Mondo

Tämä alue on Italian uusi Toscana

Tämä alue on Italian uusi Toscana

Psst, haluatko tietää salaisuuden? Umbria on Italian hurmaavimpia maakuntia, eikä siellä ole naapurialue Toscanan ruuhkia.
Teksti Jenna Vehviläinen
Kuvat Heli Sorjonen
Mainos

Perheenäiti Marisa Mancini maanittelee meitä ystävällisesti: ”Maistaisitte nyt vielä tätä ricotta-juustoa. Ja mansikoita päälle.”

Vaikka vatsamme ovat jo pullollaan omenapiirakkaa, emme malta kieltäytyä. Le Vigne -majataloa pitävä rouva laittaa tarjolle yhtä tyypillisimmistä Umbrian herkuista.

Suolainen juusto tehdään tilalla laiduntavien lampaiden maidosta. Toisin kuin tuore­ricottaa, sitä kypsytetään kovaksi viikkoja. Makea mansikka on sille täydellinen kaveri.

Mancinin ja hänen tyttärensä Serenan kattama aamiainen nautitaan hiekanruskean, kivestä tehdyn maatilarakennuksen terassilla. Sitä ennen olemme saaneet rauhassa herätä huoneessamme puisten ikkunaluukkujen raoista kurkottaviin auringon­säteisiin.

Kukkulalla sijaitsevan Le Vignen luota aukeaa juuri sellainen näköala, josta Italian keskiosat ovat tulleet maailmankuuluiksi. Majatalon ympärillä kohoavat usvaiset vuoret, joiden välissä on viheriöiviä laaksoja. On maalaistalojen tiilikattoja, viiniköynnöksiä ja hopeanhohtavia oliivipuita, kaikki sulassa sovussa.

Jostakin kaukaa kuuluu traktorin ääni. Toisinaan tilan keittiöstä kuuluu aterimien kilahdus tai kahvipannun pihinää. Voikohan tätä rauhaa rikkoa mikään?

”Ei oikeastaan”, Serena Mancini kertoo. ”Paitsi kerran.”

Kaksikymmentä vuotta sitten seudulle iski maanjäristys. Se ei ole uutta Umbriassa. Seismisesti aktiivinen maaperä tärisee täällä tuon tuosta, ja isot järistykset ovat vuosien saatossa aiheuttaneet suuriakin tuhoja.

Vuoden 1997 järistys osui voimakkaana juuri tänne, ja perhe joutui rakentamaan talonsa uudelleen.

”Muutoin on kyllä ollut tyystin rauhaisaa”, Mancinit vakuuttavat.

Montefalcossa sijaitseva Arnaldo Caprain tila pitää yllä alueen viiniperinteitä.

Umbriassa liikkuessa käy pian selväksi, että levollisuus ja verkkainen elämänrytmi ovat koko seudun ominaisuuksia. Niitä saa kokea täällä sen kummemmin etsimättä.

Se johtuu osaksi siitä, että maakunta on väkiluvultaan Italian pienimpiä. Lisäksi sijainti sisämaassa, kaukana meren ja naapurimaiden vaikutuspiiristä, on pitänyt Umbriaa eristyksissä. Maatalous ja vanhat perinteet ovat yhä voimissaan.

Maakuntaa halkovat keskeltä sekä Apenniinien vuoristo että Tiberjoki, joka muinoin erotti etruskien ja umbrien ­hallintoalueita. Umbrialle ominaisia ovatkin keskiaikaiset kaupungit ja kylät, joita ympäröivät muurit ja portit. Laaksoissa ajellessa näkee ympärillä kohoavilla kukkuloilla kyliä tasaiseen tahtiin.

Jokaisella paikallisella tuntuu olevan oma mielipiteensä siitä, mikä on paikkakunnista kaunein. Ainakin Spoletoa, Terniä, Gubbiota ja Orvietoa kehutaan.

Yksi pittoreskeimmista paikoista on ilman muuta Spello. Se lepää Danten Jumalaisesta näytelmästä tutun Monte Subasio -vuoren rinteellä.

Spellon kylän ylpeydenaihe ovat kukat. Istutuksia loistaa ruukuissa vaaleiden kivitalojen edustoilla ja riippuu parvekkeilla. Kukkia on aseteltu kujille myös skootterien, penkkien ja tuolien päälle. Asetelmat on laadittu hartaudella. Naapurit selvästi kilpailevatkin, kenellä ovat komeimmat kukat.

Alkukesällä Spellon kukkahulluus huipentuu tapahtumaan, johon saapuu osallistujia ympäri maailman. Silloin kukista taiteillaan kaduille Jeesuksen, Marian ja muiden uskonnollisten symbolien kuvia.

Rakasti kävijä kukkia tai ei, Spellon kaltaisissa Umbrian pikkukaupungeissa on helppo nauttia ripososta, italialaisesta iltapäivän siestasta. Niin tuntuvat tekevän paikallisetkin.

Etruskien rakentama Orvieto on tyypillinen umbrialainen pikkukaupunki.

Umbriaa on usein verrattu naapurimaakunta Toscanaan. Maisemien puolesta siihen on syytäkin: on samanlaisia idyllisiä viinitiloja, vehreitä laaksoja ja keskiaikaisia kaupunkeja.

Toscanan ihanuutta on tosin viime vuosina myös alettu epäillä. Monen mielestä turistivirrat ovat auttamattomasti pilaamassa alueen tunnelman.

”Ehkä suurin ero näiden maakuntien välillä on se, että Umbria on Toscanaa kaikin tavoin luonnonvaraisempi. Turismi on täällä pienemmän mittakaavan bisnestä”, sanoo ravintoloitsija Alessandro Casciola.

Hän omistaa maakunnan pääkaupungissa Perugiassa tunnelmallisen osterian. A Priori -ravintolan kaareva oviaukko löytyy keskustasta jyrkästi alas viettävältä Via dei Priorilta.

Perugiassa tuntuu olevan elämää yhtä paljon kuin koko muussa maakunnassa yhteensä. Kaupunki on kuuluisa kulttuuri- ja opiskelijatapahtumistaan. On jazz- ja suklaafestivaaleja, ulkoilmakonsertteja ja paljon pieniä baareja.

Casciola on syntyperäinen umbrialainen ja työskenteli aiemmin maakunnan matkailun edistämiskeskuksessa. Hän tietää, mitkä asiat erottavat Umbrian muista alueista.

Kun Toscanassa käy vuosittain yli 12 miljoonaa turistia, täällä kävijöitä on siitä vain seitsemäsosa. Umbrian paikkakunnat ovat säilyttäneet omaleimaisuutensa, koska niissä ei näy joka puolella juuri turisteille tarkoitettuja palveluita. Majoituksen ja ruuan hinnat ovat maltillisemmat.

Umbriassa monessa asiassa on sympaattista kotikutoisuutta. Luomuviinitilalle ostoksille pistäytyessä saattaa löytää omistajan myymään sitten, kun koputtelee ikkunoihin. Kojuissa teiden varsilla myydään oliiviöljyjä ja muovipulloihin pakattuja viinejä. Kylien pystybaareissa kuulee aamutuimaan pelkkää paikallismurretta.

Umbrialaisissa itsessäänkin on eräs italialaisessa mittakaavassa poikkeuksellinen piirre: he ovat vaatimatonta sakkia.

”Luonteessamme näkyy maanviljelijäkansan perintö. Olemme ystävällisiä ja mutkattomia”, Casciola sanoo.

Perugian kaupungin keskiaikaisia kortteleita.

Maakunnan ruokakulttuuri on kuitenkin niin tasokasta ja kehuttua, että jo sen osalta ylpeyteen olisi aihetta.

A Priori -ravintolankin lähiruuan erinomaista hinta-laatu­suhdetta on ylistetty lehdissä Aasiassa ja Yhdysvalloissa asti.

”Onhan tämä keskinkertainen ravintola, josta saa ihan hyvää murkinaa”, Casciola vähättelee ja hymyilee veikeästi.

Tarjoilija kiikuttaa pöytäämme lankunpalasen, jolle on aseteltu sitä parasta Umbriaa. Vieri vieressä on kuutta eri kinkkua ja salamia sekä neljää juustoa, lampaan-, vuohen- ja lehmänmaidosta tehtyjä. Niiden kanssa tarjotaan hunajaa ja hillokkeita. Pääruuaksi on tuorepastaa, joka saa vahvan makunsa alueen metsistä kerätyistä mustatryffeleistä.

Palanpainikkeeksi maistamme Sagrantino-rypäleestä tehtyä punaviiniä. Sitä tuotetaan Montefalcon kukkuloilla, Perugiasta 40 kilometriä kaakkoon. Näillä mailla jo etruskit valmistivat viiniä, ja Sagrantinon viljelystä on löydetty merkkejä ainakin 500 vuoden takaa.

Taannoin rypäle oli vaarassa kadota, mutta kiitos muutaman sinnikkään tuottajan, perinne on elvytetty. Nyt luonteikas ja voimakas Sagrantino listataan usein Italian parhaiden viinien joukkoon. Silti Umbrian viinintuotanto on esimerkiksi Toscanan verrattuna melko vähäistä. Taas jotain verraten pientä.

”Ehkä me umbrialaiset tuppaamme myös suojelemaan kaikkea hyvää, mitä täällä syrjäseuduilla on”, Casciola pohtii.

Lounaslautaset on tyhjennetty, ja isäntä katselee lasinsa tummaa, rubiinin ja violetin sävyistä viiniä.

”Kun ihminen on käynyt Umbriassa ja maistanut tätä, voi sanoa, että Italian nautinnot ovat hänellä hyvin hallussa.”

Sardinialainen Marcello kuuluu fansiskaanimunkkien yhteisöön.

Maallisten nautintojen lisäksi maakunnalla on tarjota taivaallisia. Moni matkailija tulee tänne pyhiinvaellukselle. Uskonnollinen keskus on Assisi, pyhimysten kaupunki.

Pyhimyksistä kuuluisin, Fransiskus Assisilainen, syntyi täällä 1100-luvun lopulla, joko vuonna 1181 tai 1182. Miehen oppeja seuraa nyt kokonainen fransiskaanimunkkien yhteisö, ja häneltä on saanut nimensä myös istuva Paavi Franciscus.

Assisin ilmapiiristä aistii hartautta. Jasmiini tuoksuu, ja lähes joka kauppa myy rukousnauhoja. Pitkät helmat liehuvat, kun munkit ja nunnat liikkuvat kaduilla ja kujilla.

Monen askeleet vievät kaupungin ykkösnähtävyyden, Pyhän Fransiskuksen komean basilikan, suuntaan. Kaksoiskirkossa pääsee katsomaan pyhimyksen hautaa ja esimerkiksi firenzeläistaiteilijoiden Giotton ja Cimabuen freskoja.

Ulkopuolella Marcelloksi esittäytyvä fransiskaanimunkki vartioi ovea rakennukseen, joka toimii pyhän yhteisön hiljentymispaikkana. Iltapäivän aurinko alkaa jo laskea, ja munkki­veljiä astelee sisälle.

”Rakkautta ja läheisen kunnioittamista, sitä maailmamme tarvitsee”, Marcello sanoo meille. ”Ajassamme on tärkeää hyväksyä toinen toisensa.”

Sitten hänenkin on aika lähteä iltarukoukseen. Kirkonkellot alkavat kajahdella. Vielä hetki sitten ihmisiä pursunnut aukio basilikan edessä ammottaa tyhjyyttään. Täältäkin se löytyy – umbrialainen rauha.

Julkaistu: 28.2.2018