Taitavan kertojan ylilyövä romaani virkistää somen ja suoratoistosarjojen ajassa
Nathan Hillin uutuutta lukee mielellään, mutta Juha Itkosen mielestä kirjasta puuttuu yksi asia: Yhdysvaltojen ulkopuolinen maailma.
”Romaani on kuin sika: se syö mitä tahansa.” Jos kirjailija Matti Pulkkisen kuuluisaa lausetta vähän mukailee, amerikkalainen romaani on tavallista kookkaampi sika. Se syö vielä enemmän kaikkea, sillä Atlantin toisella puolella annoskoot ovat tunnetusti isommat.
Amerikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyy myös vahva pyrkimys koko yhteiskunnan tilan käsittelyyn yksissä kansissa. Great American Novel, suuri amerikkalainen romaani, on toisella tavalla käsite kuin suuri suomalainen romaani. Täälläkin sellaista edelleen toisinaan kuulee haikailtavan, mutta käytännössä unelmasta on luovuttu.
Yhdysvalloissa sen sijaan tuntuu ilmestyvän säännöllisesti ehdotuksia suureksi amerikkalaiseksi romaaniksi. Nathan Hill ilmoittautui kilpasarjaan jo vuonna 2016 ilmestyneellä esikoisromaanillaan Nix, ja Wellness jatkaa samalla lavealla ja kunnianhimoisella tyylillä.
”Kahdeksanvuotias poika aiheuttaa huolta etenkin Elizabethille, joka tuntee olevansa kaikesta vastuussa.”
alussa on poika, tyttö ja rakkaus. 1990-luvun alku, Chicago ja elämää sykkivä grunge-skene, jossa Jack ja Elizabeth viettävät kultaista nuoruuttaan. Jack niittää mainetta taidevalokuvillaan, Elizabeth opiskelee psykologiaa. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.
Vuonna 2014, romaanin nykyhetkessä, Jack ja Elizabeth ovat keski-iän kynnyksellä. Yhteiselo on muuttunut tasaiseksi tallaamiseksi ja kahdeksanvuotias poika aiheuttaa huolta etenkin Elizabethille, joka tuntee olevansa kaikesta vastuussa. Mutta vaikka ilo on kadonnut elämästä, eteenpäin pitää mennä, myös materiaalisesti, sillä sellainen on keskiluokkaisen elämän käsikirjoitus.
Kyse on siis avioliitosta, ikääntymisestä ja nuoruudesta luopumisesta, unelmien ja todellisuuden ristiriidasta. Helposti tunnistettavaa, ikuista maastoa, jossa liikkuu nokkelasti ja koskettavasti myös sattumalta juuri katsomani Fleishman is in Trouble -minisarja. Teemojensa lisäksi Wellness muistuttaa sitä myös ajan joustavassa käsittelyssä ja takaumien runsaudessa.
Hill ei nimittäin tyydy vain kertomaan pariskunnastaan nuorina ja nelikymppisinä. Saamme pitkän taustatarinan molempien lapsuudesta: Elizabethin tapauksessa yläluokkaisesta ja ankarasta kasvuympäristöstä itärannikolla, Jackin tapauksessa alaluokkaisesta ja ankarasta keskilännessä. Koska Elizabethin suvun vauraus perustuu menneisiin vääryyksiin, hänen kohdallaan käydään läpi esi-isätkin.
Romaanin pohjavireenä on psykologinen realismi, josta Hill kallistuu hetkittäin satiirin puolelle. Läpi romaanin tekstiin suodattuu tutkimuksellista aineistoa muun muassa lastenkasvatuksesta, evoluutiobiologiasta, gentrifikaatiosta ja rakkauden aviokemiasta. Yhdessä erityisen onnistuneessa osassa käydään läpi algoritmien murhaava toimintalogiikka Jackin ja hänen salaliittoteorioihin mieltyneen kansasilaisisänsä Facebook-toiminnan kautta.
”Ehkä suuri amerikkalainen romaani saa siis kelvata myös suureksi suomalaiseksi.”
tässä todella on paljon, Hillin luomus on suuriruokainen sika. Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan. Laajan yhteiskunnallisen synteesin tavoitteleminen nimenomaan kirjallisuuden keinoin tuntuu tässä somen ja suoratoistosarjojen maailmanajassa hankkeelta, jota kannatan lämpimästi ihan jo periaatteesta. Että joku vielä viitsiikin ryhtyä!
Hill on taitava kertoja, ja romaania lukee mielellään. Silti jokin vähän hiertää. Ei suuruus mutta amerikkalaisuus: nähdäkseni Wellness ei sisällä pienintäkään viittausta siihen tosiasiaan, että maailmaa on myös Yhdysvaltojen ulkopuolella.
Siksi varmaan nimikin alkaa risoa. Wellness. Miten niin Wellness? Fleishman is in Trouble. Ensin lakattiin kääntämästä elokuvien ja sarjojen nimiä, nyt näköjään kirjojenkin. Minkä takia? Koska kaikki kuitenkin osaavat englantia ja englanniksi ne kuulostavat paremmilta ja oikeammilta? Koska amerikkalainen ihmiselämä on modernin ihmiselämän oletusarvo, jokin yhteisesti jaettu todellisuus?
Ei minulla ennen ollut tällaisia ajatuksia. On sitä paitsi turha syyttää niistä kirjailijaa, kun oikeampi kohde olisi Donald Trump. Itseensä käpertyvä suurvalta ajautuu yhä syvemmälle omaan sisäsiittoiseen hulluuteensa, jolle voisi nauraa popcornit sylissään, ellei sama hulluus pienellä viiveellä leviäisi sieltä varmuudella myös tänne.
Ei Hillin kirjassakaan ole mitään varsinaisesti vierasta, enemmänkin vain vähän ylilyövää. Me seuraamme teitä, ikävä kyllä. Ehkä suuri amerikkalainen romaani saa siis kelvata myös suureksi suomalaiseksi.
Nathan Hill: Wellness (Gummerus, 2024)
