Talonpoikaismarssi oli äärioikeiston tähtihetki
Lapuan liike syntyi yhdeksänkymmentä vuotta sitten tarkoituksenaan kitkeä kommunismi Suomesta. Talonpoikaismarssi 1930 oli Lapuan liikkeen näyttävin voimanosoitus, joka pisti parlamentaarisen Suomen hetkeksi polvilleen.
Viimeisenä saapuivat karjalaiset. Heidän junansa saapui Helsingin rautatieasemalle heinäkuun 7. päivän aamuna kello 7.20. Sitä ennen rautatiet ja maantiet olivat imeneet pääkaupunkiin maakunnan miehiä niin, että suuri talonpoikaismarssi kokosi yhteen 12 000 miestä.
Matkaan ei lähdetty nälkäisenä, hiuka ei yllättänyt reissun päällä eikä perillä. Siitä huolehtivat lotat, jotka muonittivat matkalaisia. Sotilaallinen järjestys säilyi koko ajan. Maakunnat oli jaettu pataljooniin, jotka jakautuivat edelleen komppanioiksi, joukkueiksi ja pienimpinä yksikköinä kahdeksan miehen ryhmiksi.
Väkijuomat eivät olleet sallittuja. Pitkääsiltaa ei saanut ylittää. Koko pääkaupunki juhlaliputti. Sen piti olla toisinto vuoden 1918 talonpoikaisarmeijan juhlaparaatista.
Huipennus Senaatintorilla
Uusi hallitus oli saatu ja pääministeri P. E. Svinhufvud ministereineen oli julkilausumallaan tervehtinyt saapuvia ja ilmoittanut omaksuneensa ”samat isänmaalliset pyrkimykset, joiden velvoittamina talonpoikaiskulkueeseen osaaottavat tuhannet kansalaiset ovat tänne saapuneet”. Hallitus toivoi samalla tukea raskaille velvollisuuksilleen, jotka tarkoittivat marssijoiden vaatimaa kommunismin hävittämistä Suomesta.
Jo kokoontumispaikalla Pallokentällä hurmoshenkeä nostatettiin puheilla ja torvisoitolla. Maanviljelijä Vihtori Kosola huudatti eläköötä isänmaalle. Hänet nostettiin käsivarsille kultatuoliin, ja miestä vietiin ympäri kenttää. Puhettakin vaadittiin, mutta sellaista kukaan ei ollut kirjoittanut, ja se jäi siksi pitämättä.
Joukko marssi sinimusta nauha käsivarsissaan Senaatintorille, jossa odotti huipennus. Juhlaa saapuivat kunnioittamaan hallituksen ja kenraalikunnan lisäksi eduskunnan puhemies Juho Sunila, vapaussodan ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim ja viimeisenä tasavallan presidentti Lauri Relander.
Ääriään myöten täydellä torilla kajahti Jumala ompi linnamme. Körttirovasti Lauri Malmivaara saarnasi profeetta Hesekielin sanoin: ”Minä toimitan tuomiota Egyptissä, että he tietäisivät että minä olen Herra.” Nyt Jumala toimitti samaa Suomessa suuren ja ihmeellisen kansannousun kautta.
Kosolan elämän tähtihetki ja kirjoitetun puheen vuoro koitti. ”Me olemme marssineet tänne pääkaupunkiin Suomen kerran ostetun ja saavutetun itsenäisyyden ja vapauden sekä sen puolesta kaatuneitten sankarivainajien nimessä…”
Ennen Maamme-laulua presidentti Relander kiitti yleisöään. ”Luottakaamme siihen, että tämä isänmaallinen kansanliike on kiirastulen tavoin puhdistava, herättävä ja kokoava kansalaiset luottamukselliseen ja rakentavaan yhteistyöhön sisäisesti ja ulkonaisesta laajan valtion luomiseksi…”
