Apu

Tallinnan uusi vetonaula on upea Fotografiska


Kyllikseen Tallinnasta ja vanhan kaupungin ruuhkasta saaneet suuntaavat nyt kulkunsa Telliskiveen, kohti sen uutta nähtävyyttä Fotografiska-valokuvamuseota.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto, Fotografiska

Tallinna sai uuden vetonaulan, kun Tukholmasta tuttu Fotografiska teki kesällä aluevaltauksen kaupungissa. Helsinki ei ollut edes vaihtoehto museolle, sillä Ruotsissa todettiin, että Tallinnasta löytyy aitoa vaihtoehtokulttuuria. Helsingistä vastaavaa löytyy vain pieneltä kaistaleelta Sörnäisistä, Teurastamon alueella.

Fotografiskan avautuminen Tallinnaan Telliskiven alueelle oli lopulta uutinen, vaikka alue on viime vuosina tullut tunnetuksi monien luovien alojen keskuksena.

Museon omistajat, veljekset Jan ja Per Broman olivat jo julkistaneet museon uusiksi avauksiksi Lontoon, Shanghain ja New Yorkin, mutta Tallinna voitti. Näillä näkymin New Yorkin Fotografiska avautuu syksyllä, Lontoo ensi vuonna.

Telliskiven teollisuusalue on rosoinen, värikästä elämää sykkivä kaupunginosa. Siellä on hyviä ravintoloita ja kahviloita, ja jopa vanha Neuvostoliiton-aikainen junavaunu on muutettu baariksi.

Fotografiska sijaitsee vanhassa teollisuusrakennuksessa, joka mittavan remontin jälkeen muuttui museoksi. Katolta löytyy hieno ravintola, jonka ruoassa ja palvelussa ei ole valittamista (kuva Salto Architects).

Ratikalla tai jalkaisin perille

Tallinnan-laivalta rantautuessa näkee, mihin väki nyt vaeltaa, ei tuttuun vanhaan kaupunkiin, vaan aivan päinvastaiseen suuntaan.

Telliskiveen, Fotografiskan osoitteeseen Tellikivi 60 a/8, ei ole jalkaisin kuin kivenheiton matka. Sinne pääsee myös kakkosen ratikalla, ja päiväksi ladattava matkakortti maksaa kolme euroa. Sen voi ladata esimerkiksi Viru-keskuksen R-kioskilla. Kannattaa jäädä pois Baltic Jaama Turgin pysäkillä ja jatkaa matkaa jalkaisin (kannattaa myös tutustua Baltic Jaama Turgin kauppoihin ja ravintoloihin).

Fofografiskan avajaisnäyttelyssä on ollut neljän erilaisen valokuvaajan töitä, joista kolme on yhä esillä. Upeimpia ovat Jimmy Nelsonin suurikokoiset valokuvat Afrikasta, Nepalista, Intiasta ja Meksikosta. Homage to Humanity -näyttely on esillä kahdeksanteen syyskuuta asti.

Jimmy Nelson on kuvannut muun muassa Afrikan maasai-heimon miehiä.

Vuonna 1967 syntynyt britti Jimmy Nelson on matkoillaan taltioinut alkuperäiskansojen perinteitä, jotka ovat vähitellen tuhoutumassa. Joku saattaa moittia kuvia asetelmallisiksi, mutta silti niiden hiljainen kauneus on henkeäsalpavaa.

Suuresta siirrytään pieneen, kun kävijä tutkii suomalaisen Pentti Sammallahden (s. 1950) mustavalkoisia valokuvia Vienan Karjalasta. Niiden tunnusmerkkeinä ovat koirat kylien raiteilla, pitkin tien piennarta jolkottamassa. Jos pitää kiirettä, Sammallahden työt ehtii vielä nähdä, sillä hänen osaltaan näyttely päättyy 25. elokuuta.

Pentti Sammalahden kuvien taattu tunnus on koira maisemassa.

Sammallahdella on ollut yksityisnäyttelyjä yli kahdessakymmenessä maassa, joten pääsy Tallinnan Fotografiskan avajaisnäyttelyn taiteilijaksi ei ole mikään ihme. Vuonna 2004 Pariisissa järjestettiin Henri Cartier-Bressonin säätiön avajaisnäyttely, johon Cartier-Bresson oli valinnut sata valokuvaajasuosikkiaan, ja Sammallahti oli näiden joukossa.

Virolaisen Anna-Stina Treumundin (1982-2017) työt ovat runollisen kauniita ja samalla realistisia kuvia naisista, ja niiden taustalla on vaiettu feminismin ja lesbouden historia Virossa. Aihetta ei oltu käsitelty sikäläisessä taiteessa mitenkään ennen Treumundia, joka itse kuoli nuorena, vain 34-vuotiaana.

Näyttely päättyy viidestoista syyskuuta.

Hyvää ruokaa yläilmoissa

Fotografiskan katolla on yksi Tallinnan upeimmista kattoterassiravintoloista. Näköala yltää lähiöistä vanhaan kaupunkiin.

Ravintolaa johtaa tunnettu virolainen kokki Peeter Pihel, jonka suunnittelema menu on kasvispainotteinen. Ravintolan filosofia sopii ajan henkeen - annosten kokkaamisessa pyritään ottamaan huomioon ekologisuus ja minimoidaan hävikki. Annokset valmistetaan zero-waste-periaatteella. Mitään ei ainakaan meidän annoksissamme mennyt hukkaan!

Tukholman Fotografiskan ravintolalla on Michelin-tähti, ja Tallinnan Fotografiska pyrkii nyt samalle tasolle. Jos se on Pihelistä ja hänen henkilökunnastaan kiinni, tavoite onnistuu. Pihel on viimeksi työskennellyt kahden tähden ravintolassa Fävikenissä Ruotsin Järpenissä, ja sitä ennen Muhun-saarella sijaitsevan Pädasten kartanohotellin ravintola Alexanderin vetäjänä. Ravintola sijoittui Viron 50 parasta ravintolaa -listauksessa sijalle 1 useana vuonna peräkkäin.

Koska ollaan Tallinnassa, museo ei mene kiinni iltakuudelta. Aukioloajat ovat aamuyhdeksästä iltayhteentoista. Museon alakerrassa on kahvila ja myymälä, jossa on myynnissä valokuvakirjoja, julisteita sekä valokuvataiteilijoiden signeeraamia ja numeroimia valokuvasarjoja.

Jimmy Nelson kuvasi Nepalissa muun muassa lapsia.
Julkaistu: 7.8.2019