 2016–2021 Niklas Moisander kykeni siihen, mihin loppujen lopuksi vain harva ammattipelaaja pystyy: hän onnistui pelaamaan yli 30-vuotiaana ulkomaalaispelaajana isoja minuutteja yhdessä Euroopan kovimmista pääsarjoista.

Ilman sopeutumiskykyä hän tuskin olisi onnistunut säilyttämään asemaansa äärikilpaillussa huippujalkapallon viidakossa.

– Yksi mun uran vahvuuksista oli, että opin aika nopeasti. Jos valmentaja sanoi jotain, yritin aina toimia ohjeiden mukaan – myös silloin, jos se ei olisi tuntunut musta parhaalta, Moisander korostaa.

– Mulle oli tärkeämpää pelata kuin tehdä niin kuin itse haluan. Halusin tuntea olevani yksi tärkeimmistä pelaajista. Siksi yritin aina ymmärtää ja tehdä, mitä valmentaja halusi.

Bundesliigassa pelatessaan Moisander oppi näkemään esimerkiksi sen, miten pelien dynamiikka muuttui usein toisella jaksolla.

Kun bremeniläiset haastoivat isompiaan, ensimmäisellä puoliajalla tärkeintä oli monesti vain pysyä mukana. Toisella jaksolla – joukkueiden väsyessä ja etäisyyksien kasvaessa – myös syöttövälejä avautui helpommin. Se taas mahdollisti helpommin esimerkiksi vastahyökkäykset.

– Rupesin tajuamaan tällaisia pelin kulkuja ja aloin ymmärtämään, että ensimmäisillä jaksoilla ei aina kannattanut hakea avaavia syöttöjä. Parempia mahdollisuuksia tuli usein vasta toisilla puoliajoilla.

Vuodet Bremenissä merkitsivät monessa suhteessa paluuta Hollannin-aikoja muistuttavaan tuttuun elämänmenoon. Lisäksi Bremenin ilmapiirissä oli paljon samaa kuin kotikaupunki Turussa.

Myös lapsiperheen arki toimi kaikin tavoin hyvin. Vuonna 2019 Moisanderien perhe kasvoi toisella tyttärellä.

Jalkapalloarjessa Moisander olisi kuitenkin kaivannut tiukempaa vaatimustasoa. Välillä tekeminen harjoituskentällä tuntui liian pehmeältä, eivätkä valmentajat olleet niin tiukkoja kuin Moisander olisi toivonut. Myöskään pre-seasonin harjoitusleirit eivät vastanneet Moisanderin käsitystä kovasta saksalaisesta harjoittelusta. Lisäksi hän yllättyi siitä, ettei valmennuskieli ollut saksa.

Viiden Bremen-vuoden aikana Moisanderin tilille kertyi 125 Bundesliiga-ottelua. Varsinkin kolmella ensimmäisellä kaudella suomalainen kuului saksalaisryhmän luottopelaajiin. Loppuvaiheessa vastuu Werderissä pieneni hieman, minkä tilanteen Moisander koki vaikeaksi – siitä huolimatta, että hän oli jo 35-vuotias.

– Olin aina pettynyt, jos en pelannut. Halu pelata antoi mulle motivaation ja ajoi eteenpäin kovassa kilpailussa. Peli oli kliimaksi, paikka voittaa omat epäilyt.

– Kun on vähän hermostunut ennen peliä ja sitten joukkue voittaa – sen parempaa fiilistä ei ole. Sillä tunteella menin koko urani, myös Saksassa ja lopuksi Ruotsissa. Että nyt on vedetty viikko hyvin ja annettu paras pelissä – ja sitten seuraavaan viikkoon.

Otteluihin liittyvän latauksen lisäksi Moisander kertoo saaneensa suurta nautintoa peleihin valmistautumisesta: kropan virittäminen, henkinen valmistautuminen, paineiden käsittely, kaikki tunteet ennen lähestyvää ottelua.

– Olin sen tyyppinen pelaaja, että ajatukset alkoivat mennä peliin jo päivää ennen. Valmistautuminen oli iso osa mun uraa. Olen kateellinen pelaajille, jotka pystyivät kääntämään ”switchin” otteluihin vasta vähän ennen alkuvihellystä.

Huolellisen valmistautumisen lisäksi keskeinen osa Moisanderin ammattiprofiilia oli otteluiden jälkikäteinen analysointi omassa päässä. Usein myös itsekriittisyys oli vahvasti läsnä.

Joidenkin uran aikaisten valmentajien mukaan Moisander oli jopa liian ankara itseään kohtaan. Sen hän myöntää itsekin.

– Nuorempana saatoin käydä jopa pari päivää peliä läpi. En pystynyt nollaamaan nopeasti. Siitäkin olen ollut kateellinen niille pelaajille, jotka osaavat unohtaa pelin nopeasti.

– Välillä liika itsekriittisyys vaikutti suorituksiini, Moisander myöntää.

Toisaalta TPS-kasvatti uskoo, että itsekriittisyys ja halu analysoida omaa tekemistä, toisinaan jopa itseruoskinta, saattoivat osaltaan muodostua myös hänen vahvuudekseen.

– En osannut huijata itseäni ja saada aikaan hyvää fiilistä, vaikka olisin pelannut huonosti. Siitä saattoi olla myös apua.

Moisander kertoo avoimesti, että vasta isyys muutti todenteolla hänen suhtautumistaan omien suoritusten arviointiin.

Kun perheen esikoinen syntyi viimeisen Ajax-kauden loppupuolella, kotona oli muuta ajateltavaa kuin juuri päättynyt jalkapallo-ottelu.

– Se vastuu ja rakkaus, joka tulee oman lapsen myötä – ei sitä pystynyt kuvittelemaan etukäteen. Kun sain olla pelien jälkeen kotona ja touhuta lasten kanssa, niin futis unohtui automaattisesti. Vaikka unenlaatu heikkeni, henkinen puoli helpottui. Sitä oppi asettamaan asioita mittasuhteisiin.

– Ennen lasten syntymää futis oli mulle välillä jopa liian tärkeää. Vanhemmuus avasi uuden näkökulman elämään.

Ammattijalkapalloilijan arkea Moisander kuvaa ennen kaikkea arkiseksi ja tylsäksi – varsinkin, mitä vanhemmaksi pelaaja tulee. Elämä on yksitoikkoista eikä ammatista pääse eroon, vaikka harjoitukset olisivat ohi. Kotona täytyy miettiä ravintoa, palautumista ja kropan huoltoa.

Pitkän kokemuksen perusteella Moisander uskaltaa väittää, että kyky sietää tylsyyttä ja halu panostaa ravintoon ja uneen voi tehdä jopa ratkaisevan eron pelaajien välillä. Nykyjalkapallon muuttuessa alati intensiivisemmäksi vaatimus kokonaisvaltaisesta urheilijan elämäntavasta vain korostuu.

Moisander on varma myös siitä, ettei hän itse olisi pystynyt pelaamaan korkealla tasolla yli 35-vuotiaaksi asti, jos olisi jatkanut samanlaista elämää kuin parikymppisenä.

– Nuorempana tuli usein käytyä Hollannissa ulkona pelien jälkeen. Pikkuhiljaa se jäi kokonaan pois.

– Jälkikäteen ajatellen olisin voinut alkaa panostaa palautumiseen ja ruokavalioon jo aiemmin urallani. Vedin aika rennosti. Tajusin, että en palautunut riittävän hyvin ja se vaikutti pelaamiseen.

– Jos olisin jatkanut vanhempana samalla tavalla kuin parikymppisenä, mulla olisi mennyt viikko aikaa palautua, Moisander nauraa.

Kolme Hollannin mestaruutta. Viisi kautta Saksan Bundesliigassa, yksi Italian Serie A:ssa. Kolme Ruotsin mestaruutta Malmö FF:n riveissä päälle 35-vuotiaana. Vuoden jalkapalloilija Suomessa vuosina 2012 ja 2013.

Joulukuussa 2024 uransa päättänyt 39-vuotias Niklas Moisander loi merkittävän kansainvälisen uran – niin merkittävän, että vastaavaan on pystynyt vain kourallinen muita suomalaispelaajia.

Yksi erityispiirre tekee Moisanderin urasta suomalaisittain poikkeuksellisen. Hän toimi kapteenina A-maajoukkueen lisäksi peräti kolmessa eri seurajoukkueessa: AZ Alkmaarissa, Ajaxissa ja Werder Bremenissä.

Ensimmäisen kerran kapteeninnauha asetettiin Moisanderin käsivarteen syksyllä 2011, kun Dick Advocaatia Alkmaarin päävalmentajana seurannut Gertjan Verbeek näki suomalaisessa kapteenipotentiaalia.

Aluksi Moisander ei innostunut ehdotuksesta, vaan epäili soveltuvuuttaan rooliin. Myös ylimääräiset paineet mietityttivät.

Verbeek oli kuitenkin vakuuttunut pelaajansa johtajaominaisuuksista ja sanoi muiden pelaajien arvostavan sitä, että Moisander uskalsi antaa palautetta.

Asiaa hetken harkittuaan Moisander päätti ottaa kunniatehtävän vastaan.

Moisander arvioi, että hän nousi kapteeniksi luontaisesti, oman esimerkkinsä kautta. Mitä enemmän hän sai vastuuta, sitä isompaa roolia hän ryhtyi ottamaan kentällä.

Myös monipuolinen kielitaito oli eduksi. Esimerkiksi Alkmaarissa Moisander pystyi puhumaan valmentajien ja paikallisten pelaajien kanssa hollanniksi, pohjoismaalaisten kanssa ruotsiksi ja loppujen kanssa englanniksi.

Jo Alkmaarissa Moisander sai mainetta kapteenina, joka piti ääntä kentällä, mutta oli kopissa itse rauhallisuus.

– Yksi ruotsalainen pelaaja kuvasi mua nimellä Doctor Jekyll and Mr. Hyde. Kentällä huusin täysillä ja elin temperamentilla, mutta kopissa kaikki oli jo unohdettu, Moisander naurahtaa.

Suomalainen valittiin jokaisessa joukkueessa kapteeniksi valmentajan päätöksellä. Ainuttakaan pelaajien kesken toimitettua äänestystä hän ei muista.

Moisander uskoo, että hän onnistui luomaan valmentajiin luottamuksellisen suhteen pitkälti kotikasvatuksensa ansiosta.

– Mulla on ollut läpi uran sellainen henkilökohtainen piirre, että kun joku on luottanut muhun, olen halunnut antaa entistä enemmän takaisin ja auttaa joukkuetta. Ehkä se on ollut jonkinlaista velvollisuudentuntoa. Että kun muhun luottaa, maksan varmasti takaisin.

– Mutta totta kai sekin auttoi, että olin monessa seurassa tärkeä myös pelillisesti.

Moisanderin mukaan kapteenin rooleissa Hollannissa ja Saksassa oli jonkin verran eroja. Alkmaarissa ja Ajaxissa joukkuearjen ulkopuoliset tehtävät liittyivät lähinnä europeleihin liittyviin bonusneuvotteluihin. Niistä Moisander ei juuri jaksanut innostua, mutta monet muut pelaajat olivat hyvin kiinnostuneita.

Ajaxissa Moisander esiintyi kapteenina myös vuosittaisissa fanitapaamisissa. Ennen tapaamisia hän muistaa seurajohtajien painottaneen, etteivät pelaajat saaneet joutua fanien vaikutusvallan kohteeksi.

Saksassa Moisander oli lähempänä urheilujohtoa. Osaltaan siihen vaikutti se, että Bundesliigassa urheilutoimenjohtajat istuivat peleissä usein penkin päässä ja osallistuivat palavereihin. Hollannissa vastaavanlainen kulttuuri loisti poissaolollaan.

– Mun mielestä se oli vähän outoa, että urheilutoimenjohtaja oli niin lähellä joukkuetta. Välillä multa kysyttiin mielipidettä joukkueen tilanteesta, jos oli huono vaihe menossa.

Kapteenina Moisander ei omien sanojensa mukaan edes pyrkinyt muuttamaan käyttäytymistään normaalista. Tuskin hän olisi siihen pystynytkään. ”Feikkaaminen” ei olisi mennyt läpi varsinkaan joukkueen sisällä.

– Ajattelin aina, että mut on valittu kapteeniksi niillä eväillä, jotka mulla on. En myöskään jaksanut käyttää energiaa siihen, että olisin esittänyt jotain muuta.

Useissa keskusteluissa valmentajien kanssa Moisander nimenomaan painotti, ettei hän ollut kopin äänekkäin raivoaja. Yhdellekään Moisanderia kapteeniksi ehdottaneelle valmentajalle se ei ollut ongelma.

– Joka joukkueessa on pelaajia, jotka hoitavat tarvittaessa raivoamisen kopissa – olivat he kapteeneja tai ei. Uskon, että valmentajat halusivat musta kapteenin, johon voi luottaa, joka pystyy kommunikoimaan kentällä, johtaa esimerkillä ja on kunnossa ollessaan avauksessa.

Uransa viimeiset neljä kautta Moisander edusti ruotsalaista Malmö FF:ää. Vaikka vuodet 2021–2024 olivat rikkonaisia – Moisander loukkasi molempien polviensa ristisiteet ja pelasi yhteensä vain 29 Allsvenskan-ottelua – aika skånelaisseurassa on jäänyt vahvasti hänen muistoihinsa.

– Oli hienoa lopettaa ura Malmön kaltaisessa isossa seurassa. Mestarien liigan lohkovaiheen pelit vuonna 2021 oli sellainen juttu, jota en enää odottanut kokevani uralla.

Uransa viimeisessä Mestarien liigan ottelussa suomalainen pelasi täydet minuutit Juventuksen vieraana Malmön kärsiessä niukan 1–0-tappion. Ikää Moisanderilla oli tuolloin jo 36.

Myöskään seurayhteisön tukea Moisander ei ole unohtanut – eikä unohda.

– Se arvostus, jota sain etenkin faneilta mutta myös seuran työntekijöiltä, oli mielestäni uskomatonta – varsinkin pelimäärääni nähden.

Erityisesti jäähyväiset, jotka Moisander sai 20 000 katsojan edessä Malmön ja Galatasarayn välisen Eurooppa-liigan ottelun yhteydessä joulukuussa 2024, olivat ikimuistoiset. Lisäksi ruotsalaisseura muisti entistä pelaajaansa ”Kiitos, Niklas Moisander”-viestein sosiaalisessa mediassa.

– Ehkä se jollain tavalla kuvasti uraani: vaikka oli hirveästi loukkaantumisia, jatkoin silti aina eteenpäin ja nautin treeneihin menemisestä joka päivä.

– Vaikka pelimääräni eivät olleet enää älyttömiä, koin, että sain hienon lopetuksen uralleni. Voitimme kolme kertaa mestaruuden ja kahdesti cupin. Aika Malmössä oli tosi onnellista, ja seura tulee olemaan mulle aina erityinen.

Kun aktiivipelit ovat päättyneet, Niklas Moisanderilla on ollut aikaa katsoa taaksepäin, pohtia yli 20 vuotta kestänyttä taivaltaan maailmalla.

– Olisi pitänyt nauttia vielä vähän enemmän, Moisander toteaa ytimekkäästi.

– Muistan vieläkin, kun Markus Heikkinen sanoi viimeisinä maajoukkuevuosinaan, että ”koita nauttia, ura menee niin nopeasti”.

– Totta kai nautin, kun tuli esimerkiksi mestaruuksia tai voitimme Ajaxin kanssa ”Chämppärissä” Barcelonan. Tai kun pelasimme Suomen kanssa Espanjaa vastaan tasan Gijónissa. Mutta usein mun katse oli vain eteenpäin.

Arvioidessaan omaa tietään Moisander uskoo, että hän olisi pystynyt ilman ensimmäistä vakavaa loukkaantumista ja liiallista itsekritiikkiä luomaan vielä loisteliaamman uran.

– Kaikkia epäonnistumisia ei olisi pitänyt ottaa niin raskaasti. Henkinen puoli on niin iso osa ammattipelaajan arkea.

Jossittelua vahvemmin Moisanderin kommenteista puskee kuitenkin esiin kiitollisuus varsinkin perhettä ja muita läheisiä kohtaan.

Vanhemmat ovat olleet aktiivisesti mukana ja tarjonneet tukea ja mahdollisuuksia. Henrik-kaksoisveli on ollut tärkein kirittäjä, josta sai nuorempana aina harjoitteluseuraa ja joka jakoi saman kiinnostuksen kohteen. Ilman harjoittelua veljen kanssa hänestä ei olisi tullut molempijalkaista.

Vaimo, jonka Moisander tapasi Alkmaarissa, on ollut tukena uran nousuissa ja laskuissa.

– Futaajan elämä on tylsää ja kun pelistä pääsee kotiin, futikseen liittyvä valitus vain jatkuu. Puolison rooli on paljon tylsempi kuin moni luulee. Vaimon tuki on ollut aivan korvaamatonta.

Vielä erikseen Moisander haluaa mainita Turun kaveriporukan, joka on kulkenut yhdessä 5-vuotiaasta lähtien.

– Kaverit ovat aina pitäneet mun jalat maassa. Heidän seurassaan pääsin lomilla unohtamaan futiksen.

– Mulla on käynyt tuuri, että olen saanut niin hyvän perheen, läheiset ja ystävät. En olisi ikinä pystynyt tekemään tätä yksin.

Pitkään uraan mahtuu myös monia ylpeydenaiheita. Yhden ainoan esiin nostaminen on lähes mahdoton tehtävä.

– Maajoukkueessa pelaaminen ja vielä kapteenina toimiminen. Se tuntui nuorena niin kaukaiselta asialta. Olen ylpeä, että sain toimia Huuhkajien kapteenina, kun joukkueessa oli tapahtumassa sukupolvenvaihdos.

– Sitten on tietysti Champions Leaguen matsit ja mestaruuksien voittaminen. Toivottavasti aika kultaa muistoja vielä lisää.

– Välillä tuntuu, että unohdan, kuinka hienon uran sain tehdä – varsinkin, kun miettii, miten kaikki alkoi. Kaikkien vaikeuksien jälkeen tämä olisi voinut mennä ihan eri tavalla.