Talouskasvu on niin pyhä tavoite, ettei sen hinnasta voi puhua
Riikka Suominen haluasi kuulla, millainen on se valoisa tulevaisuus, joka odottaa säästökuurin jälkeen.
Poliittista keskustelua ja -uutisointia dominoi puhe rahan riittävyydestä, uusista leikkauksista ja työtuntien lisäämisestä. Kun presidentti Sauli Niinistö helmikuussa avasi valtiopäivät, linjasi hän Suomessa sakkaavan "pahasti ja pysyvästi". Talous ei kasva tarpeeksi nopeasti.
Se on ongelma, joka riivaa isoa osaa läntistä maailmaa. Hyvinvointi, työpaikat ja eläkkeet on rakennettu ikuisena jatkuvan talouskasvun varaan. Nyt talous ei ole enää yli 15 vuoteen kasvanut vaadittuun tahtiin.
”Kiinnostaisi kuulla, millainen on se valoisa tulevaisuus, joka odottaa, kun säästökuuri on toteutettu.”
Vielä paljon kohtalokkaampi ongelma on, että jatkuva kasvutalous on nopeasti tuhoamassa elinolot maapallolla. Planeetta on rajallinen. Jos ja kun sen tarjoamat luonnonresurssit loppuvat, loppuu ruoka – ja samassa toki myös talouskasvu.
Kestävyystieteiden, ja osin taloustieteidenkin, parissa nykyjärjestelmää on alettu kyseenalaistaa. Talouslehti Financial Timesin mukaan EU-tason päättäjät ovat valmiimpia pohtimaan kasvutalouden ongelmia, kuin vielä viisi vuotta sitten. Keskustelu voi kuulostaa yllättävältä suomalaista talousjournalismia seuraavalle.
En nähnyt täällä edes pientä uutista esimerkiksi siitä, että toukokuussa europarlamenttiin kokoontui 7000 poliitikkoa, tutkijaa ja kansalaisvaikuttajaa pohtimaan kasvun jälkeistä yhteiskuntaa.
En myöskään kuullut presidenttipaneeleissa tentattavan, mitä ehdokkaat ajattelevat nykytilanteesta, jossa talouskasvu on tekemässä maapallosta elinkelvottoman.
Soisin taloustoimittajien kysyvän ministereiltä, valtionvarainministeriön pomoilta ja Suomen Pankista, miten varaudutaan siihen, jos kasvu ei koskaan palaa sille uralle, jonka varaan kaikki on rakennettu. Nykyään kysymys on muodossa ”mistä leikkaisit?”. Kiinnostaisi kuulla, millainen on se valoisa tulevaisuus, joka odottaa, kun säästökuuri on toteutettu. Vitsi ”leikkaus onnistui, potilas kuoli” on lakannut naurattamasta.
”Hämmästyttävän syvä on usko kasvutalouteen luonnonlakina, jos tällaisia ehdotuksia planeetan säästämiseksi pitää äärimmäisinä.”
Talouskasvu on kotimaan julkisessa keskustelussa niin vastaansanomaton tavoite, ettei sen hinnasta tai varjopuolista voi puhua.
Jos joku edes rohkeaa kansainvälisessä tutkimuksessa niin tehdä, voi hänet leimata verenhimoiseksi terroristiksi. Näin käsittämättömän väitteen esitti professori Heikki Hiilamo loppuvuodesta Ylen kolumnissa. Kolumni käsitteli sitä, tulisiko talouskasvusta luopua ilmastonmuutoksen vuoksi. Hiilamo vertasi vihreää kasvua kohtaan esitettyä kritiikkiä Kambodzhassa hirmuhallinneisiin punakhmereihin. Huoli hirmuhallinnosta oli herännyt ympäristötieteen professori Jason Hickelin tieteellisestä artikkelista ja sen ”radikaaleista” toimenpide-ehdotuksista. Artikkelissa tutkijat esittivät luksuskulutuksen, aseteollisuuden ja lihateollisuuden vähentämistä, tuloerojen tasaamista ja ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin asettamista politiikan päämääräksi.
Hämmästyttävän syvä on usko kasvutalouteen luonnonlakina, jos tällaisia ehdotuksia planeetan säästämiseksi pitää äärimmäisinä.
”Vaurautta on enemmän kuin koskaan, mutta varallisuuden jakaminen olisi aivan kreisiradikaalia.”
Minusta pikemminkin vaikuttaa, että nykyiseen talousjärjestelmään tarrautuminen alkaa vaatia yhä radikaalimpia tekoja.
Vaurautta on enemmän kuin koskaan, mutta varallisuuden jakaminen olisi aivan kreisiradikaalia. Todella paljon helpompaa on panna Suomessa vanhukset robottien hoivaan, päiväkotilapset kieltä osaamattomien vierastyöntekijöiden hoteisiin ja pohtia, miten viimesijaisen sosiaaliturvan voi evätä.
Vielä pahemmin pitää päättäjien vääntäytyä solmuun, kun planeetan rajat alkavat tulla vastaan. Näistä visioista ei puutu uhkarohkeutta tai mielikuvitusta. Koska tokihan on realistisempaa pakottaa miljardi ihmistä pakoon kodeistaan, siirtää nousevan vedenpinnan tuhoama valtio metaversumiin tai kokeilla täyttää ilmakehä auringonsäteilyä vaimentavalla aineella, kun ryhtyä niin äärimmäiseen puuhaan kuin talousjärjestelmän muuttamiseen.
