Tätä et näe televisiossa - Jotta Mika Akkanen pääsee julistamaan joulurauhan, hänen työkaverinsa täytyy kontata lattialla Turussa

Melkein jokainen suomalainen on lapsena kokenut saman kuin Mika Akkanen silloin, kun hänet ala-asteikäisenä patistettiin jouluaamuna pihalle leikkimään siskonsa kanssa.

Sen, että kun joulurauha Suomen Turusta julistetaan, jokin tunnelmassa muuttuu.

Mika Akkanen muistaa hyvin, kun äiti huusi heidät sisälle juuri siksi. Television päällä oli tuolloin vielä radio, josta joulurauha kuunneltiin - suorat televisioinnit alkoivat vasta 1983.

”Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla…”

Näin on julistettu satoja vuosia, hiukan eri muodoissa, mutta kuitenkin.

Kun nuori Akkanen ensin kuunteli ja sitten katseli Raisiossa perheensä kanssa joulurauhan julistusta, hän näki vanhemman virkamiehen Vanhan suurtorin Brinkkalan talon parvekkeella tummassa puvussa. Outoa ajatella, että hänestä itsestään sukeutui tuo mies. Virkamies tummassa puvussaan, kädessään sama vasikannahkainen käärö kuin lapsuusjoulujen miehellä.

Joka taikoi julistuksellaan laskeutumisen joulunpyhiin.

Elämä osaa sitten olla ihmeellistä.

Jouluaattoaamuna Mika Akkanen syö aamiaisen kotonaan Naantalissa ja lähtee viimeistään kello kymmeneksi Brinkkalaan, jonka kuuluisalta matalakaiteiselta parvekkeelta joulurauha julistetaan.

Kymmenen maissa Brinkkalassa on jo täysi tohina käynnissä. Yleisradion väki Tampereelta vetää piuhaa sinne tänne, laivaston soittokunta ja kuoro tulevat paikalle ja Mika Akkanen sulkeutuu tyhjään kulmahuoneeseen harjoittelemaan julistuksen lukua ääneen.

Tärkeintä on rytmitys. Läpiluvun ihanteellisin aika on minuutti ja viisi sekuntia, liian nopeasti luettuna sanat menevät solmuun. Liian hitaasti luettuna julistuksesta tulee taas aivan liian mahtipontinen. Mika Akkasen ärrät ovat vahvoja ja tuovat lukemiseen ihan oman klangin.

”Arrmorrikas” - se kuulostaa ihanan vakuuttavalta.

Ensimmäiset ihmiset tulevat usein samaan aikaan kuin Akkanenkin. Joskus Akkanen käy tervehtimässä heitä.

Kuoro availee ääniään. Soittokunta virittelee soittimiaan.

Ennen lähetystä ne viihdyttävät paikalle saapuneita noin 15 000 ihmistä tunnetuilla joululauluilla.

Akkasen mukaan hänen ”urallaan” on ollut seitsemän valkeaa ja viisi mustaa joulua. Olisikohan tänä vuonna jälleen valkean vuoro?

Ehkä kylmääkin? Jolloin taputukset ovat tumppujen ja kintaiden pehmeää kuminaa.

Nyt haastattelussa Akkanen aukaisee kuuluisan julistuskäärön. Kuuluu voimakasta rapinaa, käärö on ollut koko vuoden kuivassa lakiosaston kassakaapissa. Käärön on tehnyt turkulainen taiteilija Tauno Torpo vuonna 1956, ja se on yhä virheettömässä kunnossa. Lisäksi parvekkeelle tuodaan vanha Raamattu. Parvekkeen pidikkeisiin asetetaan joulukuuset.

Joulurauhaa alettiin julistaa jo 1300-luvulla, vanhimmat säilyneet tekstit ovat 1600-luvulta. Silloin elettiin Ruotsin vallan alla, joten teksti oli koko valtakunnassa sama. Nykyinen teksti on kuitenkin perua vuoden 1827 Turun palon jälkeiseltä ajalta. Silloinen kaupungin maistraatinsihteeri kirjoitti sen ulkomuistista, koska alkuperäinen paloi.

Julistuksessa varoitellaan rangaistuksilla, jotka seuraavat, jos joulua ei vietä ”asiaankuuluvalla hartaudella”. Mitäs ne ovat olleet? Akkanen kertoo, että aikoinaan jos esimerkiksi krouvinpitäjä myi jouluna siemauksenkin olvia, niin rangaistus seurasi, sakko oli neljäkymmentä hopearahaa. Toinen kielletty asia oli olkien levittely lattialle, jouluna kun paloivat lyhdyt ja kynttilät - ja olkien mukana helposti koko kaupunki.

Mika Akkanen on aina pitänyt joulusta. Joulu on Akkasen mukaan pitkälti traditiota, jotka liittävät meidät aiempiin sukupolviin. Sellainen on joulurauhan julistuskin, ja Akkanen tuntee olevansa yksi lenkki pitkässä ketjussa.

Siksi hän ei modernisoisi julistusta, ei varoittelisi kulutusjuhlasta tai muuta. Yhtä lailla hän ei halua pukeutua mihinkään historialliseen asuun. Joulurauhan julistus ei ole mikään draama tai pukuleikki.

– Sehän julistetaan vuoden 2025 suomalaisille, Akkanen tähdentää.

Ja vaikka Akkanen suhtautuu pestiinsä tietyllä leikkisyydellä, hän pitää sitä myös itselleen tärkeänä ja on kiitollinen siitä, että 12 vuotta sitten silloinen kaupunginjohtaja Aleksi Randell määräsi sen hänen hommakseen. Pesti on paitsi syventänyt hänen historiantuntemustaan myös tuonut kaikkea hauskaa elämään. Ihmiset tulevat kaupassa juttelemaan ja olipahan Akkanen myös keskeisessä roolissa tämän kevään Putous-sketsisarjan Joulu-Terttu -hahmon haaveissa. Akkanen teki ”cameo-roolinkin” pistäydyttyään sarjan loppujaksossa.

Eipä siinä, on Akkanen muutoinkin viihtynyt kaupungin virkamiehenä. Titteliltään hän on hienosti ”kansainvälisten asioiden protokollapäällikkö”, mikä tarkoittaa sitä, että hän tekee yhteistyötä muun muassa eri suurlähetystöjen ja EU:n kanssa. Ja järjestää paljon tilaisuuksia.

Esimerkiksi joulurauhan julistuksen. Niinpä niin, koko potpuri on oikeastaan Akkasen vastuualuetta.

Ensin kajahtaa Jumala ompi linnamme -virsi. Sitten Turun Tuomiokirkon kellot alkavat kumahdella: kling, klang… Ja kun viimeinen kumahdus on soinut, laivaston soittokunta puhaltaa Marsalkan hopeatorvet -marssin majesteetilliset fanfaarit. Silloin Mika Akkanen astuu parvekkeelle valmiiksi avattu käärö otteessaan. Käärö ei ole kertaakaan livennyt käsistä, vaikka pyrkiikin helposti takaisin rullaan.

Sitä ennen kulisseissa on tapahtunut asioita, joita yleisö ei näe.

Ensinnäkin Akkasella seisoo varamies sisäpuolella nurkassa. Hän on johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen, Akkasen mielestä todellinen joulurauhan sankari, mies, joka tulee nököttämään nurkkaan joka joulu. Mutta jos Akkanen sattuisi saamaan kohtauksen juuri ennen parvekkeelle astumista - hän kertoo näet jännittävänsä ennen, ei tosin enää itse parvekkeella - tai vaikkapa kompastuisi lattialla risteileviin piuhoihin ja kolhaisisi päänsä, Korhonen astuisi sulavasti puikkoihin. Myös Korhosella on varamies, kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen.

Lisäksi koska ulkona on yleensä kylmä - noh Akkasen ensimmäisenä vuonna 2013 sataa lotisi - parvekkeen ovia ei voi avata valmiiksi. On päätetty, että ne avataan kuin draaman kaarena fanfaarien aikana ja silloin vuokrauspäällikkö Jukka Ranta konttaa avaamaan ovet. Tarkoitus tietenkin on, ettei hän näy televisiokuvassa.

Noniin, nyt Akkanen on parvekkeella. Juttua tehdessä on tosin vielä marraskuu ja koristeet puuttuvat: kuuset, havuköynnökset, punainen liina, kynttilät, joulupadat ja soihdut. Torilla kävelee ensipakkasissa hytiseviä turkulaisia. Joulustressi on vielä edessä.

Mutta aattona Akkanen pääsee tähtirooliinsa, jossa hän ei ole vielä kertaakaan staaplannut tai mokannut. Akkanen koputtaa nopeasti puista pöydänpintaa. Televisiot ympäri Suomen ovat auki, katsojia on 1,5-2 miljoonaa. Kinkut, kalkkunat ja seitanit paistuvat. Kuuset on koristeltu.

Huh, vihdoin alkaa pyhä.

Julistuksen jälkeen tori tyhjenee nopeasti. Myös Ylen väki keräilee kimpsunsa ja kampsunsa, ja soittokunta pakkaa puhaltimensa. Sen jälkeen koko joulurauhan julistuksen väki, viitisenkymmentä ihmistä, kerääntyy Akkasen järjestämään ja Turun kaupungin tarjoamaan puffet-pöytään julistushuoneen viereiseen saliin. Tarjolla on ihan lounastakin, koska yleläiset tulevat Tampereelta asti.

Vasta kahden kieppeillä Akkanen pakkaa omat tavaransa. Julistus lähtee salkussa kotiin pariksi päiväksi ennen palautumistaan kassakaappiin. Kerran Akkanen säilytti sitä pidemmän aikaa vaatekaapissaan. Mutta se ei oikein tuntunut soveliaalta, historiallinen käärö siellä hänen sukkiensa vieressä.

Kotona onkin sopivasti jouluhommat hoidettu. Ei mitenkään paha saapua jouluherkuilta tuoksuvaan kotiin.

Ilta menee perinteisesti sekin. Syödään, jaetaan lahjat.

Vaikka lapset ovat jo aikuisia, niin usein kuitenkin joulupukki vierailee. Sekin on ollut välillä Akkasen hommia.

Jouluaattona Akkanen saa siis täyttää kaksi joulun tärkeintä roolia: olla joulupukki ja julistaa koko Suomen joulurauhan.

Totisesti, elämä on ihmeellistä.