Työnantajat haluavat passittaa etätyöntekijät toimistolle mutta eivät ajattele yhtä seikkaa – Tälle ihmisryhmälle etätyö on pelastus

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea täältä.

Carolyn Vigil on tehnyt uransa pääasiassa suurissa teknologiayrityksissä. Hän on myös autistisen, 23-vuotiaan poikansa Jaxin omaishoitaja. Tasapainoilu näiden kahden roolin välillä ei ole koskaan ollut helppoa, ja useaan otteeseen vuosien varrella Vigil on joutunut luopumaan työstään lapsensa vuoksi. Onkin pienoinen ihme, että kun pandemia sulki koulut ja Vigilistä tuli ei pelkästään poikansa hoitaja vaan myös tämän opettaja, hän ei irtisanoutunut työstään. ”Se oli todella haastavaa”, hän kertoo, mutta koska hän teki töitä kotoa käsin, ”pystyin tasapainoilemaan roolien välillä”. Hän on jatkanut etätyöskentelyä siitä lähtien, suurelta osin sen vuoksi, että hänen poikansa ei enää käy koulua. Vaikka Jax kykeneekin toimimaan osittain itsenäisesti, hän tarvitsee silti apua päivittäisissä toiminnoissa, kuten lääkkeiden ottamisessa, ruokailussa ja liikunnassa sekä lääkärikäynneille menemisessä. Niinpä Vigil hätääntyi, kun hänen työnantajansa ilmoitti aiemmin tänä vuonna kutsuvansa kaikki työntekijät takaisin lähitöihin.

Etätyön tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Monet amerikkalaiset työntekijät nauttivat siitä ja haluavat työskennellä etänä jopa nykyistä enemmän (tosin monilla työntekijöillä ei ole koskaan edes ollut sitä mahdollisuutta). Vaikka etätyön suosio Yhdysvalloissa on laskenut pandemian aikaisista huippulukemista, sen osuus on pysytellyt 28 prosentin tuntumassa jo noin vuoden ajan. Kireillä työmarkkinoilla monet työnantajat ovat päättäneet sallia ainakin jonkin verran etätöitä työntekijöiden rekrytoinnin ja sitouttamisen helpottamiseksi.

Toisaalta taas monet työnantajat ovat alkaneet ilmaista ponnekkaammin halunsa saada työntekijät työpaikalle yhä useammin. Vigilin työnantaja on yksi monista yrityksistä – joihin kuuluvat esimerkiksi Apple, Disney, AT&T, JPMorgan Chase, Dell, Meta, Comcast, Goldman Sachs, FedEx, Walmart ja BlackRock – jotka ovat kiristäneet etätyökäytäntöjään tämän vuoden aikana. Elokuussa Valkoinen talo määräsi hallituksen jäseniä ajamaan ”aggressiivisesti” lähitöihin siirtymistä tänä syksynä, jotta ”me kaikki voisimme hyötyä työmoraalin, yhteistyön ja tuottavuuden kasvusta lähityön myötä”. Jopa Zoom, yritys, jonka videoviestintäpalvelu helpottaa niin monen etätyöläisen arkea, vaatii useita työntekijöitään palaamaan toimistolle osa-aikaisesti sillä perusteella, että yritys pitää lähityötä tehokkaampana.

Muutos näyttää heijastavan yritysjohtajien jo kauan ilmaisemaa huolta, jota viimeaikaiset tutkimukset tukevat: etätyö heikentää tuottavuutta. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että Intiassa etätöissä olevat tiedonsyöttäjät olivat 18 prosenttia vähemmän tuottavia kuin heidän lähityötä tekevät kollegansa. Toisessa, heinäkuussa julkaistussa työpaperissa todetaan, että pelkästään etätöitä tekevät työntekijät olivat noin 10 prosenttia vähemmän tuottavia kuin heidän lähitöitä tekevät vastineensa (hybridityöllä sen sijaan ei näyttänyt olevan merkittävää vaikutusta tuottavuuteen).

Etätyön vetovoimaa selitellään liiankin usein ”elämänlaadulla” tai ”työn ja perheen yhteensovittamisella". Nämä seikat ovat toki tärkeitä. Mutta niihin vetoaminen jättää samalla huomiotta sen palkattoman hoivatyön, jota Vigil ja miljoonat muut tekevät Yhdysvaltain lasten, sairaiden, vanhusten ja vammaisten parissa. Heidän ponnisteluissaan ei ole kyse vain elämänlaadusta; he ovat valtavan tärkeä, mutta unohdettu osa talouden kokonaisuutta. Monet hoivatyötä tekevät ihmiset pystyvät etätyön ansiosta selviytymään työmäärästä, joka on, jos ei muuta, niin ainakin liian suuri. Etätyöt eivät siis ole vain työn ja muun elämän yhteensovittamista vaan työn ja työn yhteensovittamista. Perinteinen ”tuottavuuden” käsitys ei ota tätä puolta lainkaan huomioon.

Feministiset taloustieteilijät ovat jo vuosien ajan valittaneet sitä, kuinka keskeiset menetelmät, joilla mittaamme talouden kokoa ja terveyttä, jättävät monet asiat huomiotta. Esimerkiksi bruttokansantuote mittaa ensisijaisesti markkinataloudessa myytyjä ja ostettuja tavaroita ja palveluja, muttei ota huomioon kotitalouksien tuottamia tavaroita tai palveluita. Koko taloutemme on riippuvainen ihmistyöstä, mutta tuottavan työntekijän kasvattamiseen liittyvä palkaton työ ei näy talouden indikaattoreissa. Kun joku Vigilin kaltainen jättää työnsä hoitaakseen kokopäiväisesti perheenjäsentään, hänen katsotaan olevan työvoiman ulkopuolella. Jos mukaan ei lasketa vanhempien ja veronmaksajien käyttämiä rahoja lasten hoitoon ja koulutukseen, inhimillinen pääoma ”ikään kuin putkahtaa esiin” kansantalouden tilinpitoon täysikasvuisen, ahkeran kansalaisen muodossa, toteaa Julie P. Smith, kunnia-apulaisprofessori Australian kansallisesta yliopistosta, joka on kirjoittanut aiheesta runsaasti.

Kaikki tämä luo vääristyneen kuvan taloudesta. Kotitalouksien tuotanto ei näy millään lailla kansantalouden tilinpidossa, joten bruttokansantuotteessa näkyvä kasvu, joka syntyy, kun tuotanto siirtyy virallisille markkinoille, kuten silloin, kun kotiäiti vie lapsensa päivähoitoon ja palaa kokopäivätyöhön, on liioiteltu. Pandemian aikana näimme päinvastaista kehitystä: eräässä tuoreessa raportissa todettiin, että jos palkattoman kotitaloustuotannon arvo otetaan huomioon, taloudellinen toiminta laski pandemian aikana huomattavasti vähemmän kuin on arvioitu. Tässä on järkeä; suuri osa palkattujen työntekijöiden aiemmin tekemästä työstä ei kadonnut minnekään, se vain siirtyi koteihin. ”Perheet eivät menneet ravintolaan syömään ateriaa ... vaan valmistivat itse ateriansa kotona. Kun he valmistavat ateriansa kotona, he katoavat yhtäkkiä kaikista talouden indikaattoreista, vaikka jonkun piti edelleen tehdä töitä sen eteen, että vihannekset saatiin pilkottua, liha tai kala kypsennettyä tai mitä tahansa”, sanoo Misty Heggeness, Kansasin yliopiston professori, joka kehittää parhaillaan työkalua hoivatalouden arvon laskemiseksi. Tällä on vaikutusta ravintola-alaan, mutta ei niin paljon kuin kansakunnan tuottavuuteen kokonaisuutena.

Heggeness uskoo, että kattavan tiedon puute tällaisesta työstä on osasyy sille, miksi asiantuntijoilta on kestänyt niin kauan ymmärtää, miksi taantuma on vaikuttanut erityisesti naisiin. Ilmiötä on kutsuttu englanniksi nimellä ’she-cession’. Monet olettivat, että koulusulkujen aiheuttama tarve lastenhoidolle veisi suhteettoman paljon äitejä pois työmarkkinoilta. Vasta melko myöhäisessä vaiheessa kävi ilmi, että tätä vaaraa oli liioiteltu. ”Emme osaa muodostaa kokonaiskuvaa taloudesta, koska emme lainkaan huomioi kaikkea kodin sisällä tapahtuvaa taloudellista toimintaa”, sanoo Heggeness.

Se, kuinka tarkasti – tai epätarkasti – mittaamme taloutta, vaikuttaa väistämättä politiikkaan. ”Mittauskohteet kertovat siitä, mitä me pidämme arvokkaana, ja ne vaikuttavat toimintaamme”, kirjoittivat Smith ja hänen kollegansa Nancy Folbre vuonna 2020 julkaistussa artikkelissa aiheesta. Kotitaloustöiden valtavan määrän jättäminen talouden indikaattorien ulkopuolelle saa hoivatyötä tukevat poliittiset päätökset näyttämään huonoilta investoinneilta. Sekä äidinmaito että äidinmaidonkorvike ovat sopivia ravinnonlähteitä vastasyntyneille, mutta vain jälkimmäisellä on minkäänlaista taloudellisesta arvoa bruttokansantuotteen näkökulmasta. Jos palkallisen vanhempainvapaan pidentäminen antaisi useammalle äidille mahdollisuuden imettää lapsiaan enemmän ja turvautua korvikkeeseen vähemmän, talous ”kärsisi” tämän seurauksena. Vaaka näyttää kallistuvan samaan suuntaan myös etätyötä koskevassa keskustelussa: työ, jota käytäntö väitetysti haittaa, peittää alleen sen työn, jota se itse asiassa mahdollistaa.

Etätyön ilmeisin etu on se, että se säästää työmatkoihin kuluvaa aikaa. Monet amerikkalaiset työntekijät käyttävät tämän ylimääräisen ajan työhönsä, kun taas toiset, ja erityisesti ne, joilla on alle 14-vuotiaita lapsia, käyttävät osan tuosta ajasta hoivatyöhön. Lääkeyhtiössä kokopäiväisesti työskentelevälle Sarah Whitelle työmatkan jääminen pois helpottaa huomattavasti arkea hänen poikansa haastavien terveysongelmien vuoksi. Jos White työskentelisi toimistolla, jokainen lääkärikäynti vaatisi useita reissuja kodin, koulun, työpaikan ja lääkärin välillä. Mutta koska hänen poikansa koulu on vain kolmen korttelin päässä heidän kodistaan, käynnit onnistuvat melko vaivattomasti keskellä päivää. ”Voin hypätä autoon, viedä hänet lääkäriin ja ajaa hänet sitten takaisin kouluun”, kertoo White. Hän käyttää luppoajan työpäivän lomassa tekemällä jotain hyödyllistä. ”Saatan heittää pyykit koneeseen ja jatkaa sitten töitä ... koska kone on aivan työhuoneen vieressä”, hän sanoo.

Työnantajat eivät ehkä haluaisi kuulla, että työntekijät tekevät kotitöitä työajallaan, mutta toimistolla työskentelykään ei ehkäise taukoja – se vain rajoittaa tapoja, joilla niitä voi käyttää. Jos työntekijällä ei ole mahdollisuutta täyttää astianpesukonetta kokousten välissä, hän saattaa rupatella työtoverin kanssa tai selata sosiaalista mediaa. Tutkimukset tukevat tätä: kesäkuussa tehdyssä kyselyssä havaittiin, että kotoa käsin työskentelevät työntekijät hoitivat toimistolla olevia kollegoitaan todennäköisemmin myös omia asioitaan työn lomassa, hoitivat lasta tai tekivät kotitöitä työpäivän aikana, mutta he pelasivat hieman vähemmän mobiili- tai tietokonepelejä tai lukivat huvikseen.

Vähemmän ilmiselvä seikka on se, että hoivatilanteissa pelkkä lähellä oleminen on arvokasta, ei sen vuoksi, että joku tarvitsee sinua joka hetki, vaan sen vuoksi, että joku saattaa tarvita sinua milloin tahansa. Tämä näkökulma jää helposti huomaamatta, kunnes jokin menee pieleen. Vigilin asuinalueella on riehunut viime aikoina useita rajuja myrskyjä, ja hän sattui olemaan työpaikallaan erään voimakkaan sadekuuron aikana, jolloin hänen pihalleen putosi puun oksa. Hänen yksin kotona oleva poikansa hätääntyi. Työskennellessään kotona Vigil voi aina varmistaa, että poika on kunnossa, sekä henkisesti että fyysisesti, jos jotain odottamatonta tapahtuu.

Jos mukaan lasketaan kaikki se hoito ja hoiva, jonka etätyö on tehnyt mahdolliseksi, tuottavuudessa voidaankin havaita nousu, jolla on myönteisiä vaikutuksia talouteen. Meillä on vahvaa näyttöä siitä, että etätyön ansiosta hoivaajat voivat pysyä työelämässä; tämä saattaa selittää sen, miksi alle 5-vuotiaiden lasten äitien osuus työvoimasta on ylittänyt pandemiaa edeltävän tason. Se voi myös antaa työntekijöille mahdollisuuden tehdä enemmän hoivatyötä. Lynn Abaté-Johnson, joka on kirjoittanut kirjan siitä, kuinka hän hoiti syöpää sairastavaa äitiään kuuden vuoden ajan, kertoo, ettei hän olisi voinut panostaa äitinsä hoitoon niin paljon, jos hän ei olisi voinut tehdä etätöitä.

Jos olemme aidosti huolissamme väestön ikääntymisestä ja syntyvyyden laskusta, etätyö on juuri sellainen ratkaisu, jota Yhdysvaltojen pitäisi tukea. Tutkimusten mukaan etätyön joustavuus voi rohkaista ihmisiä hankkimaan enemmän lapsia. Vaikka etätyö ei yksin pystyisikään lisäämään syntyvyyttä, ainakin se antaisi useammalle työntekijälle mahdollisuuden pitää huolta vanhuksista. Pelkkä etätyön tukeminen ei kuitenkaan riitä, jos haluamme määritellä tuottavuuden uudelleen ja ottaa hoivatyön huomioon. Monet muutkin käytännöt, kuten palkalliset perhevapaat ja sairauslomat, lapsilisät tai taloudellinen tuki muille palkatonta hoivatyötä tekeville sekä joustavat työaikaratkaisut, voisivat auttaa varmistamaan, että amerikkalaiset – varsinkin ne, jotka eivät voi tehdä töitä kotoa käsin – pystyvät huolehtimaan läheisistään. Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että amerikkalaisten työpanos on hieman pienempi työnantajan näkökulmasta, mutta suurempi panostus kansakunnan talouden muodostaviin ihmisiin on sen arvoista.

Vigil onnistui lopulta saamaan vapautuksen lähityövaatimuksesta, mutta hän käy silti toimistolla noin kerran viikossa. Kun hän luki aiheesta ensimmäistä kertaa uutisissa, hän joutui pohtimaan, mitä hän tekisi, jos lähityöt olisivat ainoa vaihtoehto. ”Tulin lopulta siihen tulokseen, että jäisin todennäköisesti eläkkeelle jo etuajassa”, Vigil sanoo. ”En aikonut tehdä niin vielä tässä vaiheessa, mutta kotona oleminen on minulle niin tärkeää.” Hän itse tuntee oman arvonsa omaishoitajana, vaikka valtio ei sitä tuntisikaan.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.