Takatuupparit tulevat taas – Kiitos sähköautojen rakenteen sekä modernien luistonesto- ja ajonvakautusjärjestelmien
Muistan vähemmän nostalgisesti, kuinka isä nosteli talvella hiekkasäkkejä neuvostoauton takakonttiin, että kevyessä perässä olisi edes vähän pitoa, kirjoittaa päätoimittaja Olli Koivusalo.
Sähköistyminen on tuonut mukanaan mielenkiintoisen ilmiön. Takaveto on jälleen alkanut yleistyä. Vuosikymmenten ajan lähinnä vain kalliimman pään Mersuissa ja Bemareissa luotettiin tähän vanhan liiton automiesten – ja toisaalta parikymppisten nuorukaisten – suosimaan vetotapaan. Pohjois-Amerikassa takaveto ei tosin koskaan mennyt pois muodista.
Citroën avasi pelin Traction Avantilla jo 1930-luvulla, mutta isommin etuveto löi läpi vasta 60-luvulla Minin myötä. Kyse oli ennen kaikkea tilankäytön optimoinnista ja kustannussäästöistä, kun moottori ja voimansiirto olivat yhtä pakettia, eikä ylimääräistä kardaaniakselia enää tarvittu. Takavetoiset autot olivat Suomessa silti yleisiä pitkälle 1980-luvulle asti.
Muistan itsekin vähemmän nostalgisesti, kun isä nosteli talvella hiekkasäkkejä neuvostoauton takakonttiin, että kevyessä perässä olisi edes vähän pitoa.
Sähköautoissa tuotannolliset syyt eivät enää määrittele vetotapaa. Akut tavataan sijoittaa pohjalevyyn niin, että painonjakauma on lähes tasainen 50/50. Aasiassa tykätään tehdä etuvetoisia, Euroopassa takatuuppareita. Nykyelektroniikka luistonestoineen ja ajonvakautusjärjestelmineen pitää huolen siitä, että perä ei karkaa jäiselläkään tiellä.
